Politiikka shakkipelinä — eli perussuomalaisten tuho 2015
Kun liityin nuorena poikana perussuomalaiseen puolueeseen 2000-luvun taitteessa, se oli talous- ja sosiaalipolitiikaltaan nykymittapuulla vasemmistolainen poliittinen liike, jolla oli kristillissosiaalinen ja antiliberaalinen arvopohja. Jokainen, joka tutkii perussuomalaisten eduskuntaryhmän retoriikkaa vuosilta 1995-2015, voi nähdä selkeästi, mitkä olivat puolueen painotukset ja linja ennen kevättä 2015. Voi sanoa, että kyse oli jopa sosiaaliradikaalista liikkeestä, jossa painottuivat perinteiset hyveet, demokraattisen päätöksenteon ja demokraattisen yhteiskunnan arvostus sekä kohtuullisuuden sanoma. Uskoin siihen tosissani.
Keväällä 2015 kävi kuitenkin niin, että perussuomalaiset päätti vastustuksestani huolimatta ottaa uuden suunnan politiikassaan. Se pyrki niin sanotuksi valtionhoitajapuolueeksi porvarihallitukseen, jota johti keskustan Juha Sipilä ja jossa valtiovarainministeriö annettiin valtionhoitajapuoluepyrkimykseen nähden paradoksaalisesti kokoomukselle. Hallitusohjelmasta tuli porvarillisempi kuin koskaan Suomen historiassa, mistä omaa puolueväkeäni varoitin. Linja olisi käytännössä niin eri kuin, mitä perussuomalaiset oli koskaan aiemmin edustanut.
Perussuomalaisten aiemmin radikaalia EU-politiikkaa maltillistettiin myös niin, että hallituskumppaneilta ei neuvotteluissa edellytetty kovinkaan paljon, koska osa halusi varmistaa, ettei neuvotteluista jouduta ulos, vaikka itse pidin ulos joutumista äärimmäisen epätodennäköisenä. Puolueen aiemmalla EU-linjalla pysyminen olisi tarkoittanut lähinnä sitä, että Suomi asettuu tarvittaessa vaikka yksin vastustamaan tukipaketin myöntämistä Euroopan rahoitusvakausmekanismi EVM:stä niin sanotussa normaalissa menettelyssä, jolloin Suomi olisi pakottanut EU-komission niin sanottuun hätätilamenettelyyn. Silloin tukipaketti voidaan myöntää EVM:stä ilman kaikkien EVM-maiden hyväksyntää määräenemmistöllä yksimielisyyden sijaan. Hätätilamenettelyn käyttöönotto olisi edellyttänyt kuitenkin talous- ja rahaliiton olemassaoloa uhkaavien poikkeuksellisten olosuhteiden toteamista EU:ssa, mitä ei siis ole koskaan tähän päiväänkään mennessä vielä tapahtunut.
Linjasta käytännössä päättänyt puolueen kokous kuitenkin päätti hyväksyä hallitusohjelman, jossa tätä rimaa EVM:n käytölle ei haluttu asettaa ja niinpä Suomen kritiikki kesän 2015 tukipakettia kohtaan oli enemmänkin näennäistä. Suomi ei asettunut aktiivisesti vastustamaan pakettia ja yleinen tulkinta oli, että aiemmasta poiketen nyt perussuomalaisetkin jo kannatti tukipakettien myöntämistä toisille euromaille vastoin no bail out -sääntöä, josta säännöstä niin paljon olimme aiemmin pitäneet ääntä. Uusia vastuita sinänsä Suomi ei ottanut, koska EVM oli perustettu jo edellisellä vaalikaudella. Mutta politiikassa asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät. Perussuomalaiset eivät tällaisista viisauksista välittäneet, kun ratkaisuja keväällä 2015 tehtiin ja tuntui olevan kova kiire, vaan huoli alkoi vasta sitten, kun kansakin näki puolueen toimijat ”housut kintuissa”.
Puolueen kannatus lähti nopeaan alamäkeen, joka kiihtyi kohta entisestään, kun pöytään lyötiin työntekijäpuolelle uhka niin sanotuista pakkolaeista. Perussuomalaisten aiempi linja ”työmies on palkkansa ansainnut” sai aivan uuden tulkinnan. Lopulta päädyttiin muun muassa pienipalkkaisten julkisten naisalojen kukkarolle lomarahaleikkauksilla. Sen jälkeen oli turha julkisen sektorin hoitohenkilökunnalta enää ääniä mankua. Samaan aikaan alkoi turvapaikanhakijoiden vyöry Suomeen rajojen pysyessä täysin auki. Suomi oli EU:n mallioppilas perussuomalaistenkin vahtivuorolla.
Tuskin koskaan Suomen historiassa onkaan nähty jonkin puolueen kannatuksen niin nopeaa romahdusta kuin kesän ja syksyn aikana 2015 nähtiin. Ja tuskin tullaan näkemäänkään, sen verran kova opetus politiikan lainalaisuuksista tuo kehityskulku varmaan tulevaisuuteen oli. Peli alkaa politiikassa heti ensimmäisistä siirroista, kuten shakissa, ja jos tekee ne ilman mitään pelikirjaa ja täysin välinpitämättömästi, ja vastapuolella on pelaajat, jotka keskittyvät täysillä ja joilla on selkeä suunnitelma, pelissä käy itselle nolosti. Shakkia ei voi alkaa pelata tosissaan ja onnistuneesti vasta kesken pelin. Sellaista fakiiria ei olekaan, joka pärjäisi pelissä antamalla ensin itseään vahvemmille pelaajille kymmenen siirtoa eteen ja alkaisi sitten pelaamaan tosissaan. Hallitusohjelman myötä kuitenkin annettiin nuo kymmenen siirtoa toisille eteen. Myöhemmin on huono alkaa painostaa vastapuolta ja laittaa uhkaa päälle, kun toinen näkee, että sinulla ei ole montaakaan nappulaa jäljellä pelipöydällä. Saat vain entistä pahemmin turpiin ja kaikki näkevät sen, jos lähdet pikkunappuloillasi uhmaamaan toisen isoja nappuloita eli häviät yleisön silmissä vielä totaalisemmin. Ainoa mahdollisuus olisi kaataa koko pöytä, mutta jos on mennyt vannomaan, että katsoo pelin loppuun, koska on uskotellut kaikille (ehkä itselleenkin), etteivät huonot siirrot muka ratkaisisi vaan lopputulos ratkaisee ja se nähdään vasta lopussa, on pelattava loppuun asti. Niin pääsee puristamaan lopussa voittajan kättä, mutta kuten nähtiin, aplodeja yleisöltä on turha odottaa. Yllätys? Ei ainakaan minulle.
Nyttemmin on nähty, että rahaa yhteiskunnalla riittää, jos niin poliittisesti päätetään. Rajat saadaan väliaikaisesti kiinni, jos niin halutaan. Ja EU:ssa voi onnistuneesti kiristää maalleen etuja, jos uskaltaa. Politiikassa lähtökohtaisesti mikä tahansa on mahdollista, jos porukka niin päättää. Toisin sanoen, mikään ei ole mahdotonta. Sky is the limit.
Oman poliittisen kodin tuhoutuminen keväästä 2015 alkaen oli ikävää seurattavaa, mutta toisaalta kun kaikki meni, antoi se moraalisen mahdollisuuden pohtia omaa poliittista maailmankatsomusta myös kriittisesti. En ole enää pitkään aikaan ollut EU:n vastustaja, vaan näen EU:n enemmän mahdollisuutena suomalaisten rakentavalle tulevaisuudelle, vaikka siitä hinta tässä ja nyt maksetaankin. Siltä osin olen tyytyväinen, että olinkin väärässä. Kuitenkaan talouspoliittinen ajatteluni ei ole muuttunut siitä, mitä se on aina ollut. En voi sietää pääomapiirien hyysäämistä enkä puhtaan oman etunsa ajajia, jotka väittävät sellaisen muka olevan yhteiskunnan kokonaisedun kannalta kannustavaa, luovan hyviä mahdollisuuksia ja olevan muutenkin yleisesti ottaen hyväksi kaikille ja tuovan ratkaisuja. En myöskään usko, että politiikkaa voitaisiin tehdä niin, että kaikki kokisivat olonsa jotenkin miellyttäväksi osallistuessaan politiikkaan. Jos on aidosti asiaa ja asiansa takana, ei silloin loukkaannu toisten syvästi poliittisista mielipiteistä tai hätkähdä kun tulee palautetta (sikäli kun pysytään laillisuuden rajoissa), mutta jos on vain itsensä ja/tai oman etunsa takana, politiikassa saa olla loukkaantumassa koko ajan.
Hyvä kirjoitus! Yhteiskuntaan tarvitaan selkeästi moraalin palautus, eli niitä hyveitä. Ilman niitä yhteiskunnat lopulta romahtavat koska kaikki ajavat vain omaa etua. Kun luin juttusi minulle tuli mieleen eräs toinen blogisti – Hannu Ahti. Tällä iäkkäällä juristilla on paljon ideoita nuorten ihmisten koulutuksesta ja työelämästä. Ahti myös on itse perustanut aikanaan koulutuskeskuksia vaikeuksissa oleville nuorille, jotka ovat hänen avullaan saaneet uuden mahdollisuuden. Valitettavasti yhteiskunta virkamiehineen ja poliitikoineen eivät ole kiinnostuneita, mikä tosin ei yllätä minua.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä muutos menoon vielä tulee. Se on mielestäni vääjäämätön tosiasia. Isot muutokset harvoin tapahtuvat kuitenkaan miellyttävästi. Ihmiset pitävät loppuun asti kiinni tutusta ja ”turvallisesta” menosta kunnes tulee ilmiöitä, jotka pakottavat poliittiseen muutokseen.
Ilmoita asiaton viesti
Minä en suoraan sanoen vieläkään ymmärrä suunnanmuutostasi EU-asiassa, joskin arvostan kyllä sitä että julkisesti uskallat sanoa, että olet muuttanut mieltäsi kun joku sinut on vakuuttanut. Tosin itse en ole touhua katsonut niin korkealta pallilta kuin sinä eli eduskunnasta käsin.
PS:stä eroamisen jälkeen oma EU-skeptisyyteni on vain syventynyt, sen soinilaisen eurokritiikin lisäksi tuli IPUn Antti Pesosen kautta hakalehtolainen mauste, sittemmin Väyrysläinen eurokritiikki ja kirjallisuuden kautta olen omaksunut eurovastaiseen asenteeseeni myös sen vasemmistolaisen puolen Esko Seppäseltä.
Vastikään katselin areenasta vuoden 1994 EU-väittelytkin itseäni kiihdyttääkseni.
Ilmoita asiaton viesti
Sanotaan näin, että pari viime vaalikautta on jo varmistanut, että EU:sta tulee yhteisvastuiden kautta liittovaltio eikä Suomi pysty olemaan irti EU:sta Venäjän takia. Se on vain realismia. Emme elä kylmän sodan kaksinapaisessa maailmassa enää, jolloin Suomella oli suomettunut erityisasemansa. Ilman syvää liittoutumista Eurooppaan, Suomi on suoraan geopoliittisesti Venäjän etupiiriä ja venäläisten armoilla. En halua, että Suomen tulevaisuus päätetään Venäjällä. Venäjä mielellään sanelisi, miten asiat Suomessa pitäisi päättää, jos se saisi siihen mahdollisuuden. Venäjä on Suomen suhteen monella tapaa aktiivinen eikä mikään pyyteetön naapurin setä. Osa aktiivisuudesta ei tavallisille suomalaisille näy ja esim. joku Väyrynen nyt on käytännössä Venäjän taskussa ja tietää sen kyllä itsekin vaikkei ikinä myöntäisikään. Venäjällä yhteydet tiettyihin poliitikkoihin on osattu hoitaa taitavasti ja uusia yhteyksiä haetaan. Eurooppa kehittyy yhteisvastuun kautta entistä poliittisempaan ja demokraattisempaan suuntaan kun mennään hetki eteenpäin eli tämä kapitalismin nyt käynnissä oleva tukivaihe päättyy siinä vaiheessa, jos tavalliset ihmiset aiotaan laittaa maksumiehiksi tästä kuplapolitiikasta lähivuosina. Siitä seuraa sellainen poliittinen mullistus, että moni pörssipeluri vielä yllättyy pahanpäiväisesti. Ei se asia meillä Euroopassa mene kuten sosialismikammoisessa USA:ssa, jossa kansa vain kiltisti siirtyy asumaan roskalaatikkoihin ja autoihin. Uskon kyllä, että täällä noustaan vastaan ja siinä tarvitaan koko Eurooppaa. Suomi ja suomalaiset yksin eivät uskalla eivätkä sellaiseen pysty, kun vastassa globaalit voimat.
Ilmoita asiaton viesti
Naton puolestapuhujat ovat usein vedonneet Naton viidenteen artiklaan, jonka mukaan Nato-maat puolustavat hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Nato-maata. Tämän takia yhteenkään Nato-maahan ei ole hyökättty.
Toisaalta sekin skenaario, että joku hyökkäisi johonkin EU-maahan, tuntuu kovin haetulta riippumatta siitä, onko kyseinen EU-maa Naton jäsen vai ei. En usko että EU jäisi katsomaan sellaista sivusta. Pitää muistaa, että Venäjän kanssa ongelmiin joutuneet maat, kuten Georgia ja Ukraina, eivät ole EU-maita. Putin ei ehkä ole mikään rauhan ruhtinas, mutta ei hän tyhmäkään ole.
Seuraavista presidentinvaaleista voi tulla varsin mielenkiintoiset. Haavisto on toistaiseksi esiin tulleista ehdokkaista ainoa, joka ulkopoliittisessa osaamisessa vetää vertoja Niinistölle. On myös luultavaa, että koviin arvoihin on niihin vaaleiihin mennessä kyllästytty niin perusteellisesti, että aika on kypsä humanisteille ja kypsille poliitikoille. Kellä korvat on, se kuulkoon, ja Trumpin kaltaisia räikeitä ja joutavia möykkääjiä on siihen mennessä epäilemättä kuultu sen verran, että herkimpiä korvia särkee.
Ilmoita asiaton viesti
Minä en koskaan ole ostanut tuota EU:n perustelua puolustusratkaisuna. Venäjä on reaalipoliittinen pelaaja, ja ne kyllä maksimoivat vaikutusvaltaansa aina kun voivat. Mutta eivät ne tyhmiä ole, eikä jokainen venäläinen aamulla herätessään mieti Suomen valtaamista. Olisimme aivan 100% varmasti EU:n ulkopuolella enemmän alttiita Venäjän vaikutukselle, mutta aivan yhtä 100% varmasti me olisimme vähemmän alttiita Brysselin ja USA:n vaikutukselle. Heittosi Väyrysestä oli sen verran kloppimainen, että heitän vain takaisin Soinin olleen amerikkalaisten taskussa ja tienneen sen itsekin.
Jos pohjoismaisen hyvinvointivaltion tahtoo säilyttää, on luovuttava EU:sta. EU tasapäistää valtioita ja niiden talouksia, ja niin päinhän se ei mene että muu Eurooppa ottaisi käyttöön pohjoismaisen systeemin.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrän tulkintasi ihan hyvin, mutta itse olen tosiaan sitä mieltä, että kapitalismi nykyisenkaltaisena järjestelmänä romahtaa, jolloin EU näyttäytyy aivan erilaisena pelikenttänä kuin juuri nyt. Ja kun maailmanpoliittisia mullistuksia tapahtuu, pienen Suomen kannattaa olla liittoutunut Eurooppaan, koska mullistusten yhteydessä tuppaa tapahtumaan myös sotilaallisesti siellä, missä se on helppoa. Eurooppa on demokratian kehto kaikesta huolimatta eli kyllä Euroopassa jos missä, on mahdollisuudet demokratian kannalta parhaimmat. Ilman keskenään liittoutuneita Euroopan maita demokratia Suomessa olisi talousjärjestelmän romahtaessa mielestäni aika kaukaa haettu mahdollisuus. Suomi olisi nopeasti Venäjän määräysvallassa. Venäjä taas ei ole tunnettu demokratiasta ja venäläisille suomalaiset ja suomalaisuus edustavat aina jotakin sellaista, jolle on turha odottaa suurta arvostusta. Heille näyttäydymme heikkoina ja Venäjällä arvostetaan ennen kaikkea vahvuutta ja röyhkeyttä, mistä johtuen demokratia Venäjällä on hyvin epätodennäköinen järjestelmä. Kulttuurinen raja suomalaisuuden ja venäläisyyden välillä on valtava.
Ilmoita asiaton viesti