Ajatuksia työllistämisestä

Vaikuttaa olevan niin, että jos on samaa mieltä kuin arvokonservatiivit tai perussuomalaiset, niin silloin saa sanoa mitä tahansa. Kaikki, mukaan lukien suorat tappouhkaukset ja erilaiset nyljentämetaforat ovat vain rauhanomaista keskustelua. Muu on poliittista korrektiutta, jossa pitää jotenkin pyydellä lupia sellaisella passiivisella tavalla josta syntyy jotain … kirjanotsikoita. Mutta sitten jos on erimielinen saa toistuvasti kuulla jotain sellaista, että sanoo jotain positiivistakin jostain. Muu on kuulemma lietsomista.

En tiedä onko se repivää, olen kuulemani mukaan vain arvotyhjiössä oleva evonatsi ja kulttuurinmädättäjä jonka oikeaoppinen ollakseen tulisi olla sellainen, että jotenkin ymmärtäisi että on nihilisti ja nihilismi toimii siten nihilisti voi vaikka tapaa mutta ei missään tapauksessa kertoa mielipiteitään ateismista. (Mikä ei ole kovin koherentti ateismikritiikki, mutta tavallinen kombo mielipiteitä silti.) Tämä ei ilmeisesti ole repivää vaan oikeutettua tavalla jossa puolustetaan ja pelastetaan yhteiskunta koska yhteiskunta sananvapauden nimissä tuhoutuu jos minulla on muita mielipiteitä.

Tässä keskusteluympäristössä ymmärrän aika vahvasti poliittisen epäkorrektiuden vaatimuksia. Näen että positiivisten piirteiden kaivelu on usein enemmän tekosyy olla vastaamatta kritiikkiin. Joskus tilanne on siitä outo että jos ottaa osaa keskusteluun jossa joku hirvittävästi kehuu ja suitsuttaa Martti Lutheria ja siihen kommentoi sitten Lutherin tosiasiallisista vähemmän positiivisista puolista, vastaus saattaa olla että miksi en puhu mitään Lutherin hyvistä puolista. Vaikka ne ovat siinä jutussa jota kommentoidaan. Ilmeisesti suitsutus ei tarvitse tasapuolustajaa mutta kritiikki tarvitsee. Tai jotain. Ymmärrän, jos lumihiutaleet triggeröityvät ja kokevat että on vuosi 1184 ja oltaisiin Erfurtissa. Mutta eipä nähdäkseni omiakaan tunteitani ole koskaan huomioonotettu.

Olen pitänyt kaikkia tämänlaisia omituisena vaatimuksena. Sellaiset ovat keinotekoisia ja väkinäisiä. Tai epäilyttäviä kuin Guamin lipun keskikohdan laitojen muoto-osa. Jos minulta pyydetään positiivisia sanottavia kristinuskosta saatan iloita siitä miten lapsia hyväksikäyttävillä papeilla on oletuksenomaisesti mielessäni joku mikropenis. Ja jos puhutaan kristillisyydestä saatan iloita siitä että jopa monet kristityt puhuvat siitä jälkikiristillisyytenä. Tässä yhteydessä voin iloita kristinuskosta kuten iloitsen isorokosta. Sen voitto oli symboli edistykselle. Isorokko näyttää iljettävältä ja varmasti tuntuu tuskaiselta. Mutta modernissa maailmassa – ja ihannetulevaisuudessani – siitä on jäljellä enää kuvotusreaktio vanhoja valokuvia katseltaessa. Olkoon tämä sitä poliittista epäkorrektiutta.

Mutta. (Tämä ei olisi minun kirjoitelma jos tästä ei jotenkin käännettäisi asenteita nurin); Joskus on tietenkin hyvä lähestyä asioita vastapuolen käyttämän viestinnän kautta. Aikaisemmassa pakolaiskriisissä näin hyvin hyödylliseksi sen, että maahanmuuttokriittiset mässäilivät erilaisilla teloituskuvilla. Koska kun he ensin levittelevät islamin kauheutta korostavia teloittelukuvia, joissa tarkkaavainen ihminen näkee että teloitettavat ovat järestään miehiä, on sen kuvaston jälkeen helppoa niihin viittaamalla vastata kysymykseen ”miksi sieltä pakenee miehiä”. Että osaako ihminen laskea kahteen ja osaako hengittää samanaikaisesti kun kävelee.

Työllistämisestä ja palkasta

Työllistämisestä liikkuu paljon opettavaisia tarinoita. Jos mietimme tarinaa Hamelnin pillipiiparista, moni näkee että se on tarina mallia ”varo muukalaista”. Jossa pitää varoa ulkopuolisia. Oikeasti se on tarina siitä, miten kannattaa aina maksaa freelancereille. Samalla ttavalla sitä voisi muistuttaa Fribourgin luostarista. Tarinan mukaan kun katedraalia – katoton kirkko on kai sitten vaan draali – rakennettiin rakennusmiehien työpanosta lisättiin ilman että se näkyi palkassa. Kivien kanssa pusaavat rakennusmiehet hoitivat homman mutta asettivat kaupunginhallinnon suuntaan pyllistävän gargoilin joka ei syöksekään vettä tavalliseen tapaan suustaan, vaan ahteristaan.

Samalla tavalla voidaan sanoa, että ei ole järkevää olla erityisen hankala taksimiehille. Tämä muistutus on tietenkin tarpeen, sillä jollakulla valopäällä tuli ajatus tehdä taksiuudistus. Sitä väitettiin, että kilpailu ja sen vapauttaminen on aina hyväksi ja näkymätön käsi jotenkin pelastaa palvelun kuin palvelun. Oikeasti tässä näkyy että kun tarjontaa on paljon, ei kuluttaja itse asiassa voi arvioida hintatasoja ja kilpailuttaa niitä relevantisti. Ja koventunut kilpailu pakottaa nostamaan hintoja jotta palvelu on kannattavaa vaikka useampi yritys on jakamassa suunnilleen samaa määrää kakkua. (Taksien suuri määrä ja moninkertaistaminen tuskin lisää moninkertaiseksi taksipalvelujen tarvetta.) Lopputulos on se, että hinnat ovat täysin satunnaisia, palvelu on huonontunut ja hinta keskimäärin on kasvanut. ; Mikään tässä ei tietenkään ole vierasta jos on vieraillut maissa joissa on vapaat taksilait. Tosin meillä on käynyt siitä onnellisesti että muualla maailmassa villi taksi saattaa olla kätevä keino päästä nopeasti ja ripeästi vaikkapa kidnapatuksi ja lunnasvaateiden huippumalliksi. No. Kukapa ei joskus haluaisi päästä poseeraamaan dramaattisesti yhdessä päivän lehden kanssa.

Nyt kun olemme avanneet lastensatuja ja pari irtofaktaa historiasta…

Monessa paikassa on viime aikoina puhuttu työvoimapulasta. Työvoimapula on siitä jännittävä asia, että jos on iso määrä työttömiä niin silloin oikeisto ehdottaa etujen leikkaamisia. Ja jos on työvoimapula niin keino on se sama. Mutta takana saattaa olla se, että nämä ihmiset kulkevat ympäriinsä vanhan sanonnan tyyliin. Jos ainoa työkalusi on vasara, kaikki asiat alkavat näyttämään nauloilta.

Tässä kohden itse sanoisin että perinteisen kysynnän ja tarjonnan lain mukaan jos työvoimasta on pulaa niin se nostaa silloin työn hintaa. Muu on näkymättömään käteen puuttumista valtion väliinpuuttumisella. (Väliinpuuttuminen on jostain syystä jossain Ben Shapiro maailmassa on kommunismia vaikka en esimerkiksi ”Kommunistisesta manifestista” löytänyt tätä määritelmää kuten en löytänyt sitäkään että kommunistinen vallankumous käynnistyisi siitä että joku jossain tekee ”Ghostbusters” -elokuvan jossa on naisprotagonisteja. Minulla täytyy olla eri painos. Mikään muu ei ole mahdollista.) Sanoisin jopa näin että lähihoitajacase osoittaa varsin hyvin, että oikeasti ei ole mitään hoitajapulaa vaan on palkanmaksajapula.

Tämän tiedostaminen saattaa olla vaikeaa, jos eletään maailmassa jossa uskotaan satuja. Eikä niitä hyviä ja opettavaisia oikein ymmärrettyjä satuja kuin Hamelnin pillipiipari ja työnantajan maksukyvyttömyydestä seuraavat ongelmat. Vaan satuja loisivista työttömistä. Tämä on tietenkin laaja aihe jossa on monenlaisia outouksia. Sakari Timosen blogi on täynnä tähän liittyviä kysymyksiä. Niistä nousee esiin esimerkiksi se, että tarinoissa (1) työttömyyskorvausta liioitellaan ja (2) niiden arvioinnissa lasketaan usein mukaan kaikki vaikka tosiasiassa suuri osa niistä on lisähaettavia ja (3) monesti asioita lasketaan yhteen vaikka tosimaailmassa jos saat yhtä etuutta niin se alentaa toista etuutta.

En ole itse ainakaan toistaiseksi nähnyt oikeistolaisia laskelmia jotka olisivat lähelläkään totuudenmukaisia ja tässä yhteydessä näen miksi he eivät ymmärrä tarinaa Hamelnin pillipiiparista oikein. Tällä tavalla rajoittuneille ihmisille täytyy toivoa jonkinlaista hoiva-apua. Väliin joku voisi muistuttaa siitä miten ajatusten vapailla markkinoilla pärjäävät parhaat mahdolliset ideat ja mogaaminen perusasioissa ei ole kovin suuri vahvuus jos halutaan omata parhaat perustelut omalle mielipiteelle.

Itse en ole työttömyyskorvauksia keräillyt. Mutta jopa minun tapaiseni ammattiurpo tietää, että työttömyyskorvauksella raha ei riitä mihinkään. (Tämän voi tietää vaikka sillä että ei ole kuplautunut johonkin kristilliseen tai kulttuurikristilliseen kuplaan jossa on vain itsen kanssa samanlaisia keskituloisia klooneja jotka sitten täysin omintakeisesti huutelevat muiden kuplautumisesta jos heitä ei innosta kuunnella kuinka he eivät osaa edes laskea kritisoimiensa tukia koostumuksia oikein, tai edes sinne päin.)

Lisäksi on huomattava että oikeasti isoin ongelma ei ole tuen vähyys. Iso määrä tunneista menee siihen, että pitää avata koko elämä jollekin herran armosta virkamiehelle. Joka sitten armollisesti arvioi pyhästä liturgiasta, kuinka paljon olet ansainnut apua. Kuittijonglööraus ja anelu on hankalaa. Ja rahan vähyys ei tee ihmisestä laiskaa, vaan se pakottaa toimettomuuteen. Ei ole varaa edes hakea työtä, kun ei pysty matkustamaan. Eikä varsinkaan pysty muuttamaan työn perässä. Harrastuksista on turha edes puhua, kun ei ole varaa edes juoksukenkiin. Siihen päälle vielä alemmuudentunne ja oikeistolaisten pilkka. (Tässä yhteydessä on tavallaan hupaisaa kuulla miten oikeistolainen joka leikkaa tukia joiden koostumusta ei ymmärrä selittelee jotain että ”ei tässä kivikaudelle viedä”. Tätä ei koskaan perustella mitenkään. Saati kerrota mitä se tarkoittaa. Kodittomuuteen se voi viedä ja tämä lienee kieltämättä rautakautista eikä keskiaikaista.)

Mutta sitten oikeistolainen osuu oikeaan.

Oikeistolainen puhuu mielellään siitä, miten työttömyyskorvaukselta ei kiinnosta tulla huonosti palkattuun työhön. Tähän liittyy eräs omakohtainen kokemus. Olen nimittäin malliesimerkki siitä, että suomessa kaikista köyhimpiä ovat ne ihmiset joilla on kolme työtä. Ja tässä yhteydessä kävi kerran niin, että jouduin maksuvälinepetoksen uhriksi ja koko senhetkinen omaisuuteni (noin 1500 euroa) lähti pankkikortin kloonaajan matkaan.

Pyytelin siinä sitten lainoja. Se oli aika tarpeellista, koska jos otettiin vuokra – jossa ei ollut mukana muita laskuja kuten vettä, sähköä tai ruokaa – oli kuukausittainen saldoni miinus 80 euroa. Tämä 80 oli aina nyhdettävä jostain. Ja toisaalta se antoi pohjan siitä että jos työstä saa 90 kuussa niin se on fiksu ottaa.  (Ja teinkin … ”kaikenlaista”.) Tiesin tietenkin että kun nyt jäi yksi vuokra maksamatta ja seuraavasta tuesta en saa käärittyä edes sitä seuraavaa, niin onpi harvinaisen paljon paikattavaa. (Huomioi; Hinta-arvioissa ei ole vielä mukana sähköä tai ruokaa jne.)

Tässä sitten pyysin oikeistolaiselta varakkaalta herrasmieheltä lainaa. (Takaisn maksettavaksi. Pankki tuskin antaa lainaa kaverille jonka viralliset ansiot ovat satasia miinuksella ja hanttihommia päälle. Tuskin olisi onnistunut edes lamaa edeltäneinä hulluina vuosina…)  Hän selitteli ensin siitä miten minun pitäisi tehdä töitä tai ottaa ilmaisia harjoitteluja joilla saa jalan oven väliin. Sanoinkin, että onnekseni olin tässä viimeisen vuoden aikana ollut parissa paikassa jotka kierrättävät harjoittelijoita eivätkä koskaan palkkaa ketään pysyvään suhteeseen joten olen onnekkaasti tienannut työllä 200 euroa kuukaudessa.  Jotenkin puhelu meni siten että hän ehdotti oikeistolaisia kyykytysratkaisuja solkenaan ja jouduin debunkkaamaan ne. Ja sitten kun sanoin että asia ratkeaisi jos työnantajat älyäisivät maksaa parempaa palkkaa, hän käytännössä löi luurin korvaa. (Selvästi kysymys ei ollut vain lainasta vaan myös ansaitsemiseen liittyvästä filosofiasta ja kenties hänellä olevasta kognitiivisesta dissonanssista. En ollutkaan satujen laiska työtön. Vaan olin osoitus siitä mitä tapahtuu kun ei ylpeyttään ja tyhmyyttään suostu ottamaan sitä yhteiskunnan tukea vaan ns. menee töihin tienaamaan.)

Tämä oli tärkeä opetus. Eli se, että tajuaa että ”tiettyjen ihmisryhmien” perusasenne ei ole argumentointi. He puhuvat argumentoinnista kun heidän kanssaan erimieliset joudutuvat debunkkaamaan heitä. Mutta kun tulee heidän vuoronsa kuunnella, kuuntelu loppuu. Ymmärsin että oikea tapa ei ole keskustelu vaan sanella vastaan.

Ihan oikeasti. Työhaastatteluthan oikeistolaisessa ideologiassa myydään neuvotteluna. Mutta tämä on osittain kukkua koska työnantaja ei kuole jos ei saa työntekijää. Työntekijä sen sijaan on lirissä jos hänellä ei ole työtä. (Ja vaikka saisikin niin saattaa olla silti. Mikä ei kyllä ole argumentti itsensä työllistämisen puolesta jos ymmärrätte.) Siksi työhaastatteluissa haastateltavia opetetaan pukeutumaan oikein jne. Hänen on tehtävä vaikutus ja työnantajapuoli valitsee vain kermat päältä. Lisäksi työntekijä yleensä osaa tehdä työtä kun taas työnantajapuolella ainut työ mitä osataan tehdä on kielellinen manipulointi ja suostuttelu. Mikä tekee sen että työnantaja saa etua siitä että työhaastattelu tehdään hänen fortellaan ja vastapuolen taitoja vastaan mutta hyödyksi sitten tulee työntekijän työ eikä se manipulointi ja kielellisen vakuuttamisen taito sinänsä.
1: Jos oikeistolainen selittää että hän voi maksaa jonkin summan koska työ ei tuota niin paljoa niin ilku hänen ansaintalogiikkaansa. Fiksussa firmassahan kannattavuus kohisee koska rationaalinen työ tuottaa arvonlisää. Jos palkkaa ei voi maksaa niin ei se sitten ole hyvä liikeidea.
2: Jos oikeistolainen selittää että hän ei voi maksaa koska jossain toisessa maassa ihmiset eivät saa samaa palkkaa ja kilpailevat samoilla markkinoilla, niin kerro että tämä hänen liikeideansa näyttää vaativan maan jossa ollaan kivikaudella. Että täällä Suomessa palkka määräytyy asumiskustannusten kautta ja jos työllä ei tienaa asuntoa niin ei sitä kannata tehdä työtä joka ajaa itsen keppikerjäläiseksi. Että jos meidän maassa ei tuo liiketoimintaideanne, arvon työnantajaehdokas, kannata niin mitäpä se kuule minua liikuttaa. Minä elän kädestä suuhun ja nuijasta päähän vuokrakuukausi kerrallaan. Alan miettimään hyvinvointiani sitten kun ansiotuloni ovat paremmat. Ja se ei selvästi teidän leivissä onnistu. Toivottavasti tavataan koska se tarkoittaa että olen varakas. Ja tulevaisuudennäkymät omien sanojenne mukaan vihjaavat että teillä välttämättä ei. Saattaa olla pöytä toisin päin silloin!

Onkin tavallaan kuvaavaa että köyhistä keskustellessa nousee esiin muutamia asioita. Yksi toistuva on että köyhien tulisi säästää ja sijoittaa osakkeisiin.

Mikä on ajatuksena todella mielenkiintoinen. Monellakin tavalla.
1: Varmasti tämä sopii sellaiselle joka voi säästää jättämällä kolme milliä sampanjan pinnasta uima-altaassaan. Mutta jos ansaintalogiikka on se, että kolmesta työstä saa elää kädestä suuhun ja ahkeroimalla pääsee nollille, niin ei siinä ole säästettävää. Haluan että oikeistoporvari ottaa itselleen vaikka 600 euron vuokran ja säästää sitten ahkerasti kun ansionsa ovat 200 euroa kuussa. Tästä neljästä sadasta kuussa sitten säästää ahkerasti osakkeensa. Ja tunteja ei ole mihinkään muuhun ja se on puurrettava jossain grindaavassa jutussa niin että ei jaksa miettiä mitään. Asia ei onnistu edes matemaattisesti joten jokainen tälläisiä vaativa on herran armosta ääliö ja tuskin oikeasi ansaitsee osaamisellaan palkkaansa. Olettaen että palkka ei ole pyöreä nolla.
2: Osakkeet vaativat itse asiassa taitoa. Tästä olen samaa mieltä. Moni sanoo, että osakkeenostajat tekevät riskihankintoja. Köyhillä ei ole varaa heittää rahaa mihinkään riskiin. Joten strategia on sinänsä tyhmä aika lähtökohtaisesti. Itse sanon että osakkeisiin voi pelata vain sellaista rahaa jonka voi hävitä. Mikä köyhällä ei tarkoita ns. yhtään. Koko osakkeenostoparadigma on tätäkin kautta pielessä. Mutta syvemmin hankaluus  tulee siitä että osakkeidentaju on taito joka vaatii aikaa. Työntekijä on töissä. Osakkeenomistaja taas tienaa ei-työllä eli osakkeillaan. ; Itse näkisin että tämä kuitenkin avaisi tietynlaisen avenuen. Voitaisiin esimerkiksi nähdä että työnantaja voisi antaa lain mukaan osan palkasta työpaikan osakkeina. Ja tämä olisi jokin lain määräämä velvollisuus. Pitkään töissä olleet saisivat siis sitä enemmän firman osakkeita mitä kauemmin ja paremmin tekevät työnsä. Ja jos tähän ei taivuttaisi niin kenties työpaikka voisi laittaa bonuksen – ei osaa palkasta vaan lisäksi – johonkin sellaiseen joka on osakegurujen mukaan fiksu peliliike.

Ratkaisuja

Yritän olla lopuksi positiivinen. Olen nimittäin ymmärtänyt että vaikka osa työpaikoitsani on suoraan sanoen jopa ihan suoraan rikkonut lakeja palkkaamiskäytänteissään, niin yleensä tätä ei ole tehty pahasta tahdosta vaan rahapulasta. Kovassa kilpailutilanteessa taksimieskin joutu nostamaan hintojaan jne. Jos työpaikka myy jotain jossa katteet ovat ohuita niin joko toiminta lakkaa tai maksetaan vähän palkkaa. Työntekijä jonka työ tuottaa firmalle lisää rahaa 2 penniä tunti ei vaan yksinkertaisesti voi saada 2 euroa palkkaa. Ei vaikka itkisi. (Paitsi jos puhutaan pomoista ja osakkeenomistajista joilla tuottamattomuus firman viivan alle oikeutetaan taikasanalla ”riski”. He ovat kuitenkin marginaalisia yhteiskunnan yläkerrostuman loisia joista ei pidä tehdä ohjetta enemmistölle. Meillä on yhteiskunta koska suurin osa ihmisistä ei ole kuten he.)

Onneksi näen tässä yhden ratkaisun. Ja itse asiassa vihjasin siitä jo kun valitin vuokrasta ja kokemastani petos/varkaudesta. (Sain rahat vakuutuksesta rikosilmoitusten jne. jälkeen parissa kuukaudessa. Mikä muuten on kiehtovaa koska korvaus ei korvannut vuokran maksamatta jäämisestä tulleita korkoja jne. Elin tuon kaksi kuukautta muuten … hyvin mielenkiintoisesti. Strategioilla joita en tässä tarkemmin avaa. Lainaa en saanut. Minun luonteiset ei tapaa omata ystäviä ja sellaiset ovat…. Tiedät mitä tarkoitan.)

Työn ongelmana ovat usein asumiskustannukset. Työpaikan ottaja joutuu miettimään minimikulut. On vuokraa. (Vain porhot voivat asuntosäästää. Jos teet sitä niin älä neuvo varattomia asioista joista et mitään ymmärrä.) Jotain on ilmeisesti syötävä. Matkakulut on kuitattava jotenkin. (Rikkailla saattaa olla varaa ottaa iso kasa velkariskiä auton muodossa. Heillä on saattanut olla myös porhovaroja käydä ajokoulu ja ajokortti; Itse olenkin joskus ehdottanut että ajokortti laitettaisiin peruskoulun oppimäärään. En ole katkera, mutta vanhemmillani ei ollut varaa edes omiin ajokortteihinsa ja autoihinsa, saati minun. Eli olen katkera.)

Jos työstä ei saa riittävästi tähän on turhaa puhua mistään ”säästämisestä”. Persnetosta ei voi säästää. (Se on yhtä tyhmä ohje kuin selittäisi siitä seinästä otettavasta rahasta ja sähköstä joka vain tulee tökkelistä. Säästäminen minipalkoista ja työttömyyskorvauksesta on juuri samanlaista satuilua. Jos siihen täytyy turvautua niin ei kannata puhua mistään meritokratiasta jossa on joku ansaittu asema hänellä itsellään.)

Mutta tämä on ongelma johon on toinenkin ratkaisu kuin palkkojen nosto. Kuluja ja kustannuksia voi myös laskea. (Tähän liittyen ymmärrän varsin hyvin jotkut bensanhintavalitukset. Osa ei ymmärrä. Jotkut muut. Priorisointien tai ignoranssin vuoksi. Tai molempien.) Oma ehdotukseni olisikin että asia korjattaisiin siten, että maassamme ihminen saa omistaa asunnon. Mutta vuokraaminen olisi valtion monopoli. (Samalla tavalla taksiuudistus oli tyhmä ja tuhoisa vaikka se oli vapaata markkinataloutta. Ei tälläisiin mitään sellaista!)  Valtion tehtävänä olisi pitää vuokrataso matalana niin että pienemmälläkin palkalla tulisi toimeen.

Moni kiinteistöjen omistaja tietenkin loukkaantuisi koska he haluavat työn sijaan tienata omistuksella. Mutta jos heidän asunnon huoltamisensa jne. on kerran niin paljon lisäarvoa tuottavaa että he ansaitsevat jokaien pennin niin sitten he voivat tietenkin yrittää nähdä miten suuri tämä arvo oikeasti on mittaamalla sen työpanoksellaan. Eli valtio omistaa vuokra-asunnot mutta nämä osakkeenomistajat saisivat sitten olla talonmiehinä niissä taloissa ja ansaita rahansa rehellisellä omalla työllään sen mukaan miten paljon lisäarvoa heidän työnsä asujille tuottaa.

Sitten he saavat soitella huilujaan ja näyttää miten paljon heitä tarvitaan. Siihen asti kun he saavat rahaa puhtaalla omistamisella niin saavat luvan haistella minun huiluani. Se on ala-asteelta ilmaiseksi saatu muovinen nokkahuilu jonka ääni on saatanasta ja joka ei kyllä ikinä tule viehättämään ainuttakaan ihmistä. (Nokkahuilun soittaminen on kaamea musiikinvihollisten keksintö. Ainoastaan taksiuudistus kilpailee tyhmyydessä ja epäinhimillisyydessä sen kanssa että joku on päättänyt että nokkahuiluapa pistetään kaikki kakarat puhaltelemaan! Kai he halusivat estää että saisimme uuden Sibeliuksen tai jotain. Se kun ei kai ole edes tuottavaa työtä.)

+5

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu