Nokia meni ja korona tuli – meneekö seuraavaksi Suomikin?

Suomi sai keväällä 2020 kovan opetuksen siitä, mikä on seuraus, kun koronan torjuntatoimet ovat liian löperöitä ja hitaita: Yhteiskuntaa jouduttiin sulkemaan sen seurauksena lopulta ennen näkemättömän laajasti rajoittaen elinkeinovapautta merkittävästi ja sosiaalisia kontakteja jyrkästi.

 

Siltä olisi keväällä Suomessa säästytty reagoimalla ajoissa Suomen rajat ylittävään matkustamiseen laajoin ja pakollisin koronatestein sekä pakollisin karanteenein, mutta kaikki oli vapaaehtoista ja matkustusohjeetkin täysin metsässä. Poliittista rohkeutta ja päätöksentekokykyä muuhun ei löytynyt. Ei, vaikka lainsäädäntö mahdollisti sen ja torjuntatoimet rajoitusten osalta tämän kokoluokan asiassa edellyttävät valtakunnan tasolla poliittisia päätöksiä, joiden puuttuminen sitten näkyikin epätietoisten virkamiesten passiivisuutena alueilla.

 

Kuten eilenkin hallituksen ravintolapäätöksen osalta nähtiin, koronapäätöksiä ei tehdä puhtaasti virkamiesten toimesta virkavastuulla, koska seuraukset ovat yhteiskunnallisesti niin merkittäviä — valittiinpa sitten aktiivinen tai passiivinen toiminta. Tätä tosiasiaa on turha juosta karkuun, vaikka alueellisella ja paikallisella tasolla voidaankin tehdä virkamiesjohtoisia rajoitustoimenpiteitä ja poliitikot valtakunnan tasollakin voivat väittää tekevänsä epidemiaa koskevia päätöksiä vain virkamiesten ja asiantuntijoiden esityksestä, minkä taakse vielä keväällä hallitus menikin.

 

Lopulta keväällä poliittisella päätöksellä rajoitettiin Suomen rajat ylittävää matkustamista kokonaan, kun näin tekivät muutkin maat. Suomi ei käyttänyt hyväkseen kansainvälisiä tieteellisiä tietoja koronasta ja muiden maiden kokemuksia epidemiasta sekä ajallista etumatkaansa, vaan kaikki päätökset tehtiin aina jälkijättöisesti — odottaen, mitä muut ensin tekevät. Pelättiin tosiasiassa omien kansalaisten ja muiden valtioiden poliittista reaktiota, vaikka vedottiinkin kotikutoiseen perustuslakiin, lainsäädäntöprosesseihin ja mihin tahansa sellaiseen, jolla voitiin perustella passiivisuus edes jonkun mielestä uskottavasti. Ennakointi loisti poissaolollaan. Suomen tilanteen keväällä pelastivat tosiasiassa syrjäinen maantieteellinen sijaintimme, väljä yhteiskuntarakenteemme ja toiset valtiot (pois lukien Ruotsi), jotka lähtivät rajoitustoimiin ennen meitä ja voimakkaammin kuin Suomessa tarjoamalla siten aikaa ja rohkaisua epävarmoille suomalaispoliitikoille tehdä päätöksiä kansan puolesta. Työ, jota tekemään he ovat vapaaehtoisesti hakeneet ja johon heidät on valittu.

 

Olin varma, että kevään opetus olisi mennyt perille — että enää ei odoteltaisi ongelmien syntymistä ja tehtäisi puolivillaisia päätöksiä ja luotettaisi siihen, että muut maat omia kansalaisia velvoittavine toimenpiteineen ja suomalaiset vapaaehtoisuuteen perustuen torjuisivat epidemian suomalaisten poliittisten päättäjien puolesta. Väärässä olin. Sosiaalinen toiminta Suomessa on palautunut lähes tilanteeseen, jossa oltiin ennen koronaepidemiaa ja tämä kaikki tapahtuu hyvin pitkälle ilman maskeja ja todellisia turvavälejä. Kesäkauden huolettomuus jäi päälle.

 

Sanat ja teot eivät kohtaa. Tieto, että korona on 30-40 prosentilla oireeton, mutta silloinkin tartuttava, ei näytä merkitsevän käytännössä isossa kuvassa mitään, vaikka korona leviää pisaratartuntojen lisäksi ilmateitse aerosolina. Poliitikot Suomessa vetoavat vain suosituksiin ja vapaaehtoisuuteen ja valvonta perustuu vain sosiaaliseen kontrolliin, joka liberaalissa yhteiskunnassa on korostetusti kuollut kirjain, vaikka tiedetään hyvin, miten tällä tyylillä käy. Se ei tule riittämään, vaan johtaa lopulta taloudellisen toiminnan halvaantumiseen ja alasajoon, kun seurauksia ei pystytä myöhemmin peruuttamaan. Yksilötasolla moni menettää myös terveytensä ja kuolee koronan seurauksena. En ymmärrä, miksi ei edelleenkään toimita ennakoivasti, vaan odotetaan kunnes ongelma on uudestaan sylissä. Herää kysymys, huvituksetko Suomessa ovat tärkeämpiä kuin terveys ja talous? Mikähän mahtaa olla tämän maan todellinen maanpuolustuskykykään nykyään(?) Paperilla suunnitelmat ja tahto voivat olla koviakin, mutta todellisuuden kanssa sillä ei välttämättä ole paljonkaan tekemistä, kuten koronaepidemia on näyttänyt.

 

Sanotaan aina, että Suomi elää viennistä. Viennin osuus bkt:sta on yhä yli kolmanneksen ja se määrittelee kansantalouden suunnan. Vienti on siis Suomen kansantalouden selkäranka, mutta muutakin taloudellista toimintaa nykyisenkaltaisessa vapaaseen rahankiertoon perustuvassa yhteiskunnassa luonnollisesti tarvitaan, koska vienti ei tarjoa tarpeeksi työpaikkoja. Koronapandemiassa hyvin pärjännyt ja väestöltään Suomeen verrattuna noin kymmenkertainen ja länsimaisiin demokraattisiin yhteiskuntiin luettava Etelä-Korea on elinkeinojakaumaltaan Suomea muistuttava maa. Etelä-Korea tosin on pystynyt pitämään paremmin kiinni teollisuudestaan. Kun suomalainen Nokia ylimielisyyttään aikoinaan romahti maailman huipulta, ilmestyivät suomalaisten kansanedustajienkin kouriin Samsungin luurit. Osalle tosin kelpasi vain Apple, joten Iphonejakin lopulta järjestettiin, jotta joidenkin kansanedustajien kiukku laantui ja saatiin taas tehtyä täyspainoisesti hommia.

 

Saa nähdä meneekö koronan myötä Nokian perässä nyt myös suomalainen hyvinvointivaltio. Toisin kuin Nokiassa, nyt kyse on kuitenkin ensisijaisesti tietoisesta poliittisesta päätöksenteosta, jonka perusteeksi on tarjolla jo keväällä saatu varoitus/opetus, kansainvälisiä kokemuksia ja vertailtavuutta sekä tieteellistä tietoa ja yhteiskunnallisesti verrattain hyvät lähtökohdat toimia. Epäonnistumisia on tavattu Suomessa nimittää länsimaista paremmuutta korostavasti ryssimisiksi, mutta onko tuollaiselle kielenkäytölle jatkossa enää mitään katetta, sen aika näyttää ja poliitikot päättää.

 

Etelä-Koreassa on koronan seurauksena 29.9.2020 mennessä tilastoitu 413 kuolemantapausta koko epidemian aikana ja koronatartunnan saaneita on 23 812. Suomessa kymmenen kertaa pienemmällä väestöllä vastaavat luvut samana päivänä olivat 343 ja 9879. Etelä-Korean ostovoimapareetilla korjattu BKT asukasta kohden ennen koronaa oli noin 40 000 USD ja Suomen noin 48 000 USD. Etelä-Korean BKT:n kasvutrendi on ollut Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1990-luvulta lähtien hyvin samanlainen kuin Suomen. Entä jatkossa?

 

Globaalin kapitalismin ja globaalin kilpailun maailmassa Suomessa ei tyytyväisyyttään kannatakaan tyytyä tuijottelemaan esimerkiksi Ruotsin koronalukuja. Se, miten koronan suhteen Suomessa nimittäin globaalisti tarkasteltuna toimitaan, tulee ratkaisemaan Suomen niin sanotun kilpailukyvyn ja tulevaisuuden. Nykyisessä maailmassa Ruotsi on menneisyyden mittari suomalaiselle yhteiskunnalle aivan kuten USA on menneisyyden mittari Euroopalle. Uudet mittarit tulevat viimeistään nyt Itä-Aasiasta. Demokratioista sellaisia ovat juuri Etelä-Korea, ja jos halutaan tarkastella ei-demokratioita, on katsottava Kiinaan. Nykymenolla ei voi olla varma, kumpaanko yhteiskunnalliseen malliin Euroopassa ja Suomessa joudutaan jatkossa kääntymään, mutta varmaa on se, että yltiöliberalismista, jossa korostuvat vastuuton ja yksilökeskeinen pintaliito ja mielikuvatodellisuus, joudutaan tässä maailmankolkassa luopumaan. Niillä ei yksinkertaisesti pärjätä uudessa maailmassa, jonka korona on synnyttämässä — halusimmepa sitä tai emme.

tp83

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti (valtio-opin ja politiikan opintosuunta) ja puolueeton politiikan kokemusasiantuntija Etelä-Pohjanmaalta. Takana kaksi kautta eduskunnassa ja kolme kautta kaupunginvaltuustossa sekä 11 vuotta Puheenvuorossa. Syntymävuosi 1984. "Sky is the limit."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu