Liikunnalla on vaikutusta myös sotekuluihin

(Julkaistu Keski-Uusimaa 2.6.2021)

Liikuntaan sijoittaminen vähentää kustannuspaineita sote-kuluissa

Liikunta on tehokas tapa parantaa ihmisten elämänlaatua ja vähentää fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia. Vaikka elämme niukkoja aikoja talouden taantumassa, niin liikuntaan sijoittaminen tuottaa meille vähemmän haasteita tulevaisuudessa, sekä vähentää sotekustannuksia pitkällä aikavälillä.

Olemme kokemuksen pohjalta saaneet nähdä, kuinka monet epäterveet elämäntavat ovat jääneet oikean liikuntalajin löydyttyä. Oikean lajin löytyminen on auttanut monissa elämänhallinnan ja terveyden haasteissa.

Viime vuosina olemme saaneet lukea mediasta, kuinka lasten ja nuorten liikkumattomuus näkyy testeissä ja korona tuonut lisänä monia haasteita liikuntaharrastuksiin tai niiden puuttumista.

Olemme nähneet polarisoitumista lasten ja nuorten liikkumisessa. Luonnollisesti liikuntaa harrastavat lapset ja nuoret ovat parempikuntoisempia, mutta yhä useamman lapsen arkiliikunnankin määrä jää alle terveyssuositusten. Fyysisen kunnon, terveyden edistämisen, psyykkisen hyvinvoinnin lisäksi liikunnalla on suuri kasvatuksellinen vaikutus. Liikuntaharrastusten parissa opitaan elämänhallintaa, tiimityöskentelyä, muiden kunnioittamista, sekä määrätietoista tavoitteiden saavuttamista. Siinä missä lasten ja nuorten liikuntaan panostaminen on tulevaisuuden sotesäästö, niin aikuisväestössä säästöjä alkaa syntymään jo muutamissa kuukausissa.

Kaupungin tulisikin järjestää hyvät liikuntamahdollisuudet mahdollisuudet nyt ja tulevaisuudessa. Erityisryhmien, vammaisten liikuntamahdollisuuksiin tulisi panostaa ja luoda tasa-arvoiset mahdollisuudet siinä missä muillekin kohderyhmille. Vammaisten liikuntaan tulisi löytyä myös ammattimaista valmennusta ja kaupungin tulisi tukea myös sellaisia ryhmiä, joiden harrastajamäärät ovat pieniä, eikä sitä myöten seurat saa kerättyä tästä massasta riittäviä varoja kulujen kattamiseksi.

Me haluamme olla ajamassa sitä asiaa, että jokainen kaupunkilainen pääsee harrastamaan ja liikkumaan, niin lähiluonnossa, kuin kaupungin ulkoliikuntapaikoilla, että kaupungista löytyy myös tasa-arvoiset, perheiden taloustilanteisiin sopivat harrastusmahdollisuudet. Tähän tarvitaan päättäjien yhteistyötä yli puoluerajojen, unohtamatta yksityisiä seuroja ja palveluntuottajia. Kaupungin hyvinvointi mitataan siinä, miten myös heikoimmassa asemassa olevat ihmiset huomioidaan.

Päättäjien vastuulla on tehdä aloitteita ja päätöksiä, millä madalletaan kynnystä aloittaa liikkuminen. ”Menkää metsää kävelemään” kehotukset eivät ole mielestämme tällaisia tekoja. Me odotamme myös maan hallitukselta enemmän, kuin mitä olemme viime vuoden aikana mediasta saaneet kuulla. Liikuntapaikkojen kunnossapitoon tulee löytyä määrärahat oikea-aikaisesti ja kaupungin kasvu huomioiden.

Kokoomuksen ehdokkaat 

Tuomas Käyhkö

Kamppailuharrastaja

Jari Nordblom

Urheiluvalmentaja

Järvenpää

 

+1
Tuomas Käyhkö
Kokoomus Järvenpää
Ehdolla kuntavaaleissa

Datanomi, AMK-opiskelija, yrittäjä, Tietoliikenneasentaja, Keittiömestari

Olen ehdokkaana, koska haluan olla mukana rakentamassa Järvenpäästä tekijöiden kaupunkia.
Työelämässä olen ehtinyt rakentaa uran ravintolakokista keittiömestariksi, taksinkuljettajasta yrittäjäksi ja
tietoliikenneasentajasta IT-konsultiksi. Parhaillaan parannan osaamista HAMK:ssa. Ammatillisia tutkintoja
olen ehtinyt suorittaa 4 kpl, joista viimeisin Datanomi (ohjelmistokehitys) 2018.
Järvenpäässä kuntapoliittista kokemusta on kaupunkikehityslautakunnasta. Yrittäjänä olin Taksiliiton
paikallisyhdistyksen hallituksessa jäsenenä, sihteerinä ja puheenjohtajana sekä Uudenmaan taksiyrittäjien
hallituksessa.

Olen juuri (11.04.2021) perustanut uuden yrityksen Potkua Pisnekseen Oy:n. Teemme sähköisen markkinoinnin aloittamisen helpoksi yrittäjille!

Kolme tavoitetta: 1. Rakennetaan työllä ja yrittämisellä hyvinvointia. 2. Polkuja ammattiin ja työelämään
tulee rakentaa lisää. 3. Vihreä kaupunkiympäristö ja lähiluonto ovat veto- ja pitovoimatekijöitä. Suojellaan
ja kunnioitetaan arvokasta luontoamme.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu