Oppositio hereille ja korona-välikysymys jalkeille!

Toistaiseksi eduskunnan opposition yksittäiset kansanedustajat ovat tyytyneet julkisuudessa kyselemään Marinin hallituksen korona-strategian perään saamatta kysymyksiinsä kunnollisia vastauksia. Nyt eilisen maanantain jälkeen on kuitenkin viimeistään selvää, että hallitus ei pyri tukahduttamaan korona-epidemiaa. Tämä on erittäin selkeä vastaus opposition yksittäisten kansanedustajien kriittisiin ja sinänsä moniin hyviin kysymyksiin. Hallituksen tavoitteena ei ole estää epidemian leviäminen, vaan estää epidemian leviämistä, kuten professori Markku Sotarauta on Twitterissään tarkkanäköisesti huomauttanut.

 

Epidemia aiotaan siis päästää kulkemaan koko väestön läpi riskiryhmiä suojelemaan pyrkien. Riskiryhmiin kuuluu valtava määrä suomalaisia, eli toisin sanoen tässä yhtälössä hyvin onnistuminen on täysin epärealistista; ainoa realistinen vaihtoehto sekä kansantaloudellisesti että terveydellisesti on painaa tartuttavuusluku pysyvästi ja todistettavasti alle yhden, ja vieläpä niin ettei paikallisestikaan päästetä epidemiaa missään ryöpsähtämään. Silloin epidemia tukahtuu, tai pysyy ainakin erittäin pienenä. Keinot on säädettävä sen mukaan, mistä nyt ei ole tietoakaan, kun esimerkiksi koulut avataan alle kahden viikon takia. Voiko hullumpaa päätöstä olla?!? Kohta varmaan hallituspuolueiden kansanedustajat ottavat koululaisryhmiä eduskuntaan vierailulle, kuten ennen vanhaan!

 

Toistaiseksi Suomelta puuttuvat laajamittainen maanlaajuinen korona-testaaminen sekä hengityssuojaimet, joita ei ole jakaa edes kaikille terveydenhuollossa, eikä tartuntoja jäljitetä isossa kuvassa tehokkaasti. Tämä kaikki johtuu siitä, että Marinin hallituksen todellinen strategia on alusta asti ollut laumaimmuniteettiin pyrkiminen – strategia, joka on nyttemmin jo tieteellisestikin todistettu erittäin kyseenalaiseksi, koska yksilöt eivät välttämättä saa immuniteettia koronan aiheuttamaa tautia vastaan vaikka sairastuisivatkin korona-viruksen aiheuttaman taudin.

 

Seuraavaksi katseet kääntyvät eduskuntaan oppositioon tai ainakin oppositiopuolueisiin. Mikä on opposition näkemys ja vastaus, tai mitkä ovat oppositiopuolueiden näkemykset ja vastaukset kansalaisille? Hallitus on omansa nyt antanut. Nyt ei riitä somettaminen, julistaminen eivätkä kirjalliset kysymykset. Nyt pitää löytyä poliittinen tahto ja uskallus konkreettisiin poliittisiin toimiin retoriikan sijaan. Muuten me emme tee oppositiolla mitään, ja silloin koko parlamentaarinen demokratia alkaa olla ajan oloon vaakalaudalla.

 

Kansalaisista jo nyt merkittävä osa vastustaa, ja tulevaisuudessa entistäkin isompi osa tulee vastustamaan, Marinin hallituksen nyt paaluttamaa korona-strategiaa, kun aletaan nähdä tämän strategian seuraukset isommassa mittakaavassa. Hallitus pyrkii kuitenkin tilanteeseen, jossa se saa tartuntojen määrän kasvamaan niin, että seuraavaksi se voi ihan perustellustikin sanoa epidemian tukahduttamisen olevan epärealistista. Näin syntyy tilanne, jossa on enää ”ainoa vaihtoehto”, ja jäljellä vaihtoehdottomuuden politiikka. Fiksuimmat kansalaiset kyllä näkevät tämän jo nyt, mutta se ei riitä, koska kansalaiset voivat äänestää vain kerran neljässä vuodessa ja neljä vuotta on pitkä aika.

 

Kansanedustajien ja puolueiden tehtävä ei ole profiloitua vain vaaleja varten ja pelkästään ”kädestä kiinni pitäen” seurata tilannetta yhdessä tavallisten kansalaisten kanssa, vaan valistaa kansalaisia, joiden asialla he ovat ja edustaa heitä koko poliittisella voimallaan tarvittaessa kaikin poliittisin laillisin keinoin. Kansalaisten puolesta pitää löytyä nyt rohkeutta! Somessa on paljon hyvää asiaa, mutta se ei lämmitä mieliä, jos käytännössä politiikassa, jossa asioista päätetään, ei tapahdu mitään konkreettista hyvää. Toivottavasti näemme pian oppositiolta välikysymyksen – ja ajoissa.

 

Siihen asti Marinin hallitus ja sen korona-politiikka nauttivat koko eduskunnan voimalla välillisesti koko Suomen kansan, jota eduskunta edustaa, luottamusta.

tp83

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti (valtio-opin ja politiikan opintosuunta) ja puolueeton politiikan kokemusasiantuntija Etelä-Pohjanmaalta. Takana kaksi kautta eduskunnassa ja kolme kautta kaupunginvaltuustossa sekä 11 vuotta Puheenvuorossa. Syntymävuosi 1984. "Sky is the limit."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu