Viesti rokoteharhaisille

Tämä viesti ei ole teille ihmisille, jotka koette jännitystä tai pelkoa koronarokotteesta itsenne tai lastenne puolesta. On aivan normaalia, että kun vieras valkotakkinen tahtoo piikittää sisääsi jotain, ei ensimmäinen fiilis asiasta ole välttämättä pelkästään innostunut. Vaikka tunnepohjalta asia tuntuu epämiellyttävältä, tai jopa pelottavalta, tulee oman ja muiden terveyteen vaikuttavat päätökset tehdä kuitenkin parhaan saatavissa olevan tieteellisen tiedon pohjalta. Hyvää tietoa rokotteista, niiden turvallisuudesta, mahdollisista sivuvaikutuksista, sekä vastauksia yleisimpiin kysymyksiin löytyy laajasti THL:n nettisivuilta.

Tämä viesti on teille rokoteharhaisille. Te kävelevät Dunning-Krugerit jotka kieli pitkällään ja suu ammollaan nielette kultaista totuuttanne kun perinteinen linssiin kuseminen on jo liian mainstreamia. Pusrkutatte ja kurlaatte keskenänne jollain Putinin pystyttämällä propagandasivustolla. Sieltä sitten siirrytte sosiaaliseen mediaan, kaduille ja härskeimmät teistä kouluille sylkemään tätä propagandanekratia sellaisella lahopäisellä tarmolla, ettei lahkeet pysy kuivana enää kenelläkään.
Eihän teitä paljon ole, mutta olette äänekkäitä, koska kuvittelette olevanne oikeassa. Kuvittelette, että teillä on tieto, viisaus ja vastuu, ja me kaikki muut olemme vain sokeita lampaita, jotka kulkevat valtamedian ja jonkin suuren salaliiton talutusnuorassa. Nuorassa, joka teidän tulee katkaista.

Mutta eihän asia niin ole. Valheellista tietoa toki on maailma pullollaan, ja ihmisiä manipuloidaan ihan suunnitelmallisesti ja tarkoituksella. Valemedia ei vaan ole se mitä kuvittelette, eikä valheellisen tiedon uhreja olla me lampaan, vaan te päänne sontaan tunkeneet sudet.
Kokeilkaapa ajatella pieni hetki sen hapettoman kuplan ulkopuolella johon olette itsenne sulkeneet. Onko tosiaan niin, että kaikki maailman lääkärit, virologit, infektiolääkärit, biologit ja kaikki muut asiantuntijat, tietävät näistä rokotteista vähemmän kuin te?  Te, jotka toistelette kuulemianne monimutkaiselta kuulostavia lauseita ja termejä vailla pienintäkään ymmärrystä siitä, mistä tosiasiassa edes puhutte. Olette biologinen bottiverkosto, ja toteutatte tehtäväänne copy-paste -koneina juuri niin kuin teidän on tahdottu tekevän, ettekä edes itse sitä tajua.
Ja te kuvittelette olevanne valaistuneita.

Kysykää itseltänne, mitä te oikeasti aiheesta tiedätte. Siis ihan oikeasti. Ymmärrättekö te rokotteen toimintamekanismeja, sen pohjalla olevaa vuosikymmeniä kestänyttä laajamittaista tutkimusta, tai mikrobiologiaa tai virologiaa noin yleensäkään. Ymmärrettekö te mistä te puhutte, vai toisteletteko te vain tyhjäpäisiä one-linereita, joita olette ammentaneet toinen toistaan kyseenalaisemmilta nettisivuilta? Veikkaan vahvasti jälkimmäistä. Kysykää itseltänne myös, voisiko olla, että jokin ulkopuolinen taho levittäisi tätä rokoteharhaisuutta omien tarkoitusperiensä edistämiseksi.
Se todellinen salaliitto voi löytyä helposti jos vilkaisette välillä taaksenne.

Kuka minä sitten olen tästä asiasta teille kertomaan? En yhtään kukaan. En ole asiantuntija, en tutkija, enkä lääkäri. Ja koska en ole mitään näistä, valitsen kuunnella heitä, jotka ovat. Yhtä lailla tahdon, että matkustaessani lentokonetta operoi koulutettu pilotti ja itse voin keskittyä keskiketterään ja hienhajuun.

On ihan OK olla välillä väärässä. Pahastikin väärässä. Tämä meidän lampaiden maailma pyörii siinä missä teidänkin, vain pikkuisen sotkuisemmin. Meidän maailmaa ei ohjaa joku näkymätön voima tai suuri salaliitto joka on kaiken takana. Kaikelle mitä tapahtuu ei aina ole selityksiä. Asiantuntijatkin ovat joskus väärässä, ja paremman tiedon saatuaan he muuttavat kantaansa. Se kuuluu tähän meidän loputtoman sotkuiseen ja monimutkaiseen maailmaan. Meidän lampaiden maailmassa pyritään kuitenkin toimimaan parhaan saatavilla olevan tiedon mukaan parhaita saatavilla olevia keinoja käyttäen. Sitä enempää ei tältä maailmalta tai sen asukeilta voida pyytää.

Olette edelleen tervetulleita mukaan.

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu