Naiset politiikassa ovat ehkä tarkempia kuin miehet — nyrkkitervehdysten aika on ohi

Melkein kaikki muistavat vielä viime vaalikaudella Sipilän hallituksen sote-uudistukseen liittyvät juonenkäänteet eduskunnassa. Sote-uudistuksen mietintövaliokuntana toimi sosiaali- ja terveysvaliokunta, jonka kansanedustajista ylivoimainen enemmistö oli naisia. Ulospäin meno näytti poikkeuksellisen rajulta riitelyltä, ja toki se valiokunnan kokouksissa soten osalta kroonisesti sitä olikin, mutta toisaalta kyseessä olivat historiallisen isot ja periaatteelliset sekä syvästi poliittiset asiat. Ymmärrän itse täysin oppositioedustajien jarrutuksen episodissa, vaikka se rumaksi välillä menikin. Se on tietysti toinen juttu, mitä mieltä asiasta olin julkisesti. Kaikilla on politiikassa oma roolinsa ja läheskään aina sitä ei voi itse käsikirjoittaa mieleisekseen, jos haluaa vaikuttaa siihen, miten lopulta käy.

 

Soten valinnanvapaus esitetyssä muodossaan olisi käytännössä tuhonnut julkisen sektorin terveydenhuollon, mutta tosiasiassa sillä ei ollut perustuslaillisista syistä missään vaiheessa mitään realistisia läpimenomahdollisuuksia, joten itse olin maakuntapohjan eteenpäinviemiseksi valmis asettumaan julkisuudessa hallituspuolueen edustajana opposition toimintatapoja vastaan. Se oli järkiratkaisu, koska miksi ottaa syytä omaan niskaan hallituksen sote-uudistuksen ja sitä myöten koko hallituksen kaatamisesta, kun tiesi itse, että sote kaatuu joka tapauksessa. Valinnanvapaus oli täysin järjetön ja utopistinen konsepti. Niin mielikuvituksellinen, että tiesin heti sitä synnytettäessä sen jäävän toteutumatta. Soten kaatumisessa olikin kyse vain ajasta. Ja uskoakseni kaikki eduskunnassa asian päällä olevat vaalikauden aikana pikkuhiljaa ymmärsivät sen, vaikka iso joukko kansanedustajia ehkä elikin loppuun asti harhaisessa uskossa, että valinnanvapaus voisi mennä läpi. Eihän sellaisia, jotka olisivat tienneet ja ymmärtäneet soten todellisen tilanteen, haluttu hallituspuolueissa ehdoin tahdoin lisää, koska se olisi aiheuttanut turhaa levottomuutta. On edustajien omalla vastuulla ymmärtää, mikä on realismia ja mikä ei.

 

Ajamalla aktiivisesti herrojen syksyllä 2015 tekemää ja hallituksen pystyssä pitämiseksi laadittua sote-diiliä valinnanvapaudesta nurin, olisi seurauksena ollut silloisen poliittisen viiteryhmäni tuomitseminen yhteistyökumppaneiden taholta rikkuriksi ja hallituksen hajoaminen suuren yleisön jäädessä siihen virheelliseen oletukseen, että sote todella kaatui tuon takia, mutta olisi mennyt läpi, kun kaikki vain olisivat pysyneet rivissä. Mediassakin (mistä olin todella yllättynyt) luultiin loppuun asti soten menevän läpi, joten media olisi myös tuominnut soten kaatuneeksi — ei omaan mahdottomuuteensa — vaan poliittiseen takinkääntöön.

 

Sote oli Sipilän hallituksen kannalta niin painajaismaisessa konkelossa koko vaalikauden, että isona asiana se olisi ollut houkuttava syy kaataa vaikeuksiin muutenkin ajautunut hallitus, jos siihen jokin hallituspuolueista olisi antanut tilaisuuden. Sote aiheutti hallitukselle niin vakavia uskottavuusongelmia syksyn 2015 diilin jälkeen eikä niille näkynyt loppua, että jos vain hallituksen kaatuminen olisi keskustassa tai kokoomuksessa saatu jollakin verukkeella uskottavasti muiden syyksi, hallitus olisi kaadettu ja menty uusiin vaaleihin säästyen sote-riipan aiheuttamalta rampautumiselta. Tätä syytä en ainakaan itse halunnut tarjota, koska sillä laillahan suurimmat syypäät ja sopankeittäjät olisivat päässeet kuin koirat veräjästä. Politiikassa voi joskus tulla eteen tilanne, että on pakko uhrata itsensä, jotta oikeus ja kohtuus toteutuu. Henkilökohtaisesti en tietenkään voinut ajatellakaan ennenaikaisiin vaaleihin lähtöä vaalikauden puolivälissä, kun sekä omat että yhteistyökumppanit olivat ensin virhevalinnoillaan romahduttaneet puoluekannatuksen pohjamutiin, vaikka itse olin asiasta ajoissa varoittanut. Poliittisen viiteryhmäni kannatus oli tippunut lähes 50 %. Tyhmyydestä sakotetaan. Läpi olisi mennyt vain puolue-eliitti ja muutama myöhäisherännyt opportunistiprotestoija.

 

Kokoomus ei missään vaiheessa ollut maakuntapohjaisen soten takana tosissaan, mistä syksyn 2015 hallituskriisi alkujaan syntyikin. Sipilä vain ei ymmärtänyt asiaa kevään 2015 hallitusneuvotteluissa, koska usko kolmen ässän eli Sipilän, Stubbin ja Soinin keskinäiseen luottamukseen ja asemaan oli niin vahva ja Sipilä halusi kumppanikseen nimenomaan kokoomuksen eikä Sdp:tä. Olihan kaikki sujunut hallitusneuvotteluissakin niin leppoisasti, mitä nyt itse ainoana perussuomalaisten edustajana vastustin porvarihallituksen synnyttämistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa 2015 ei kyselty, mitä oli saavutettu tai saavutettaisiin, vaan tunnelma oli kuin kaikki vääryydet olisi hyvitetty ja taivas auennut, kun puolue vain pääsisi vihdoin hallitukseen. Moni oli saanut ääniä selvästi liian helpolla ja luuli, että homma toimisi jatkossakin kuin tanssi tai että ainakaan vaihtoehtoa ei hallitusohjelman kirjauksille tai hallituspohjalle olisi saavutettavissa. Herrat olivat pitäneet tietysti huolen, etteivät neuvottelut olleet tarjonneet dramatiikkaa, jotteivat porukat hermostuisi h-hetkellä. Oli kuin kuuroille korville ja lumoutuneille olisi puhunut, kun yritti puhua järkeä. Diili piti lyödä nopeasti lukkoon. Perussuomalaisissa hallitusratkaisua oli pohjustettu hokemalla ainakin vuoden verran julkisuudessa, että puolue menee hallitukseen 2015 vaalien jälkeen. Luotiin tahallaan asetelma, jota puolueen sisällä oli hankala kyseenalaistaa, vaikka hallitusmantralla oli samaan aikaan pelattu itselle huono käsi hallitusneuvotteluihin. Montaa ääntä en usko hallituslupauksilla saadun.

 

Kaikki kolme miestä, Sipilä, Soini ja Stubb, halusivat kunnostautua Suomen laittamisessa kuntoon ja näyttää, että ovat vahvoja tarvittaessa omiensakin edessä. Vahvat miehet eivät haasta toisiaan, vaan tekevät diilejä yli taustaryhmiensä, koska mikä mies se sellainen on, joka muilta lupia kyselee? Ei kulttuurisesti tarkasteltuna ainakaan vahva mies. Ei ollut puhettakaan sellaisesta menosta, mitä nyt käynnissä olevassa hallituskriisissä nähdään. Asiassa on puolensa ja puolensa, mutta naiset tuppaavat olemaan demokraattisempia kuin miehet ja uskollisempia asialleen. En voi ikinä kuvitella, että esimerkiksi pelkästään miehistä koostunut porukka sosiaali- ja terveysvaliokunnassa olisi jaksanut loputonta asemasotaa, jollainen käytiin 2015-2019. Miehet olisivat tehneet diilin ja selittäneet sen parhain päin ja toivoneet, ettei nalli napsahda omalle kohdalle.

 

Toivo ei ole kuitenkaan takuun antava tiedon väärti. Nyt valtiolaivan ruorissa eivät ole enää sen paremmin Sipilä, Stubb kuin Soinikaan. Kaikille tuli lähtö omalla tavallaan, mutta samasta syystä. Porukat, jotka ennen hurrasivat, eivät olleet enää lainkaan tyytyväisiä. Soini vanhana kettuna ei tietysti alistunut kohtaloonsa ja tyytynyt tuomioon, vaan kaikki kävi kuten kävi, enkä siitä Soinia moiti. Kyllä sen arvasin jo keväällä 2015, että pää tulee vetävän käteen, kun näki millä konseptilla liikkeelle vaalikaudelle 2015-19 lähdettiin ja uskon, että niin tiesi Soinikin. Ei hän tyhmä ole. Mutta jos porukka on niin yksinkertaista, ettei ajoissa ymmärrä, minne ollaan matkalla, turha yhtä miestä on syyttää. Soini vei ja muut eivät ymmärtäneet edes vikistä. Helpompaa oli kaikille mennä virran mukana ja katsoa, mihin päädytään. Eihän tosimies turhia kysele — eikä varsinkaan valita.

 

Veikkaan, että tällä hallituskaudella ei ministereiden keskinäisiä nyrkkitervehdyksiä tulla näkemään.

0
tp83
Sitoutumaton Kurikka

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti (valtio-opin ja politiikan opintosuunta) ja puolueeton politiikan kokemusasiantuntija Etelä-Pohjanmaalta. Takana kaksi kautta eduskunnassa ja kolme kautta kaupunginvaltuustossa sekä 12 vuotta Puheenvuorossa. Syntymävuosi 1984.
"Sky is the limit."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu