Tyttöjen koulutus Afganistanissa

Talebanin valtaannousun jälkeen on läntisissä medioissa julkaistu runsaasti jälkiviisaita analyyseja/ kommentteja siitä, mikä USAn ja muiden ulkovaltojen sotilaallisessa Afganistan-operaatiossa ja siihen liittyneissä yhteiskunnan muuttamispyrkimyksissä  meni pieleen.  Suomen kehitysyhteistyörahojen käytöstä tyttöjen koulutuksen edistämiseen on kuitenkin  yleisesti todettu että se ainakin oli hyvä saavutus. Toki kun nollatilanteesta v. 2001 tässä lähdettiin, muutos onkin ollut  iso. Samalla pitäisi ymmärtää että koulunkäyntiä koskevat tilastotiedot ovat Afganistanin kaltaisissa oloissa kovin epäluotettavia ja että Suomen rahoitus kanavoitiin Maailmanpankin hallinnoiman opetussektoriohjelman kautta, missä  Suomen osuus on ollut muutaman prosentin tasolla.

Oma Afganistan-kokemukseni on vuosilta 2008-2010 ja joitain tässä kirjoittamiani asioita yritin jo silloin saada julkaistuksi Hesariin ja Suomen Kuvalehteen, mutta tuloksetta. Tämän kokemuksen perusteella en ole pitänyt Talebanin valtaannousua epätodennäköisenä.  Olin yhtenä opettajana mukana Jalalabadin yliopistossa toteutetussa, EUn rahoittamassa kasvatustieteen maisteriohjelmassa, jossa tyttöjen koulutus oli yksi keskeinen teemamme.  Yhdessä kollegani kanssa kirjoitin sitten tutkimuspohjaisen artikkelin, jossa analysoimme afganistanilaisten ilmaisemia mielipiteitä tyttöjen koulutuksesta  – se julkaistiin Asia-Pacific Journal of Education -lehdessä.

Keskeinen tulos omasta analyysistamme poikkesi selvästi siitä käsityksestä, joka länsimaiden poliittisessa viestinnässä ja länsimediassa on ollut vallitseva. Kaikki opiskelijamme tiesivät, että globaalissa koulutuksen kehittämisen agendassa sukupuolten koulutuksellinen tasa-arvo on tärkeä tavoite, ja ainakin paperilla ulkomaiden tukema Afganistanin hallitus on myös ollut siihen sitoutunut. Kuitenkin he näkivät tämän agendan tuomisen Afganistaniin torjuttavana puuttumisena maan omaan tavoitteenasetteluun ja päätöksentekoon (samanhan neuvostoliittolaiset joutuivat kokemaan omassa yrityksessään modernisoida Afganistanin yhteiskuntaa). Tyttöjen koulutus abstraktina asiana oli heidän mielestään hyvä kehityssuunta ja he sanoivat että näin on myös Islamin mukaan. Silti  sen konkreettisen toteuttamisen tulisi tapahtua ”afganistanilaisen kulttuurin”  perustalla, eikä tämä ole mikään neuvottelujen ja kompromissien kysymys. Tätä ylpeyttä oman maan perinteestä ja kansallisesta itsenäisyydestä ei länsimaissa ole ymmärretty.

Kun Yhdysvaltain sodanjohdolle vähitellen kävis elväksi että Afganistan-operaatiosta tulisi pitempiaikainen,  lanseerattiin ns. ”Winning hearts and minds -strategia”. Siinä oletettiin että kun sotilaat tulevat mukaan paikallisten ihmisten hyvinä asioina pitämien koulujen, terveysasemien ja kaivojen rakentamiseen,  myös sotilaisiin aletaan suhtautua positiivisesti. Ohjelmamme opiskelijoiden mukaan tässä kävi päinvastoin: koska siviilejä pommittavat ja kotietsintöjä tekevät sotilaat olivat pahoja, heidän mukanaolonsa teki myös kouluista ”saastuneita” paikkoja.

Viime viikkoina on sekä EUn että Suomen hallituksen lausumissa  ilmoitettu että mahdollinen tuleva kehitysyhteistörahoitus Afganistanin hallitukselle on tiukasti sidottava ihmisoikeuksia, erityisesti tyttöjen ja naisten asemaa, koskeviin ehtoihin.  Tällä varmaan halutaan vaikuttaa meidän maidemme kansalaisten mielipiteisiin ao. avun jatkamisesta. Seuraan mielenkiinnolla, miten tästä periaatteesta lähtevät neuvottelut Talewban-.hallituksen kanssa sujuvat.

 

 

 

 

 

 

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu