Kuntavaalien voittajat ja häviäjät

Oliko kuntavaalien siirtäminen oikea ratkaisu ja mitä pormestarivalinnat kertovat puolueiden tilanteesta? Siinä kaksi kysymystä, joiden ympärillä niin toimittajat kuin politiikan penkkiurheilijat ovat toistaiseksi kokoontuneet. Veikkaukset vaalien voittajista ovat jääneet kuitenkin vähiin, vaikka vaalien esirippu on jo vedetty kevään vaalitaiston tieltä. Päätin tarttua tästä syystä kynän varteen ja tehdä oman analyysini. Tärkeintä oli hiljattain julkistettu tieto, joka muutti omaa arviotani vaalien lopputuloksesta. On siis aika heittää aikaisempi arvioni roskiin ja tuoda päivitetty ennustus lukijoiden arvioitavaksi.

Lukijalle varoituksen sanat. Myönnettäköön, että seuraava kirjoitus on aivan liian pitkä blogitekstiksi. Toisaalta se liian lyhyt ollakseen mitään muutakaan. En vaivautunut pilkkomaan tekstiä useammaksi erilliseksi kirjoitukseksi, sillä koin sen kadottavan osan analyysin lopputuloksesta. Pyrin tarkastelemaan vaaleja ulkopuolisen silmin. Niin hyvin kuin se vain on mahdollista ottaen huomioon omat puoluekytkökseni. En ole kuitenkaan ehdokkaana vaaleissa, joten minulla ei ole tältä osin tarvetta nostaa jotain tiettyä puoluetta jalustalle. Kirjoitan analyysin silkasta kirjoittamisen ilosta. Ja kukapa valtio-opin tutkija ei rakastaisi vaalien spekulointia ja kannunvalantaa?

Ensiksi kuitenkin pari valittua sanaa kuntavaalien logiikasta. Puolueiden kannalta kuntavaaleissa on kaksi tärkeää tekijää, jotka vaikuttavat sattuman lisäksi vaalimenestykseen: ehdokkaiden määrä ja keskustelun agenda.

Nimekkäät pormestariehdokkaat ovat tietenkin tärkeitä, mutta kuntavaalit voitetaan lopulta kattavilla ehdokaslistoilla. Kuntavaalit ovat nimittäin kaverivaalit, jossa ehdokkaat kahmivat ääniä sukulaisiltaan, naapureiltaan ja työkaverin kaverin kavereilta. Huhujen mukaan joku onnekas on saanut joskus ääneen jaettuansa ehdokasesitteen jokaiseen asuinalueensa rappukäytävään. Some on myös täyttynyt kotikutoisilla vaalimainoksilla, jotka herättävät useimmiten myötähäpeää kuin varsinaista vaali-innostusta. Mutta yhtä kaikki, kuntavaalit ovat vaalit, jossa puolueen valtakunnallinen menestys heijastuu suoraan ehdokaslistojen pituuteen.

Pitkän ehdokaslistan menestyksen todennäköisyys paranee, jos oman puolueen tavoitteita tukevat asiat ovat julkisen keskustelun kohteena. Jokaisella ehdokkaalla on toki omat käsityksensä siitä, mikä on tärkeää ja keskustelun arvoista. Eräälle on tärkeää, että kotikunnan ladut ovat kunnossa ja toiselle on taas tärkeää, että lähikoulun ryhmäkoot eivät kasva. Puolueetkin ovat valmistautuneet vaalikevääseen julkaisemalla vaaliohjelmansa, joissa on yleensä kaikkea kivaa kaikille, jotta kukaan ei pääsisi kritisoimaan, että ohjelmasta puutuu jokin yksittäinen teema. Tästä tavoitteiden moninaisuudesta on kuitenkin erotettavissa yleensä muutamat kärkiteemat, joilla kukin puolue ratsastaa vaaleihin. Sillä lopulta tulee hetki, jolloin media toimii suodattimena ja valitsee muutaman teemat, jotka pysyvät pääkirjoitusten ja ajankohtaiskeskustelun aiheina.

Kilpailevat puolueet jäävät suoraan haastajan asemaan, jos joku puolue on kyennyt nostamaan oman tavoitteensa kevään julkisen keskustelun asialistan yhdeksi kohdaksi. Vertaa vaikkapa kevään 2019 eduskuntavaaleihin, jolloin puhuttiin vanhuspalveluista ja hoitajamitoituksesta. Tai vuoden 2015 vaaleihin, jolloin puolueet joutuivat kilpailemaan leikkauslistojen pituudella. Ensimmäinen esimerkki suosi selkeästi demareita. Jälkimmäisessä esimerkissä puolestaan porvaripuolueet olivat omalla maaperällään. On huomattava myös, että puolueet eivät ainoastaan pyri nostamaan itselleen keskeisiä asioita käsittelyyn, vaan ne pyrkivät myös pitämään asialistalla itselleen tärkeitä asioita. Tämä on kuitenkin oman kirjoituksensa arvoinen asia.

Kevään keskusteluagenda pyörii pääasiallisesti terveyden ja talouden ympärillä koronapandemian vuoksi. Teema sopivat niin sosialidemokraateille kuin kokoomuslaisillekin. Hallitus antaa eduskunnalle sotepakettinsa, jonka puolueet kehystävät omaan näkökulmaan sopivaksi. Toiset puhuvat terveysjonojen lyhentämisestä ja toiset sivistyskuntien kuolemasta tai maakuntaveron paheellisuudesta. Tämän lisäksi liikenteen verotus, EU ja maahanmuutto ovat kevään aiheita, vaikka aiheilla sinällään ei ole mitään tekemistä kuntapolitiikan kanssa.

Puolueet voivat vaikuttaa itse ehdokkaidensa määrään ja keskustelun agendaan. Mutta mainittu sattuma tuo aina oman lisänsä vaaleihin. Tälläkin kertaa saamme nauttia hallituksen puoliväliriihestä kuntavaalien läheisyydessä. Kyseistä spektaakkelia on yleensä pidetty viimeisenä hetkenä, jolloin hallitus tekee enää suurempia linjauksia. Noiden päätösten toteuttamiseen, kun menee yleensä reipas vuosi. Ja hallituskausien viimeinen vuosi onkin nykyisin melkoista laskettelua vaaleihin. Merkittävän tästä riihestä tekee sen, että tällä kertaa riihi on muutaman kuukauden ennen kuntavaaleja. Sen lisäksi tähän riiheen on ladattu erityinen määrä kullekin puolueelle vaikeita päätöksiä, josta hallitus ei ole päässyt sopuun ensimmäisen kahden vuoden aikana. Puoliväliriihestä onkin kehkeytymässä lähinnä poliittinen näytelmä, sillä kukaan ei halua Mustaa Pekkaa kouraan juuri ennen vaaleja.

Ja nyt varsinaiseen arvioon. Arvioin vielä viime vuoden puolella, että SDP voittaisi kuntavaalit. Uskalsin veikata näin, sillä uskoin vaalien agendan palvelevan ennemmälti sosialidemokraatteja. Myös pääministerin henkilökohtainen suosio oli tuolloin ennennäkemättömässä nosteessa. Lisäksi näytti siltä, että kuntavaaleihin lähdettäisiin sangen hyvässä epidemiatilanteessa, mikä pönkittäisi pääministeripuolueen kannatusta entisestään. Tämä kaikki on sittemmin muuttunut.

Vihreät: Viides sija & 13,5 prosentin kannatus

Hallituksessa näkymättömäksi jääneet vihreät pyrkivät vahvistamaan imagoaan ilmastoasioissa riitauttamalla kevään kehysriihen. Puolueen imagoa painaa vielä myös suoranainen sekoilu Haavisto-tutkinnan ympärillä. Moni maltillisempi liikkuva äänestäjä koki puolueen viestinnän vastenmieliseksi ja eduskunnan arvovaltaa halventavana. Lisäksi sekoilu koronatoimissa ravintoloiden ulosmyynnin kuin kulttuuriväen tukemisen kanssa on jättänyt jälkensä. Punavuoren politrukeilla voi ollakin vaikeuksia löytää soittajia Haaviston seuraaviin kampanjatilaisuuksiin.

Vastoinkäymisten keskellä puolueilla on tapana herätellä vahvinta kannattajajoukkoaan. Olemme nähneet jo viitteitä siitä, kuinka puolue on tuonut valtuustojen kokouksiin aloitteita kasvisruokapäivien lisäämisestä. Todellisen kannatustrampoliinin tarjoaa kuitenkin keskustelu liikenteen päästöjen vähentämisestä. Hallituksen piti alun perin päättää päästöjä vähentävistä toimista edellisvuoden lopussa, mutta päätökset ovat siirtyneet toistuvasti yhä pidemmälle. Liikenteen verotuksesta on valmistumassa valtiovarainministeriön selvitys toukokuun lopulla, joka on saanut moneen keskustalaisen ja perussuomalaisen haukkomaan henkeään jo ennakkoon. Kysymyksenne on, mitä liikennepolttoaineiden verotuksella on tekemistä kuntavaalien kanssa. Ei tietenkään mitään, mutta se toimii mukavana kehyksenä, kun vihreät jatkavat keskustelua vaatien panostuksia kaupunkien joukkoliikenteen kehittämiseen.

Vihreät ovat puolueena taitava tarinavallan puolue (lukuun ottamatta kriisiviestintä). Sen sijaan puolueen neuvottelukyky on kiistatta yhä nuorisopoliitikon tasolla. Tämän vuoksi puolue suorittaa näytelmän kevään kehysriihessä, jossa se vaatii polttoaineiden hintaan kovempia kiristyksiä. Muut puolueet eivät suostu tähän millään tavoin tilanteessa, jossa Facebookiin on perustettu autoilijoiden kuritukselle loppua vaativa 300 000 hengen yhteisö. Julkinen kiukuttelu palkitaan lopulta siten, että vihreät saavat lisää rahaa joukkoliikenteen edistämiseen sähköautojen lataustolppiin. Velkarahalla tietenkin, mutta se ei tarinaa haittaa.

Näistä peliliikkeistä huolimatta vihreät jäävät viidenneksi vaaleissa. Puolueella on ollut toistuvasti vaikeuksia ulosmitata kannatuspotentiaalinsa, joka on muuten suurin kaikista puolueista. Prosenttiyksikön parannus tulokseen ei nostata varsinaisesti tunnelmaa puolueen jäsenistössä, kun ottaa huomioon puolueen luisumisen valtakunnan kärkikahinoista, jos ei ihan pienpuolueeksi, niin ainakin keskisarjaan. Vaalivalvojaisten tunnelma voisi ponnahtaa silti kattoon, jos puolue kykenee niistämään kokoomukselta suurimman puolueen aseman Helsingissä. Valtakunnallisella tasolla puolue on ajautunut demarien apupuolueeksi – niin omien valintojen kuin sattuman kautta. Ei ole mikään salaisuus, että pääministeri vetoaa moniin vihreisiin äänestäjiin. Samalla vasemmistoliitto on ollut enemmän esillä koulutusasioissa kuin vihreät. Puolueen koulutusavaukset ovat paitsioissa ja on otettava huomioon, että tämän vaalikauden suurinkin koulutusuudistus – oppivelvollisuusiän pidentäminen – oli demareiden ajama reformi.

Kaikkiaan tulos ei hetkauta puheenjohtajan asemaa, mutta pakottaa puolueen hakemaan uutta vaihdetta valtakunnanpolitiikassa ministerivaihdoksin. Hallituksesta lähteminen ei ole myöskään mitenkään poissuljettua ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Kyseessä olisi taas eräänlainen tarinallinen performanssi, jolla paikattaisiin puutteita puolueen neuvottelukyvyssä. Todellinen vihreä siirtymä!

Keskusta: Neljäs sija & 14,8 prosentin kannatus

Jos vihreät joutuvat nielemään vaalivalvojaistensa skumpat tekohymyä pidelleen, niin huonompaa tunnelmaa saa hakea keskustan valvojaisista. Nähtäväksi jää uskaltaako, Saarikko edes puhua torjuntavoitosta. Hallitustaival on ollut puolueelle yksi nälkämaan marssi ja nyt edessä on yksi väistämätön tappio. Saarikko joutuu pelaamaan pelin loppuun edeltäjilleen jaetuilla korteilla.  Suurimpana syynä on, että keskusta ei ole vieläkään kyennyt sisäiseen tilinpäätökseen, mitä tulee Sipilän porvarihallitukseen.

Keskustalla oli jo ennakkoon tiedettävästi merkittäviä ongelmia ehdokashankinnan kanssa. Puheiden mukaan monet konkarit vetivät ehdokkuuksiaan jopa protestiksi pois huonolta näyttävän tilanteen vuoksi. Ihmisillä on taipumuksena vältellä häviötä. Uusimpien tietojen mukaan puolueella on jopa 1200 ehdokasta vähemmän kuin viime kuntavaaleissa. Kuntavaalien siirto oli keskustalle viimeinen oljenkorsi, johon se mieluusti tarttui. Puolueella on nyt viimeiset hetket pelastaa se, mitä on pelastettavissa.

Keskustan kaupunkikannatus mahtuu kuuluisan virhemarginaalin sisään ja kaupungeista löytyvä keskustalainen kuntavaaliehdokas on pian uhanalaisempi kuin saimaannorppa. Maalaisliiton perillisen kannalta vaaleissa on kysymys ennen kaikkea maaseudun elinvoimasta ja arjen edellytyksistä syrjäseuduilla. Keskusta on kohdistanut vihreitäkin vahvemmin katseensa täysin omien ydinäänestäjiensä herättelyyn. Puoluejohto on tunnistanut perussuomalaiset suurimmaksi vastustajakseen.

Kun vihreät heittäytyvät hankalaksi ilmastokysymysten suhteen kehysriihessä, niin keskustalaiset iskevät nyrkkiä pöytään työllisyystoimien osalta. Vasemmistopuolueilla ole kuitenkaan mitään intressejä lähteä toteuttamaan rakenteellisia uudistuksia, joihin keskusta saattaisikin olla varovaisen valmis. Otetaanpa vaikkapa esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastus, joka tukitusti edistäisi työllisyyttä. Virkamiehetkin ovat puoltaneet ansiosidonnaisen porrastamista vähimmillään sataan päivään. Ehdotus ei kuitenkaan kelvannut ay-liikkeelle ja vastuuministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kiirehti ilmoittamaan, että porrastus ei tule etenemään hänen toimestaan. Pääministeri Marin on jo todennut, että sopeutustoimia ei tulla näkemään tällä hallituskaudella.

Tulos ajaa puolueen yhä suurempaan kaaokseen ja itsetutkiskeluun. Keskustan kannatus on laahannut toki pidempään valtakunnallisella tasolla, mutta absoluuttisen valta-aseman menettäminen maaseudun pienissä kunnissa jättää pitkän varjon puolueen sisäiseen tunnelmaan. Tappio laitetaan keskustalaiseen tapaan puoluesihteerin piikkiin. Samassa sivussa Saarikko toteuttaa vihreitäkin suuremman ministerikierrätyksen poliittisen kasvojenkohotuksen merkeissä. Puheet siitä, että keskusta jättäisi hallituksen, ovat kuitenkin liian yksipuolisia. Keskustalla ei ole mitään intressejä lähteä oppositioon, jossa se jäisi perussuomalaisten varjoon. On muistettava myös, että siinä missä vihreät häviävät, niin keskusta voittaa jatkuvasti. Keskusta yrittää edelleen nilkuttaa eteenpäin ja uudistaa puoluettaan hallituksesta käsin. Nähtäväksi jää, miten Saarikko onnistuu mahdottomalta näyttävästä tehtävästä.

 Perussuomalaiset: Kolmas sija & 16 prosentin kannatus

Perussuomalaiset voivat tuulettaa jo nyt. He ovat onnistuneet saamaan ehdolle jo 5400 ehdokasta, kun viime vaaleissa oli ehdolla vain 4000 henkeä persujen listoita. Onnistunut ehdokashankinta tekee perussuomalaisista viimeinkin todellisen kuntapuolueen. Monessa keskustalaisessa kunnassa joudutaan totuttelemaan aikaan, jossa keskustalaiset eivät jyrää päätöksiä enää absoluuttisella enemmistöllä läpi. Paradoksaalisesti perussuomalaiset voivat jopa vahvistaa kunnallisdemokratiaa, vaikka he samanaikaisesti heikentävät demokratian uskottavuutta kampanjoinnillaan.

Vaikka persut ovat onnistuneet ehdokashankinnassa, niin puolue ei taistele ykkössijasta. Populistipuolueella on ongelmia kääntää gallupien povaama 18 prosentin suosio varsinaisiksi ääniksi. Puolueen gallupmenestykseen sisältyy kenties eniten epävarmuutta, sillä osa ei uskalla sanoa äänestävänsä persuja ja toiset heittävät persujen äänestämisen esille protestina ilman uurnille vaivautumista. Persujen kannatus jäi viime kuntavaaleissa alle yhdeksän prosentin, joten kannatushyppy viidentoista prosentin paremmalle puolelle ja keskustan ohittaminen kuntapuolueena mullistaa puoluekenttää historiallisessa mittakaavassa.

Miksi perussuomalaiset sitten asettuivat niin kiivaasti kuntavaalien siirtämistä vastaan? Syy löytyy siitä yksinkertaisesta syystä, että perussuomalaiset olisivat hyötyneet eniten, jos vaalit olisi pidetty ajallaan. Perussuomalaisten puoluetoimistolla kyllä tiedettiin onnistuneesta ehdokastilanteesta ja keskustalaisten ehdokasongelmista.

Persut ovat tehneet kuntavaaleista hallituksen luottamusäänestyksen ahdistaen keskustan nurkkaan. Miksi toinen oppositiopuolue kokoomus ei ole tehnyt vastaavaa liikettä? Jätän tämän analyysin Timo Haapalalle ja Marko Junkkarille. Viimeaikaiset lehtien otsikot jengiytymisestä ja nuorisorikollisuudesta puhaltavat tuulta populistien purjeisiin. Talous myös sopii teemana toki perussuomalaisille, joka on päättänyt murentaa kokoomuksen kannatuspohjaa. Kuten mainittua, niin puolue yrittää kuitenkin murtaa keskustelun agendan kääntämällä keskustelun asioihin, joilla ei ole itse kunnallispolitiikan kanssa mitään tekemistä kuten EU:n tukipakettiin ja maahanmuuttoon. Vihreiden ilmastoperformanssi hallituksessa sopii myös paremmin kuin hyvin aiheeksi työmiehen tuumaustunnille. Eduskunnan laitaoikeistolaiset ovat haukkuneet keskustaa jo kyselytunneilla useamman kerran hallituksen turvepäätöksistä. Ja onhan puolueella ollut jo näppinsä pelissä autoilukapinan nostattamisessa. Harva järjestö tai puolue saa kansalaisaloitteen tarvittavia allekirjoituksia alta kahdessa päivässä. Agendan asettamista parhaimmillaan.

Perussuomalaiset ovat lopulta vaalien kolmas ja Halla-Aho voi hyvillä mielin julistaa olevansa vaalien suurin voittaja. Suhteellinen parannus edelliseen kuntavaalien tulokseen on sen verran mittava, että puolueen menestyksestä kirjoitetaan vielä pitkään politiikan toimittajien kolumneissa ja noste seuraaviin eduskuntavaaleihin on turvattu.  Voitto ei ole niinkään merkittävä asia perussuomalaisille itselleen, vaan vaalituloksen heijastuminen vanhoihin valtapuolueisiin. Seuraavien vuosien kannalta on merkitsevää se, miten nämä puolueet määrittelevät yhteistyömahdollisuutensa perussuomalaisten suuntaan. Perussuomalaiset maalaavat itseään yhä vahvemmin poliittiseen nurkkaan, jonka kanssa kaveeraaminen näyttää yhä useamman mielessä poliittiselta itsemurhalta.

Demarit: Toinen sija & 18,3 prosentin kannatus

 Työväenpuolueessa on peiliin katsomisen paikka. Demareilla on tällä hetkellä ehdokkaita 5200, kun edellisissä vaaleissa puolue ylsi 6000 ehdokkaaseen. Luonnollinen väestökehitys on tehnyt tehtävänsä demarien valtuutettujen joukossa. Monet istuvat demarivaltuutetut ovat vanhoja ja jättäisivät mieluusti tehtävän uusille ehdokkaille. Työväenliikkeen soihtu on sammuva ja nuorempia jatkajia ei ota löytyäkseen.

Kansa on tähän asti antanut hyvän arvosanan hallitukselle koronatilanteen hoitamisesta. Ja miksipäs ei? Onhan hallitus hallinnut mediatilaa lukuisilla tiedotustilaisuuksillaan ja haastatteluillaan. Mutta tuuli voi kääntää suuntaansa sangen nopeasti. Poikkeukselliset ajat ovat jatkuneet jo vuoden yhtä mittaa, jolloin olisi ollut mahdollisuus laittaa rajakontrolli kuntoon ja säätää vaikkapa paljon kaivattu maskipakko. Alun kriisitietoisuus on vaihtunut hiljalleen väsymykseksi rajoituksia kohtaan. Moni varmasti ajatteli, että hallitus olisi varautunut tautitilanteen pahenemiseen.  Kiitosten tilalla on nyt kyllästymistä.

Hallitus oli lakaissut ongelmat maton alle ja toivoi, että rokotukset pelastaisivat tilanteen. Marin ja kumppanit saattoivat huokaista helpotuksesta vielä joululomien jälkeen – tautitilanne ei pahentunut, vaikka kansa ryntäsi Lappiin. Sittemmin historia on opettanut, että tuuletukset olivat tuolloin liian aikaisia. Suomi on polvillaan muuntovirusten edessä ja hallitus väläyttelee ulkonaliikkumiskieltoa. Niin ravintolayrittäjät kuin kulttuuriala ovat käärmeissään. Tilannetta kuvaa parhaiten se, että toimittaja Lauri Nurmen kirja ”Kuinka Suomi päättää voittaa koronan” asetettiin alennusmyyntiin jo ennen julkaisuaan.

Demareiden oma agenda on samalla hukkunut koronatilanteen hoitoon. Sen sijaan, että demarit toisivat uusia avauksia pöydälle, niin näemme näissä vaaleissa enemminkin jo tehtyjen päätösten uudelleenmarkkinointia ja perustelua. Demareille sinällään tilanne on ikävä, että vaaleja ei voiteta tehdyillä päätöksillä, vaan uusilla lupauksilla. En yllättyisi siis, vaikka demareiden vaaliohjelmasta löytyisi uusia mitoituksia ja takuita sosiaalisista palveluista. Miltäpä kuulostaisi vaikkapa opettajamitoitus? Ote agendan hallitsemisesta on herpaantunut kriittisellä hetkellä.

Samalla media kirjoittaa päivä päivältä kriittisempiä arvioita Marinista. Henkilöpalvonta on vaihtunut jo kriittisten kysymysten esittämiseen. Rohkeimmat kriitikot ovat panneet merkille pääministeritaudin ensioireet, joten pääministerin kabinetissa on syytä varovaisuuteen. On todettava myös, että kuntavaalien siirto voi auttaa demarien päävastustajaa – kokoomusta siltä osin, että pitkittynyt koronatilanne tuo ryppyjä hallituksen imagoon. Ja SDP kantaa kannatuksellisesti suurimman taakan koronatilanteen synkistymisestä.

Demarien hiipuminen toiseksi on siis monen tekijän summa. Näemme jo vaali-iltana, kuinka demarien politrukit kääntävät keskustelun Marinin henkilökohtaiseen suosioon. Kommenteissa todetaan myös, kuinka enemmistö kansastaan antoi tukensa hallituspuolueille. Demarit ovat tunnettuja siitä, että puolue käsittelee sisäiset pettymyksensä mahdollisimman avoimesti iltapäivälehtien kautta. Ja ruusun piikit ovat teräviä.

Kokoomus: Ensimmäinen sija & 18,9 prosentin kannatus

Todettakoon heti alkuun, että kokoomuksen lähtökohdat kuntavaaleihin eivät ole olleet herkulliset. Ristituli perussuomalaisten ja vihreiden välissä ja koronakriisi, joka on vaimentanut opposition poliittisen pelin paikkoja. Puolueella on ollut myös omat sisäiset haasteensa sopeutumisessa oppositiopolitiikkaan. Helsingin pormestarikuviot ovat vain yksi oire näistä syvemmistä jakolinjoista. Todettakoon kuitenkin, että olen positiivisesti jopa yllättynyt, millaisella nopeudella kokoomus kykeni tässä tilanteen kääntämään vastoinkäymisen voitoksi vain yhden viikonlopun aikana.

En kuitenkaan käsittele tällä kertaa kokoomuksen sisäistä tilannetta. Merkittävää tällä kertaa on sen sijaan se, että itseään etsivä porvaripuolue voi sekalaisen tilanteen keskellä voittaa kuntavaalien herruuden. Nyt näyttää siltä, että demarien loppukirin kompurointi sekä kokoomuksen onnistunut ehdokasasettelu kääntävät kisan kokoomuksen voitoksi – huolimatta siitä, että kokoomuksen kannatus laahaa historiallisen matalalla.

Kokoomus tulee ylittämään ehdokasmääränsä suhteessa edellisiin vaaleihin. Porvaripuolueella on tällä hetkellä 5600 ehdokasta, kun edellisissä vaaleissa ehdokkaita oli 5700. Tästä on kiittäminen kokoomuksen puolueorganisaatiota ja kampanjaorganisaatiota, joka on monesti ennenkin pystynyt kääntämään gallupien suunnan puolueelle parempaan asentoon viimeisten kuukausien aikana. Tämän lisäksi kokoomuslaiset voivat olla etenkin ylpeitä ykkössijasta niin yrittäjien kannatusgallupissa kuin nuorille suunnatussa gallupissa. Kokoomus taistelee yrittäjien äänestä nykyään vahvimmin perussuomalaisten kanssa ja nuorison parissa taisto käydään puolestaan vihreitä vastaan. Onnistumiset valavat uskoa, että puolue voi edetä vaalien voittajaksi polarisaation aikana, jota värittävät niin oikeisto- kuin vasemmistopopulismin nousu.

Jos keskusta taistelee perussuomalaisten kanssa maaseudun äänestäjien sielusta, niin kokoomus kamppailee kaupunkien johtajuudesta vihreiden ja osin myös SDP:n kanssa. Kokoomus voi odottaa voittoa porvarillisessa Turussa, mutta Tampereen johtajuus menee kirkkaasti SDP:lle Marinin kotikaupunkiedun vuoksi. Helsingin voitto on sen sijaan marginaaleista kiinni. Kokemuksestaan huolimatta Juhanna Vartiaisella ei ole tietenkään samanlaista kansansuosiota kuin Jan Vapaavuorella. Tärkeämpää on kuitenkin se, että konservatiivit ja liberaalit voivat kerääntyä yhden ehdokkaan taakse. Tämän lisäksi kokoomusta auttaa muutenkin kattava ehdokaslista, jolla voidaan käydä rehellinen taisto vihreiden kanssa. Voin todeta, että minulla oli vielä eduskuntavaalien aikaan vaikea löytää äänestettävää ehdokasta Helsingissä. Nyt olen päinvastaisessa tilanteessa, jossa en tiedä ketä äänestäisin lukuisista eri vaihtoehdoista.

Voittoa varjostaa kuitenkin valtakunnallinen kannatustilanne. Porvareilla onkin edelleen ongelmansa, joiden hoitaminen tai hoitamatta jättäminen määrittelevät sen käykö kokoomus kisaa suurimman puolueen asemasta yhdessä demarien ja persujen kanssa seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Lopuksi

Nämä kuntavaalit ovat monella tapaa eräänlaiset välivaalit ja lähtölaukaus eduskuntavaaleihin. Samalla vaalit ovat monelle puheenjohtajalle ensimmäinen koetinkivi heidän puheenjohtajakaudellaan. Suurimman seuraamisen arvoinen trendi on keskustan rapistuminen ja vastaava perussuomalaisten nousu. Politiikan penkkiurheilijan kannattaa jo herkistää huomiotaan sille, miten muut puolueet käsittelevät tuloksiaan. Puoluetoimistot ryhtyvät nimittäin analysoimaan vaali-illan jälkeisenä maanantaina tulokseen vaikuttaneita onnistumisia ja pettymyksiä. Analyysi on tehtävä nopeasti, sillä eduskuntavaalit painavat jo päälle. Tulevien eduskuntavaalien ehdokaslistaa, agendaa ja tarinaa ryhdytään rakentamaan jo nyt.

Ja kuka oli lopulta kuntavaalien voittaja? Omalla tavallaan kaikki, jos puoluejohtajilta kysytään. Politiikassa kun nääs ei ole tapana julistautua vaalien häviäjäksi. Vaalit ovat voitto jopa keskustallekin, joka antautuu puhumaan torjuntavoitosta kameroiden edessä. Häviäjät etsitään myöhemmin.

Kiitoksen sana vielä heille, jotka ovat rohjenneet lähtemään ehdokkaaksi. Vaatii rohkeutta asettaa itsensä likoon vaaleissa aikamme polarisoituneessa ilmapiirissä, jossa vihapuhe ja ehdokkaiden maalitukset ovat jo osa arkea. Tämä kaikki päälle laskeutuva taakka jo muutenkin ehdokkaille tuttujen rahallisten ja ajallisten menetysten päälle on monelle liikaa. Demokratian sankareita ovat ne, jotka rohkenevat seistä arvojensa takana – päälle roiskuvasta paskasta huolimatta.

 

0
Tuomas Kuoppala
Kokoomus

Valtio-opin väitöskirjatutkija. Päivätyöt kokoomuksen eduskuntaryhmässä. Katse erityisesti ilmasto- ja energiapolitiikassa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu