Päätöksenteon alennustila Suomessa

Tuoreeen tutkimuksen mukaan suomalaisten luottamus puolueisiin on romahtanut. Tilanne on pahentuessaan omiaan vaarantamaan koko parlamentaarisen demokratian. Kun pohditaan syitä tähän epäluottamukseen, yksi lienee se, että Suomessa puolueet tekevät äärimmäisen paljon kompromisseja keskenään hallitusvastuussa, ja se taas johtuu lähtökohtaisesti hyvin pitkälle suhteellisesta vaalijärjestelmästämme, jossa on isot vaalipiirit. Suhteellisen vaalitavan korostamiseksi vaalipiirejä on vähennetty ja suurennettu viime vuosina entisestään.

 

Isot vaalipiirit tuottavat yhä kasvavan määrän verrattain tasavahvoja eduskuntapuolueita, jotka sitten keskenään muodostavat eduskunnan enemmistöön perustuvia hallituskoalitioita yli erilaisten poliittisten jakolinjojen. Äänestäjät pettyvät kerta toisensa jälkeen, kun he eivät saa sitä, mitä tilasivat. Suomessa ennen vaaleja ei etukäteen edes sitouduta mihinkään tiettyihin koalitioihin tai suljeta mitään tiettyjä koalitioita pois. Kaikki riippuu kuulemma vaalituloksesta, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Äänestäjät patistetaan uurnille laput silmillä.

 

Toisin on monessa muussa maassa, joissa on käytössä enemmistövaalitapa. Vaalipiirissä eniten ääniä saanut puolue saa vaalipiirin kaikki edustajapaikat. Vaalipiirit ovat pienempiä ja niitä on paljon. Keskenään tasavahvoja puolueita on tällaisen järjestelmän seurauksena vähemmän, mutta politiikkavaihtoehdot ovat selkeämpiä ja ylipäätään valta on paljon vähemmän pirstoutunutta. Lisäksi monessa maassa puolueet asettavat ehdokkaansa läpimenojärjestykseen niin sanotussa listavaalissa, jolloin puoluetoiminnan ja ylipäätään puolueen poliittisen linjan merkitys vaalijärjestelmässä äänestäjän kannalta korostuu. Ensisijaisesti muilla elämänaloilla kuin politiikassa meritoituneet pääsevät kyllä ehdokkaiksi, ja voivat päästä läpikin, mutta heitä puolueet eivät aseta listojensa keulille ensimmäisten läpimenijöiden joukkoon. Äänestäjät antavat näissä järjestelmissä siis äänensä ensisijaisesti puolueen ehdokaslistoille, joissa ehdokkaat ovat läpimenojärjestyksessä.

 

Suomessa kulttuuri on se, että erilaisia julkkisehdokkaita, joilla kosiskellaan niin kutsuttuja liikkuvia äänestäjiä laajalla rintamalla, on ehdolla paljon. Eduskunta on monelle heistä vain seikkailu, jonka he valitsevat, koska julkisuuden henkilön on järjestelmästämme johtuen aika helppo tulla valituksi eduskuntaan. Seurauksena on politiikan viihteellistyminen, sillä varsinaiset poliitikotkin joutuvat kilpailemaan heidän kanssaan entistä enemmän naistenlehtijulkisuudesta. Saamme kasvavassa määrin hömppää, poliittista viihdettä ja huomiotalouden kohujulkisuutta päivittäisine somemiekkailuineen. Tässä kilpailussa monipuolista huomiota saavat kansanedustajat uusivat valtakirjansa todennäköisimmin ja myös ns. tavalliset tallaajat tulevat entistä useammin eduskuntaan läpi pystymetsästä. Heidän ymmärryksensä politiikasta on ohutta, mutta mielipiteitä riittää. Se on merkki politiikan ja liberaalin demokratian sekä talousjärjestelmämme kriisistä laajemminkin. Kysymyksiä esitetään, mutta vastauksia ei järjestelmän sisällä löydy. Valituksi tulemisen kannalta työn tekeminen puolueen ja aatteen eteen ei välttämättä ole yhtä kannattavaa kuin omaehtoinen toiminta puolueen kustannuksella, eikä yhteiskunnallisella osaamisella ole merkitystä. Henkilökeskeisyys näkyy myös kärkipoliitikkojen henkilökohtaisten äänimäärien kasvamisena.

 

Suomessa on siirrytty kohti enemmistöparlamentarismia 1990-luvulla, kun opposition suoraa vaikutusvaltaa vähennettiin poistamalla niin sanottu eduskunnan vähemmistösuoja. Päätöksen läpisaamiseksi eduskunnassa riittää nykyään äänestämässä olevien kansanedustajien enemmistö. Hallitukset istuvatkin nykyään käytännössä ministerivaihdokset pois lukien koko vaalikauden. Samoin eduskunnat. Vaikka ennenaikaisista vaaleista spekuloidaan päivittäin, niitä ei ole nähty vuosikymmeniin. Lähimpänä ne olivat kesällä 2017. Kansalaiset ovat katsomossa neljä vuotta kerrallaan, jolloin heillä on taas edessä juhlapäivä ja tärkeä tehtävä, kansalaisvelvollisuus äänestää.

 

Nykyään eduskuntavaaleista puhutaan myös pääministerivaaleina, vaikka puolueiden puheenjohtajat vaihtuvat kesken vaalikauden, kuten parhaillaan nähdään ja on nähty jo monta kertaa. Sanna Marininkin on valinnut poliittiseen virkaansa pääministeriksi vain hieman päälle 30 Sdp:n puoluevaltuuston edustajaa eikä hän ollut Sdp:n pääministeriehdokas kevään 2019 vaaleissa. Katri Kulmunikaan ei ollut keskustan pääministeriehdokas, vaan Juha Sipilä. Tätä ennenkin nykysysteemin aikana pääministeri on vaihtunut kesken kauden kuten Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen, mutta he vetivät kautensa melkein loppuun. Tosin Vanhanenkaan ei ollut keskustan pääministeriehdokas vaaleissa 2003, vaan Anneli Jäätteenmäki, mutta Jäätteenmäki sai lähteä Irak-gaten seurauksena, vaikka taisi ollakin sinänsä oikealla asialla Paavo Lipposen silloisten Amerikka-sympatioiden paljastamisen suhteen. Jäätteenmäen keinot vain olivat kyseenalaiset ja hän ei puhunut totta eduskunnalle, mikä kaatoi hänet. Lopultahan kuitenkin osoittautui, että USA George W. Bushin johdolla hyökkäsi 2003 Irakiin ilman vedenpitäviä todisteita joukkotuhoaseiden olemassaolosta Irakissa, ja siitä seurasi enemmän pahaa kuin hyvää, mutta se olkoon vain sivuhuomio tässä kirjoituksessa.

 

Enemmistövaalitapaa ei Suomeen ole haluttu, koska on ehkä koettu suhteellisen vaalitavan kompromissikeskeisine piirteineen olevan Suomelle parempi sekä sisä- että ulkopoliittisesti. Enemmistövaalitapa ei takaa samanlaista jatkuvuutta kuin suhteellinen vaalitapa. Kuitenkin, kuten todettua, järjestelmään kuului alun perin myös eduskunnan ns. vähemmistösuoja, jolloin tärkeiden päätösten läpisaamiseksi vaadittiin kahden kolmasosan määräenemmistöä. Myös tasavallan presidentin valta oli ennen suurta, ja hän pystyi tarvittaessa hajottamaan koko eduskunnan. Nyt presidentti valitaan suoralla enemmistövaalitavalla, mutta hänen valtansa on pientä, kuten myös presidentin vastuu päätöksenteosta. Kansansuosio on vaalitavasta johtuen suurta ja ilman vastuuta vaikeista päätöksistä on helppoa olla suosittu. Tarvitsee vain asetella sanansa oikein ja olla ahkerasti ja monipuolisesti esillä. Tätä imago-reseptiä sitten moni tavallinen kuolevainen identiteetti-poliitikkokin hallituksessa yrittää seurata. Ja monelta se onnistuu mainiostikin – vain päätösten tekeminen jää puolitiehen, mutta ei kai sillä nyt niin väliä. Tärkeintä on tulla valituksi, ja kansahan ne valinnat Suomessa henkilöiden kohdalla vaalijärjestelmästämme johtuen korostetusti tekee. Summa summarum, poliittisesta järjestelmästämme on tullut todellinen sekasikiö. Yhtäältä korostetaan suhteellisuutta, yhtäältä enemmistön merkitystä ja toisaalta vähennetään valtaa. Linja on jokseenkin skitsofreninen, eikä lopputulos siten olekaan järjellä selitettävissä.

 

Vasta kun Suomessa koittavat tarpeeksi huonot ajat, alkavat aatteet, ideologiat ja todelliset päättäjät taas kelvata. Se aika ei ole kovin kaukana.

tp83

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti (valtio-opin ja politiikan opintosuunta) ja puolueeton politiikan kokemusasiantuntija Etelä-Pohjanmaalta. Takana kaksi kautta eduskunnassa ja kolme kautta kaupunginvaltuustossa sekä 11 vuotta Puheenvuorossa. Syntymävuosi 1984. "Sky is the limit."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu