Johtaako populismi lopulta fasismiin?

Populismi liitetään mediassa ilmiönä yleensä etenkin nationalismiin ja äärioikeistoon, ja ainakin Euroopassa nykyään esiintyvä populismi paljolti kietoutuukin yhteen äärioikeistolaisuuden kanssa.

 

Mutta toisin kuin vaikkapa 1930-luvun fasistit ja kansallissosialistit, populistit eivät näe demokratiaa lähtökohtaisesti huonona tapana järjestää yhteiskunnallinen päätöksenteko, vaan he ovat vain tyytymättömiä sen toimintaan ja haluavat korjata sitä – demokratian nimissä. Juuri tästä syystä populisteja on ollut myös vaikea kieltää lainsäädännön kautta toimimasta yhteiskunnassa, koska heidän ei ole katsottu uhkaavan perustavanlaatuisesti demokraattista yhteiskuntajärjestystä eri maissa, vaikka joidenkin populistipoliitikkojen esiintymisissä olisi nähty rasismia ja vaikka heitä on myös rasistisista puheista tai kirjoituksista tuomittu oikeudessa esimerkiksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

 

Populistit ovat myös kiistatta ruokkineet erilaisia lieveilmiöitä ”katutasolla”, sillä populisteille tuntuu olevan vaikeaa tuomita esimerkiksi toimijoidensa tai kannattajiensa huonoa käyttäytymistä, jota esiintyy poliittisen sananvapauden nimissä. Päinvastoin, tietynlaisen paheksunnan aikaansaaminen epäkorrektin käyttäytymisen kautta on populisteille usein jopa tavoiteltavaa, ikään kuin omien voimien näyttämiseksi ja kilpailijoiden osoittamiseksi ”tekopyhiksi”. Joskus tällaisessa käyttäytymisessä näkyy myös poliittisen marttyyriyden tavoittelua asettumalla esimerkiksi uhriksi taistelussa sananvapauden puolesta.

 

Populismissa keskeiselle eliittivastaisuudelle on nykyään lähtökohtaisesti otollinen maaperä, sillä kansalaisten luottamus poliitikkoihin esimerkiksi EU-maissa on hyvin alhainen. Eurobarometrin 2017 mukaan keskimäärin vain 18 % EU-kansalaisista luotti (oman maansa) poliittisiin puolueisiin, lukeman ollessa suomalaisten keskuudessa 26 %. Ehkä liberaalidemokratioissa, jotka ovat entistä monimutkaisemmin toimivien prosessien varassa rakentuvia yhteiskuntia, säännönmukaisesti tehtävät ja tasaisesti pettymyksiä aiheuttavat poliittiset kompromissit, globaalin markkinatalouden (tai globaalin kapitalismin) ja kansainvälisten sopimusten asettama verrattain tiukka liikkumatila kansalliselle poliittiselle päätöksenteolle ja yksilön kannalta tulevaisuuden entistä epävarmemmat taloudelliset näkymät sekä mahdollinen yleistyvä kokemus oman itsensä korvattavuudesta joillakin toisilla yksilöillä tuotannontekijänä, osaltaan selittävät epäluottamuksen ilmapiiriä. Epävarmuus synnyttää pelkoja ja pelot jopa vihaa. Populistit iskevät tähän epäluottamuksen ilmapiiriin ruokkimalla näitä pelkoja entisestään. Järjestelmän he julistavat korjaavansa, kunhan vain saavat riittävästi kannatusta.

 

Kysymys kuuluu, mitä jos järjestelmä osoittautuisikin olevan demokraattisen prosessin osalta korjauskelvoton siten, että se ei pystykään takaamaan populisteille keskeisen ”kansan tahdon” toteutumista edes uudelleen säädettynä ja viritettynä? Olisiko populistien seuraava askel ehdotus tai vaatimus sen purkaminen ja muuttaminen autoritaariseksi, jotta ”kansan tahto” pääsee lopultakin toteutumaan?

 

Riippumatta siitä, että populismin ei yleensä katsota olevan yhtä fasismin kanssa, on aiheellista kysyä, onko populismi, sikäli kun se otetaan tosissaan ja pidetään sitä ideologiana, kuitenkin sukua fasismille? Empiirisesti todistettavaa vastausta tähän kysymykseen on käytännössä vaikea saada, koska populistit eivät ole menestyneet vaaleissa vielä niin hyvin, että olisivat saaneet hegemonisen aseman jossakin länsimaassa ja päässeet toteuttamaan voimallisesti omaa politiikkaansa. Tosin Unkarissa tämä tilanne on melko lähellä. Ideologisessa populismissa, jossa halutaan toteuttaa ”kansan tahto”, teoreettisesti kuitenkin vähintäänkin itää fasismin siemen.

tp83

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja puolueeton politiikan kokemusasiantuntija Etelä-Pohjanmaalta. "Sky is the limit."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu