SMP, Keskusta, EU sekä Venäjä ja ”Lebensraumin” paluu

Suomen Maaseudun Puolue (SMP) oli alkujaan nimeltään Suomen Pientalonpoikien Puolue. Pientalonpoikien puolue taas oli Veikko Vennamon johdolla irtautunut Maalaisliitosta, josta tuli myöhemmin keskustapuolue. Näiden kaikkien ideologinen perusta on maa eli luonto. Ihminen nähdään osana luontoa (maasta olet tullut jne.), ja kaikki ihmisen kannalta kestävät (aikaa kestävät) ratkaisut lähtevät tästä tosiasiasta. Tavoitteena on yksilön henkinen kasvu sekä tasapaino ihmisen ja luonnon välillä. Molemmissa voidaan onnistua vain yhteisöllisesti.

 

Kommunismi

Kommunistien ajattelun perusta on materia, koska henkisyys on kommunisteille poissuljettua ja henkisyyden nähdään johtavan epätasa-arvoon ja sortoon. Henkisyyttä ei voi jakaa tasan. Kommunistien tavoitteena on totaalinen tasa-arvo, ja materialla on siinä keskeinen merkitys. Materia on tie tasa-arvoisuuteen. Työn organisoinnilla järjestelmän toimesta taataan materiaalinen hyvinvointi kaikille. Kommunistien tavoitteena oli järjestelmän avulla luoda samalla myös ”uusi ihminen”, joka ei sorra toista ihmistä. Haluttiin kumota ihmiskunnan siihenastiset lainalaisuudet, lopettaa taistelu (politiikka) ja saavuttaa ikuinen rauha. Keskeistä tässä kaikessa on järjestelmä, jota säädellään keskusjohtoisesti ylhäältä alas.

 

Kapitalismi ja porvarillisuus

Porvareiden tavoite on (yksilön)vapaus, ja taloudellinen toiminta (markkinatalous) on heille keino tämän vapauden saavuttamiseen. Työ ja yritteliäisyys ovat vain välineitä, kuten erityisesti viime vuosikymmeninä on entistä selvemmin nähty: Moni ahkerakin, joka saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden, myy yrityksensä tai lopettaa työnteon heti kun se on mahdollista niin, että oma vapaus/riippumattomuus (=riippumattomuus toisista ihmisistä) on turvattu loppuelämäksi. He ovat yhteiskuntamme ”kuninkaita”. Porvarillisuuden huipentumana on saavuttaa vapaus pääomien avulla esimerkiksi pörssipelillä tekemättä työtä lainkaan. Käytännössä porvarillisuus on kapitalismia, mutta sankaritarinoilla, joissa on noustu työnteon kautta ”ryysyistä rikkauksiin”, on tälle suuntaukselle korvaamaton propaganda-arvo. Mitä nopeammin nousu on tapahtunut, sitä ihaillumpi tarina.

 

Raha sopimuksena, johon kaikki uskovat, mahdollistaa systeemisesti tämän toiminnan, koska kun sinulla vaihdantataloudesta poiketen on jotakin arvokasta, joka ei homehdu käsiin, voit kerryttää sitä itsellesi loputtomasti. Raha takaa mahdollisuuden riippumattomuuteen ja rahan arvo säilyy, kunhan kaikki muutkin touhaavat rahan ympärillä ja tavoittelevat tuota vapautta eli pelaavat samaa peliä. Kultakannasta irrotettu järjestelmä perustuu jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ja uskoon, että se on mahdollista. Käytännössä se edellyttää kasvavaa luottamusta toisiin ihmisiin, sillä rahatalous on ihmisten välisiä sopimuksia. Tämä taas edellyttää äärimmäistä suvaitsevaisuutta ja liberalismia — uskoa siihen, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja häneen voi siksi luottaa. Liberalismi ja kapitalismi kulkevat käsi kädessä. Jos kyseenalaistat itseään toteuttavan vapautta janoavan yksilön toiminnan, et ole vain väärässä, vaan olet tässä järjestelmässä pahan ilmentymä eli epäihminen.

 

Globaalisti tarkasteltuna hyvin harvat kuitenkaan onnistuvat ”vapauttamaan itsensä” toisten ihmisten ikeestä. Pääosa ei, koska järjestelmä edellyttää, että joku tekee likaiset (oikeat) työt. Tavoitteena ei ylipäätään ole tasa-arvo toisin kuin kommunismissa, vaan rauhanomainen tapa käsitellä epätasa-arvoa niin, että kenellä tahansa riippumatta luonnosta ja omista geeneistä tai henkisistä kyvyistä olisi mahdollisuus nousta riippumattomuuteen ja saavuttaa vapaus alistamalla toisia käyttämättä henkilökohtaisesti suoraa (väki)valtaa vaan käyttämällä toisia hyväksi epäsuorasti. Pörssipeleissä tämä pystytään tekemään vieläpä anonyymisti ja kasvottomastikin, mikä tekee siitä erittäin houkuttelevan vaihtoehdon esimerkiksi kommunismiin nähden. Pörssitalous voi vaikuttaa äkkiseltään myös demokraattiselta, koska kaikki voivat periaatteessa osallistua tähän omistamisen uhkapeliin. Luonto alistetaan kapitalismissa ihmiselle totaalisesti.

 

Pientalonpoika, EU, Venäjä ja ”Lebensraumin” paluu

Periaatteessa — historian valossa myös käytännössä— kielteisin hahmo kommunistille ei ole porvari eikä porvarille kommunisti, vaan pientalonpoika. Henkilö, joka elelee vaatimattomasti pienimuotoista elämää yhdessä toisten kanssa uskoen korkeampiin voimiin enemmän kuin tieteen kaikkivoipaisuuteen. Hän viljelee pientä tilaansa ja jos tarvitsee jotakin, mitä itsellään ei ole, vaihtaa alkutuotteitaan toisten kanssa tai maksaa työpanoksellaan niille, joilta on itse tarvinnut apua. Luonnon koetaan olevan ihmistä varten ja ihmisillä moraalinen velvollisuus vaalia sitä niin, että otetaan vain se, mitä elämiseen tarvitaan ja muutoin keskitytään henkisyyteen. Edistystä ei tavoitella hinnalla millä hyvänsä, vaan perinteet ovat kunniassa. Ei olla luomassa uutta ihmistä tai vapauttamassa itseä elämän raadollisuudesta. Tunnustetaan se, että jollakin toisella ihmisellä on enemmän kykyä kyetä johtamaan toisia ihmisiä kuin jollakin toisella, koska hänellä on enemmän henkistä kapasiteettia. Tunnustetaan, että luonto on tällainen – epätasa-arvoinen. Kun henkisyys ja jumalanpelko kuitenkin ovat osa tätä ideologiaa, henkisiä kykyjä ei haluta käyttää toisten alistamiseen vaan yhteiseksi hyväksi, vaikka virheitä perisyntinen ihminen toki aina tekeekin, kun käyttää valtaa. On kuitenkin parempi, että vallankäytöllä on kasvot, jolloin sitä vastaan voidaan myös tarvittaessa onnistuneesti taistella. Ihminen maan päällä on joka tapauksessa tuomittu käyttämään valtaa toista ihmistä kohtaan ja taistelemaan eli politikoimaan, mutta kun suuntaudutaan kestävällä tavalla luontoon, vallankäyttö voidaan kokea kaikkien kannalta mielekkääksi kaikessa epätäydellisyydessäänkin. Valta itsessään on tässä ideologiassa keskeistä. Se on kuitenkin keino vaalia elämää, ei päämäärä.

 

Jos rahajärjestelmämme joskus tulevaisuudessa romahtaa, mikä on täysin mahdollista luonnonkatastrofien ja kulkutautien lisääntyessä sekä luonnonvarojen paikoin pilaantuessa ja ehtyessä, palaamme ”SMP:n politiikkaan”. Suomi sijaintinsa ja maantieteellisen laajuutensa puolesta on siinäkin tilanteessa periaatteessa erinomainen maa pienellä väestöpohjallaan, koska elintilaa riittää pientalonpojille, mutta pieni väestöpohja on myös haaste, koska Lebensraum-politiikka luonnonvaroineen on tuossa maailmassa keskeistä kaikille muillekin. Se taas tarkoittaa taisteluita ja niiden uhkaa, ja jos maa on sisäisesti pahasti epäyhtenäinen, myös maansisäisiä konflikteja. Taistelut ovat totaalisia taisteluita olemassaolon puolesta. Yhden tappio on toisen voitto.

 

Tässä mielessä Suomen ja suomalaisten kannattaa suuntautua tiukasti Euroopan unioniin, vaikka se tarkoittaisi Euroopan sisällä miinusta meille ja plussaa joillekin toisille. Isossa kuvassa ne ovat kuitenkin mittatappioita, koska meillä on iso maa-alue ja yksin paljon isommat riskit. Häviämme vain rahaa, jota toisaalta luodaan Euroopan keskuspankin toimesta vieläpä nykyään tyhjästä eli tappio nykytilanteessakin on näennäinen. Suomi on aivan liian iso maa pienelle väestöpohjalle onnistuneesti puolustettavaksi tulevaisuuden taisteluissa. Tarvitsemme liittolaisia ja jos se edellyttää syvääkin liittoutumista Euroopassa, meidän kannattaa siinä olla mukana tulevien sukupolvien tähden. Venäjä on suuri ja luonnonrikkauksien osalta maailman parhaita maita eikä sillä pienen väestöpohjansa takia ole periaatteessa laajentumistarpeita, mutta Suomi on sille kuitenkin aina houkutteleva alue, koska se sijoittuu geopoliittisesti niin, että se on lähempänä Venäjää kuin mitään muuta maata ja maamme infra on korkeatasoista ja kiinnostavaa. Suurvalta tarvitsee myös joskus sotaretkiä sisäpoliittisista syistä, ja ne syyt yleensä lisääntyvät, kun talous sakkaa. Epäyhtenäisenä ja entistä monikulttuurisempana ja yksilökeskeisempänä yhteiskuntana Suomi kuitenkaan enää tuskin kykenisi tositilanteessa Venäjää kauankaan yksin vastustamaan, koska suomalaiset eivät ole samalla tavalla isänmaallisia kuin 1930-luvulla eikä vastassa ole kommunismiakaan, jota pelättiin aidosti paljon. Venäjä painii nykyään myös aseteknologiassa ja aseiden määrässä aivan eri sarjassa kuin Suomi.

 

Siksi peruskysymys onkin, haluavatko suomalaiset kuulua läntiseen kulttuuripiiriin vai Venäjän kulttuuripiiriin ja millainen on läntinen kulttuuripiiri jatkossa? Vennamo ja Alkio suuntautuivat aikoinaan Eurooppaan, mutta toki silloin vastassa oli Venäjällä kommunismi. Tänä päivänä näin ei ole, mikä tekee valinnasta vaikeamman hahmottaa, etenkin koska EU on toistaiseksi kapitalistinen eikä kapitalismissa ole sijaa pientalonpojille. Eurooppa on kuitenkin Venäjään verrattuna sivistyksen kehto, jossa downshiftaaminen eli elintason laskeminen voi olla lopulta poliittisesti helpointa ja kaikki ilmasto- ja ympäristötavoitteet viittaavat siihen, että miljoonien eurooppalaisten tahtotila on selkeä, vaikka tulevaisuus sitten lopulta näyttää, onko tahtoa myös käytännössä. Juuriensa ja historiansakin perusteella Eurooppa on alue, jossa pientalonpojille voi olla sijaa.

tp83

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti (valtio-opin ja politiikan opintosuunta) ja puolueeton politiikan kokemusasiantuntija Etelä-Pohjanmaalta. Takana kaksi kautta eduskunnassa ja kolme kautta kaupunginvaltuustossa sekä 11 vuotta Puheenvuorossa. Syntymävuosi 1984. "Sky is the limit."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu