Kun oikeita ongelmia ei ole, ne keksitään?

Olen tietoinen, että olen vain vaivoin kirjoitustaitoinen. Vanhan ja jostain syystä aikaa kestäneen vitsin mukaan poliiseissa on usein yksi joka osaa lukea ja toinen kirjoittaa. Minä olen taas … ollut vartijana. Ja he ovat maineeltaan vaatimattomampaa sakkia. Huhut ovat minullekin sanoneet päin naamaa, että sellaiseksi tullaan kun ollaan epäonnistuttu poliisikoulun pääsykokeissa. Silti joskus teen ilmeisen tykättyjä juttuja. Ja jokainen harhautunut joka on eiliselle kirjoitukselleni antanut sydäntä, kerron että se ei tavallaan ollut riittävän kattava.

Ongelmanani on niinsanottu Brandolinin laki. ”Väärien väitteiden oikaisemisen vaiva on kertaluokkaa suurempi kuin niiden esittäminen.” Tämä on hyvin paikkaansapitävä väite. Itselläni on sellaisia nyrkkisääntöjä, että jos kritisoidaan jotain kohdetta huolellisesti, kattavasti ja kokonaisuutta kunnioittaen, on kritiikki noin kolme kertaa pidempi kuin kritisoitu teksti. Tämä näkyy. Eilisen tekstin ideana oli jossain määrin lähteistäen ja argumentein kuvaten valistaa siitä miten LGBTQ -yhteisön perusfilosofia menee. Ja tässä otin hieman esille sitä miten Pridestä puhuminen on siitä vaikeaa että tavallaan on paitsi LGBTQ -väen kanta ja heidän vastustajiensa kanta niin tosiasiassa on myös jako kuvitteelliseen ja todelliseen liikkeeseen. Ja miten kuviteltu liike usein ei ole vain yksi.

Siksi jätin huomioimatta tärkeän kohdan saamaani arvokasta kritiikkiä. Tämä kirjoitus on varattu sille osalle. ”Pride -ilmiö kertoo paljon ajastamme. Kun oikeita ongelmia ei muuten ole niin niitä keksitään. Kun ollaan realisteja niin poikkeavien elämää ei rajoita lainsäädänto eikä yhteiskunta mitenkään.”  Tämä on melko yleinen argumentaatiotapa. Se ei toki ole kovin hyvä. Ja kirjoitan tämän tekstin yrittäen demonstroida miten näen kaikki tämäntyyliset argumentit.

Nörttihiisi sihisi hississä.

Kun mietitään ateisteja, oli pitkään aika jolloin liikettä esiintuotiin Richard Dawkinsin idealla. Hän sanoi että ateistien ongelma oli se, että he ovat yksilöllisiä eivätkä siksi saa kokoaan vastaavia oikeuksia. Hän esittikin ”Jumalharhassa” ajatuksen jossa ateistien toiminta onkin kissojen paimentamista. Ja että kissojen täytyy maukua vaikka olisivat keskenään erimielisiä. Strategia on ymmärrettävä, toistettu, toimiva ja aika populistinen. Jos mietimme miten esimerkiksi Timo Soini aikanaan menestyi, niin sen takana oli hyvin samanlainen ajatus. PerusSuomalaisilla ei ollut mitään kovin kovaa ydinfilosofiaa, yhdistävänä teemana oli enemmän yksi asia jota vastustettiin. Tämä strategia on poliittisesti tehokas kaikissa demokraattisissa valtioissa joissa huutoäänestys tavallaan vastaa totuudesta tai jos ei totuudesta niin ainakin ainoasta totuutta tärkeämmästä ja ihanaisemmasta asiasta. Eli vallasta.

Uusateistithan sittemmin hajosivat periaatteessa kahtia. Ja jakolinjaksi tuli suhtautuminen feminismiin. Tässä jakolinjassa erittäin tärkeänä yksittäisenä tapahtumana on asia joka ei tavallaan ollut niin iso. Mutta kaikki puhuivat siitä. Ns. elevatorgate. Sen taustalla oli se, että ateistinainen Rebecca Watson oli käynyt ateistien tapahtumassa ja poistuessaan oli kohdannut seksuaalisesti häiritsevää käyttäytymistä. Hän halusi siistiä ateistien toimintaympäristöstä seksismiä. Richard Dawkins vastasi tähän kriisiin melko tunnetuksi tulleella ns. ”dear muslima” -viestillä. Tässä Dawkins loi kontrastia. Hän halusi vähätellä Watsonin kokemusta nostamalla esiin miten muslimien pitäisi lopettaa tilanteestaan valittaminen koska Watson oli kokenut sanoja. Dawkinsin viestissä oli hyvin vahvasti sellaisia sävyjä, että Watsonin kokemuksesta ei saisi puhua koska se ei ollut raiskaus tai mitään ja monilla muilla naisilla menee paljon huonommin. On melko helppoa huomata että Dawkinsin viesti ei varsinaisesti ole virheellinen, mutta ei se kyllä tottakaan ole. On toki aivan selvää että musliminaisilla on monin paikoin vaikeampaa. Mutta samanaikaisesti Watsonin viesti ei ollut että muilla ihmisillä jossain päin maailmaa asiat eivät olisi pahemmin kuin hänellä. Kukaan muu kuin Dawkins ei lietsonut ajatusta jossa pieni ja helposti korjattavissa oleva käytöstä koskeva ohje olisi jotenkin sellainen että olisi valittava joko sen asian vastustaminen tai vaikkapa muslimien hunnuttaminen, ympärileikkauksen puolustamattomuus jne.

Tässä mielessä Dawkins mainitsee oikeita eroja eri alueiden ihmisoikeuksissa. Mutta hän rakentaa tämän eron outoon ympäristöön jossa luodaan vääriä dikotomioita ja olkiukotetaan kritiikin kohdetta ja luodaan tälläinen hyvin omanlaisensa … luomus. Osa toki voisi sanoa että tälläisiä voitaisiin odottaakin. Dawkinsin ”Jumalharhahan” ei ollut mikään mainio tieteen tai teologian teos. Sen ansiona oli enemmän juuri se, että se toi esille mielipiteitä jotka olivat vallitsevia netissä ja sanoi että kaiken maailman nettiateistit liittykää yhteen.

Ja yritän kuvata tätä ateistisesta näkökulmasta korostaakseni että tavallaan ymmärrän mitä Dawkins ajoi takaa. Miksi hän sanoi mitä sanoi. Samalla kun tiedostan että tämän sanotun ymmärtäminen ei muuta sitä järkeväksi tai hyvin perustelluksi. Richard Dawkinskin päätyi tälle kannalle mietittyään sanomisiaan.

Nykyinen poliittinen keskustelu on vähän samanlaista.

Haluan nostaa kontrastintajun esille sen vuoksi että kun esimerkiksi minä valitan uskonnonvapaudesta niin ymmärrän että minulla asiat ovat paremmin kuin maissa joissa ateisteja teloitetaan. Modernina aikana on muutamia maita joissa ihmisiä teloitetaan tälläisistä mielipiteistä. Se ei kuitenkaan tarkoita että minun täytyisi olla jotenkin erityisen kiitollinen kristityille siitä ja pidäkkeettömästi sallia että he sitten tekevät erilaista kuolemantuomiota pienempää harmia elämässä. ; Ei nyt vain ole siten että jos jonkin nimeltä mainitsemattoman valtauskonnon valtaakäyttävä pappi raiskaa pieniä lapsia ja uskonto piilottelee heitä, että ”lopeta tuo tilanteesta valittaminen koska keskiajalla sama laitos poltti noitia roviolla”. Tai ehkä tämä on optimismia. Sanoihan eräs katolinen pappi argumenttina, että pedofilia ei tapa lapsia, toisin kuin abortti. ; Eli korostetusti tilanne on tässä sama kuin Dawkinsin kohdalla. Virhepäätelmä ei ole faktoissa vaan niissä päätelmissä joita niistä yritetään vetää. (Taitavat kutsua logiikaksi tuota asiaa. Se on ilmeisesti vaarallinen sivistyssana jonka esilletuominen on snobismia ja ylvästelyä.)

Siksi tahdon sanoa että olen tietoinen että uskonnonvapauslait ovat parantuneet. Jumalanpilkastakaan ei enää saa kuolemantuomiota. Hannu Salaman ajoista on aikaa. Nämä kaikki ovat hienoja asioita. Silti näen että minulla on vapaassa yhteiskunnassa lupa purnata parannusehdotuksilla – tai puhtaasta valittamisen ilosta – jos esimerkiksi käy niin että ensin koulussa isolla työllä pitää taistella että ateistien lapsia ei viedä koulujumalanpalvelukseen. Ja sitten kun asia on taisteltu läpi niin koulun ehdotus on että kun ateistien jne. lapset menevät jouluna yhdessä metsäretkelle niin retkiohjelmasta saataisiin tosi kuva kun siellä kuunneltaisiin jouluevankeliumi joka ei ole uskontoa vaan kulttuuria. (Tämä on oikea tapaus tältä syyslukukaudelta Suomessa.) Onneksi herra David Thorne on mainiosti osannut tiivistää nämä tunnelmat klassikkojuttuunsa ”Permission slip”. ; Eli kyllä. Ymmärrän että ette teloita meitä. (Joskus kyllä silti syntyy fiboja että haluaisitte ja syy tapahtumattomuuteen ei ole se kuuluisa armo vaan maamme väkivaltakoneisto eli poliisi.) Silti Kaisa Virkkusen gradu ”Uskonnottomana koulumaailmassa ja yhteiskunnassa” kertoo siitä että asiat eivät ole niin että ateistit ovat samassa asemassa kristittyjen kanssa.

Samalla tavalla en näe että tämä jotenkin olisi este isommille ja tärkeämmille ongelmille. Itse asiassa meillä on työnjakoa ja yhteiskunta ja erilaista yritystoimintaa juuri siksi että oikeistolaiset ovat tajunneet yhden asian oikein. Kun ihminen tarjoaa palveluja tai tuotteita, nämä tuotteet täyttävät jonkin tarpeen. Ihmisillä on monia tarpeita. Ja idioottimainen olisi se yhteiskunta joka sanoisi että ”tuosta ja tuosta asiasta et pistä puulaakia pystyyn koska minusta vanhustenhoito on tärkeämpi asia”. Monesti näin onkin. En esimerkiksi väitä että nuoruudentyöni bingopallojen pyörittäjänä tai mainoslehtien jakajana olisivat yhtä tärkeitä kuin sanotaan poliisien ja palomiesten. Toki sekin oli tärkeämpää kuin vaikkapa enkelisijoittaminen. (Mikä tahansa on. Pelkkä omistamisella tienaaminen on huijauksen korkein aste, paitsi että enkelit ovat satuolentoja myös joten ollaan aika pahassa välissä. Älkää sijoittako enkeleihin hyvät ihmiset! Tai jos sijoitatte niin olette niin tyhmiä että edes kun katsotte peiliin niin edes tyhjyys ei tuijota teitä takaisin!)

Mielenkiintoista onkin, että kohkaamisessa on aina sellainen sävy että liberaali tai vasemmistolainen toiminta on aina jotain joka on kontrastoitava näihin ääritapauksiin. Jos liberaali ei pidä jostain konservatiivin ajamasta asiasta ei sävy ole sitä että hän tulisi nyrkillä hakkamaan rintaansa samalla kun ulisee jotain siitä että et sinä voi valittaa jostain kilpaurheilusta kun mieti että yhteiskunnassamme jalot ihmiset eivät kuole Hannibalin norsuarmeijan valtoimenaan ryntäilystä! Että onnittele itseäsi ja kiitä hyvää yhteiskuntaa sotanorsuttomuudesta! Tai että orjuus on ratkaistu ja naisilla on äänioikeus paitsi keittiössä niin myös vaaliuurnilla, joten turhaa valittaa jostain nettisivustosta. Bitit eivät ole ihmisiä! Ja että älä sinä valita jostain Päivi Räsäsen epäreilusta kohtelusta, hänhän saa oikeudenkäynnin sen sijaan että hänet vain heitettäisiin katolta. Että me ateistit ja prideihmiset olemme niin paljon parempia, kuin kaikista alhaisin ja väkivaltaisin jengi maailmassa, joten kaikki sanomasi voi olla vain pumpulissa eläneen vininää!

Tälläistä ei käytetä koska se olisi aika ilkeää, epätoimivaa ja itse asiassa rikkoisi koko ajatuksen siitä mitä yhteiskunnassa eläminen tarkoittaa. Kyllä. Meidän tulee olla iloisia siitä että meillä ei ole kärsittävänä maailmaa jossa keisari Nero komentaa ensin kuuntelemaan musiikkiaan ja sitten kiittämään siitä. (Tämä varmasti on juuri se kauhein ja moraalittomin asia mikä Nerosta tulee kaikille muillekin mieleen! Mitä muuta hirveää hän muka olisi voinut tehdä?) Mutta se ei estä meitä riitelemästä pikkuasioista kuten turpeesta ja bensaveroista.

Itse asiassa meille on ehkä vähän liikaakin tuputettu mahtipontisia hyveitä. Näkisin että aiheen tärkeyden lisäksi on mietittävä mitä omilla resursseilla voi saada aikaiseksi. Muutos voi olla tärkeää jos se tapahtuu. Tässä mielessä en esimerkiksi moittisi Wanksya siitä että hän on ottanut aiheekseen niin mitättömän ja turhan pienen asian kuin teissä olevat kuopat. Hän kenties ratkaisee pienen ongelman, mutta hän myös tekee sen tehokkaasti, kustannustehokkaasti ja aikaansaa tuloksia paremmin kuin juuri mikään muu ilmoittamisen ja reklamoinnin keino voisi. Hän on todellinen sankari. Ei se, joka ajattelee jotain yleviä jostain Suomen Kansakunnan sielusta ja vetelee sitten kansallisromantiikkapäissään jotain eettisväräjävää runoutta asiasta netin täyteen. (Nämä tunnistaa siitä miten he eivät muuta itseään vaan vaativat muita esimerkiksi muuttamaan käytöstään tai kasvattamaan selkärangan. Tai käskevät siivoamaan huoneensa ennen kuin lähtevät tekemään politiikkaa.)

Mutta kenties jotain järkeä tässä kaikessa kuitenkin on.

Olen nimittäin nähnyt että kristinusko on eskatologinen usko. Joka uskoo pikaiseen maailmanloppuun. Joku voisi jopa sanoa että kristinuskosta voidaan siivota monia juttuja pois ilman että se lakkaa olemasta kristinuskoa tai kristillistä. (Siksi runsaat koulukunnat, lahkot jne.) Mutta jos siitä poistaa eskatologian, käsiin ei jää paljoa mitään. (Ei kristinuskon perimmäisin ja keskeisin oppi ole oppi homoliitoista. Se voi olla sen yksi vähemmän tärkeä oppi. Mutta se ei ole se teologian oleellisin perusta.) Kristitty joka odottaa piakkoin tulevaa maailmanloppua ja uskoo että lopun ajat ovat lähellä hyvin helposti ylimaalaa olemattomia uhkia.

Ja tästä päästään siihen että jos on uhkia joita tiedeyhteisön konsensus ei näe reaalisina niin voidaan todellakin puhua siitä että kun kristityt kaivavat väkisin vaikka tikusta asiaa voidakseen kohkaantua ja kauhistua niin tässä prosessissa voi käydä hassuja. Tosin vain jälkikäteen. Esimerkiksi klassikkomateriaali ”Rock ’n’ Rollin maailma” näyttää nykyään hauskalta. Mutta rokkimusiikki on ollut kauhea uhka ja tapainturmelus ja osoitus viimeisistä ajoista. Samalla tavalla harva nykyään uskoo että roolipelaajat olisivat saatananpalvojia. Mutta tästä nimenomaisesta asiasta nostettiin kauhuparanoija-aaltoa globaalistai. Ja suomessakin. Jälkikäteen on niin hupaisaa. Mutta aikanaan tämä oli suuri kauhistus.

Vastaavia kauhuja löytyy nykyään. Mutta ne eivät ole yhtä vahvasti uskonnollisia. Mutta ne ovat poliittisia. Ja yleensä GOP -poliittisia. En siis sano että liberaalit tai vasemmisto ei loisi erilaisia hörhöttelyjä. Mutta ne eivät samalla tavalla joko ryntää massavainoamiseen tai sitten ne perustuvat tosiasioihin. (Joka ei tarkoita että ne eivät voisi olla toista. Eli vasemmistolla on paljon erilaisia taikauskohöpötyksiä jotka ovat harmittomia. Ja kun he lähtevät massatallaamaan niin syytökset kohdistuvat johonkin raiskaamisiin joita on olemassa.) GOP on nykyaikana tietenkin liitoksissa esimerkiksi Q-anon teoriassa jossa on kuvitteellisia maanalaisia tunneleita ja reptiliaaneja ja adenokriiniä nauttivia satanistijengejä. Q-anon onkin hyvin vahvasti Trumpin puolella.

Maltillisemminkin voidaan huomata miten Critical Race Theory herätti paniikin. Jossa koulujen opetussuunitelmia pelkäävät vanhemmat olivat huolissaan että heidän lapsilleen opetettaisiin sitä koulussa. Mitä ei tapahdu koska kyseinen juttu nyt vaan ei ole sellainen. Noah Samsenilla on tästä aika hyvä tiivistelmä.

Toki silloinkin kun tosiasioista suututaan niin esiin nousee ajatus siitä onko arvokonservatiivien relevanssintaju kovinkaan korkealla. Saamme esimerkiksi nähdä miten libertaariksi itseään kutsuva tyyppi joka korostaa että yritykset saavat tehdä mitä haluavat valittaa siitä että lehti laittaa kanteen kuvan mihestä mekossa ja miten tälläistä tulisi rajoittaa. Jonkinlaista välitilalimboa olemassaolon ja olemassaolemattomuuden välillä on oikeasti tehty liikennemerkkimuutos jota väitetään sukupuolineutraaliksi. Jossa siis on after the fact muoti-ilmoiteltu jokin paha agenda. Ja sitten jos mietitään lopputulosta niin nämä kaverit pahastuu jostain tikku-ukosta ihan mahdottomasti. Niin että vaikka se hevonkukkuväite pitäisi paikkaansakin niin entä sitten.

Mutta tätähän se on. Triggeröitymistä kun ensin luodaan vastapuoli joka mukamas triggeröityy jostain vaikka oikeasti joku brändimuutoskin saattaa olla vain ihan sitä että joku markkina-analyytikko tekee jonkun tuloksen. Että ei ole ollut mitään vihaista armeijaa kyltteineen vaatimassa tai uhkaamalla firmaa. (Boikotit tosin ovat mainioita ja laillisia. Hyvin oikeistolainen ja minusta järkevä tapa tehdä kaikki.)

Konservatiivi osaa todellakin kaivaa mörön ja kohun kaikesta. Esimerkiksi kun Päivi Räsänen oli ”Masked Singerissä” niin Christoffer Strandberg julkaisi omassa somessaan henkilökohtaiset tuntonsa. Hän ei vaatinut Räsäsen heivaamista ulos viihdeohjelmista, vaan sanoi, että tämä kyseinen osallistuminen tuntui hänestä pahalta. (Kriittisiä tunteita kuulemma saa Prideenkin kohdistaa ja tämä ei ole sensuuria tai cancelkulttuuria. Näin minulle ovat kertoneet erilaiset pro-vandalismi -ihmiset.) Media laskee nykyään klikkejä ja loi tässä mielikuvan. Jossa tämä olisi puhdasta canceloimista ja kieltämistä.  Kohua voi venyttää pyytämällä lausuntoja Räsäseltä – joka kyllä tuntee tälläisen takana olevan Streisand -efektin mahdn. Sitten haastatellaan jotain asiantuntijaa aiheesta. Ketään ei kiinnosta että riisimuron rusinasta on tehty kärpänen ja tästä härkänen. Koska kaikilla on niin kiire hankkia jostain punaista väriä kun se härkänen niin triggeröityy. Ketään ei kiinnosta että kyseessä on hömppää kansalle. Tämänlaisista tulee poliittisia asioita joihin täytyy olla mielipide.

Ja nykyään osataan politisoida kaikki. Muistan kuinka hämärää kreationismi oli kun siinä kikkailtiin luonnontieteen kanssa. Nykyään en ihmettele. Sillä mistä tahansa asiasta voidaan tehdä poliittinen kysymys. Esimerkiksi viime päivinä USA:ssa poliittinen kysymys on koskenut teknisesti puhtaasti lääketieteellistä asiaa. Eli kannattaako ivermektiini -nimistä hevosten loislääkettä vetää koronaparannuksena. (Tekninen vastaus on ”ei”. Betteridgen laki. Jonka ihan tahalleni yritin lietsoa tuohon. Kavalaa!) Mutta me tiedämme että GOPilainen on valmis sontimaan housuunsa voidakseen ownata libejä. (Jos kysytte miten housuun paskominen on libien ownaamista? En minäkään ymmärrä, mutta suurin osa ”libien ownaamisesta” näyttää koostuvan pelleilveilyistä ja argumenttivirheistä. Olen jo kauan aikaa nähnyt että heidän pitää antaa ”ownata”. Leikkiä vähän ärtynyttä, katsoa silmiin ja kaataa heidän kuppiinsa toinenkin pullollinen ivermektiiniä. Että hei, burnaapa minua lisää niin olosi paranee.)

Loppusanat

Eli aina kun konservatiivi vähättelee, niin kyllä se silti vähän herättää sellaisia ajatuksia että kuinkahan paljon he projisoivat noissa jutuissaan. Että jos he tietävät lietsovansa tyhjiä kohuja ties mistä perunamiehistä, niin sitten saman täytyy koskea sitä kun vastapuoli haluaa että uskonnonvapauslakia noudatetaan sen sijaan että tilanteita vähätellään aina kun vähän accidentally viriteltiin pakanoille joulusaarna kouluohjelmaan vaihtoehtona kirkkokäynnille. Sellaista se empatiattomuus teettää. Ja siitä varmaan usein onkin kysymys. Sillä aina kun vasemmistolainen puhuu arvoista, joku sanoo että se on hyvesignalointia. Ilmeisesti tämänkin takana on projisointi. Yksi yleisimpiä kristittyjen kanssa käymiäni keskustelun muotoja on se, missä he vaativat minulta hyviä tapoja, he itse rikkovat juuri niitä tapoja joiden korjaamista minulta vaativat ja sitten selittävät miten kaikki me ollaan syntisiä. Psykopaatti voi tietenkin aivan luontevasti nähdä hyveellisyyden pelkästään statusnostamisen välineenä. Ja jos nettidiagnoosit paikkaansa pitävät (ne eivät) niin voin sanoa että minähän sen tiedän jos joku…

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu