Tuudittautuvatko puolueet ”vaihtoehdottomuuden poliittiseen harhakuvaan”?

Korona-epidemia muuttaa politiikkaa entistä poliittisemmaksi. Se, mitä ennen tapahtui pienoiskoossa, tullee tapahtumaan tulevaisuudessa entistä isommassa mittakaavassa. Kun äänestäjä pettyy poliitikkoon tai puolueeseen, seuraa demokratiassa rankaisu, kuten vuoden 2019 eduskuntavaaleissa nähtiin jo melko isossa mittakaavassa.

 

Tuo rankaisu ei kuitenkaan ollut vielä mikään kaikkien aikojen rankaisu – rankaisujen rankaisu, joka selkäsaunamaisuudessaan päättäisi rankaisemisen tulevaisuudessa. Äänestäjät ovat edelleen valmiita rankaisemaan ja palkitsemaan. Tuomitsemaan ja antamaan ”synninpäästön”.

 

Ja harva enää muistaa, että esimerkiksi perussuomalainen puolue oli vielä vuoden 2003 alussa vain yhden kansanedustajan poliittinen pien”ryhmä”. Sitten kolmen. Sitten viiden, ja yhtäkkiä jo 39:n. On siis tapahtunut aiemminkin, eikä siitä niin kauan ole, eikä siihen kovin kauan mennyt.

 

Jos nykyiset eduskuntapuolueet luulevat, että ”valtapotti” on nyt pysyvästi jaettu eduskunnassa nyt olevien puolueiden kesken, ne ovat todennäköisesti väärässä. Siksi on turha luulla, että kriisioloissa ei tarvitsisi aktiivisesti tarjota poliittista vaihtoehtoa, jos sille on painavia yhteiskunnallisia perusteita. Jos eduskuntapuolueet eivät siihen pysty, syntyy uutta voimaa eduskunnan ulkopuolelta. Muutokset voivat olla paljon nopeampia kuin esimerkiksi perussuomalaisten nousu, joka tapahtui vajaassa vuosikymmenessä.

 

Politiikka ja poliittisuus ovat hypänneet nyt kaikkien silmille – niidenkin on pakko katsoa politiikkaa poliittisesti silmiin, jotka ovat tähän asti sanoneet jotain tyyliin: ”Minä en politiikasta välitä, ei kiinnosta ja ihan sama”. Nyt kiinnostaa!  Eikä pelissä ole enempää eikä vähempää kuin rahat ja henki. Ollaan siis poliittisen ytimessä. Tiede voi auttaa, mutta tieteellä et pääse pakoon politiikkaa, kun se juoksee jokaisen meistä kiinni tällaisena maailmanaikana.

 

Aktiivipoliitikkojen ei siis kannata aliarvioida tilannetta ja esittää politiikan politisoituessa rajusti vaatimuksia lopettaa politiikka ja politikointi. Se on sama kuin uskottelisi nälkäiselle, että kun vain jatkaa nälissään olemista, se näläntunne siitä sitten kyllä helpottaa. Ainahan joku voi uskoa, mutta mitä kovemmaksi nälkä yltyy, yhä useampi alkaa epäillä, voiko se kuitenkaan olla niin kuin meille jotkut vakuuttavat. Nälkäiset ihmiset ovat usein vihaisia.

 

Todennäköisesti suurimmissa vaikeuksissa poliittisesti tässä tilanteessa tulevat olemaan liberaalit, joille politiikka on korkeintaan välttämätön paha. Heidän maailmankuvansa sotii syvästi poliittisuutta vastaan. Nyt vain on niin, että maailma, josta kuva tulee muodostaa, on muuttunut. Ihminen ja ihmisluonto astuvat taas systeemin sijaan näyttämölle, ja nyt sitten se politiikka, mitä harjoitetaan, joudutaan johtamaan siitä perustavanlaatuisesta ihmiskäsityksestä, joka liberaaleilla ja konservatiiveilla on keskenään hyvin erilainen. (Konservatiiveilla en tarkoita tämän päivän porvareita.) Konservatiiveja on nyt politiikassa vähän, mutta tulevaisuudessa entistä enemmän.

 

Määritelmiini ja siihen, miten ymmärrän politiikan ja poliittisuuden, voi tutustua tarkemmin mm. tämän Jyväskylän yliopistossa tekemäni pienen esseen kautta: Max Weber, Carl Schmitt ja politiikka.

tp83

Yhteiskuntatieteiden kandidaatti (valtio-opin ja politiikan opintosuunta) ja puolueeton politiikan kokemusasiantuntija Etelä-Pohjanmaalta. Takana kaksi kautta eduskunnassa ja kolme kautta kaupunginvaltuustossa sekä 11 vuotta Puheenvuorossa. Syntymävuosi 1984. "Sky is the limit."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu