Ja sitten se keskustelu Eskoloitui

Televisio. Olen jo hyvin kauan aikaa uskonut, että se on alkanut olemaan ajastaan jälkeenjäänyt laitos. Jotain joka on hieman kuin Fox News kanavana. Jonka seuraajakunta alkaa olemaan ns. elämänsä ehtoopäivillä. On toki hienoa ja asiaankuuluvaa että Fox News on vedonnut X -sukupolvea canceloimaan cancelkulttuurin. He unohtavat antaa insentiivit sille, miksi ihmeessä me niin haluaisimme tehdä.

Televisiosta oli todelliseen maailmaan, eli twitteriin, kuitenkin vuotanut tietoa siitä että kovasti 90 -luvulla ja 2000 -luvun alussa arvostamani Esko Valtaoja oli rohkeasti uskaltanut sanoa n-sanan televisiossa. Monet ovat nähneet tämän aiheen erittäin tärkeäksi ja silmiä aukaisevaksi. Itse en nähnyt tässä ohjelmassa mitään sellaista joka olisi sisällöllisesti mitään uutta kenellekään joka on oikeasti osannut katsoa boomerkuplan ulkopuolelle edes pari kertaa viimeisen 7 vuoden aikana.  Aiheen tärkeydeksi näen suunnilleen saman kuin Pasi Majuri. (Myös natokannassa.) En toki ole mikään pillipiipari – hyvin harvaa asiaa vihasin koulussa yhtä paljon, kuin sitä viheliäistä nokkahuilua. Mutta I ja U ovat molemmat vokaaleja ja päivystävänä kaikkien turhien asioiden erikoiskannanottajana näen että tämänlaiset jutut ovat juuri minun aluettani. (Sitäpaitsi en usko että eläisin kovin kauaa sotatantereella – en pelkää venäläistä yhtä paljon kuin kristittyä tai persua jotka antavat takaapäin tulevaa luotia juteltuaan kaksi lausetta kanssani. Joten jos siihen tulee niin ei minun sanomiseni tai tekemiseni muuta mitään tärkeää muutenkaan.)

Alkuun otan ilmiselvän.

En ole kovin erimielinen Esko Valtaojan kanssa. Pidän kovasti siitä ajatuksesta, että ei ole mitään pakotetta yhteen ja tiukasti määriteltyyn sanaan johon kaikkien on pitäydyttävä. Eli sanalla on denotaatioita, konnotaatioita ja konteksti. Tämänlaiset asiat tulevat usein vastaan esimerkiksi siinä miten en pidä siitä kun gender -sanaa käyttävien kohdalla puhutaan kovasti olkiukkoja. Eli kun modernin ajan feministi puhuu gender -sukupuolesta joku puhuu sex-sukupuolesta. Että sanojan viesti tulee ymmärtää. Myös esimerkiksi siinä mitä sanottu sana ”rasismi” tarkoittaa. Useinhan näitä on pyyhitty yli tavalla jossa sanojan intentio ja merkityssisältö ohitetaan vetoamalla johonkin, usein aika yksioikoiseen, sanakirjatulkintaan asiasta. Esko Valtaojalla oli nähdäkseni hyvä muistutus siitä miten nimenomaan jos varsinkin tässä yhdessä tietyssä sanassa on asenteiden kirjoa. Näen että Valtaoja edisti valtavan tärkeää asiaa siinä mielessä, että kun häntä pitää viisaana, tunnustaa että n-sanaa ei voi vain pitää kategorisesti hyvänä siksi että se on joskus ollut jossain aapisessa (joka on yksi konteksti). Valtaoja näkee vahvan eron asiallisen ja asiattoman n-sanan käytölle. Jolloin pelkkä narraatio ”sanan alkuperä viittaa kansaan” -tyylisestä pelastuksesta eivät olekaan mikään keino todistaa että sanaa ei voi koskaan mitenkään käyttää törkeästi. Tämänlainen askel ja sen pyytäminen on usein ylivoimaisen vaikeaa (ja jos sitä yrittää joku tulee olkiukkoilemaan ja vinoilemaan idioottimaiseksi.) On ensiarvoisen tärkeää että muistaa yksinkertaisen perussäännön; Asiallisen kritiikin minimivaatimus on kritiikin kohteen tunteminen. Tunteminen näkyy esim. olkiukkojen puutteena. Viestin on oltava sellainen että sanojan viesti on vastaanottajalla. Näin Valtaoja voi sanoa missä asenteessa hän on tarkoittanut n-sanansa jossain kontekstissa. Eikä mikään ”arkijärkinen suun kautta huohottaja” voi emootiopohjalta väännellä sanoja mieleisikseen jonkin assosiaation voimalla ilman että muuttaa, mutiloi, turmelee ja tuhoaa itse viestin.

Toinen asia, joka asiaan liittyy on tietenkin Rasmus, joka oli antanut toiminnanjohtajalleen ”vapautuksen”. Ossi Mäntylahden saamat potkut lienevät lailliset. Mutta eipä juuri muita hyviä puolia asiassa tule mieleeni. Tilanne avaa hyvin paljon sitä miten ”vapaus” ja ”vapauttaminen” ei välttämättä kuvaa prosessia kovin hyvin. Mutta toki ymmärrän että jos joku ”antaa vapautuksen työtehtävistä” niin hän samalla vähän tunnustanee että ne puheet vaikkapa työpaikan ”orjuuttavasta suhteesta” ovat jollain abstraktiotasolla oikeutettuja. (Luultavasti korkealla. Mutta kaikkia töitä mitä itse olen joutunut henkeni pitimiksi tekemään … ei välttämättä kovin paljoa. Tosin jos joudut sellaiseen töihin sinulla on niin huono tilanne että sananvapautesi laukoa poliittisesti epäkorrekteja pomollesi on kadonnut jo kauan aikaa sitten.) Mäntylahti on siitä tärkeä hahmo, että hän on kokoomushenkinen. Itse kaipaisin enemmän oikeistohenkisiä ihmisiä tämäntyylisiin asioihin. Koska jossain alkaa olemaan syvä ongelma jos edustus tässä klusterissa koostuu minusta. (On toki ylipäätään ongelma, jos edustan mitä tahansa lokeroa. Mukaan lukien laji.)

Mutta samalla.

Tilanteen takana on ongelma. Tai paradoksi. Paradoksi tulee esiin monella tavalla. Ja se tarjoaa tilaa … kaikenlaiselle. Karkeasti takana on se, että ”cancelkulttuuuri” on siitä erikoista että vaikka sitä kuinka määritellään toimintastrategian kautta, niin oikeasti sellaiseksi tuomitaan toiminta jos ja vain jos se on vasemmistolaista tai liberaalia. ; Kaikenlaista sisältävän öinkkausseni takana PS. Kansanedustaja on tästä malliesimerkki. Hän valittaa ensin caneclkulttuurista ja sitten kehottaa kaikkia boikotoimaan ihmistä ohjelmineen koska tämä kehtasi esittää väärän mielipiteen televisiossa.

Tämän paradoksin ytimessä on, jälleen, Sanna Ukkola. Hän kirjoitti runsaan määrän pejoratiivista kielenkäyttöä sisältävän kirjoituksen jossa Esko Valtaoja on jokin suuri uhri. Perimmäisenä viestinä hänellä ei kuitenkaan ole sananvapaus, vaan ”woke on vaarallinen ajatusten sairaus – sitä vastaan pitää taistella ja lujaa.” Hän myös ilmaisi että mikä oli niin kauheaa Ebraiminilla. Se, että hän sanoi että ”On superjärkyttävää, että olen tilassa, jossa valkoinen ihminen ruskean ihmisen vieressä käyttää kaksi kertaa n-sanaa tahallaan. Tämä on todella epämukava, epäsensitiivinen, turvaton tila. On tosi ikävää, että olen tässä tilassa, joudun tähän keskusteluun tällä tavalla.” Ukkola pahastuu siitä että hän sanoo tälläisiä. Ukkolan suhde sananvapauteen korostuu aimemmassa tekstissä jossa hän valittaa siitä että naiset eivät avaa suutaan vaan uhriutuvat. Itse näen että Ebraim nimenomaan avasi suunsa. Kiehtovaa on myös, miten Ukkola todellakin kehtaa. Hän kirjoitti ”Minulta kysytään usein, miten kestän vihaista puhetta ja solvauksia, joita työkseen kirjoittavat kolumnistit väistämättä saavat. Mitä enemmän sille itseään altistaa, sitä vähemmän se häiritsee. Lopulta siihen ei enää kiinnitä edes huomiota, nahka paksuuntuu väistämättä.” Itse kun kyselen että mitä ihminen tekee, katson käsiä jotka tekevät enkä suuta joka hyvesignaloi. Ukkola on hyvin tunnettu. Tunnettu tavalla joka avautuu esimerkiksi googlaamalla ”Erikeeper”. Ukkola on yrittänyt polttaa työpaikan ihmiseltä joka on humoristisesti vinoillut hänelle parodiakontekstissa twitterissä. Mutta kun hommaforumin mahtiukon kanssa avioitunut tyyppi tekee tätä niin se on kai sitä paljonpuhuttua parempaa cancelkulttuuria. (Tietääkseni hän ei ole ollut kovin iloinen kun inkkaripäähineen kohdalla olen tupannut erottamaan Ukkolan petolinnun peräosoioista siten että intiaanipäähine ei ole keskellä.)

Ihmisten on hyvin vaikeaa selvästi käsittää tätä kaikkea. Kenties asiaa auttaa ymmärtämään sellainen jaottelu, kuin jako kiellettyihin sanoihin ja paheksuttuihin sanoihin. Tässä on toki jonkin verran ongelmia siinä mielessä että meillä kaikilla on maailmankuva. Minun maailmankuvassa on hauskaa tehdä ulkonäkökeskeisiä intiaanipäähinevitsejä, mutta toisille se on kauhistus. Mutta tämä ei usein teknisesti ole oikeasti kiellettyä vaan paheksuttua. Moni boomer on kovasti selittämässä siitä miten mikään sana ei ole kielletty. Mutta he sitten kuitenkin itkevät ikärasismista  – ironista että se ”rasismi” tuossa kontekstisssa kelpaa vaikka jos kutsuu rotujen geneettisistä eroista ja älykkyysosamääristä puhuvia rasisteiksi niin se kuulemma ei ole yhtään osuvaa – heti kun se sana ”boomer” ilmestyy. (Boomer on muuten pilkkasanana ns. laimea. Sanon tämän samalla ylemmyydenkatseella kuin Valtaoja selittäessään missä kontekstissa on turvallista käyttää n-sanaa.) Boomerista itkevä boomerikaan ei kuitenkaan ole sensuristi vaan paheksuja. Hupsu pieni olento. Mutta samalla. Jos kieltää häneltä tunteen ja sen ilmaisun niin on itse se sensuristi. ; Siksi sananvapautta on sanoa perussuomalaista rasistiksi jos sellaiselta tuntuu, ja selittää tarvittaessa miten määritelee rasismin ja perussuomalaisen (jos on sillä tuulella).  Ja samalla tietysti jos tämä nimitys loukkaa tai on uhkaava, on tästäkin hyvä viestiä. Ja sama koskee myös n-sanaa. (Sananvapaus ei ole sellaista että se on vain konservatiiveilla ja kristityillä. Jos on, se ei ole mitään oikeaa sananvapautta.)

Jos n-sana Ebraiminille tuottaa tunteita jotka hän ilmaisee sanoilla ”On superjärkyttävää, että olen tilassa, jossa valkoinen ihminen ruskean ihmisen vieressä käyttää kaksi kertaa n-sanaa tahallaan. Tämä on todella epämukava, epäsensitiivinen, turvaton tila. On tosi ikävää, että olen tässä tilassa, joudun tähän keskusteluun tällä tavalla.” niin tässä ei ole mitään ongelmallista. Vai onko jossain jokin tunnepoliisi joka kieltää ties mitkä tunteet ja kieltää niistä puhumisen? Myös naisilla? (Kysyn tätä, koska jos on, haluan ehdottomasti tietää. Tulee erittäin käytännölliseksi tämä.)

Kielletyt sanat taas sitten alkavat olemaan oikeasti kiellettyjä. Niistä saa rangaistuksia, tai ainakin laki määrää niistä rangaistuksen. Tämän vuoksi on vaikeaa löytää oikeaa kiellettyä sanaa joka kohdistuisi liberaalien intersektionalistien suuntaan. Toiseen suuntaan mennessä on helppoa muistaa yksi ehdottoman kielletty sana. ”Natsipelle”.

Takana on kuitenkin myös vaikeampi ongelma.

Jos mietimme nykyistä kahtiajakoa, sitä käydään enimmäkseen ”ei oikealla sensuurilla”. Eli ”maailmankuvien, sukupolvien jne. sotaa” (arvokonservatiivit tuntuvat käyttävän sitä war -sanaa tässä yhteydessä joka paikassa. Heille kaikki on maailmankuvasotaa malliin war on christmas. Minä pidän tätä hupsuna) käydään juuri paheksuttujen sanojen kautta. Ja tässä on hyvin erikoista kuulla ”kuplautumisesta”. Sillä se menee usein juuri toisin päin.

Itselleni tämä tuli hyvin tutuksi jo lapsena. Juuri kukaan ei liene yllättynyt että olin omituinen lapsi. Hyvin omituinen. Kun muut esikoulussa tekivät .. en tiedä mitä lapset esikoulussa tekivät. Kulutin aikaani opettelemalla Suomen lintujen nimiä. (Nuorempana olin opetellut automerkkejä, minulla ei ole omakohtaista elämänkerronnallista muistia tästä.) Ala-asteen puolella liikunnanopettajani kuvasi minua lauseella ”Tuomo on sellainen tumpelo” ja ”Se on sellainen kävelevä tietosanakirja”. Molemmat olivat todensuuntaisia. Riittävän tosia. ; Jo tällöin opin sen, että oikeasti on turhaa puhua taidoista ja kyvyistä. Juttuja ei oikeasti hoideta taitopohjalta. Tilanne on katsos niin, että jos kulutat ala-asteaikaasi opettelemalla hämähäkkejen elintapoja, ja muut ovat kiinnostuneita Turtleseista – joista olin pihalla koska minun ei edes annettu katsoa niitä kotona enkä ollut riittävän sosiaalistunut nähdäkseni niitä muuallakaan – niin tilanne on aina se, että (1) minun on selitettävä miksi juttuni on kiinnostava ja (2) sovitettava se Turtlesin ystävien kielenkäyttöön ja sosiaalieen normistoon. Ja koskaan nämä jutut eivät mene toiseen suuntaan.

Tämä ei toki sinänsä haittaa. Mutta on ilmiselvää että minä jouduin tutustumaan erilaisilla keinoilla Turtleseihin ja tavallisten lasten arkeen tavalla jossa minulla on sentään jokin käsitys siitä miten muiden ihmisten sosiaalinen ja muu peli menee. Tiesin vähintään kaikkien Turtles -hahmojen nimet. Tasapuolisen dialogin nimessä toinen puoli sitten piti hyveenä ilmaista suullisesti – ja usein myös tätä tukevalla viittomakielellä – että miten he nimenomaan eivät ymmärrä mitä päässäni liikkuu. Eikä heillä ollut tietoa miten  heitä sormeen purrut Araneus diadematus päätyi heidän penaaliinsa. (Olisipa Suomi Australia.)

Ja näin tilanne on usein se, että ”kuplautumisesta” valittavat eivät usein osaa ja ymmärrä mitään, vaan koko heidän roolinsa kulkee pakkotasapäistämisen ja kyvyttömyyteen kannustavaa tietä jossa pitää enemmän ”Käyttäytyä kuin mies ja olla kiinnostuntu miehekkäistä asioista, mutta ei osata niitäkään usein syvälle tekniselle tasolle.” (On OK katsoa ”Ramboa” mutta jos analysoit Ramboelokuvien sisältämää mieskuvaa Beauvoirin ajatusmallien mukaisesti, niin….) Tämä on tietenkin hyvä jos sallitaan ns. turvalliset tilat jossa puuhata omiaan ilman häiriöitä. (Tarkoitan tällä luultavasti juuri sinua.)

Mutta tätähän ei koskaan saada. Eihän? Jos mietitte sitä aikaisemmin linkkaamaani ”kaikenlaista” -linkkiä, niin siellä näkyy näyte siitä miten Ebraimin on tämän Sannikan ohjelman jälkeen saanut viehättävää viestintää jossa ehdotetaan hänelle kansainvälistä muuttamista halalteurastuksen uhalla. Siinä Ebraim tutustuu omakohtaisesti äärioikeistolaisen – ja omalla nimellään toimivan – ihmisen keskusteluun. Moni sanoo että tälläistä ei olekaan. Mutta jos saa tuollaisia viestejä, voi pian elää maailmassa jossa kokee keskustelevansa äärioikeiston kanssa kuolleiden rastaiden välityksellä. On nimittäin aivan selvää että merkittävä prosenttiosuus maailmankuvallisen keskustelun käymisestä tapahtuu ns. Jerekaralahti -diskurssin viitekehyksessä. Asia ei ole uusi. Esimerkiksi jos mietiskelee miten jo naispappikysymyksen kiistelyaikoina , voi huomata että vaikka (1) tavallinen riviluterilainen ei uhkaile (2) eikä itse kohtaa uhkailuja niin (3) naispapeista positiviisia sanoneet papit sitten saivat paljonkin ja (4) miten tätä asiaa haluttiin vaientaa ja hiljentää koska tälläiseen pikkuasiaan kuin tappouhkailu tulisi suhtautua armeliaasti. (Itselläni on muuten ollut tänä vuonnakin tapahtumia jotka ovat aika lähellä sitä ”parvekkeelta horjahtelua”. Mutta ääroikeiston uhka ei ole todellinen. Ei toki minulle olekaan. Annan aika usein tappouhkailijoilleni osoitteeni. Helpottaa vaivannäköä kovasti.)

Tosiasia on että keskustelu aivan maltillisenkin rivikristityn kanssa tuntuu minusta hyvin voimakkaasti eräiden tiettyjen sarjamurhaajien kanssa keskustelulta. Yleissävynä on se, että keskustelukumppani (1) määrittelee miten oikeasti perimmiltään koen (2) vääntelee olkiukoin sanomani omaan sabluunaansa (3) asettaa kommunikaatiolle outoja velvollisuuksia jotka ovat epäsymmetrisiä.

Juha Hämäläinen demonstroi hienosti. Hän sanoo hienosti, että ”Jos länsimaahan turvaan otettu tai tällaisen jälkeläinen alkaa myöhäisteininä opettamaan ystävällisiä ja kaikki viulut maksavia suomalaisia näiden sanavalinnoista niin kyllä isopyörä viiraa pahasti.” Hän itse ei kuulune sitten viitattuun kansaan joka hyvin käyttäytyy. Hän on yhtä ystävällinen kuin minä olen asiallinen ja miellyttävä. Hän on hyvin äreä äijä joka tallaa mielellään kanssaan erimielisiä. Ja muutenkaan en ole huomannut mitään ”ystävällisyyttä”. Olen päinvastoin huomannut että ainut tapa jolla persun tai arvokonservatiivin kanssa voi olla on se, että minimoi sosiaalisen, arvostuksen ja eettisen ja hoitaa työnsä mekaanisesti ja roolia noudattaen. Juuri heidän vuokseen suuri osa työpaikoista on safe spaceja joissa kielletään klassinen kolmikko ; Töissä ei usein katsota hyväksi puhua politiikasta, uskonnosta ja seksistä. (Se on safe spacea jossa tietyt asiat ovat kiellettyjä asioita.)

Diskurssin täydentää se miten hänellä on kovasti velkapuheita. ”Me emme ole Ebrahimille tai hänen alkuperäiskansalleen yhtään mitään velkaa emmekä anteeksipyynnön tarpeessa. Oman asemamne maailmassa olemme tuottaneet itse.” Itse sanon että en minäkään ole mitään almupaloja – kuten pankin lainoja – nyhtänyt. Eikä sotienjälkeinen boomersukupolvi ole mitään sotaveteraaneja. Me emme ole velassa tai anteeksipyynnön tarpeessa. (Jos ei synny anteeksipyyntötarpeita n-sanasta niin ei kyllä sitten siitä että kutsuu boomeriksikaan.)

Mutta tämä ei ole ivaksi ja pilkaksi. (Korjaan. Ainoastaan ivaksi ja pilkaksi. Se, että kirjoitan sulut ja sen perään tämän tekee virheestä ehdottoman tahattoman. Voi kun näytän tyhmältä. Nyt ja vain nyt.) Herra Hämäläisellä on nimittäin ollut hyvä huomio siitä, että jos vanhempaa ikäpolvea käsketään hiljenemään niin he eivät halua ottaa osaa. Valitettavasti sama koskee myös nuorempia. Ja joku esitti minulle sellaisen viisauden että ”jos ei ole nuorena liberaali niin ei ole sydäntä ja jos ei ole vanhana konservatiivi niin ei ole aivoja”. Uskóin että tätä viisautta käytettiin siihen että ei tuomittaisi nuoria ja tyhmiä. Ei vaadittaisi kauhalla jos on lusikalla annettu. Ehkä tälläinen viisaus on lakannut merkitsemästä. Mutta itse näen että Ukkolan ja Hämäläisen tyylinen ilmaisu lietsoo epäsopua ja kasvattaa dikotomiaa. (Valtaojaa pidän tälläisessä melko pienenä tekijänä sen sijaan.) Ainakin itselläni on sellainen olo että kun pari sanaa vaihtaa heidän kanssaan niin tekee mieli säätä lakeja jotka haittaavat heidän elämäänsä vaikka se tuhoaisi oman itsen elinkyvyn. Koska välit ovat huonot. Koska ihmiset kohtelevat huonosti ja ovat ilkeitä. (Minua ei mikään yhtenäisyys tai yhteisöllisyys kiinnosta. Ainostaan hämähäkit ja Ramboelokuvat Beauvoirilaisesta näkökulmasta. Ja varmaan pari muutakin asiaa, mutta niihin vetoamiset eivät olisi samanlaisia kaunokirjallisia konventioita.)

Lopuksi;

Pahin viesti on se, että vaikka monesti kuullaan että meidän kannattaisi huomioida boomerit niin se on vain ihanne. Haluaisin, että se pitäisi paikkaansa. Mutta se ei pidä. Nykyään politiikkaa tehdään tiimivetoisesti ja tässä on helpompaa vetää oma poliittinen klusteri tekemään ties mitä. (Usein tämä johtaa perunoiden sukuelimistä keskusteluun.) Homojen avioliitto on tästä mainio esimerkki.

Kun asiaa viriteltiin, esimerkiksi kirkon parista hymisteltiin että ”aika ei ole vielä valmis” ja sitten valitettiin miten tälläinen repivä juttu estää kristittyjä ja konservatiiveja taipumasta puolella ja tämä johtaa ongelmiin ja hidastaa prosessia. Hitot. Homma rullasi varsin mainiosti vain vetoamalla liberaaleihin. (Jopa niin hyvin että konservatiivit valittivat kun eivät saaneet puheenvuoroa Tahdon -mielenilmaisuun ja kun saivat vaikka olivat vihollisia niin heille buuattiin koska ei saa kuulemma buuata.) Se mitä halutaan saadaan koko ajan vetoamalla millenniaaleihin. Ja millenniaalien ärsyttäminen on paha asia. He, toisin kuin hautaan kaatuvat olennot jotka ovat jo käyttäneet valtaosan omasta elämästään – ja vielä suuremman osan sinun elämästäsi – vittuilemalla sinulle aivan kaikesta tai olemalla muuten asennevammainen ääliö.  (Keskivertoisen perussuomalaisen kanssa keskusteleminen saa muuten toivomaan että väestönvaihtoteoria on totta ja sitten sitä vaan toivoo jotain kansainvälistä konfliktia vaikka itse kuolisi prosessissa. Ketä kiinnostaa joku länsikulttuuri jos nuo edustaa sitä. Täsmälleen sama kuin kristityillä. Jos kristitty menevät taivaaseen, kuka sinne muka enää edes haluaa? Ja tämä ei ole vinoilu. Tämä on kysymys johon vastataan ensin ja vasta sitten tullaan häiritsemään de Beauvorilaisia hämähäkkitutkimuksiani.)

Boomerit uhkasivat henkeäni ja terveyttäni saatanapaniikin nimissä 2000 -luvun taitteessa (alkaen ysärillä) ja katsokaas miten lujasti olen taipunut puolellenne vieläkään? (Se virhe on kantanut aikamoisen pitkälle. Kannattaa ehkä ensi kerran miettiä mitä tekee autistiselta vaikuttaville nörttipojille jotka ovat omassa seurakunnassa seurakuntanuorina. On useita keinoja päästä minun listalleni ja arvokonservatiivit normaalikeskustelussaan hallitsevat ne kaikki. Poispääseminen on huomattavan rajoittuneempaa.)

Minulla onkin ehdotus. Ette tykkää että joku typsy pahastuu kun käytätte sanoja ja tätä vastaan pitää taistella. Mitäs olisi jos yrittäisitte miettiä asiaa tarkemmin. Houkutellaanko kärpäsiä paremmin hunajalla vai etikalla? Ainiin. Olette arvokonservatiiveja. Tiedätte että kärpäset tottelevat paskaa.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu