Anteeksiottajat

Tämän viikon (tjsp.) kotimainen uskontouutinen lienee Leo Mellerin anteeksipyyntö. Tämä on ylittänyt – minusta ymmärrettävästi – uutiskynnystä niin Seurakuntalaisessa kuin Iltalehdessäkin. Olen periaatteessa kannustunut siitä että anteeksi ylipäätään pyydetään. Erityisesti olen positiivisesti kannustunut siitä, että anteeksipyytäjä on Leo Meller. Olen ollut … sanotaanko jonkinlaisessa joskin pienehkössä … kommunikaatioyhteydessä Leo Melleriin ja näissä on tullut sellainen vaikutelma että Leo Mellerille anteeksipyynnön vaatima itsereflektio sekä nöyryys ovat varmasti vaatineet paljon. Sitä tärkeämmäksi ja arvostettavammaksi tämä teko tietenkin tällä huomioin muuttuu.

Katumuksen syy on kiinnostava sillä se tavallaan heijastelee ajan suurempaakin henkeä ja kristillisyyden kriisiä. Mikä ei yllätä. Sillä Leo Meller on aina lukenut hyvin aikaansa ja sen muotivirtauksia – mikä on tarpeen, sillä vaikka arvokonservatiivit aina puhuvatkin objektiivisesta moraalista, perinteistä ja pysyvistä arvoista, niin se on koko ajan hirveässä muutoksessa. Yleisenä henkenä on esimerkiksi se, että trendit näyttävät että amerikoissa – siis alueella josta Leo Meller on innoituksensa perinteisesti hankkinut – ihmiset ovat aika vahvasti politisoituneen kristillisen oikeiston vuoksi hylkäämässä kristinuskon. (Trendi ja kausaalisuhde.) Mellerin tila on siksi ajallisesti joko sattumalta tai älykkäästi suunnitellen samanaikainen amerikkalaisen kristillisyyden ongelmatilan kanssa.

Suhtaudun periaatteessa myönteisesti tämänlaisiin anteeksipyyntöihin.

Niissä kun suhtaudutaan hyvin erilaisella tavalla ”repivyys” -puheisiin, kuin mitä olemme viime vuosina nähneet. Se nimittäin on aika vahvasti niin, että konservatiivi sanoo että ”poliittinen epäkorrektius” on hyve, ja että heistä liberaalien itku on kauneinta musiikkia ja miten he ovat oikein vaalimainoksiaan myöten punavihreiden painajaisia. Konservatiivien omat vaihtoehtoiset totuudet ja muut faktantarkistajien vastustamat faktat eivät välitä liberaalien tunteista. Mutta jos sitten esimerkiksi kritisoi uskontoa vihaa uskonnonvapautta ja on ”repivä”. Hajaannusta ja repivyyttä vastustetaan ja siinä vaiheessa poliittinen epäkorrektius ja sananvapaus ei maitakaan hyvältä. Suomessakin on paljon poliittisesti kovaa peliä pelanneita ihmisiä joiden twittereistä saa koostettua hupaisia kollaaseja joissa samanaikaisesti selitetään miten poliittinen epäkorrektius on hyve ja liberaaleja loukkaavien asioiden sanominen on hauskaa sananvapautta. Mutta joiden reaktio ateistiseen keskusteluun ja sen olemassaoloon on sitä että he kokevat että heidän ”pyhien arvojensa päälle oksennetaan”.

Toki tässä on hieman haastavaa olla täysin kannustunut sillä Leo Meller pyytää selvästi anteeksi kuuntelijoiltaan ja muilta kristityiltä. Tässä mielessä on muistettava että ainakin itselleni on verevästi jäänyt mieleen se, miten Mellerin ”ihan ufoista” eskatologiasta intoutunut veikko aggroili kovasti. Hänen mukaansa maailma olisi loppunut profetaalisesti viimeistään vuonna 2020. (Mikä on kenties omituinen argumentti vielä oudomman teorian ns. simulaatiohypoteesin puolesta. Maailma on loppunut ja kaikki mitä koemme on jonkinlaista Matrix-Luolavertaus-simulaatiota. En itse ole tämänlaisista vakuuttunut mutta toki Uudessa Suomessa on sellaisia neroja joiden ns. työntävä ja puristuva ja sykähtelevä voima täyttää kaiken ja toiset on niin kovia skeptikoita että he saavat kuvatkin huutamaan.)

Meller on lietsonut tämänlaatuista käytöstä melko runsaasti. Ja tässä mielessä on minusta vähintään kohtuullisen vääristynyttä pyytää anteeksi heiltä joita on lietsonut kun oikeampi kohde olisi kenties se suunta johon ne lietsoutuneet ovat kylväneet tapansa. Tapio Puolimatka joskus jollain saarna/luennollaan tiivisti synnin vaikutukset lausumaan ”pilaa omaa ja muiden elämää”. Olen käynyt kuuntelemassa häntä niin usein että paikat sekoittuvat. Tämä ilmaisu kätevästi kuitenkin kuvaa sen mitä ”kohtaaminen” Melleriläisen kanssa on ollut. Teologian mukaan jokainen kristitty on syntinen. Olen erittäin voimakkaasti samaa mieltä. Tosin en liene oikea taho kovin voimakkaasti tälläisestä moittimaan.

Anteeksipyyntö on hyvä asia ja ainut sitä ylevämpi asia on anteeksianto. (Johon en, tietääkseni, ole ollenkaan kykenevä. En edes tiedä miten se tapahtuisi. Tämä on niitä asioita joihin minulta vaikuttaa puuttuvan ruuvit aivan tyystin. En oikeasti muista antaneeni koko elämäni aikana anteeksi mitään kenellekään. Edes pieniä asioita. Mutta ei näitä arvosteta sitä kautta mitä itse tekee. En arvosta näitä siksi että ne ovat helppoja vaan siksi että ne ovat vaikeita.) Ja kaikki on laadukkaampaa kuin anteeksiottaminen. (Esim. asenteella ”kaduin ja pyysin Jumalalta anteeksi joten hittoon ne uhrit. Heiltä anteeksi pyytämistä ei tarvita mihinkään.” Uskonnollisissa piireissä tiedetään sellaisiakin ”yksittäistapauksia” jotka tekevät väärin ja sitten kun ovat tästä jääneet kiinni niin ovat sitten edenneet hyökkäysasteelle ja seuraavassa vaiheessa onkin vaadittu uhreilta anteeksiantamista, jotta uhrit eivät olisi huonoja kristittyjä. Ja näin on vältelty jopa poliisiin yhteydenottamisia. Sillä eihän maallista oikeusistuntoa ole tarpeen rasittaa hengellisten veljien välisillä asioilla.)

Toki tämä viikko on paljastanut muutosta muissakin asioissa.

Viime aikoina on puhuttu paljon Venäjästä. Ja tässä arvokonservatiiviseksi puolueeksi leimautuneet PerusSuomalaiset paljastavat muuttuneensa hyvinkin paljon. Sillä jos katselemme asioita vain hieman taaksepäin, (esim vuosi 2019) ei ole vaikeaa löytää tietoa siitä miten PS oli Venäjämyönteisin puolue. Ajan henkeä voi virittää muistelemalla miten Perussuomalaisten Olli Kotrolla oli ajatuksia joita iltasanomat kuvasi viisumivapaudeksi. Kotro toki muistutti että ilmaisu oli esimerkinomainen eikä täysi viisumivapaus. Mutta henki ei kaikilla selityksilläkään ollut ns. ”mitenkään erityisen venäjävastainen”. Samoin jos katsoo äänestystä 12.3. 2019 jossa aiheena oli päätöslausunto EU:n ja Venäjän tilasta, on siellä nähtävissä pykälä 7,1 ; jossa oltiin huolissaan Venäjän informaatiovaikuttamisesta ja sen suhteesta esim. äärioikeistoon. Jussi Halla-ahon äänestyksen mukaan tälläisistä ei tarvitse olla huolissaan. (Moni on ollut selvästi huolissaan jo esim vuonna 2018. Oma huoleni aiheesta on ollut epämääräisen avoimesti esillä jo viimeistään vuoden 2015 loppupuolelta.)

Siksi toivoisin että Perussuomalaisten linja venäjään ei olisi aina ollut konsistentti. Riikka Purra on asiasta hieman erimielinen. Hänestä Perussuomalaisten venäjälinjassa ei ole moitittavaa ja se on ollut johdonmukainen. Itse arvostaisin enemmän sitä, että Leo Mellerin tyyliin tunnustettaisiin että mieli on muuttunut uusien faktojen edessä – väittäisin tämänlaisen olevan avartavaa ja rikasta. Mutta toisaalta ymmärrän että suuri osa arvokonservatiivisesta skenestä on tottunut siihen että mielipiteitä muutetaan ja samanaikaisesti leikitään jotain muuttumattomien ja pysyvien arvojen kannattamista. (Toivon ja oletan että kyse on tästä eikä siitä että PS olisi itse asiassa venäjäsuhteessaan johdonmukainen. Joka olisi sitten kyllä syy vakavaan ja vahvaan huoleen.)

Lopuksi vaatimaton ehdotus, jonka avulla PS voisi olla rasittamatta kanssaeläjiensä uhkalaskelmia.

Olen lueskellut Iltalehdestä esimerkiksi Riikka Purran lausuntoja joiden mukaan yhdellekään Venäjältä tulevalle ei pidä antaa pääsyä maahan. Tämä ei ole ainakaan kovin venäjämyönteistä. Itse, noin pragmaattisella tasolla, näen että maahamme tulevat massat venäläisiä jotka ovat kompleksi asia;
1: Suuri osa – ellei peräti suurin osa – heistä on Venäjän liikekannaltapanoa pakenevia. (Putin on niin geriatrinen että ainut liike ja pano mihin hän taipuu on liikekannallepano ja siihenkin hän taipuu vain osittaisena.) He ovat toisin sanoen henkilöitä joista, jos heidät jätetään Venäjälle, tulee sotilaita. (Mahdollisesti jopa sotarikoksiin osallistuvia sotilaita.) En ole koskaan nähnyt että kansallistunteen ja heimoveljeyden tarkoittavan jotain absoluuttista totteluvelvollisuutta. Silmissäni on suhteellisen naurettavaa että se että joku sinut sukuelimistäsi pullauttaa ulos elämään (jota et ole pyytänyt) jollain maantieteellisellä alueella että olisi pakko totella ja ottaa osaa esimerkiksi sotarikoksiin. Mielestäni jokainen tälläinen on yksi sotilas pois Venäjältä ja on tätä kautta sotilasvoittoon luodilla verrannollinen asia. Jopa mitalin arvoinen.
2: Seassa on taatusti myös Venäjän erikoisjoukkojen miehiä ja muita. Joita emme halua maahamme. Päin vastoin. Haluamme pois nekin jotka täältä on jo löydetty. Samoin emme iloiten katsele erilaisia omalakisia rakennussarjoja.

Juridisessa puolessa on tietenkin muistettava että oikeusvaltiossa on lait myös kriisiaikoina. Enkä näe Sakari Timosen lausunnoissa tästä mitään ongelmaa. Näen että tämänlaiset asiat ovat niitä jotka erottavat meidät Venäjästä. Joskin moni pitää tämänlaista ”sinisilmäisyytenä” (mikä on suomalainen kulttuurinen ellei peräti geneettinen erityispiirre ainakin Rudolf Koivu -kliseissä.) Ja otankin siksi ajatuksia siitä miten voisimme rationaalisesti tehostaa tilannetta jos emme olisikaan sinisilmäisiä.

Jos me näemme rationaaliseksi rakentaa jonkinlaista sotavankileiriä muistuttavan alueen venäläisiä varten sen nojalla että seassa saattaa olla esimerkiksi sellaisia toimijoita jotka ovat toimillaan luoneet tilaa iskeville mainoslauseille tyyliin ”FSB antaa siivet”. Jos vähemmistö kaikista tulijoista oikeuttaa tämän voisimme laajentaa uhka-arvioitamme. On selvää että maassamme on myös venäjän rahoituksella toimineita trollitehtailijoita ja muita vastaavia toimijoita. Tässä voisimme katsoa kuka on tätä ns. venäjän rahoitusta saanut. (Ja tässä ei kiinnosta ovatko he ”saaneet muutakin rahoitusta”. Jos suomalainen isoäiti antaa rahaa myös ei se poista venäjän rahakytköstä.) Voisimme paiskoa nämä – ja heihin tiukassa verkostoyhteydessä olevat – näille samoille leireille joihin nuo venäläisetkin lähetetään. Laki ei voi tässä olla este koska Sakari Timonenkin muistuttaa miten laki on se este siinä venäläistenkin kohdalla. Poikkeustila jos kerran oikeuttaa uhan edellä poikkeusolot niin näin olkoot. Samalla on selvää että jos rajojen kiinnilaittamisessa hyvää on se, että enemmistö ei paina niin pakjoa kunhan varmistetaan, että seassa on osa pahoja ja niiden torjunta on tärkeämpää kuin massat. Niin samalla tiedämme että vaikka osa rahoitustasaaneista kenties ei ole jatkamassa tätä toimintaansa niin riittää että seassa on heitä jotka painavat utiliteettilaskelmassa enemmän.

Rehellisesti sanoen pitäisin tätä ratkaisua vähemmän kauhistuttavana kuin haluaisin. Siitä huolimatta että esitän sen ilmiselvässä Swift -alluusioiden värittämässä kontekstissa. Haluan kuitenkin huomauttaa, että jos mielipiteet ja toiminta muuttuu on järkevää kuvata muutos muutoksena eikä pysyvyytenä. Ja että tähän liittyy anteeksianto. Joka ei saa muuttua anteeksiotoksi. Odottelenkin tätä kautta innolla sitä aikaa kun ”repivyyttä” ja ”kansan yhteyttä” korostavat tahot esimerkiksi aloittavat ”sopuisan yhteiselon” ”yhtenäisenä kansana” siitä että pyytävät anteeksi ja kompensationaarisesti korvaavat kaikki aikaansaamansa suorat ja epäsuorat haitat asiallisen vuosikoron kera kaikilta joiden ”kyyneleet olivat heille kauneinta musiikkia”.