Kunnianhimoni ja toisentuntoni kautta?

Jos katsoo historiaa, on äärimmäisen helppoa oppia menneisyydestä. Ja sanoo David Hume siitä sitten mitä tahansa, olen sen verran riehakas että sanon, että tästä oppimisesta saattaa olla jotain hyötyä jopa moraalin reflektoimisessa.

Itse esimerkiksi saatan katsoa menneisyyteen ja nähdä siellä kunnianarvoisen Kennedyn suvun. Suku oli sen verran kunnianarvoisa, että se piti Rosemary Kennedyn käyttäytymistä niin ongelmallisena, että he katsoivat että on hyvä parantaa ongelma lobotomialla. Rosemaryllä oli monenlaisia ongelmia, erityisesti mielialan heilahtelua. Ja hänen käyttäytymistään arvioitiin esimerkiksi seksuaalimoraaliltaan huolestuttavan löyhäksi. Joten suojellakseen mainetta Kennedyt tekivät teon jonka pitäisi pilata suvun maine. (Jos siis kollektiivinen maine on ylipäätään mikään oikea asia.)

Tässä mielessä voisin esimerkiksi nähdä, että moralismin henki on ollut mielenkiintoinen piirre Sanna Marinin viime päivien jauhottamisessa. Itse olen karkeasti sanoen lokeroinut aiheen keskustelun kahteen päätyyppiin;
1: Sellaisen jossa on juridinen sävy ja syytös koskee rikosta. Tässä kiehtova piirre on, että ollakseen pätevä todisteiden tulisi osoittaa tämä. Mutta käytännössä olemme oppineet että huumeidenkäytön todistaminen ja syyttömyysolettama ovat pieniä asioita kun taas iso asia on se, että jos huumetesti on negatiivinen niin sitten on luvallista spekuloida siitä miten tämä testi on tehty ja koska se voi olla tehty väärällä tavalla niin se myös on. Tämä lokero lähentelee sitä kysymystä että onko ihminen tyhmä vai rikollinen vai molempia. Rikollisuus tulee herjauslainsäädännöstä. Tyhmyys tulee siitä että annetuista spekulaatioista ei parhaalla mielelläkään saa todistetta syyllisyydestä. (Kunniakkainta teoretisointia tässä näkökulmassa edustaa Teemu Vehkalan ja Jiri Kerosen tulkinta muutamasta pikselistä stillkuvista. Tässä ongelma on se, että annetusta kuva-aineistosta näkee että kyseessä ovat kännykästä tulevat heijastukset. Jos taas esittää, että joku käyttää huumeita koska joku sanoo että näyttää sekavalta ja muutaman sekunnin klipissä ei näy riittävästi pulloja, ollaan aika kaukana asiajournalismista.) En suhtaudu tähän kulmaan ollenkaan ymmärtäväisesti. (Olenkin yleisesti tunnettu suopeasta mielestäni ja niin edespäin.)
2: Sellainen jossa moralisoidaan. Marinin toimintaa pidetään huonona. Tässä ymmärrän tilannetta huomattavasti paremmin. Joskin näen että Anna Abreulla on tavallaan pointtia. Hänhän näki miten Marinia on kritisoitu monisärmäisesti. Ilta on ollut esimerkiksi huonoa äitiyttä, huonoa seksuaalimoraalia, huolimatonta. Ja yksi suuri piirre on ollut myös seuran moittiminen. Influenssereiden kanssa liikkuminen on ilmeisen viraalia. Eli kun itselleni lapsuudesta tuttu kristitty selittää, että ”Yhteiskuntakokonaisuutemme, nykyajan esivaltauskollisuutemme, edustajana pääministerillä pitää olla toimivat yhteydet talous- ja tuotantoelämämme johtajiin, tieteen ja taiteen edustajiin, ruuantuottajiin, eri ammattijärjestöjen edustajiin, koko yhteiskuntakokonaisuuteen. Pääministerin ykkösviiteryhmä ja seuralainen ei nykymaailmassa voi siis olla Helsingin pintaliitäjien biletysporukka.” voimme nähdä että olemme kaikki suomalaisia, mutta kuka ei kuulu joukkoon. Itse näen että ”pintaliitoporukka” on kiinnostavaa koska somettaja on minulle samanlainen hirvitys kuin ammattiurheilija. Molemmat ovat suopealla mielelläni ollessani melkoisen turhia ihmisiä jotka tekevät triviaaleja asioita. (Ja minä puhun tässä koira koiran tuntee -asaenteella.) Mutta ymmärrän että sometähdillä on nykyaikana paljon merkitystä. Urheilijan ja lehtimiehen kun sekoittaa saa Joe Roganin, podcasterin.

Kokonaisuus näyttää siltä että jos on väärä mielipide politiikasta tuomitaan laajakirjoisella sateenvarjolla, syyttelyyn haetaan syyt vaikka tikulla tekosyitä tekohengityttämällä. Kunniakulttuurissa näyttää olevan myös sellainen piirre, että Kennedyjen perheen toiminta tulee mieleen siinäkin että kunnia tuntuu katoavan näiltä kunnollisuutta vaativilta ihmisiltä. Koska he tietenkin ovat aina eri asia. Kriteerit koskevat vain Marinia.

Moralismi on aina hauskaa. Mutta siinä on tietenkin kaksi puolta. Ja näistä kahdesta puolesta haluan varoittaa. (Koska olen optimistinen persoona jolla on elämässä toivoa. Ei. En usko että mielipiteelläni on potentiaalia muuttaa yhtään kenenkään mielipidettä. Ihmiset eivät psykologian oppien mukaan juurikaan muuta mielipiteitään jos ne koskevat heidän ydinmaailmankuvaansa. Olen optimistinen siitä että valittaminen on, vahingonilon tapaan, harvinaisen suoraviivaisesti mutta kieroutuneesti hyvää mieltä tuottava asia.)

Ja tämä oppi tulee YouTubesta. Simon Whistler (lähteen nimen mainitseminen on melko triviaalia koska kyseinen ihminen näyttää tuottavan yksinään noin puolet YouTuben kaikesta tarjoomasta) teki tuoreesti Q-anonia koskevan videon. Joka kosketteli myös ns. gamergatea ja pizzagatea. Koska nämä ilmiöt liittyvät enemmän yhteen, kuin toivoisi. Tässä videossa hän nosti esiin sen, miten pizzagate oli hyvin puoluepoliittinen salaliittoteoria. Ja kun se oli oikein levinnyt, sillä oli myös laumoittain kannattajia. Näistä numeroista Whistler nosti esiin muutamia piirrettä, piirteitä joita oli kerätty mielipidemittauksista:
1: Oli ylipäätään häiritsevän monta ihmistä jotka uskoivat näin obskuuria teoriaa. Kellarissa oli ihmiskauppalapsia vaikka kellaria ei edes ollut koko pizzeriassa. Ja sinne menee ihminen konetuliaseen kanssa näitä lapsia pelastamaan.
2: Pizzagateen uskoneissa näkyi selvästi poliittinen puoli siinä mielessä että jos vihasi demokraatteja, uskoi helpommin että he myös pitivät Clintonin johdolla lapsiorjia pizzeriassa. Eli koska haluttiin että vihatut ihmiset tekevät pahoja asioita, he myös uskoivat ei-tapahtuneita pahoja asioita. (Mikä eroaa esimerkiksi omasta tavastani etsiä tikulla marginaalisia tai sellaisiksi koettuja tapahtuneita pahoja asioita. Koska. No. Jotain sentään on jossain tapahtunut kun minä niillä revittelen.) Toisin sanoen oikeudenmukaisuus katoaa kun oikein jotakuta vihaa.
3: Demokraateissa ja Clintonin faneissa pizzagateen uskoi vain harva. Mutta osa uskoi. Mikä tarkoitti sitä, että oikein kahtiajaetussa arvomaailmassa ihmiset mieluummin kannattivat Clintoneita vaikka uskoivat näiden pitävän lapsiorjia pizzeriassa koska tälläisen lapsikauppaajan äänestäminen on parempi kuin se että olisi republikaani.

En tiedä, kumpaa dissata enemmän. Kakkos vai kolmosluokkaan. Onneksi he molemmat kuuluvat kuitenkin kohdan 1 alle. Joten minun ei tarvitse valita. (Olen niin avarakatseinen.)

Tämän kaiken soveltaminen Sanna Mariniin on tavallaan kirjoittanut itsensä.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu