Ateistiasi saattaa ketuttaa

Ennakoin tulevia kevätjuhlia. Niissähän on usein nostettu uskonnollisia teemoja mukaan. Tässä yhteydessä haluan nostaa esiin asian joka on tavallaan unohdettu.

Ateisteja käsitellään usein (1) teologisena kysymyksenä jumalan olemassaolosta ja (2) yhteiskunnallisena kysymyksenä jostain perusarvoista joiden katoaminen uhkaa koko Suomea. (3) Psykologisena häiriönä autismista sosiopatiaan.

Ateisteilla on kuitenkin myös samastuttava arki. Ja tiedän miten tätä on hyvä lähestyä.

Sitähän se on. Voin kuvitella ja samastua kristityn elämään siten, että kun heillä on työt ja velvollisuudet takana, he voivat huokaista kevyesti. Että vihdoin on vapaa-aikaa ja hiljaista niin, että voi tehdä omasta mielestä tärkeitä asioita. Kuten sielujen pelastamisia. Ja siinä näyttöpäätteen valossa on sitten helppoa päivitellä oman elämän raskautta ja valittaa miten jollain ateistilla on militanttuis päällä kun rageavat internetissä.

Koska väkivaltainen ideologia ja ateistin yleinen epäkelpoisuus ihmisenä selittäisi hänen jokapäiväisen kiukuttelunsa netissä. Ymmärrettävä tunne. Todennäköisempää on, että ateistiasi vituttaa. Syyt voimakkaaseen harmitukseen löytyvät kun tarkastelee heidän elämäänsä.

Perussyy on siinä että kristinusko maistuu pahalle ja sitä on pakko syödä. Ateisti ei ymmärrä, miksi on muka pakko. Ja miten asia on tärkeä. Se vaan on, perustelee yliopiston käynyt teologian ammattilainen ja työntää höyryävää kasaa lähemmäksi nieltäväksi. Samaa mieltä ovat myös kouluttamattomat sukulaiset jotka arvostavat kristinuskoa vaikka tosiasiassa eivät oikein edes osaa teologiaa.

Kyse ei ole vain suvivirrestä tai kevätjuhlista vaan laajemmasta kokonaisuudesta. Ateistien kysymykset ignoroidaan ja muutetaan henkilöön käyviksi. Ei ole kovinkaan tavatonta että jos on kysymys jumalan olemassaolon todisteista, huomio menee hyvin pian siihen miten ateisti on militantti. Tai vähintään uhka kansakunnalle.

Ateisti kuulee automaattivastauksella vertauksia ranskan vallankumoukseen ja neuvostoliiton kommunismiin. Samat henkilöt kieltävät suomessa valkoisen kristillisen tekemät pahat teot, noitavainot ja muut historialliset tapahtumat joksikin jossa kritiikki on virheellistä koska ei ymmärretä sen ajan kontekstia ja henkeä. Jotenkin tämä ajan konteksti ja henki ei sitten koske vaikkapa sitä ranskan vallankumousta. Asiassa on yhä vähemmän järkeä mitä enemmän asiaan perehtyy koska kristityistä myös muinaisen rooman valtakunnan tekemät kristittyjen vainot ovat tärkeä asia joka kertoo miten kristinusko on ajaton ja seuraa objektiivista moraalia joka on ikuinen nyt, eilen, aina ja tuhat vuotta sitten. Eli rooman ajan kristittyjen vainot ja neuvostoliitto ja ranskan vallankumous ovat relevantteja mutta sitten noitavainot ja 1990 -luvun lopun saatanapanikoiva suomi tai lestadiolaisten hoitokokouskulttuuri ei ole.

Mikä on kiehtovaa. Koska jos olet Penn Jilletten tyylinen talousoikeistolainen liberaali ateisti on kommunismi aikalailla kaukana vertauskohteena. Samoin mallivastausten kohteena on kehotus Pohjois-Koreaan muuttamisesta. Koska sehän se libertaarille sopii paremmin kuin markkinatalouskeskeiset länsimaat joita kristytyt toistuvasti kritisoivat pinnallistuneiksi ja hedonistisiksi ja ahneuden varaan rakentuneiksi.

Ateisteja kohdellaan aivan tavallisesti väitteellä jossa ateisti joka puolustaa itseään vainolta todistaa uskovansa Jumalaan koska hänellä ei olisi tunnereaktiota jos hänestä Jumalaa ei olisi olemassa. Ateismia lähestytään usein myös siten että hänen vakaumuksensa aitous ja epäaitous on jonkun Dostojevskin ja kristityksi kääntyneen C.S. Lewisin määrittelemiä. Ja jos hän kertoo että tilanteet eivät vastaa niin hän on tyhmä, väärässä, valehtelija tai itsepetoksessa. Eli jokainen ateisti on valehtelija heti jos avaa suunsa koska heillä Jumalan kokoinen aukko tarkoitta sitä että he vihaavat Jumalaa sen sijaan että olisivat uskomatta Häneen. Uskovainen osaa tämän ateistin puolesta kertoa. Eikä ateistin oma kokemus osuvuudesta hänen omista tuntemuksistaan saa painaa koska uskovainen tietää kyllä hänen puolestaan paremmin kaiken aina.

Kristinuskoa myös myydään koko ajan ”omana vakaumuksena”. Eli jos koet uskonnon itsellesi vieraana niin vasta-argumentti on että se on yleisinhimillinen. Juuri sellaisilla implikoinneilla että valehtelet jos ne eivät kosketa. Ja jos eivät kosketa niin sitten ihmisyys on rikki. Tässä usein korostetaan että monen kulttuurin ymmärtäminen vaatii kristinuskon tuntemista. Mutta itse olen havainnut että relevantit viitteet oppii kyllä historiasta tavalla joka onnistuisi paremmin filosofian ja uskontotieteen kuin teologian avulla. Ja lisäksi viitteet ovat muutamalla tavalla ongelmallisia. Ensinnäkin annetut esimerkit eivät yleisesti kosketa nykynuoria. Kukaan teologi joka innolla vaahtoaa että kulttuurista ei saa tolkkua ilman kristinuskoa ei ole avannut minulle miten DanMachi muuttuu ymmärrettäväksi vain jos osaa kristillistä teologiaa. Lisäksi tässä menevät usein puurot ja vellit sekaisin tavalla jonka nostaa parhaiten esiin Monty Pythonin Brianin elämä.

Sillä tätä käytetään aika usein esimerkkinä. Ja tässä korostuu se, että kun joku tekee uskontokritiikkiä on perusluulona että hän ei osaa kristinuskoa. Ilmeisesti takana on sellainen ylenkatseellinen snobismi jossa kristinusko on niin ilmiselvästi ja kategorisesti virheetöntä ihmisinä, instituutioina ja perinteinä ynnä perusteltuna tosiasiana että erimielisyys voi johtua vain tyhmyydestä ja osaamattomuudesta. Mutta sitten unohtuu että Brianin elämä on uskontokritiikkiä joka nojaa uskonnon tuntemiseen. Ja sitä paheksuttiin aikanaan runsaasti uskovaisten suunnalta.

Tätä osaamattomuusasennetta selittävät erityisesti akateemisesti hyvin koulutetut teologit. Henkenä jotenkin on että koulun uskonnonopetus ratkaisisi tätä ongelmaa kun samanaikaisesti suurin osa ”militanteista ateisteista” on käynyt sen laadukkaan opetuksen joka suojelee ääri-ilmiöiltä.

Ateistien kanssa keskustellaan vain siinä mielessä että halutaan osoittaa että miten he ovat väärässä. (Vastaesimerkkien löytäminen tästä on tilastoharvinaisuus, jos niitä edes on. Siis yhtään kappaletta.)

Tavallisesti ateisteja ”haastetaan” ja asetetaan ehtoja joiden mukaan he muka saavat olla jotain mieltä. Että selitäs heti alkuun alkuräjähdys evopoika. Ja pahinta on jos asiaan yrittää vastata koska viimeistään siinä vaiheessa herää tajuamaan että vastausta ei ymmärretä eikä edes haluta ymmärtää. Ideana on vain asettaa haaste joka on niin mahdoton että ainut vaihtoehto olisi hönkiä suun kautta ulos ja sisään että ”Jumala sen teki sillai mystiskosmisesti tavalla jota en voi laboratoriossa toistaa mutta ei sellaista tule minulta vaatia”.

Olen aktiivisesti ottanut osaa noin 20 vuotta uskonnolliseen keskusteluun.

Estimoin juuri että minulla on ollut 35 000 – 40 000 aktiivista kommunikatiivista kommentointia uskovaisten kanssa tämän aikana. Näistä parikymmentä ei ole ollut kusipäistä. Kolme niistä on ollut sellaisia että ne ovat täyttäneet oman asiallisuushaasteeni, jonka mukaan asiallinen kristitty on sellainen joka jossain kontekstissa asettuu julkisessa keskustelussa julkisesti puolustamaan ateistia toista kristittyä vastaan.

Tässäkin on annettu vähän löysää sillä yksi on yritys vastata tähän haasteeseen antamalla vastaukseksi käänyttäjä-julistaja jonka perusviestinä on että uskonnollinen väkivalta on totta mutta irrelevanttia. Ei noilla sanoilla mutta asiasisältö oli se. Eli hänestä on ymmärrettävää että uskonnollisen väkivallan kohdanneet erkaantuvat ja etääntyvät uskonnosta. Mutta tämä huomio nostettiin sitten siihen, miten uskovaisten vastusatmisen ja väkivallan lopettamisen sijaan on vain tunnustettava että hengellistä väkivaltaa tapahtuu ja sen jälkeen on keskitytttävä millä strategioilla saadaan käännytettyä etääntynyt takaisin uskontoon.

Ainoastaan yhden kerran kristitty on pyytänyt minulta anteeksi. Tämäkin kontekstissa joka alkoi siitä että hän ensin valitti minua ylireagoinneista ja että kristityt ovat niin lempeitä. Kun sitten avasin sitä mitä minulle on tapahtunut hän pyysi anteeksi tätä. Jos en olisi avautunut tilanteesta tätä ei olisi tapahtunut mikä kertoo siitä miten luontevaa kristityiltä on tunkea tuntemattomana suoraan intiimiyden ytimeen. He ovat mukamas lempeitä ja sosiaalisia kun tosiasiassa he tunkeutuvat elämänpiiriin ja asioihin jotka ovat äärimmäisen henkilökohtaisia. Samanlaisella logiikalla puskaraiskaajat ovat vaan rohkean intiimeitä. Joku voi selittää tässä jostain ääriliikkeistä ja heidän äärimmäisyydestään. Mutta huomattavaa on, että loukkaavia koulutettuja kristittyjä asennevammapaskailuja on vastaan tullut muiltakin kuin tältä anteeksi pyytäneeltä. Mutta tämä anteeksipyytänyt sen sijaan on sitten Suomen Sarastuksessa vaikuttava tyyppi. Mikä vähän virittää siihen miten anteeksi pyydetään Jumalalta mutta ei omien pahojen tekojen kohteilta.

Mutta onhan sitä tietysti tilanne tälläinen. Onhan esim. Uudessa Suomessa minultakin tentattu että mitä minulle on tapahtunut ja asetettu viiden vuoden aikajanoja joissa se pitäisi käydä. Kuin uskonnon aikaansaama trauma kuin trauma voitaisiin kategorisesti . Takana on tietysti Sarastustyypinkin mielikuvaharha siitä että kristinusko on lempeä ja tämän premissin vuoksi mitään vakavaa ei voi koskaan missään ikinä tapahtua ja siksi mikä tahansa negatiivinen reaktio on automaattisesti luettava fatwakateuden ja yliampumisen ja liioittelun kontekstiin. Tämäpä kivaa kuulla heille joita on homoeheytetty sähköshokeilla penikseen, seksuaalisesti hyväksikäytetty, liitetty pakkoavioliittoihin, raiskattu alaikäisenä, pistetty eheytyskokouksiin tai erotettu Jehovan Todistajien luopiokohtelukontekstiin.

Itse olen kokenut esimerkiksi yöllisiä uhkailusoittoja. Tappouhkauksia. Yrityksiä soittaa työpaikka alta. Suuttuneita massaviestityksiä. Anelevia kirjeitä joiden sisältö on se, että miksi minä netissä jotain evoluutiota puolustavaa ja ID -kriittistä sivustoa pidän kun johdan lapsia kadotukseen ja voisin vaan sen sijaan olla hiljaan vaikka itse evoon uskoisinkin. Mutta ennen kaikkea nämä ääritilanteet eivät kuvaa sitä arkea joka koostuu siitä että säännöllisesti muutaman viestin päivätahtia joku ensin identifioituu kristityksi ja sen jälkeen olkiukottelee ja luokittelee minut tiettyihin ideologioihin ja kertoo mitä oikeasti sydämessä syviten tunnen ja mitä vikaa minussa on psyykkisesti.

Sitä usein kuulee että tämä on irrelevantin pientä. Tämäkin on yleinen vastustus. Mutta valitettavasti eipä sitä asiakeskustelua tämän ulkopuolella edes oikein ole. Ja tämä näkyy. Koulutetuimmat teologit tuppaavat ohittamaan jutut heittämällä alentuvia lauseita siitä miten joku teologinen kannanotto on pinnallienn, huono ja typerä. Mutta eivät sitten kerro mikä niissä argumenteissa kusee.

Kuvaavaa on sekin että kun kritisoin argumentteja ne ovat niitä joita minulle on tullut vastaan joten ne ovat sitten kriristtyjen oikeita käyttämiä argumentteja. Niiden jotka ovat valmiita keskusteluun.

Akateemisten kristittyjen keskustelutavoista mieleeni hyvän esimerkin tuo Junkkaala joka oli Skepsiksessä kyselemässä sellaiseen tapaan miten vain kristitty voi. Mukamas asiallisesti. Kun kyselin Jeesuksen historiallisuudesta hän vain sanoi että Jeesus on historiallinen hahmo. Olisin halunnut lähestyä kysymystä tarkemmin koska filofofian parissa tunnetaa Sokrateen olemassaoloon liittyvä kysymys siitä joka koskee sitä onko Sokrates ylipäätään historiallinen hahmo ja jos on niin mitä säilyneen materiaalin valossa oikeasti varmasti tiedetään Sokrateesta. Tämä on tietenkin tärkeä koska se käsittelee sitä miten Jeesuksesta olevat epäsuorat lähteet ovat itse asiassa heikommat kuin Sokrateesta joka mainitaan kahdessa erillisessä tahossa ja hyvin lähellä hänen omaa elämäänsä suoraan kontaktissa olleiden kautta. Jeesuksen kohdallahan joudutaan kikkailemaan silminnäkijöiden potentiaalisen iän kanssa niin että ne voivat olla teoriassa yhteydessä ihmisiin jotka teoriassa miltei ehkä voisivat olleet nähdä oikean Jeesuksen. Tai sitten ei. Platon oli kuitenkin Sokrateen lähipiiriä ja Platonin teoksia ei ole kirjoitettu 70 vuotta Sokrateen kuolemasta. Mutta silti Sokrateen historiallisuus on vähän siinä ja siinä. Eli rationaalinen historioitsija voi olla kumpaa mieltä tahansa. Itse asiassa arkeologis-historiallisesti jokainen Jeesuksen ajan ossuaarissa oleva maajussikin on perustellummin historiallinen hahmo. Sokrateen luonne, oikea mielipiteistö ja muut taas ovat tärkeitä kun mietitään mikä Jeesuksessa on sitten todistettua. Että Jeesuksen historiallisuuden lisäksi voidaan esimerkiksi ottaa kantaa siihen onko Jeesuksen mielipiteistä tiedetty mitenkäkin taatusti mitä eivätkä kirjoittajiensa projisointia tai väärinkäsityksiä kuulopuheista. Ja miten tästä voidaan vetää mitään relevanssia ja todistusvoimaa Jeesuksen jumalisuuteen. Hän ei tarttunut tähän kysymykseen koska hänellä oli kova kiire kirjoittaa Seurakuntalaiseen pilkallista artikkelia jossa poimi matalimpia hedelmiä Skepsiksen riivinraudoista. Strategia joka on kuulemma kelju temppu jos sen tekee kristityille ja puhuu vaan niistä fundamentalisteista. Junkkaala on tietoinen kommentistani koska on keskusteluketjuun vastaamisen aloittanut. Mutta selvästi keskustelu päättyy heti kun auktoriteettiin vetoaminen loppuu ja pitää alkaa perustelemaan laajemmassa kontekstissa miten Jeesus on jotenkin mukamas paremmin historiallisesti todistettu hahmo kuin muut historialliset hahmot joiden historiallisuudesta voidaan käydä debattia.

Toisin sanoen ateistiasi saattaa vituttaa asennevammailu. Ja se, että sen jälkeen pakotetaan osallistumaan uskonnonharjoittamiseen ja kutsutaan sitä instituutionaalisella valtakäskyllä ei-uskonnonharjoittamiseksi välittämättä hittojakaan siitä miltä se ateistista tuntuu. Ja että tätä sen jälkeen kutstuaan pahimmillaan ateistin omaksi identiteetiksi ja omaksi uskonnoksi. Toisin sanoen joku auktoriteetti tulee nuijaamaan että mitä sinun identiteettisi ja uskontosi on ja saa olla. Varmasti hemmetin rakentava lähtökohta.

Mutta joo.

Turun yliopiston kulttuurisen terveyden ja hyvinvoinnin professori Marja-Liisa Honkasalo on tiettävästi sanonutkin, että ”Kirkko tuli Suomeen pakolla, protestanttisen esivallan ajamana. Se on edustanut kuria ja järjestystä. Ihmisiltä on tentattu, osaavatko he läksyt. Hengellisen elämän kokemus ei ole ollut niin tärkeä.”

Koululla ja kirkolla on ollutkin historiallisesti syvä suhde. Ja se suhde on ollut kaikkea muuta kuin ilmiselvän yksiulotteisen positiivinen. Meille usein kerrotaan että kirkko toi lulutaidon suomeen. Ja tässä on takana sellaista asennetta kuin lukutaitoa ei olisi tänne koskaan tullutkaan jos ei kirkkoa olisi. What the Futhark. Tässä usein unohtuu korostaa että lukutaidosta tuotiin dogmantuuttaamisen yksisilmäisen tottelemisvaateen kautta ja samalla tuotiin esimerkiksi lisääntymismonopoli jossa perhettä ei saanut lainkaan muuta kuin kirkon kautta. Rippikoulut ja kinkerit testasivat että onhan läksyt tehty.

Tässä sävyssä on tietenkin yhä tavallaan niin, että suvivirren laulu on tavallaan mahtava vertauskuva hengettömälle uskonelämän tavallemme. Tärkeää ei ole mitä mieltä on kunhan vaan on hiljaa ateismistaan. Tärkeää on että laulaa yhden virren kevätjuhlassa koska se on ylisukupolvinen tapa testata kuuliaisuutta. Nouse ylös ja tottele niin ketään ei kiinnosta mitä sydämessäsi ajattelet. Suvivirressä ei ole kysymys uskonnosta vaan kurista ja järjestyksestä.

Jos ihmettelet miksi minä en halua keskustella kristittyjen kanssa ja miten en halua pakko-osallistua tilaisuuksiin jossa lauletaan virsiä koska joku valtaapitävä on määritellyt että se ei ole uskonnonharjoittamista niin mieti olenko minä militantti vai onko se vain sitä että minua ketuttaa kun kristityt niin usein ovat militantteja. Tästä voidaan päästä hyvään alkuun. Joka on esimerkiksi se, että kristitty polvillaan pyytää anteeksi jokaista asiatonta heittoa minkä on läpällä koskaan heittänyt yhdellekään ateistille missään. Ja pyytää tätä tältä ateistilta itseltään anteeksi. Eikä Jumalalta joka on kristityille niin armelias että ymmärtää miten neljästäkymmenestä tuhannesta vain pari on asiallista. Jeesuksella on paljon armoa ja kristityt lypsävät tätä erityisen ahkerasti.

Ja joku voi tietysti sanoa että ateistitkin ovat ilkeitä. Tämä voi hyvinkin pitää paikkaansa. Mutta ei siellä kevätjuhlissa ja joulujuhlissa omana kulttuurina ja ei-uskontona lauleta ranskan vallankumouslauluja tai Pohjois-Korean uljaan johtajan itse itsestään säveltämiä hymnejä tai Stalinin kommunistilauluja. Ja vielä vähemmän niiden oikeiden paikalla olevien ei-olkiukkoateistien biisejä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu