Kristillinen kulttuuri ; Pystyyn kuolevaa kansanperinnettä?

Kirjoitin eilen toimituksellisesti ja kielenhuollollisesti äärimmäisen kyseenalaisen pienen blogauksen. Siis erittäin. Mutta tässä sivussa nousi esiin myös eräs Brontësaurus olohuoneessa; Jutun otsikko nojasi ajatukseen siitä, että elämme judeo-kristillisessä kulttuurissa. Ja Ion Mittler huomautti että ”Amerikassa on melko suosittua ns. menestysteologia, jossa todellakin menestys tulee Jumalalta. Jos et menesty ja ole terve, et ole Jumalan suosiossa. Suomessa sellainen on jäänyt pieneen marginaaliin. Kuten uskonto yleensäkin, pystyyn kuolevaa kansanperinnettä.”

Väite on hieno. Toki siinä hieman paistoi se, että on täysin mahdollista että kielelliset mutkikkuudet ja seinääntömähtämiset kadottivat syyn miksi puhuin Weberiläisestä tavasta lähestyä asiaa. Tämä on tarpeen, koska ne olivat otsikkoni toteutumiselle välttämättömiä. Sanotaan näin, että en itsekään kovin paljoa pidä Weberiläisestä otteesta. Siinähän on hieman falsifioimattomissa oleva – ellei peräti kehäpäätelmäinen – asenne jossa yhteiskunnan pohjavire on ikään kuin määritelmällisesti uskontoa. Ja tässä mielessä sanoisinkin, että maassamme on amerikkalaistyylinen kapitalismi saanut suosiota ja näin siinä elää Weberin kuvaama protestanttinen henki. Siitä huolimatta, että uskonto on irtautunut teismistä ja muista teologisista näkemyksistä. Tuollainen hyvin omituinen ote kuitenkin on ollut perin juurin suosittua kun on selitetty miten sekulaari Suomikin olisi kristillinen maa lainsäädännön ja elämäntavan kautta. Ja tämän nimissä minustakin on yritetty lietsoa esiin jotain kulttuurikristittyä. ; Lopputulos on siinä mielessä kaukana näistä tavoitteista, että yritykset ovat lähinnä kasvattaneet todennäköisyyttä jolla kanssani interaktioiva kristitty laukoo jotain sydämen sivistyksen puuttumisesta.

Mutta karkeasti. Voisin sanoa, että Mittlerin väite on kiehtova. Itse sanoisin että Mittlerin kannattaisi keskustella tästä asiasta jonkun Areiopagilaisen kanssa. Heillä kun on siellä usein kristinuskon ja luonnontieteen ja siihen liittyvän filosofian leikkauskohdassa erilaisia uskonnollisia kiemurteluja siitä miten uskonto ei ole katoamassa ja ateismi on vain ohimenevä muoti kunhan banaaneja vain riittävästi laitetaan korviin.

Tälle uskonto-optimismillekin on pitkät perinteet, jotka aikaisemmin koostuivat esimerkiksi kirkostaeroamispiikkioptimismina. Ajateltiin että kirkosta eroaminen vähenee tai jopa lakkaa. Itse en näe kirkosta eroamisen piikkiä yhtä tärkeänä megatrendien ennustajana kuin ikäjakaumaa. Kristinuskon ongelma ei ole massaeroaminen vaan se, että sen kannattajakunta vanhenee ja nuoremmat tuppaavat jäämään pois. Itse toki toivon että Mittler olisi oikeassa.

Mutta en ole optimisti joten en ole missän Sigmund Freudin ilmapiirissä selittämässä jostain kehityksestä ja järjen voitosta. En ole niin optimistinen että uskoisin johonkin ateismin riemuvoittoon. En ole niin riemuidiootti, että uskoisin joihinkin ajatusten vapaisiin markkinoihin jossa parhaiten tieteelliset teoriat menestyvät ja leviävät kaikista parhaiten; Itse näen että jos puhutaan kristillisestä yhteiskunnasta niin vastaukseni on tiiviisti kyllä ja ei.

Kyllä (Thomas Kuhnia tieteen ulkopuolella).

Voidaan nähdä että kun katsotaan tilannetta, niin tietyllä tavalla Mittler on ilmiselvällä tavalla oikeassa. Jos nimittäin katsotaan nuoruuttani, niin etäännyin kristinuskosta – yhteisöstä johon olin käytännössä kasvanut – hyvin traumaattisesti. Mutta tämä ei suinkaan herättänyt minussa mitään aktivismia vaan ”kaappiinmenon”. Mutta sitten tuli sellainen muoti-ilmiö kuin Intelligent Design. Siinä kulttuurissa ei ollut mahdollista olla jossain Tolkien -foorumeilla – ajalla ennen kuin Peter Jackson teki elokuvillaan aiheesta muotia btw. Sinne tultiin häiriköimään. (Häirikkö on tavallaan erittäin tunnettu ja hänen nykyisen firmansa mainosmateriaali on erittäin hörhömäistä. On se hyvä että jotkut jaksavat vuodesta toiseen. Hörhöys on siitä erikoista että se ei liity mitenkään hänen yrityksensä palveluihin. Mutta siinä se on. Firman sivuilla. Upeaa!)

Tämänlaiset olivat tietenkin alkusoittoa. Sanotaan näin, että uskonnottomien ihmisten yhteiskunnallisesta ja juridisesta asemasta käyty väittely on värittänyt koko nuoruuteni ja aikuisikäni. Tietämys siitä, että osa minusta on jatkuvasti kytevässä julkisessa debatissa, on varmasti tehnyt minusta tietoisemman uskonnottomuudestani. Joka on sitten aikojen mittaan vaihdellut ateismista agnostismiin ja ties mihin. Mutta metafysiikalla ei ole väliä, koska ongelmana ovat ihmiset ja sanotaanko ”sosiologisia”. Joku sanoo että vihaan Jumalaa. Hän on minulle suhteellisen yhdentekevä. Ei ole lainannut minulta koskaan mitään eikä vittuillut päin naamaa. Kaunani kohde löytyy kristityistä ja heidän tekemitään teoista. Tähän liittyvä ilmapiiri on ”suhteellisen ilmiselvä”. Siitä esimerkiksi voisi ottaa vaikka suomalaisen kreationismia koskevan väitöskirjan, Petteri Niemisen ”A Unified Theory of Creationism – Argumentation, experiential thinking and emerging doctrine” (2015). Jossa näkökulmaa oli pakko laajentaa siten että ideologiaa tarkastellessa huomioidaan ilkeät strategiat.

Tässä ilmapiirissä voin vihjata, että ilmoille nousivat esimerkiksi Päivi Räsäsen lausunnot joissa Hyvinkään poliiseja ampunut teki tekonsa yleisen ateistisen maailmankuvallistumisen vuoksi. On tavallaan todella söpöä muistella noita aikoja. Koska on hupaisaa katsoa sen aikaisia kauhisteluteorioita. Ja sitten katsoa mistä nykyään kauhistellaan. Sillä Mittler on monella tavalla hyvin oikeassa; Kun kristityt näkivät ateistit muoti-ilmiönä ja olivat optimismia kristinuskon tulevaisuudesta koska ”uskontarvetyhjiön täyttää jokin uskonto” niin nykyään Seurakuntalainen nostaa esiin huolta siitä miten ennen paljon uskonnollisempi USAkin on ”menettämässä nuorensa”. Ja Areiopagissa on tutkintaa siitä miten ”perinteiset uskonnollisiksi määritellyt tarpeet” täyttyvätkin skientismi-ateismissa. Ja kun Pasi Turunenkin kirjoitti ”Uskon Puolesta” -bloginsa ainakin toistaiseksi viimeisen kirjoituksensa (2016), se koostui siitä miten kristinusko on muuttunut moraalisesta enemmistöstä profeetalliseksi vähemmistöksi.

Tässä ollaan jo melko kaukana argumentaatiokulttuurista, jossa elettiin vain muutamaa vuotta aikaisemmin. Silloin kun Kari Enqvist kirjoitti kirjan ”Uskomaton matka uskovien maailmaan” (2012) se otti kantaa tilastopuheeseen jossa korostettiin uskonnon hyperstatusta viittaamalla jäsentilastoihin. Kuinka monta prosenttia kuuluu kirkkoon ja kuinka monta prosenttia oli käynyt rippikoulun. Joka ei ollut vain tilastofakta vaan jolla kaupattiin näkemystä siitä, että Suomi on Kristillinen maa. Ja jos on ateisti niin on vain ajamassa maailmaa tuhoon ja kauhistukseen. Missä Jokelan kouluampuja – tuo luonnollisen valitsijan manifestinkin maailmaan tuottanut tapaus –  oli jokin standardi jota odotettiin.

Olen todella huvittunut koska nykyään kun kauhistellaan kulttuurimarksilaisuutta, niin se henki on että miehistä tulee neitimäisiä ja passiivisia betacuckeja (ilmeisesti supertieteellinen akateeminen termi joskaan en ole tälle löytänyt tutkimusviitteitä) jotka hylkäävät perinteiset sukupuoliroolit niin että Auvist -tyyppiset ammuskelijat tuppaavat olemaan inceleitä. Jotka taas ovat tiiviimmin sidoksissa arvokonservatiiveihin ja Timo Hännikäisen tyylisiin arvokonservativismia ja nationalismia kannattavia ja pahojen kielten mielestä fasistisehkojen sävyjen täyttämää ideologiaklikkailua kuin että olisivat darwinisti-ateisteja. Tämä varmasti herättää luottamusta siitä, että kauhukuvia maalaavan todellisuustaju osaa mallintaa tulevaisuutta niin että heitä kannattaa kuunnella. Sekularisin ei pitänyt tulla. Ja jos se tulisi, siitä piti seurata jotain. Nyt sekularismi tuli ja seuraukset ovat niin päinvastaisia että arvokonservatiiveja oikein hirvittää…

Kun nyt sitten katsotaan tätä hetkeä niin todellakin. Aivan tuore tutkimus näyttää että kreationismi on menettänyt jalansijaansa jopa amerikkalaisten sydämissä. Ja maallikkojen keskuudessa. Missä on ollut sen juuret aina. Minun silmiini näyttää siltä että Thomas Kuhn oli järkevä. Tavallaan. Hänhän ei laskenut mitään ”eropiikkien” tapaisia ajatuksia kun hän katsoi mitkä tieteelliset teoriat tulevat suosituiksi. ”The Structure of Scientific Revolutions” (1962) korosti enemmän sitä että vanhat paradigmat jäävät eläkkeelle. Toki kreationismi ei ole koskaan noussut tieteeseen, mutta selvää on että kreationismin kannattajat ovat vanhempaa polvea jotka eivät ole saaneet nuoria puolelleen. Kreationismi menee hautaan.

Tältä osin Mittler onkin oikeassa. Ja iloitsen siitä. Itse asiassa niin paljon, että haluan vahingoniloisesti korostaa, että monet minua moittineet ovat olleet aivan ilmiselvästi väärässä. Monet heistä ovat esittäneet että jos maailmassa ei olisi kreationisteja, kärsisin asiasta. He näkivät että into kirjoittaa kreationismiaiheesta johtui (1) kiinnostuksesta Jumalaan ja (2) siihen että määrittelen identiteettini ja itseni debatin kautta. Eli into vastustaa asiaa johtuu siitä että vastapuolen vastustus luo omaan elämään sisällön.

Tosiasiassa syy vastustaa kreationismia on se, että minua ärsytti. Kävin sen perusargumentaation läpi. Ja niitä ei tavallaan ole niin montaa. Ja sitten kun loput siitä oli tylsää toistoa, ainut syy jatkaa mitään oli se, miten huonosti kreationistit kohtelivat toisia ihmisiä. Koko ajan. Itse asiassa joku saattaa tiedostaa, että keskusteluyhteyteni uskovaisten ja kreationistien kanssa on muuttunut koko ajan häijymmäksi. Ja tämä on syntynyt tarpeesta.

Sillä vaikka Tapio Puolimatka kuinka selittää jostain kohtaamisteorioista ”Laittomuuden salaisessa vaikutuksessa” (2021) niin hänen hypoteesinsa siitä että ateisti joka on kiukkuinen on kuplautunut on siitä outo että hän viittaa tutkimuksiin jotka käsittelevät keskustelua ja kommunikaatiota yleisesti.

Ja unohtaa kertoa, että tässä yhteydessä muuttujat saattavat aivan pikkuisen muuttua jos keskustelun vastaosapuolena on ihminen joka sanotaan, että ideologian nokkamies keksii täysin keksitysti että Eric Pianka aikoo tappaa 95% ihmiskunnasta ebolaviruksella. Ja osa sitten levittää tätä valetta kirjoissaan ja vetää päälle että tämä tapahtuisi lentokonelevittäisesti. Ja tämä liittyy laajaan kansainväliseen uskovaisten massamukaantulemiseen jossa Pianka esimerkiksi saa tappouhkailuja. Ja että kun tälläisiä tekee ja niistä jää kiinni, niin se voi vähentää ihmisten luottamusta siihen että tämän kaverin kanssa kannattaa ääneen ja rohkeasti keskustellessa olla erimielinen. ”This same angrymobthing might happen to you”. On se ajatus joka terveelle tulee mieleen tälläisistä. Itse olen saanut useammankin tappouhkauksen siitä että olen ollut evoluutioteoriasta erimielinen.

Joten pardon my french jos olen huomannut, että tietty aggressiivisuus keskustelusävyssä on se elementti joka itse asiassa tehokkaiden jarruttaa näiden … sanotaanko suoraan pelkureiden … uhkailunkantoja. Mikä on siitä mainiota että nämä strategiat maan mahtavasti estävät nuorten ihmisten käännyttämisen puolelle. ; Melko selvää on että kun kreationistit lopettivat ei minullakaan ole ollut tarvetta nostaa heitä tikun nokkaan entiseen malliin. Tässäkin jutussa he ovat mukana lähinnä esimerkkinä siitä mikä olisi nykyään ns. ”kuolleen hevosen ruoskintaa”. Ja ei. En ole kärsinyt identiteettikriisiä elämässäni ilman darwininpuolustusta.  Itse asiassa mitä vähemmän maailmassa on kreationisteja ja niitä tahoja mitä vastaan debatoin, sitä parempi mieli minulla on ja sitä rauhallisempi olen. Näiden ihmisten olemassaolo pakottaa minut reagoimaan. Puolustamaan itseäni ja muita. Ilman heitä kuluttaisin aikani jossain Tolkienissa eikä kukaan minusta mitään kuulisi. (Pieni vihje; Jos tyyppi on pitkään aivan rauhassa kaapissa puhumatta uskonnosta ja sitten ärtyy reagoimaan kun sillä tökitään niin kenties ei kannata maalata toisen motiiveja hänen päähänsä ollenkaan. Ja jos tekee niin ei kannata maalata noin typeriä muka-uskonnollisia debatointipakkotarveheittoja. Sotkette seurauksen alkusyyhyn. Mikä oli uskontovitsi vain teille. Uskonto tosin on aina vitsi. Vitsi joka ei naurata.)

Mutta ei.

En näe että uskonnollisuus – ainakaan sanan weberiläisessä mielessä – on itse asiassa menettänyt ”judeo-kristilliseksi itseään identifioivia juuriaan”. Huomatkaa: Tällä on samantyylinen merkitys kuin sillä että joku kutsuu itseään ”klassiseksi liberaaliksi”. He ovat itse asiassa usein kulttuuriautoritäärejä joilla on yhtenäiskulttuuri mielessä ja heille liberaalius tarkoittaa vain sitä että valtio on pieni. Uskonto sen sijaan tässä kontekstissa on yleensä hyvinkin vahva. Hyvin suuri osa itsensä ”Klassisiksi liberaaleiksi” kutsuva on ideologisen analyysin jälkeen itse asiassa autoritäärinen. (Malliesimerkki tälläisestä hahmosta on Ben Shapiro, draamakirjoittaja ja mestarillinen maailman pienimmän viulun soittaja. Viulu näyttää normaalilta Shapiron koon vuoksi. Jos et tiedä, kuka hän on niin YouTuben algoritmi on kohdallasi clitchannut onnellisella tavalla. Unohda koko juttu.)

Reaktionäärit ovat toki vaihtaneet suosikkiaiheitaan. (Nimitys on hauska koska ideologia viittaa taantumuksellisuuteen, tai kuten he itse haluavat joskus asian ilmaista, traditionalisteja. Mutta se mitä he tekevät on usein se, että he hassunhauskasti reagoivat liberaalisti siihen että lehdessä on mies jolla on mekko päällä. Kuten jokainen ei-autoritaarinen yksityisyritysten täysin vapaata toimintaa kannattava aina tekee. He triggeröityvät vaikka aina sanovat että vastapuoli koostuu lumihiutaleista. Systeemi koostuu ihmisistä jotka esimerkiksi tulevat minun blogeihin ensin haukkumaan minua ja sitten kun kirjoitan heistä pienen kritiikkiblogauksen niin poistavat koko tilinsä jokaisen kirjoituksen. Eivät vain niitä joihin olen viitannut ja lainannut jutuissani… Heitä on täälläkin. Paljon.)

Ja tässä voisin huomauttaa, että uskonnollisuus kenties ehkä – mikäli trendit ovat pysyviä mitä ne eivät välttämättä ole – joskus katoaa. Niin tällä hetkellä se ainakin on voimissaan. Eikä minun tarvitse mennä kauas. Katsotaan tätä päivää. Katsotaan Uuden Suomen blogeja.

Katsotaan Tapio Tuomaalaan blogausta. Sitä ei voi kuvata kovin voimakkaana lietsontana. Päin vastoin. Se käsittelee kristillisdemokraatteja hyvin kristillisellä otteella. Otsikossakin puhutaan herodilaisuudesta. Joka on valitettavan harvoin käytetty pejoratiivinen termi. Juuri kukaan ei ole sitä mieltä että herodilaisuus olisi hyvä pilkkasana heitettäväksi, vahvempi kuin se että sanoisi että joku on vaikkapa ”murhanhimoinen kiihkoilija” tai ”teokraattisen esivallan verenhimoinen pikkuGoebbels” tai ”kalvinisti”. (Pahin viimeisenä.) Sitä huolimatta sen kommenteissa on arvokasta palautetta jossa on erikoisia sävyjä. Jari Räihän viisaus esimerkiksi näkee että tälläinen laimea joskin kristinuskolle kriittinen raamattusivistyssanajahkale olisi jotenkin ylittänyt rajan jonka jälkeen asiallinen analyytikko voi sanoa, että ”Nämä veripunavihreät hyökkäykset kannattaa tallentaa itselleen ja palauttaa mieliin vaalien alla.” ; Tämä on tietenkin suloista sillä moni tietää että kristinusko on parasta mitä on tapahtunut Suomessa meille kaikille ja kaikelle, mukaanlukien minun teini-ikäiselle anaaliaukolleni. On jännittävää miten vahvasti näyttää muuten korreloivan myös se, että kirjoittaja joka valittaa ”positiivisen näkökulman puutetta” ja kaipaa että lausuntoihin tulisi ”myös jotain posiivisia puolia” ovat juuri heitä jotka kaikista harviten itse tykkäävät laittaa tälläisiä rakenteita mihinkään.

Toinen huomattava asia lähimenneisyydessämme täällä on Jore Puusan juttu. Hän rakensi analogisia päätelmiä – noita kreationistien mielestä mahtiargumenteista mahtiargumenteimpia – joissa rinnasti perussuomalaisia talebaneihin. Tämä juttu ei kuitenkaan ollut kiehtovaa vaan Risto Jääskeläisen kommentteihin liittyvä kohu. Ristohan kirjoitti oikein oman blogauksensa siitä miten ”Positiivinenkaan palaute ei aina kelpaa”. (Mikä on sinällään totta. Itse kaipaan sitä aikaa jolloin sai bannia kommentoijia. On paljon teitä jotka ovat otosmäärältään riittävien kommenttimäärien ja empirialle tyypillisen induktiivisen todistamisen kautta tarjonneet riittävän syyn olla edes lukematta heidän kommenttejaan jatkossa koska tuskin niissäkään on mitään arvoa.) Kiehtovaa on miten Jääskeläinen luo omaa todellisuuttaan vetämällä juttua siihen suuntaan että bannausten takana olisi kommentti mallia ”Blogisti Puusa on palannut Puheenvuoroon pitämään perussuomalaisten asiaa esillä! Vähän jo ihmettelin, ettei Afganistanista kahdessa aiemmassa jutussa tuntunut löytyvän persuja eikä edes perusafganistanilaisiksi nimettyjä. Saattanen tavata meidän puoluesihteerin tässä tulevana lauantaina. Pitänee ehdottaa jotain tunnustusta blogistille.” Mutta sitten kun tietää että hän esimerkiksi laukoi kommentteja joissa ilman todisteita syytteli Puusan harrastaneen afganistanissa homoseksuaalisia suhteita, alamme ymmärtämään. Jääskeläisen tempaus on hyvin erikoinen. Itse asiassa ei. Se on koulukirjaesimerkki ns. gaslighting -strategiasta.

Suhteellisen uljasta menoa mieheltä jonka kirjoittelu esimerkiksi suomi24 -palstalla nimimerkillä ”tuttumies” avaa lystikkäitä avenueita kaikille jotka haluavat miettiä minkälaisella etiikalla kaveri on puljannut 2000 -luvun alkupuolella. Suosittelen islam -puolta joskin kreationismiaiheessakin häntä näkee. Jääskeläisellä on muuten hämmentävä taipumus päätyä tappouhkaileviin piireihin vailla mitään käsitystä siitä että näin tapahtuu. Hän on järvenpääläinen kreationisti. Kuten yksi minua uhkaillutkin kreationisti oli järvenpääläinen joskaan ei hän. Perussuomalaisissa taas on tunnetusti taipumusta päätyä vahingossa sellaisiin kuvioihin.

Itselleni mielenkiintoista on muuten myös skeptisyys näihin väkivaltoihin. Jotenkin ihmettelen miten vastaava kyky analysoida totuuksia ja mitä voi päätellä jostain assosiaatiosta ja kaivonmyrkytyksestä puuttui kun piti leimata ateisteja jostain Pekka-Eric Auvisesta.

Loppusanat.

Olisin voinut tehdä tämän myös saatanapaniikista. Mutta jätän sen pelkäksi pieneksi alaviitteeksi. Aihe on, tunnetusti, itselleni tärkeä. Yksinkertaistetusti; Kulttuurissamme pelättiin saatananpalvontaa ja sitä ylinähtiin ties missä. Esimerkiksi roolipeleissä. Tässä viehättävää on se, että samantyylinen assosiaatioilla pelottelu on tavallista nykyajan Q-anon porukoissa. Mielestäni erikoista on, että aihe on hyvin vaiettu. Koska muistatte että kirkko olisi puuttunut tai reagoinut tähän osaan historiaa? Se ei ole kaukaista historiaa. Uskovaiset piirit eivät ole lähteneet korjaamaan välejä.

Mikä johtaa siihen, että oikeastaan ainut kristitty jonka edes tiedän reagoineen kristinuskon ja roolipelivainojen väliseen suhteeseen Suomessa on roolipelaaja ja kristitty Sami Koponen. En mainitsisi häntä tässä yhteydessä muusta syystä. Hän on nostanut esiin sen, miten roolipelivainot olivat todellisia. Mutta hänen teoriansa on hyvin erikoinen. Hän lietsoo sitä miten riskit olivat tavallaan todellisia ja ottaa esimerkiksi Vampire de Masqueraden ja muut vastaavat pelit. Jotka ovat minusta hölmöjä mutta eivät vaarallisia tai saatanaapalvovia. Hän lietsoo miten niissä pelien aiheet ovat vääriä ja epäkristillisiä ja väkivaltaisia. Ja ennen kaikkea miten ”Yksittäisten pelaajien ongelmat, jotka pelaaminen toi esiin, olivat silti todellisia. Siksi pitäisin parempana, että emme naureskelisi hassuille kukkahattutädeille vaan olisimme tyytyväisiä siitä, että olemme vuosikymmenten aikana pystyneet tekemään skenestämme turvallisemman paikan.” Tiedän Koposen roolipelipiireistä ja olen tavannutkin hänet. Hänellä on aika voimakkaasti ajatus kristillisestä roolipelaamisesta. Mikä ei haittaa. Siinä on hieman vivahteita jostain muustakin. Joka sitten haittaa sitäkin enemmän. (Ja nämä sävyt ovat ne joiden kautta sävytän asiaa hieman rankemmin kuin mitä pelkkä blogi antaisi luvan.)

Ja tähän liittyen voin vain odottaa aikaa 20 vuotta myöhemmin, kun joku selittää miten Q-anonin kauhistelut olivat asiallisia ja siksi että Q-anonit tarttuivat innokkaasti ongelmiin on sitten rakentanut meille kaikille yhteisen maailman, jossa tunnelisodat adenokriinia pumppaavien reptiliaanien kanssa eivät enää ole relevantti ongelma.

Koponen ja minä kuitenkin olemme samaa mieltä – jopa hyvin vahvasti samaa mieltä – siitä että saatanapaniikki on vaikuttanut roolipeliskeneen hyvin vahvasti. Siellä on jopa kristillisyydestä puhumisen aversion henkeä, erityisesti vanhempien tyyppien toimesta. Itsekin muistan miten, kun ropecon oli vielä uusi, pieni ja Dipolissa, näin lähes jokaisessa conissa jonkun lappuhihhulin joka kauhisteli roolipelien vaaroista. Nämä olivat vuosi vuodelta harvinaisempia ja he olivat myös aina vaan kauempana ja kauempana pelitapahtumapaikasta. Heitä sai lopulta etsimällä etsiä jotta saa myöhäisillan trollattavaa itselleen. Sitten heitä ei enää löytynyt itkemälläkään. Mikä tuntui hyvältä. Yksi taistelu oli voitettu. Ja suurempi oli voitettu heidän ansiostaan. Sillä olemalla häijy roolipelaajille luotiin syvä juopa pelaajien käännyttämistä yrittäville. Mikä tuottaa minulle aina suunnatonta nautintoa.

Samalla näen syviä yhteyksiä Q-anon hengen ja saatanapanikoinnin kanssa. Q -anon onkin liikkeenä sitonut lähes jokaisen oudonkin salaliittoteorian yhteen ja rakentanut tästä ”reaktionäärisen mössön”. Jolla ei ole mitään syvää ydintä. Mutta jolla on vahvat aatehistorialliset perinteet. (Mössöys syntyy koherenssin puutteesta.) Q anon on myös vaarallisempi kuin saatanapaniikki. (Vaikka saatanapaniikki tuhosi esimerkiksi minun elämäni. Jos mietitte miksi olin Tolkien -foorumilla kaapissa. Niin no. Saitte vastauksenne.)

Mutta tämä koskee vain nuorempia Q-anonisteja. Vanha polvi on vielä esimerkiksi tämän blogistanin kaltaisessa boomerlandiassa. Jossa kaikki on kuin aikakuplassa elämässä maailmassa joka oli monta kymmentä vuotta sitten ja jos nykyaika näennäisesti on mukana kuvioissa, niin sitä käsitellään yleensä muutaman kymmenen vuotta vanhoilla älyllisillä apuvälineillä. (Tämä ei ole moite. Tämä on huomio. Ajatus ei ole huono vain siksi että se on vanhanaikainen. Mutta on se kuvaavaa. Ja tämän jutun kannalta oleellista.)

Ja tässä hengessä judeo-kristillisessä moraalissa ilmeisesti saadaan anteeksianto Jeesukselta. Sillä kuvaavaa on, että kun esimerkiksi eilen kirjoitin siitä millaista palautetta sain täällä kun kerroin että minulla epäillään syöpää. Niin kommentointiin aktivoitui kyllä ihmisiä joita ei olisi tarvinnut. Mutta en nähnyt aavistustakaan esimerkiksi anteeksipyynnöistä. Mikä on hyvä. Koska kun kohtelette ihmisiä – etenkin itseänne nuorempia ihmisiä – tuolla tavalla, niin saattaa olla että Ion Mittler, kaikesta huolimatta, olisi sitten lopulta oikeassa.

Tällä hetkellä judeo-kristillisyydellä menee kuitenkin häiritsevän vahvasti vielä. Vasta sen jotkut muodot, kuten jumalusko, kreationismi ja saatanapaniikki, on tallattu. Se, että väittäisi että siinä on kaikki on vähän sama kuin uskoisi että äärioikeisto olisi hoidettu vain sillä että missään ei näy yhtään puhdasoppista natsia. (Kunhan natsismi ja puhdasoppisuus määritellään uusiksi niin että esimerkiksi etnonationalistit eivät sellaisia ole…)