Kysymys sananvapauden päivänä: Onko korona nykymedian lopun alku?

Näin kansainvälisenä sananvapauden päivänä on hyvä kysyä, mihin perinteinen printtimedia, kuten isoimmat sanomalehdet ovat matkalla ja onko niillä tulevaisuutta – ja jos on, millainen se mahdollisesti on?

 

Viimeistään korona-epidemia on näyttänyt ihmisille, myös allekirjoittaneelle, joka ei ole koskaan ollut ”jäsenenä” sosiaalisessa mediassa, että reaaliaikaista tietoa ja niihin liittyviä laadukkaita näkemyksiä on saatavilla ennen kaikkea somesta tavallisten kansalaisten kautta (tavalliseen kansaan kuuluvat siis myös esim. lääkärit). Nämä tiedot ja perustellut näkemykset ovat usein hyvinkin erisävyisiä verrattuna esimerkiksi jonkin merkittävän sanomalehden mielipidelinjaan. (Twitteriä esimerkiksi pystyy seuraamaan kuulumatta Twitteriin.)

 

Oma huomioni on se, että vaikka suurimmat sanomalehdet yleensä aika laajasti välittävät uutissivuillaan sekä printtiversioissa että verkossa monipuolista kansainvälistäkin tietoa ja kansainvälisiä näkemyksiä, ne eivät ole läheskään ensimmäisenä asialla, eli somen kautta uusimmat tiedot ja arvovaltaisetkin näkemykset saa nopeimmin, ja ilmaiseksi.

 

Lehdet joutuvat varjelemaan, tai ainakin varjelevat mieluummin omaa oletettua uskottavuuttaan, kuin priorisoisivat monipuolisten näkökulmien nopeaa välittämistä verkossa. Ne olettavat, että hitaus ja varovaisuus on vastuullisuutta nytkin. Korona-epidemiassa, joka on niin sanotusti uusi ja ennenkokematon tilanne, tällainen odottelu ja varman päälle pelaaminen voi kuitenkin näyttäytyä vallanpitäjien peesaamisena, vaikka median pitäisi olla vallan vahtikoira.

 

Viimeksi tänään eräs toimittaja Helsingin Sanomissa kirjoitti meille tilaajille, että Suomen ”korona-strategia”, joka on nimetty hybridiksi, olisi sama kuin Saksalla. Melkoisen suoraviivainen johtopäätös maassa, jossa hengityssuojaimia ei edes suositella käytettäviksi julkisilla paikoilla, käyttöpakosta puhumattakaan. Silti moni, joka seuraa korona-uutisointia vain suppeasti, eikä ole somessa, saattaa uskoa tuon laatulehden toimittajan väitteen pureskelematta sitä tarkemmin. Samalla voi syntyä mielikuva siitä, miten meidän pääministerimme, vaikka onkin taustaltaan sukupuolta lukuun ottamatta lähes täysin erilainen kuin Saksan pääministeri, tekisi kuitenkin ”yhtä hyvät” johtopäätökset kuin Saksan kokenut ”rautarouva”. Melko perustelemattomaksi voidaan tulkita myös väite, että Suomella olisi korona-epidemiassa ylipäätään käytössä jokin strategia. Tällainen tulkinta menee hallituksen politiikan ymmärtämisessä jopa pidemmälle kuin hallitus edes itse uskaltaa julistaa.

 

Itse en enää uskaltaisi muodostaa omia ajankohtaisia poliittisia näkemyksiäni pelkästään siihen perustuen, mitä monet sanomalehdet uutisoinnillaan tarjoavat. Ainakin pitäisi tilata todella monta kallista lehteä ja silloinkin olisi tiedostettava kristallinkirkkaasti se, että vaikka monet lehdet tarjoavat näennäisesti monipuolisia näkemyksiä uutissivustoillaan, ne toisaalla useasti nollaavat tilanteen, ottamalla itse mielipidesivuillaan vallanpitäjiä peesaavia tai jopa pönkittäviä kantoja tai tarjoilemalla siellä korostetusti sellaisia toimituksen ulkopuolisilta. Lisäksi mielipidesivuston jutuista voidaan uutisoida tarkoitushakuisesti.

 

Pääkirjoituksissa tai toimittajien merkittävimmissä kolumneissa linja näkyy siten, että tuloksena on usein kannanotto, joka noudattaa jonkinlaista ”kultaista keskitietä” ja ”maltillisuutta”, ikään kuin se olisi aina yhteiskunnan kannalta parasta. Parhaassakin tapauksessa voidaan päästä lukemaan toimittajalta kolumni, jossa asioita pallotellaan tyyliin ”toisaalta ja toisaalta”, niin että aina muistetaan avata ja ymmärtää vallanpitäjien linja. Se on siis heti lähtökohtana. Kunnioitus vallanpitäjiä kohtaan on toisin sanoen erittäin suurta – välillä tuntuu, että tehdäänkö lehtiä heille.

 

Uusin ilmiö toimittajien kolumneissa on se, että toimittaja saattaa kirjoittaa omassa tuttavapiirissään esiintyvän sellaista, tällaista ja tuollaista kritiikkiä vallanpitäjiä/harjoitettua politiikkaa kohtaan, ja sitä kautta varovaisesti hän päätyy edellä mainittuun ”toisaalta ja toisaalta -pohdintaan”, koska oma rohkeus ei vielä riitä muuhun ja pelätään oman ”brändin” puolesta toimittajana.

 

Oma arvaukseni on se, että tulevaisuudessa takaisin palaavat puoluepoliittiset lehdet, joissa näkemykset ovat avoimen ideologisia ja selkeitä. Tilaajat lukevat sitten itselleen poliittisesti mieluisinta vaihtoehtoa, mutta jotta he ryhtyisivät tilaajiksi, pitää lehden olla laadukas ja panostaa syvällisesti ideologisiin näkökulmiinsa. Monipuoliselle ”toisaalta ja tosiaalta -uutisoinnille” on varmasti yhä tilausta, jos sellainen uutisointi on myös aitoa, eli jos mielipidesivustolla ja pääkirjoituksilla ei nollata sitä eli jos ”toisaalta ja toisaalta -linja” ei lopulta päädy syleilemään vallanpitäjiä, kuten nykyään asian laita usein on. Jos haluaa tosiasiassa olla puolueellinen, sitä on oltava avoimesti, eikä peitellysti. Muuten loppuvat tilaajat. Hyväuskoisuuden ajat ovat pikku hiljaa takanapäin.

tp83

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti (valtio-opin ja politiikan opintosuunta) ja puolueeton politiikan kokemusasiantuntija Etelä-Pohjanmaalta. Takana kaksi kautta eduskunnassa ja kolme kautta kaupunginvaltuustossa sekä 11 vuotta Puheenvuorossa. Syntymävuosi 1984. "Sky is the limit."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu