Trumpin loppukiri ilmiönä

Donald Trumpin loppukiri USA:n presidentinvaaleissa on ollut kova, vaikka vielä ei ole lopullisesti tiedossa, valitaanko presidentiksi hänet vai Joe Biden. Itsekin ajattelin vielä vähän yli viikko sitten Bidenin voittavan vaalin selkeästi USA:n koronaepidemiassa kompuroimisen takia, kuten gallupit olivat ennustaneet, mutta näköjään tulos on auki ja tilanne tiukka. Trumpin pääsy jatkokaudelle vaikuttaa juuri nyt kuitenkin todennäköisemmältä kuin Bidenin nousu presidentiksi.

 

Suomen mediassa on usein tuotu esiin faktana, että kaikki äänestäjät Yhdysvalloissa olisivat jo ajat sitten valinneet, kumpaako – Bidenia vai Trumpia – he äänestävät, mutta nyt vaikuttaa siltä, ettei näin välttämättä ollut. Tilanne kaksipuoluejärjestelmästä huolimatta onkin voinut olla vähän ”suomalaisempi” eli valintaa kahden hyvin erilaisen, mutta aika tasaväkisen ehdokkaan välillä on saatettu punnita ihan loppuun asti. Viimeksihän meillä Suomessa näin tapahtui vuoden 2006 presidentinvaaleissa, joissa istuva presidentti Tarja Halonen päihitti ”työväen” presidentiksi halunneen Sauli Niinistön lukemin 53,9 %-46,1 %.

 

Kyllä Amerikassakin vaalikampanjan loppuvaiheiden tapahtumat ja vaikutelmat voivat ratkaista, kumpaako ehdokkaista lopulta äänestetään. Monen äänestäjän mieli voi muuttua vielä aivan loppumetreillä.

 

Itsestäni vaikuttaa, että Bidenin esiintyminen kampanjassaan oli Trumpiin verrattuna vaisua. Vaikka henki kampanjassa lienee ollut ihan hyvä, ihan hyvä harvoin vaaleissa riittää, jos kyse on kaksintaistelusta. Tuuletusten ja uhon pitää olla aitoa ja tulla sydämestä, niin ettei porukka ole mukana menossa väkinäisesti ikään kuin vain paremman vaihtoehdon puutteessa, vaan fanittamisen on oltava luonnollista. Muuten laajat joukot kampanjan ulkopuolella aistivat, ettei ehdokkaaseen uskota tosissaan, vaan häntä kannatetaan ensisijaisesti siksi, että vastustetaan jotakin toista ehdokasta – tässä tapauksessa Trumpia. Se ei riitä, kun vastassa on populisti.

 

Biden on vaikuttanut niin sanotusti muka-varmalta esiintyjältä, ja kun gallupit ovat näyttäneet hänelle selvää voittoa, muka-varmuuteen on yhdistynyt vielä ehkäpä vähän ylimielinen voitonvarmuuskin, mikä elämänsä ehtoopuolella olevan henkilön kyseessä ollessa on näyttänyt äänestäjän silmään ehkä normaaliakin pahemmalta. Tällaisesta asenteesta äänestäjät eivät pidä, etenkään, jos vaikutelma ei korreloi ehdokkaan karisman ja vitaalisuuden kanssa. Ihmiset suovat henkselien paukuttelun ja uhon vain karismaattisille ja elinvoimaa uhkuville henkilöille, kuten Trump. Jos harmaampi ehdokas sortuu tuulettamaan ennen kuin on voittanut vielä mitään, ehdokas näyttää ikään kuin haukkaavan yhteistä kakkua varkain ja maiskuttelevan, miten hyvää se onkaan. Monelle äänestämään menevälle tällainen kermojen kuoriminen etukäteen saattaa aiheuttaa pikemminkin pahoinvointia ja jättää suuhun valmiiksi huonon maun.

 

Bidenin osalta myös hänen politiikkansa sisältö on jäänyt kovin hämäräksi Trumpiin verrattuna. Mikä on hänen poliittinen sisältönsä? Pelkkä sivistyneisyys, rakentavuus ja korrektius eivät riitä. Ehkä hän on alkanut vaikuttaa aiempaa useamman äänestäjän silmissä jopa epäaidolta ja laskelmoivalta, mitä tietysti vielä korostaa hänen vastaehdokkaansa Trumpin ”ad hoc -retoriikka” ja muu pidäkkeettömyys. Se koetaan ehkä aidommaksi, mikä taas tuo mieleen rehellisyyden. Poliittinen rehellisyys taas on aivan eri asia kuin valehtelemattomuus.

 

Trump onkin erityisesti Bidenin rinnalla vaikuttanut kampanjassaan vahvalta ja itsevarmalta. Tyypiltä, joka seisoo omilla jaloillaan niin, ettei häntä varsinaisesti tarvitse muiden kannatella. Se on kiistaton johtajapersoonan merkki ainakin politiikassa, ja äänestäjät yleensä haluavat johtopaikoille aitoja ja vahvoja johtajia, eivät mitään autettavia. Vastuun halutaan olevan johtajalla. Trumpista on syntynyt monelle mielikuva tahtopoliitikkona – tyyppinä, johon äänestäjä voi vähintäänkin ”uskoa” (mikä on itse asiassa politiikassa paljon) ja jopa luottaa. Trump on Trump hyvässä ja pahassa.

 

Ehkä koronatartunnan selättäminen henkilökohtaisesti vaalikamppailun lopussa toi Trumpille myös lopullisesti maineen vahvana ”voittajana”. Ja kansa tykkää voittajista. Moni äänestäjä saattoi miettiä, miten jonkun toisen (kuten Bidenin) olisi voinut käydä. Samalla USA:n katastrofaalinen koronapolitiikka saattoikin näyttäytyä aiempaa useamman mielestä sittenkin vähemmän katastrofaalisena, kun kerran Trump riskiryhmään kuuluvana itsekin selätti taudin. Trumpin koronasanoma vaikutti ehkä monen mielestä yhtäkkiä paljon uskottavammalta.

 

Toki edellä olevan lisäksi on varmaan aika selvää, että gallupit ovat jälleen kerran jättäneet liiaksi huomioimatta sen, etteivät monet äänestäjät halua kertoa äänestävänsä retoriikaltaan ja käyttäytymiseltään epäsovinnaista Trumpia. Tähän viittaavat myös monet haastattelut, joita olen itse nähnyt. Niissä usein ne, jotka myöntävät äänestävänsä Trumpia, ovat korostaneet, etteivät hänestä varsinaisesti pidä, vaan äänestävät häntä niin sanotusti pitkin hampain. Osa taas on kertonut äänestävänsä jatkuvuuden puolesta jne. Olisi pitänyt näiden erikoisten kiertelyjen ja kaartelujen ymmärtää olevan selviä merkkejä siitä, mitä tänään on tiedossa.

tp83

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti (valtio-opin ja politiikan opintosuunta) ja puolueeton politiikan kokemusasiantuntija Etelä-Pohjanmaalta. Takana kaksi kautta eduskunnassa ja kolme kautta kaupunginvaltuustossa sekä 11 vuotta Puheenvuorossa. Syntymävuosi 1984. "Sky is the limit."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu