3104558

Maalittaminen on ilmiö, johon aiotaan puuttua lainsäädännöllä. Tähän on tarttunut muun muassa Ion Mittler. Joten käsittelen asiaa yli kahdeksanmetrisellä seipäällä minäkin. Mittlerin näkemys oli kovasti oikeisto-vasemmistonäkökulmainen. Ja hänen huomionsa kiinnittyi ammatinmenettämiseen. Miten oikeisto vastustaa mutta toisaalta myös kärsii maalittamisesta. Osa on nähnyt että maalittaminen on turha asia koska muut lainsäädännöt rankaisevat aivan riittävästi. Itse pidän maalittamista relevanttina ongelmana, mutta samalla en pidä nykyisestä tavasta rakentaa tätä lakia. Yritän erittäin lyhyeeseen ja tiiviiseen tyyliini avata näkemystäni siitä miten asioiden pitäisi olla. Lisäksi puhun tappouhkailuista. Koska, let´s face it. Työnantajalle soittaminen on niin vasemmistolaista. Persulais-kristiaanien maalitus tuottaa enemmänkin tappouhkailuja. En tiedä mistä tälläinen ero johtuu. Mutta näin näyttää aika vahvasti olevan.

Ensin tartun rangaistavuuskysymykseen. Näen että pelkkä kunnianloukkaus on riittämätön vangitsemaan maalittamista koskevat ongelmat koska siinä rangaistaan vääriä ihmisiä. Ihmisiä joita voisi kutsua esimerkiksi maalittajien ”hyödyllisiksi idiooteiksi”. Tai maalittajien viidennen asteen hyppykuleiksi. Suorittavasta portaasta. Joiden rankaisu on hyvä alku mutta ei missään tapauksessa riittävä. Sillä maalitus, sellaisena kun sitäkoskevaa erillistä lainsäädäntöä tarvitaan, on ns. metatason toimintaa. Ts. samantyylistä kuin rikokseen kehottaminen.

Kyllä. Laki on jo hyvä ja rankaisee tietynlaisesta toiminnasta (kai).

Maalitus ja uhka ovat hyvin epämääräisiä. Ja arkikielessä näyttää että monelle riittää pelkkä uhkaavuus tai systemaattisuus. Samoin kun kuulen monien puheita ns. vihapuheesta olen kateellinen kun he saavat niin ystävällistä vihapuhetta. Lisäksi moni näkee autonomisen ryhmän toiminnan maalitukseksi. Kun itse sain tämän viikon maanantaina facebookissa palautetta arvokonservatiiveilta, se koostui kunkin henkilön tekemästä messenger -viestistä joissa oli kuvattu ulostetta pöntössä. Kuvat olivat selvästi eri pökäleistä. Niitä tuli samana päivänä neljältä eri henkilöltä. Ei päivää ennen eikä päivää sen jälkeen. Tämä oli täysin ainutlaatuinen tapaus. Näen että neljä kuvaa kertoo melko vahvasti siitä että kyseessä ei ole sattuma. (Tai sattumiahan siinä pönttökeitoksessa oli.) Olin tästä enimmäkseen huvittunut. En usko että tässä on reilua puhua maalituksesta koska teko tuskin oli ulkoapäin ohjattu vaan se oli jonkun pienen piirin keskenään keksimä systemaattinen tapa tuottaa minulle sananvapauskritiikkiä. Keksijät ja lähettäjät ovat samoja. Lisäksi koin että argumentaatio oli selvempää ja artikuloidumpaa ja vähemmän argumenttivirheitä sisältävää kuin 90% kristillis-arvokonservatiivisista debateista johon olen joutunut. En koe tätä oikein minään. Edes uhkauksena joka pitäisi hoitaa yksilötasolla. Lisäksi koen että koska olen suhteellisen poliittisesti epäkorrekti, on luonnollista kohdata tämänlaista viestintää.

Siksi huomautan että laki rankaisee aika hyvin ja terveesti. Esittelen alkuun hieman sellaisia tilanteita jotka luultavasti ovat vähintään de jure kiellettyjä nykylain perusteella. Se, miten de facto asiat ovat on aina hieman vaikeampi. Mutta luottanen melko vahvasti siihen että jos kuvittelemme ei-täysin-mahdottoman skenaarion jossa joku minut ideologis-poliittisin syin pistää päiviltä, että poliisi jälkikäteen tutkii murhani ja tämän paikan arvokonservatiivibloggaajisto selittää miten tämä johtuu murhaajan mielenterveyshäiriöstä ja siitä miten olin ärsyttävä enkä mikään täydellinen kultapoika vailla ainuttakaan virhettä. Tällä skenaariolla on itselleni kovasti vähän arvoa koska olen tuossa vaiheessa kuollut.

Tähän liittyen voitaisiin toki puhua uhkaavan ilmapiirin luomisesta paljonkin. Mutta se tuskin on ns. ”maalittamista” vaikka se tapahtuisi verkon välityksellä. Esimerkiksi mieleeni tulee ateisti Asia McGowanin murha Anthony Powellin toimesta. Molemmat olivat YouTubettajia. Asia McGowain oli ateisti ja Anthony Powell kreationisti jolla oli esimerkiksi mahtavia argumentteja siitä miten evolutionistit eivät ole ihmisiä vaan apinoita ja eläimiä. Jälkikäteen tämänlaiset puheet on helppoa nähdä profetaalisina. Mutta rehellisesti sanoen Powellin aggressiotasot eivät millään tavalla eroa suuresta määrästä käymiäni kreationismikeskusteluja. Suomessa kun on ties mitä ”legendaarisia metalliputkimiehiä” liikenteessä. (Tietäjät tietävät viitteen ilman selitystä, muiden ei tarvitse.)

Perusongelma on tietenkin se, että jos kirjoittaa näistä uhkaavista jutuista saattaa joku kertoa miten hän itse ei koe mitään uhkaa näiden ihmisten suunnalta. Eikä aihe siksi ole relevantti ennen kuin on jo kuollut. (Jolloin sillä ei enää tavallaan ole mitään väliä.) Ja tässä uhkaavuudesta valittaminen sotketaan aihetabuuteen. Eli että jos haluaa rajoittaa väkivaltasisältöä niin kieltäisi esimerkiki kreationismiaiheesta keskustelun. Mikä on tavallaan ironista koska kun itse sain uhkauksia niin nimenomaan lopetin sen vuoksi keskustelut kreationistien kanssa ja osasyy on siinä että jos he eivät itsekään osaa erottaa kreationismista keskustelemista uhkaamisesta… Itse en nykyään suostukaan keskustelemaan kreationismista niin kauan kunnes uhkailutapa on poistettu.

En halua missään tapauksessa vähätellä tätä. Saatuani kotiinkannetun anonyymin kirjemuotoisen tappouhkauksen, se viesti minulle erityisellä tasolla henkeä. (Henki suunnilleen: ”TIEDÄN MISSÄ ASUT NIIN HYVIN ETTÄ EN EDES POSTIMERKKIÄ TARVITSE.”) Koska tekijä oli satunnainen opin epäilemään kaikkia. Tämä olikin terve opetus joka on opettanut minut reagoimaan joka ikiseen ”haluatko puhua Jeesuksesta” ja ”tässä on sinulle epäystävällinen kommentti blogiin” siten että syvällä emootioissa herää ”faittimusa”. Eikä mikään Narutonhilpeä, vaan sellainen jossa on ripaus eksistentiaalista angstia Danmachin mukaan. Ja näin on syytäkin. Sillä jos on turhaan varovainen tuottaa korkeintaan lievästi pahaa mieltä jollekulle jonka mielipaha ei ole kovin vahvassa roolissa omissa prioriteettilaskelmissa. Ja jos on liian vähän varovainen yhden kerran on kuollut. (Jos olette sitä mieltä että tämänlainen on minulta väärin niin olkaa hyvä ja olkaa kuulumatta ihmisryhmään jonka jäsenet ovat heitelleet tappouhkailuilla.)

Tämä on ongelmallista, ja on todennäköisesti lyhentänyt elinikääni. (Sanoisin että pun not intended, mutta olen niitä joista on herooisempaa tarkoittaa vitsinsä.) Kun kortisonijärjestelmää vetää huippuunsa ja vetäytyy käytännössä kaikesta ihmiskontaktista, se ei vuosikymmeniä jatkettuna ole kovinkaan hyväksi fyysisellekään terveydelle. Korostan että Britney Spears -tyylinen tilanne on relevantti. Mutta nämä ovat asioita joihin laki (enimmäkseen) puuttuu aika hyvin. Mutta tämä toiminta ei ole myöskään maalitusta. Vaan ihan klassista piinaamista. Voimme toki tämänkin kohdalla tiedustella että todellako rankaisemme riittävästi. Sillä kun katson maailmaan, näen että esimerkiksi 1990 -luvun saatanapaniikkiin osallistuneita ei ole tuomittu ollenkaan riittävissä määrin.

Mielestäni maalittamisen perusongelma jää huomaamatta.

Jos minulta kysytään, mikä maalittamisessa jää huomaamatta, niin sanoisin että sen perusolemus. Tässä olen tavannut käyttää vertauksena Aisopoksen satujen rummunlyöjää. Rummunlyöjää rangaistiin vaikka hän ei suoraan osallistu sotimiseen. Maalittamisen ongelma on se, että tekoja lietsonut pesee kätensä vastuusta ja ainoastaan viidennen asteen hyppykulit – jotka ovat usein helposti triggeröityviä ja ohjailtavia hölmöjä – rangaistaan. Tämä tekee toiminnasta hyvin tehokasta.

Näen sen myös politiikanteolle ja sananvapaudelle tärkeänä. Sillä tässä viime päivinä kävin keskustelua sellaisten ihmisten kanssa jotka eivät halua käydä poliittista keskustelua. Ja syyksi mainittiin esimerkiksi se, että jos erehtyy iltalehden facebooksivulla tai muualla keskustelemaan niin kommunikaatio on kovaa ja rujoa. Ja poliitikot näkevät että äänestäjäkunnalla ei ole mitään heidän kanssaan tekemistä. Eli jos perussuomalaista poliitikkoa moittii niin hänen puolustajansa ovat ”ihan eri asia” eikä mitään vastuuta tai osuutta ole mihinkään jos ei ole suoraan puoluekirjaa ja ehdokkuutta mukana. (Näitäkin on toki käynyt persfinne igen.) Ja asetelma tässä on ns. massassa ja sen luomassa uhassa. (Jota kuvaa hyvin kaava että ”ei minua kiinnosta onko joku yksilö itse väkivaltainen, minua kiinnostaa että jos sanon jossain jotain että onko se nollaa suurempi luku reagoivia yksilöitä joita suuntaani tapahtuu”. Eli kun teen uhka-arvion en käsittele yksilöä vaan tekoani ja siitä tapahtuvia korrelaatioita.)

Mutta massa ei riitä. Eli esimerkiksi en näe että Sanna Marinin jauhojengitapauksen kohdalla on syytä puhua maalituksesta. Se on klassisempaa piinaamista. (Itse en välitä edes moralismista koskien humalaa, mutta näen että jos syyttää huumeidenkäytöstä riittämättömin todistein niin tässä olisi asiapohja tuomiolle. Joka tapahtuisi jonkin toisen kuin maalitus -nimikkeen kautta.) Nostin tämän esiin, koska karkeasti ottaen maalitukseen liittyvässä keskustelussa korostuu se, että maalitus -suojaa hakee ja saa useimmiten itsekin suurta somevaltaa käyttävä tai muuten yleistä huomiota saanut ihminen. Joka ei halua, että häneen päin vastoin kohdistetaan ikävää huomiota.

Maalituksena saatetaan esimerkiksi pitää sitä jos joku hakee somenäkyvyyttä sanomalla ”rasistiseksi tai misogyyniseksi usein koettuja asioita” (olen diplomaattinen). Ja sitten hänen mainostajilleen kysytään että todellako he haluavat laittaa logonsa tämänlaisten yhteyteen. Minusta ongelmana näissä on ”asiaankuuluvuuden” vaikeus. Moni pitää esimerkiksi Marinin saamaa kritiikkiä relevanttina. Mielestäni se ei useimmiten ja useimmissa kohden ole ollut rationaalisesti tai poliittisesti relevanttia. Mikä näyttää että ammatin kannalta relevantti on aika epämääräinen konsepti. Ja tämä voi oikeuttaa niin mainostajien canceloitumisen että pääministerikritiikin. Tai kieltää sen. Nämä eivät ole kuitenkaan maalitusta, olivatpa ne asiallisia ja hyviä tai ei. Sillä maalittamisessa mukana on myös komentoketju.

Miltei maalittaminen.

Ymmärrän toki tämän raskauden ja itsekin olen vasta ehkä vuoden verran kyennyt erottamaan ”maalitukset toisista lähes samanlaisista massailmiöistä”. Otan tästä esimerkiksi sen kuinka aikanani kirjoitin homojen avioliittoa puolustavan kirjoituksen. Aidossa Avioliitossa oltiin järkyttyneitä kun heteromies voi tuollaista asiaa ajaa. Ja siellä nimekäs keskushenkilö (jonka nimeä en mainitse suunnilleen samasta syystä kuin Voldemortin nimeä ei mainita ”Harry Potterissa”) usutti ihmiset keskustelemaan ja kommentoimaan ja debunkkaamaan juttuani. Lopputuloksena oli ahdistava määrä viestejä. Viestit eivät olleet … sanotaanko kovin ystävällisiä. Ja niitä tuli postilaatikko täyteen. Tässä jo pelkkä massa on ahdistava ja se rasitti normaalia elämääni ja normaaliviestintääni. (Voi olla vaikeaa kuvitella, mutta sähköpostillani ja vapaa-ajallani on muutakin tekemistä kuin olla vastausautomaatti fundamentalistikristityille.)

Vietinkin jonkin aikaa oksennellen. (Mikä on mielestäni normaali reaktio jos jokainen kristiaani on potentiaalinen tappaja psyykessä, tämä jupakka tapahtui saamieni evoluutioon liittyvien uhkailuiden jälkeen.) Tämä tapaus oli sinänsä merkittävä, että ennen tätä massapostituskampanjaa olin pitänyt kunnia-asianani vastata kaikille jotka viitsivät lähestyä. Tämä tapaus käynnisti minussa hyvin pienen kynnyksen totaaliblokkaamisen. Jos yksi kristitty vie tunnin ajastaan mailipommiinsa ja heitä on 20 se vie päivästä enemmän kuin siinä on valvetunteja. Etenkin kun nyrkkisääntöhuomioni on että asiallinen ja huolellinen debunkkaus lähteistyksineen vie yleensä kolme kertaa enemmän mittaa kuin se mitä sillä kumotaan. Ja aika harvoin vastapuoleni edes käytti lähteitä joten heillä oli tältä osin vähemmäm töitä sen oman osansa tuottamisenkin kansa.

Näen että tämä oli enemmän ”seuraus” kuin ”maalittaminen”. Vaikka tässä olikin selvä kehoitus ja aktivoiva osa myös Aidon Avioliiton puolella. Tämä on toki raskasta ja rasittavaa. Ja psyykkisesti kuormittavaa. Eikä kukaan tuolloin tuohon viestiputkeen osallistunut ole mikään hyvä tyyppi. Mutta tämä ei silti ollut maalittamista siinä mielessä kuin koen sitä sopivaksi lainsäädäntöön työntää. Mutta tämä on silti jo hyvin lähellä maalittamista. Vain komennon sävy oli vääränlainen. Tämä tavallaan korostaa sitä miten yksi vahvimmista osista maalitusta on se, että lähettäjällä on paljon suurempi resurssi lähettää ihmisiä kuin vastaanottajalla. Pidän siis vastuuttomana sitä että joku suuri influensseri floodaa jonkun pienen vlogistin tai vastaavaa.

Hieman samaa henkeä on toki tuoreessa Sebastian Tynkkysen tempauksessa. Hän nimittäin kirjoitti facebookiin ketjun jossa hän – poliitikko jolla on useita kymmeniä tuhansia seuraajia facebooksivullaan. Ja tässä hän mainitsi nimeltä yksityishenkilön. Yksityishenkilön joka käytännössä usein kommentoi perussuomalaisille hymiöin.

”Nyt olisi [nimi poistettu] hommia.
Tykitetään ennätysmäärä [nimi poistettu] kommentteja alle ja katsotaan, kykeneekö [nimi poistettu] vastaamaan jokaiseen.
Hänellä tuntuu olevan niin paljon aikaa elämässään, että joka hetki on valmiina superargumentoimaan jokaisen kommentin alle eriävän mielipiteensä. Tämä päivitys on omistettu [nimi poistettu] elämäntyölle.”

Keskustelu eskaloitui nopeammin kuin jos se olisi elokuvassa ”Anchorman: The Legend of Ron Burgundy”. Oli selvää, että tässä tavoitteena oli houkutella nimeltä mainittu yksityishenkilö reagoimaan. Ja väsyttämään. Mukana oli vitsejä jännetuppitulehduksestakin. Sekaan livahti myös tilanteita jossa pilkattiin hänen yksityiselämäänsä ja ihmissuhteitaan ja ennen kaikkea niiden vähyyttä. (Mikä on tärkeää koska näen että nämä ovat tosiasioita. Osa näkee että faktoilla ei voi haukkua ja piinata. Mutta samat tyypit voivat silti ymmärtää että ulkonäön analyysi saattaa olla asiatonta toimintaa vaikka näkisi siinä olevan perääkin.) Minulle juuri tämä oli se joka teki tilanteesta moraalisesti ongelmallisen. Sebastian Tynkkynen ei tehnyt tätä jollekin Sanna Marinille vaan ihmiselle jolla on ilmeisesti hyvin vähän ystäviä ja heikko elämä. (Minua viisaammat ovat sanoneet että onnelliset ihmiset eivät vietä kaikkea aikaansa sosiaalisessa mediassa.) Näen että tämä ei ehkä teknisesti ole maalittamista koska kehoitus on kuitenkin pitää keskustelu vain Sebastian Tynkkysen facebookissa. Mutta saamieni tietojen mukaan se ei ole pysynyt siinä. Ja rehellisesti sanoen jos useamman kymmenen tuhannen seuraajalaumalle tälläistä provosoi tekstillä joka täytyy lukea tarkasti ennen kuin näkee että se sitoutuu vain kyseiseen ketjuun. Niin Tynkkynen on tiennyt tai hänen on pitänyt tietää että keskustelu eskaloituu. Tässä kommentointipakottaminen, henkilökohtaisuuksien mukanaoleminen, massaylivoima ja se että keskustelussa selvästi vahvana motiivina on väsyttäminen tekevät tilanteesta sellaisen että en voi kuvitella voivani arvostaa ketään joka tästä tapauksesta tietää ja vielä sen jälkeen Tynkkystä haluaa äänestää. Mutta en silti näe että tämä on tyylipuhdata maalittamista.

Tyylipuhtaasta maalittamisesta löytyy toki ainakin yksi kuvaava esimerkki.

Eric Piankan puheen ympärille syntynyt jupakka on varmasti helppo ymmärtää maalittamiseksi. Kaikilla vahventavilla seikoilla. Pianka piti puheen, josta ID -kreationisti Forrest Mims väitti lööperiä. Mimsin mukaan Pianka oli fantasioinut siitä että hän tappaisi 95% ihmiskunnasta ebolaviruksella. Tämä oli monelle kreationistille jotain jota he odottavat evolutionisteilta joten faktaa ei tarkistettu ja lopputuloksena syntyi mylly jossa esimerkiksi William Dembski ns. swattasi hänet. Piankaa vastaan lietsottiin intovihaa Discovery Institutenssa kuukausia. Dave Scottilla oli aiheeseen mielenkiintoisia väkivaltafantasioita jne. Nimeltä mainiten helposti ainakin Shawn Carlson, Kenneth Summy, John Ballantyne, Alex Jones, William Lane Craig ja Tapio Puolimatka ovat kauhistelleet tätä ebolalla tappamista faktana. Tässä väitteen epätotuus yhdistettynä siihen että osa on kannustanut että tässä on asia jota vastaan kannattaa taistella on yhdistynyt kauhistelumoottoriin jossa asiaa väitetään todeksi samalla kun kovasti leikitään että kertominen tälläisistä ei liity väkivallanuhan lisääntymiseen. Kuvaavaa on, että boldatut ihmiset ovat relevantilla roolilla levittäneet näkemystä. Mutta vain he jotka ovat lähettäneet Piankan perheelle tappouhkauksia ovat he jotka ovat saaneet tuomioita. Mikä on silmissäni epäreilua ja osoitus siitä että perinteinen tapa tuomita vain toteuttava porras tekee maalittamisesta erittäin kannattavaa koska siinä saadaan vastapuoli hiljaiseksi.

Itse näen että maalittamisessa on korostettava sitä että siinä on joko suoraan käsketty tekemään pahaa tai sitten kerrottu epätotuuksia jotka ovat niin vakavia että ihminen tietää tai hänen pitäisi tietää miten moni niihin reagoi. (Vrt. pizzagate jossa tuomittiin vain se joka meni ”aseen kanssa pelastamaan lapsia”.  Ja Alex Jonesin tuomio jossa hänet tuomittiin maalittamisenkaltaisesta toiminnasta eli rummunlyönnistä. Hän väitti Sandy Hookin uhreja teeskennellyiksi ja lietsoi vihaa heitä kohtaan. Tuomiota tuli muullekin kuin toteuttavalle portaalle.)

Maalituksen määritelmäni

Maalitusta on siis se, että ollaan (1) lietsottu joukkoa niin että maalittaja ”pesee oman kätensä” lietsoutuneiden teoista vaikka tapahtumaketjua ei ole ilman lietsojaa.

Näen että vahvistavia asianhaaroja voisi olla se, että tekoa on tehty (1) tahallaan ja tietoisesti, (2) eksplisiittisesti kiusaamaan tjsp. komentaen ja (3) pidemmän ajan aikana, (4) joukolla, (5) doxxaillen tavalla jossa on kaiveltu yhteystietoja jotka eivät muuten olisi helposti saatavilla, ja varsinkin (5+) yhdennetty tietoja useista erillisistä tietolähteistä. (6) Ilmeisen tarkoituksellisesti levitelty tulosta (7) olemassaolevaan sosiaaliseen verkostoon (7+) joka on suurempi kuin maalituksen kohteella (8) asiaan on liittynyt ”swattailua” tai (9) liitoksia ääriryhmään tai sen keskeisiin verkostoihin ja jäseniin. (10) Tavoitteena ei ole ollut viedä vain aikaa typeryyksillä tai keskusteluilla (11) vaan tavoitteena on joko pelotella hiljaiseksi tai (11+) rasittaa ja väsyttää jos ei suostukaan hiljenemään.

Tästä pitää rangaista. Ja kovaa. Sillä sananvapaus kärsii muustakin kuin ”moderoinnista ja valtion puuttumisesta”. Jos ihmiset eivät uskalla puhua edes hymiöin jos seurauksena tästäkin on kymmenien tuhansien seuraajien lietsominen itseä kohtaan, niin ”jossain lienee ns. ongelma”. Ja se ongelma muuten pitää kommentointiosion tässäkin tekstissä kiinni. Vian löydätte peilistä.