Pääministeri Marin oikealla asialla Kaipolassa

Osa poliitikoista on lähtenyt valtavalle laukalle sen jälkeen, kun pääministeri Marin vieraili Kaipolassa ja arvosteli UPM:n päätöstä lakkauttaa iso tehdas. Marinin puheet on tuomittu Suomen kannalta vastuuttomina ja nyt ollaan vaatimassa nopeita toimia Suomen kilpailukyvyn saamiseksi samalle tasolle kuin joissakin kilpailijamaissamme.

 

Kuitenkin, jos ollaan rehellisiä, nykyinen kansantalouden alennustila ei johdu mistään Suomen kilpailukyvyn puutteesta, vaan siitä, ettei koronapandemian seurauksena tietyille tuotteille ja palveluille ole juuri nyt kysyntää samalla tavalla kuin aiemmin. Asiantila tässä ja nyt ei korjaannu millään yksipuolisilla kilpailukykytoimilla. Sen sijaan niillä voitaisiin ampua suomalaisia omaan nilkkaan, kun kotimarkkinatkin ajettaisiin entistäkin syvempään laskusuhdanteeseen ilman mitään takeita siitä, etteivät yritykset joka tapauksessa irtisano porukkaa. Siinä ei olisi päätä eikä häntää, että valtio elvyttäisi kymmenillä miljardeilla euroilla ja kannustaisi samaan aikaan siihen, että kannattavat isot yritykset lähtisivät leikkaamaan työntekijöiden palkkoja. Se, jos mikä, olisi laillistettua ryöstöä ja sosialistista kapitalismia.

 

On totta, että markkinatalouden oloissa on varmasti olemassa palkansaajia, joiden palkka on oikeastikin aika korkea työn vaativuuteen nähden, mutta ainakin yksityisellä sektorilla nämä palkansaajat työskentelevät yrityksissä, jotka tuottavat hyvin voittoa normaalioloissa, eli heidän työnsä on siinä mielessä merkityksellistä. Palkkojen merkitys tällaisten yrityksen kannattavuudelle ei ole nyt oleellinen, vaan markkinatilanne, mutta toki palkoilla on aina merkitystä kansainvälisessä kilpailussa, jos ajatuksena on maksimaalinen tuotto pörssissä osakkeenomistajille sekä paras mahdollinen kurssikehitys osakkeen arvon osalta. Tällainen ajattelu on kuitenkin jokseenkin outoa tilanteessa, jossa osakemarkkinat pysyvät pystyssä veronmaksajien elvytystoimien ansiosta veronmaksajien riskillä, ja ovat tehneet niin jo kymmenen vuoden ajan.

 

Maataloustuottajien asema on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos antaudutaan kilpailulle tavalla, jolla pääomapiirit asian meille tarjoilevat. Samaan aikaan, kun ruokakauppa takoo ennätysvoittoja, moni suomalainen maataloustuottaja työskentelee muutaman euron tuntipalkalla. Työpaineet ja investointiriskit on sälytetty heille. Vaikka heidän työnsä on yhteiskunnallisesti yksi tärkeimpiä, heistä on tehty käytännössä kapitalismin orjia. Tätä samaako haluaisimme palkansaajille? Tilanteessa, jossa pääomapiirien tulevaisuus on täysin poliittisten päätösten varassa eikä niillä itsellään ole käytännössä avaimia ratkaista tilannetta vapailla markkinoilla siten, että se olisi yhteiskunnallisesti ja poliittisesti realistista.

 

Elvytys on nyt ennennäkemätöntä, ja pörssit takovat sen seurauksena huimia ennätyksiä. Osakkeiden arvostuksella ei olekaan mitään tekemistä enää reaalitalouden kanssa, vaan paljon on valtioiden ansiota tai syytä, ihan mistä näkökulmasta asiaa haluaa tarkastella. Ne, joilla on paljon pääomia, ovat yhä nytkin erittäin hyvissä asemissa, ja aika pitkälle ilman omaa ansiotaan. Joka selittää nykyiset tulo- ja omaisuuserot puhtaasti ahkeruudella ja laiskuudella, on joko menettänyt järkensä tai täysi huijari, jolla on oma lehmä ojassa.

 

Markkinoilla ja pääomilla ei ole omatuntoa, ja ehkä ei monilla heistäkään, jotka niiden valtaa haluavat entisestään kasvattaa. Sanonta, että ”tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa”, sopii nykytilanteessa paremmin pääomapiireihin kuin palkansaajiin. Pääomapiirit ja heidän myötäjuoksijansa kyllä kehtaavat vaatia niin paljon kuin ikinä irti lähtee. Pelon ilmapiirissä osa nielee propagandan puhtaasti ymmärtämättömyyttään, osa hyväuskoisuuttaan. Vaikean tilanteen avulla lietsotaan painetta nopeisiin vastauksiin. Ikään kuin monimutkainen maailma olisi nyt yhtäkkiä tässä asiassa yksinkertaisempi kuin koskaan aiemmin ja toimisi yksinkertaisemmin kuin koskaan aiemmin. Sen voi ehkä juuri nyt saada näyttämään siltä, mutta sitä se ei todellisuudessa ole. Sen sijaan retoriikka muistuttaa hyvin pitkälle populismia.

 

Pääosa suomalaisista kuuluu työnväenluokkaan tai alempaan keskiluokkaan. Ainakaan niihin kuuluvilta ei ole nykyisessä tilanteessa mitään järkeä lähteä leikkaamaan tuloja, jos verrattain kiinteä menopuoli pysyy samana. Nyt on muutenkin aidosti syntymässä tilanne, jossa on mahdollisuus muuttaa näitä erittäin sairaiksi käyneitä kapitalistisen talousjärjestelmän rakenteita, mutta se ei tapahdu antautumalla yhteiskunnallisen elvytyksen varassa olevien röyhkeiden pääomapiirien edessä, vaan päinvastoin, liittoutumalla sekä kansalaisten että kansallisvaltioiden kesken Euroopassa tai ainakin yrittämällä sitä. Nämä asiat päätetään viime kädessä politiikalla, ei rahalla, jos niin halutaan. Tätä yhteiskunnallista tosiasiaa eivät rahapiirit halua tietenkään myöntää tai edes puhua siitä, koska jos ihmiset uskoisivat enemmän politiikan mahdollisuuksiin, rahapiirit menettäisivät niille nyt taatun hegemonisen ja turvatun aseman.

 

Ajatus, että Suomi ja suomalainen elinkeinoelämä pelkillä omilla toimillaan nyt hoitaisi tämän tilanteen, kunhan vain palkkoja leikataan, on läpeensä poliittinen eikä sitä kannata sellaisenaan hyväksyä. Sen sijaan se kannattaa ottaa vakavasti, koska sillä on paljon voimaa takanaan ja viesti voi upota moniin jos vain nyökytellään niskoja ja kiltisti purematta niellään kaikki, mitä sieltä kehdataan meille syöttää.

tp83

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti (valtio-opin ja politiikan opintosuunta) ja puolueeton politiikan kokemusasiantuntija Etelä-Pohjanmaalta. Takana kaksi kautta eduskunnassa ja kolme kautta kaupunginvaltuustossa sekä 11 vuotta Puheenvuorossa. Syntymävuosi 1984. "Sky is the limit."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu