Kanssamiehet, tämä kirjoitus on erityisesti teille: seksuaalinen ahdistelu ja häirintä

Kanssamiehet, tämä kirjoitus on erityisesti teille:

Twitterin kestoaiheita on naisten kohtaama systemaattinen seksuaalinen ahdistelu ja häirintä. Naiset ja muut naiseksi oletetut kohtaavat usein ahdistelua ja häirintää jo lapsuudesta saakka. Useita heistä ahdistelevat lähes poikkeuksetta vain miehet. Tämän takia ei ole liioiteltua sanoa, että elämme väkivaltaisessa ahdistelu- ja häirintäkulttuurissa ja on erityisesti meidän miesten vastuulla puuttua siihen sekä lopettaa se, sillä me mahdollistamme sen ja toteutamme sitä muun muassa usein ahdistelu- ja häirintäkokemuksia vähättelemällä, sekä muita haitallisia ajattelu- ja käyttäytymismalleja ylläpitämällä.

Sosiaalisessa mediassa saa esimerkiksi valkoisena hetero-oletettuna ja vammattomana cis-miehenä olla varsin usein rauhassa. Poikkeuksena tähän ovat kuitenkin ne tilanteet, kun miehenä nostaa esiin väkivaltaisen käyttäytymisen yleisyyttä miesten keskuudessa. Miehet ovat väkivaltaisia sekä itseään, toisiaan että muita kohtaan – tämä näkyy itsemurhatilastoissa, julkisissa tiloissa tehtävänä väkivaltana ja kodeissa. Olen itse viime kuukausina pitänyt näitä aiheita esillä Twitterissä ja saanut huomata, miten mieskulttuurin ongelmallisista piirteistä puhuminen nostattaa aggressiivista kuohuntaa miehissä. Keskusteluissa on esiintynyt argumentteina paljon rasismia sekä naisten ja vähemmistöjen kohtaaman ahdistelun, häirinnän ja syrjinnän vähättelyä – aggressiivista kielenkäyttöä ja jopa väkivaltafantasiointia myös itseäni kohtaan. Näistä asioista on raskasta puhua, ei itseeni kohdistuneiden some-reaktioiden takia, vaan koska väkivallan kulttuuri satuttaa meitä kaikkia: erityisesti ahdistelua ja häirintää kohtaavia ihmisryhmiä, mutta myös meitä miehiä, jotka olemme kaikki osa tätä kulttuuria tavalla tai toisella.

Avaan miesten tekemän ahdistelun ja häirinnän yleisyyttä ja sen rakenteellisuutta tarkemmin kahden esimerkin kautta (linkit löytyvät lähdeluettelosta):

1. Iso-Britannian korkeakouluyhteisöissä toteutettu tutkimus käsittelee “bro culture” -ilmiötä, jolla viitataan miesyhteisöihin, joissa toteutetaan sekä normalisoidaan ahdistelua ja syrjintää siten, että muut vertaiset, eli kanssamiehet tukevat kyseistä käytöstä antamalla vähintään hiljaisen hyväksynnän sille. Klassinen esimerkki “hyvä jätkä -kulttuurista” on urheilumaailman pukukoppipuhe, johon valitettavan usein liittyy esimerkiksi seksistisiä ja rasistisia piirteitä muun muassa asenteiden ja puheen tasolla. Viittaamani tutkimus kuvaa mieskulttuurin ongelmallisten piirteiden käsittelemiseen ja niihin puuttumiseen liittyviä keskeisiä haasteita. Ensinnäkin miehet eivät tunnista seksuaalista ahdistelua ja häirintää laajana yhteiskunnallisena ilmiönä, sillä me miehinä harvemmin kohtaamme sitä itse. Tämä johtaa muun muassa siihen, että miehet usein vähättelevät häirinnän ja ahdistelun systemaattisuutta ja laajuutta. Ilmiö typistetään todella usein yksilöiden (yksittäisten miesten) ongelmalliseksi käytökseksi, vaikka ahdisteluun ja häirintään syyllistyvät “aivan tavalliset” miehet – todella monen ihmisen ystävät, isät ja kollegat.

Ongelma on esimerkiksi naisten kannalta se, ettei koskaan voi tietää etukäteen, kuka mies on turvallinen ja kuka ei. Se luo jatkuvaa pelon ilmapiiriä, jota me miehet ylläpidämme mahdollistamalla systemaattisen ahdistelun ja häirinnän jatkumisen. Ahdistelu ja häirintä ei johdu muutamista miehistä. Se on järjestelmä, jota miehet ylläpitävät esimerkiksi itse ahdistelemalla ja häiritsemällä, sitä vähättelemällä tai miehiin itseensä kohdistuvaa naisten tekemää seksuaalista häirintää glorifioimalla. Individualisoimalla ahdistelua ja häirintää asetamme muun muassa naiset vastuuseen siitä (”mitäs et ilmoittanut poliisille? miksi et ollut varovaisempi?”) sekä päästämme samalla ahdistelu- ja häirintäkulttuurin pälkähästä.

2. Väkivaltaiseen mieskulttuuriin on alettu kiinnittää huomiota myös vaikutusvaltaisella tasolla ajankohtaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Esimerkiksi Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen Alexandria Ocasio-Cortez piti heinäkuussa todella voimakkaan ja vaikuttavan puheen, jossa hän käsitteli ei pelkästään itseensä kohdistunutta vähättelyä ja solvauksia, vaan lukuisten naisten päivittäin arjessaan kohtaamaa häirintää ja ahdistelua. Ocasio-Cortezin puhe alleviivaa miesten harjoittaman ahdistelu- ja häirintäkulttuurin yleisyyttä, hyvä jätkä -kulttuuria ja sitä, miten esimerkiksi naiset kohtaavat tämänlaista todellisuutta kaikkialla niin usein, että se on ennemmin totuttu tapa kuin poikkeus. Puhe sanoitti myös konkreettisella tavalla sen, miten ahdistelijat ja häiritsijät eivät tässäkään tapauksessa ole yksittäistapauksia, yksittäisiä huonosti käyttäytyviä miehiä, vaan ihan minun ja sinun näköisiä ja kaltaisia esimerkiksi perheenisiä, veljiä, poliitikkoja sekä työ- ja harrastuskavereita.

Miksi minä puhun näistä asioista? Koska miehenä kuulun siihen ahdistavaan kulttuuriin, jossa tämänlainen yllä kuvattu käytös on osa ihmisten arkea. Koska haluan osaltani sanoittaa ilmiötä muille miehille sen muuttamiseksi. Koska haluan murtaa poikien ja miesten kasvatukseen ja sosiaaliseen ympäristöön kuuluvia ongelmallisia piirteitä, jonka myötä voidaan luoda turvallisempia kasvuympäristöjä pojille ja turvallisempaa yhteiskuntatilaa naisille ja moniin vähemmistöihin kuuluville, jotka kärsivät miesten tekemästä väkivallasta ja monenlaisesta vallankäytöstä.

Miesten ahdistelu- ja häirintäkulttuurista puhumisessa ei ole mitään uutta. Tästä aiheesta ovat jo vuosia puhuneet lukuisat naiset, feministit ja vähemmistöihin kuuluvat ihmiset. Uutta on lähinnä se, että yhä useamman vähemmistön ja naisen ääni kuuluu yhä useammin ja voimakkaammin tästä asiasta puhuttaessa, kun vallan ääni pikkuhiljaa monipuolistuu niin politiikassa kuin yhteiskunnassa yleisemminkin. Uutta on myös se, että yhä useammat miehet puhuvat tästä, eli purkavat miesten tekemän ahdistelun ja häirinnän rakenteita ilmiötä esiin nostamalla ja kanssamiesten käytökseen käytännössä kasvotustenkin puuttumalla.

Tähän väliin tarjoan pähkinän purtavaksi meille miehille: miksi Suomi on tilastollisesti EU:n väkivaltaisimpia maita naisille? Miksi Suomeenkin ollaan luomassa suostumusperusteista raiskauslainsäädäntöä? Koska me miehet emme ole tarpeeksi turvallisia kanssaihmisillemme. Se on äärettömän surullista mutta totta. Senkin takia näistä asioista pitää puhua suoraan ja julkisesti, jotta voimme muuttaa asenteita, suhtautumista, käytöstä ja kulttuuria.

Tasa-arvon edistäminen ei ole nallekarkkien tasajakoa, vaan tasa-arvoon vaikuttavien rakenteiden hahmottamista, sanoittamista ja vallassa olevien käsitysten haastamista – oikeuksien vaatimista. Muun muassa Puola ja Unkari ovat tällä hetkellä EU:n valitettavia ja äärimmilleen vietyjä esimerkkejä siitä, miten tietyiltä osin saavutettu tasa-arvo on helposti vietävissä pois niiltä, joilla yhteiskunnallisia (etu)oikeuksia on usein kaikista vähiten. Unkari poisti tänä vuonna transihmisiltä ja intersukupuolisilta oikeuden sukupuolen juridiseen vahvistamiseen ja Puola on Turkin ohella vetäytymässä naisiin ja perheisiin kohdistuvan väkivallan vastaisesta Istanbulin sopimuksesta.

Tiivistäisin kaiken edellä mainitun kanssamiehilleni seuraavanlaisesti, samalla muutamia konkreettisia vinkkejä sosiaaliseen mediaan ja arkeen antaen: monipuolista somefeedisi, eli seuraa moninaisesti erilaisiin väestöryhmiin kuuluvia ihmisiä kaikissa somekanavissasi. Kuuntele ja kuule ihmisten kokemuksia. Sisäistä ja ymmärrä erilaisten ihmisryhmien erilaisia todellisuuksia. Älä heitä vitsiä “suostumus- ja lupakaavakkeista” suostumusperusteisesta raiskauslainsäädännöstä puhuttaessa. Älä ahdistele tai häiritse. Puutu esimerkiksi omien kavereiden ja tuttujen ahdistelevaan käytökseen: puheisiin ja tekoihin. Älä puolustele ahdistelijoiden toimintaa. Älä vähättele ja mitätöi uhreja kasvotusten tai somessa. Herkisty tilanteille, joissa sinut saatetaan miehenä tai miesoletettuna kokea uhaksi, vaikka et sitä ole (esimerkiksi yöllä kadulla). Puhu näiden asioiden ja ilmiöiden olemassaolosta muun muassa ystävillesi ja soveltuvin keinoin sekä sanoin lapsillesi seksuaalikasvatuksen yhteydessä.

Häirintä ja ahdistelu näkyy osittain sekä tilastoissa että erityisesti niiden kohteena olleiden ihmisten kokemuksissa ja kertomuksissa – ne ovat koko ajan läsnä yhteiskunnassamme. Mitä useampi meistä miehistä tiedostaa sukupuolistuneen väkivallan eri muotojen olemassaolon ja niiden vaikutukset muihin ihmisryhmiin sekä myös itseemme, sitä useammin voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa siihen, että luomme kaikille turvallisempaa yhteiskuntaa. Se ei ole pelkästään oikeutemme, vaan ennen kaikkea velvollisuutemme.

Lähteet:

Lad culture and sexual harassment in universities: it’s about more than a ‘few bad apples (artikkeli ja ‘I have a sense that it’s probably quite bad … but because I don’t see it, I don’t know’: staff perspectives on ‘lad culture’ in higher education -tutkimus, Iso-Britannia, 2018): https://theconversation.com/lad-culture-and-sexual-harassment-in-universities-its-about-more-than-a-few-bad-apples-102794

“This is not new. This issue is not about one incident, it is cultural.” (Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenen Alexandria Ocasio-Cortezin puhe, 2020): https://www.instagram.com/tv/CC_vvkmFX-h/?igshid=eowaoqyho5xh

ToukoNiinimki

Tasa-arvo. Yhdenvertaisuus. Feminismi. Sosiaalipolitiikka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu