Lapset eivät ainakaan synny teisteinä…

Uudessa Suomessa on puhuttu uskonnoista. Osasta se ei ole kuulunut tänne. Itse en ole tavallaan halunnut puuttua koska näen tässä ”Raamatunjaeheittelyssä” jotain sellaista herttaista johon kritiikinkirjoittaminen maistuu tarpeettomasti mummonpotkinnalta. Olen pidättäytynyt hampaat irvessä kuin kristitty nuori joka luottaa siveyteen. Eihän siitä koskaan hyvää seuraa. (Myöhemmin viittaamani Dan Ariely onkin nostanut kirjoissaan esiin miten pidättyväisyyden opettaminen johtaa ironisesti nuorten seksikäyttäytymisen riskien kasvuun.)

Keskustelussa nousi esiin kysymys lasten uskonnollisuudesta. Kombinaatio on kiehtova. Olen tottunut ajatukseen jossa väitetään että jokainen on uskovainen. Homo religiosus -ihmiskuvaa myydään totuutena. Mutta tavallaan tämä spesiaalitapaus demonstroi että jos homo religiosus -ihmiskuva on totta niin sitten myös vauvoilla on Jumala. Jostain syystä samassa blogauksessa kerrottiin että lapset olisivat tabula rasa jolloin he eivät olisi uskovaisia ja näin ollen homo religiosus ei vahvassa mielessä pätisi.

Mutta koska minä haluan päteä, mietin kysymystä tarkemmin.

Usein ihmisen uskonnollisuutta levitetään hyvin kiehtovalla tavalla. Sellaisella jossa on ilmiselviä ongelmia. Siinä on eräitä aika ilmiselviä ongelmia jotka on käsitelty esimerkiksi supertieteen ydintekopaikassa, youtubessa. ; Karkeasti sanoen ihmiset väittävät että ateistit ovat uskovaisia. Ja tässä usein vedetään erikoisia tunnekokemusväitteitä joissa maistuu kritiiikki-immunisointi ja asennevammailu.

Ts. ateistin tunteet tiedetään häntä itseään paremmin. Uskovaiset eivät siis vaan usko Jumalaan vaan kokevat olevansa itsekin sellaisia ja siksi he esimerkiksi kertoivat että ateisti ei oikeasti ole uskomatta Jumalaan vaan vihaaa Jumalaa. Heille ei ole mahdollista saada kalloon sitä että Jumala ei ainakaan minussa herätä tunteita vaan uskovaiset jotka häiriköivät ja vinoilevat ja ärsyttävät. Esimerkiksi väittämällä voivansa minua paremmin tietää mitä ”perimmillään tunnen”.

Ajatuksenluvun lisäksi tätä tuetaan usein uskonnon ja ateismin omituisilla uudelleenmäärittelytavoilla. Uskonto määritellään usein hyvinkin omituisella tavalla. Jotta ateismi olisi uskontoa täytyy uskonto ja ateismi määritellä uusiksi. Tässä mieleen tulee vanha puhe siitä että jos argumentoit että koiralla on neljä jalkaa niin aina löytyy se joku joka tulee kritisoimaan näkemystäsi virheelliseksi, vääräksi ja huonoksi siten että hän määrittelee koiran hännän viidenneksi jalaksi. Hienoa. Joku voi tosiaan tällä tavalla määritellä mutta eihän noihin voi tehdä muuta kuin määritellä itsensä ”hieman erilaisella tavalla” kolmijalkaiseksi ja lähteä sitten hurmaamaan ”kolmannella jalalla” tuollaisten käsitesaivartelijoiden äitejä.

Olen omista uskontokeskusteluistani napannut (tähän yhteyteen anonymisoituja) tapoja tehdä tämä temppu.
”Käytännössä mikä tahansa käsite(kimppu), minkä varaan ihminen rakentaa elämänsä, on jumala. Se, onko niistä kuvia, on sinänsä yhdentekevää, koska kyseisten käsitteiden olemassaolo tai relevanssi ei riipu niistä.” … ”ei tarvitse olla antropomorfisia, vaan ne voivat olla mikä tahansa, mistä ihmiset hakevat elämälleen suuntaa ja merkitystä. Feminismi, ilmastonmuutos, humanismi, rationalismi, kommunismi, jopa sekularismi – ovat uskontoja, joissa hurskaaksi tullaan nostamalla jotain jumalaksi, jota seuraamalla tavoitetaan parempi elämä kuin muita jumalia seuraamalla. Feminismissä jumalan nimi on nainen, ilmastonmuutoksessa Gaia, rationalismissa järki, humanismissa rakkaus, kommunismissa tasapäisyys ja sekularismissa maallisuus.”

Tuollaisella tavalla tietenkin se erikoisella tavalla määritelty koira ei juokse mitenkään entistä nopeammin. Jos mikä tahansa näkemys jossa on yksi todistamaton premissi olisi uskonto niin sitten Gödelin epätäydellisyyslause tekisi lukuteoriasta uskonnollisen doktriinin. Suhtaudun moiseen ajatukseen vähintään lievällä huvittuneisuudella. Ja jos haluaa luoda silmissäni kuvaa itsestään rationaalisena olentona niin kannattaa jättää tämänlaiset tempaukset tekemättä. (Toki siis siitä seuraava tärkeä kysymys on että miksi ketään kiinnostaa tai pitäisi kiinnostaa näyttää minun silmissäni yhtään miltään. Se on oikeasti erinomainen kysymys. Muut saisivat monesti kysyä vastaavia itsestään ennen kuin tulevat esimerkiksi vaivaamaan minua.)

Tuollaiset kursivoimani määrittelyt uskonnolle ovat niin huonoja että silmissäni jopa Dan Brownin uskonnon määritelmä vastaa enemmän sitä miten uskonto -sanaa käytetään kielessä jonka kohteena ovat toiset ihmiset. Hän määrittelee ”Kadonnut symboli” -kirjassaan että ”Uskonnot takaavat pelastuksen, uskovat tarkasti määriteltyyn Jumaluuteen ja käännyttävät uskonnottomia.”  Määritelmä ei ole hyvä. Mutta parempi. Monen monta aivosoluani tekee itsemurhan pelkästään siitä että joudun asettamaan Dan Brownin ”parempi kuin” -lokeroon yhtään minkään kanssa. Joten uskovaiset saisivat näiltä osin petrata. (Toki siis jos tarkoituksena on tappaa minut ennenaikaisesti aivoverenvuotoon niin  mikäpäs siinä sitten. Näen tälläisessä jotain hyvääkin, ainakin yhteiskunnalle. Älkää sitten vaan leikkikö että olisitte jotain pro life -kavereita tämän jälkeen.)

Itse näen että uskontoa on määritelty kirjallisuudessa useallakin tavalla. Ja niissä tosiaan korostuu maailmankuvallisuutta hyvin erityisillä tavoilla. On aika selvää että intuitiivisesti monet puhuvat uskonnosta aivan kuten nelijalkaisista koirista. Ja tällöin saattaa käytössä olla vaikkapa William Alstonin uskonnon määritelmä. Siinä vaadittavina ehtoina on esimerkiksi (1) Usko yliluonnollisiin olentoihin, (2) erottelu pyhien ja maallisten asioiden välille (3) Pyhiin asioihin liittyvät rituaaliset toimet ja (4) Tietyt tunteet, joita ovat esimerkiksi kunnioittava pelko, tunne mysteeristä, syyllisyydentunne, palvonta jotka nousevat esiin rituaalia harjoittaessa ja jotka liitetään yliluonnolliseen – esimerkiksi selityksenä tunnemuutokseen voi olla kommunikaation kautta saatu vastaus. (Jne jne.) On aika selvää että tälläisessä ateismi ei ole uskontoa.

Toki joku voisi määritellä uskontoa vaikka Beardsleyjen malliin. Siinä onkin paljon piirteitä joita ateismi voi täyttää. Ja jotka näkyvät niissä ”ateismi on uskonto” -argumenteissa. Siinä korostuu esimerkiksi se, että riittää että se tarjoaa metafyysisen vastauksen, jolla uskonto kertoo mitkä ovat ihmisen perustavanlaatuiset piirteet. Toki tässä ongelmana on se, että hyvin usein ihmiset selittävät että ateismi ei voi selittää moraalia eikä tarjota rationaalista perustaa moraalille. Näitä argumentteja ei ole vaikeaa löytää. Esimerkiksi William Lane Craig on korostanut miten naturalismia ei voi yhdistää moraaliin. Tämä on kiinnostavahko pikkuasia siinä mielessä, että Beardsleyjen uskonnon määritelmässä uskonto VAATII sen, että se nimeomaan rationalisoi etiikan ja eettisen perustan. Jos ateismi johtaa arvotyhjiöön se ei voi olla uskontoa edes tässä uskonnon määritelmässä joka suunnilleen parhaiten sopii siihen että ateismia voi sovittaa uskontoon. Ateismi on tässä mielessä uskontoa jos ja vain jos ateismi ei ole arvotyhjiön, nihilismin ja merkityksettömyyden lähde. Tai jos ateismi loogisesti johtaisi tämänlaisiin.

Itse olen Alstonilainen joten näen että ateismi on ideologia. Tässä suhteessa kaikki uskonnot ovat ideologioita mutta kaikki ideologiat eivät ole uskontoja. Ja voisin sanoa jopa näin että jos uskovaiset näkevät että ateisteissa on jotain yhteisiä piirteitä, vaikkapa kun he miettivät jotain matemaattista ongelmaa, niin en ihmettele ”samankaltaisuuksia”. Koska uskon että ihmisten aivot ovat naturalistinen värkki ja ajattelemme kaikki kasalla limaista lihaa, en näe uskonnollisessa kokemuksessa ”mitään sen kummempaa”. Itse asiassa halu korostaa Raulon tapaan sitä, miten se ja se ateistifyysikko siellä ja siellä ajatuksenluetaan joksikin jolla näyttää olevan uskonnollinen kokemus niin itse asiassa näen että jos tämä arvaus on osuva. (En tiedä onko se. Katsokaas; itsekin monesti koen olevani empaatti. Joka tarkoittaa sitä että ihmisten sanomisista, ilmeistä, eleistä jne. saan vahvan vaikutelman siitä mitä he oikeasti uskovat riippumatta siitä mitä he sanovat ja uskon sitten itse tosi vahvasti tähän omaan ajatukseeni. Muut kutsuvat tätä paranoijaksi.) Yritys on ylevöittää naturalisti uskovaiseksi. Mutta oikeasti se vaan osoittaa että uskonto on ideologia muiden joukossa ja uskonto rapistuu yhdeksi ”samanlaiseksi ideologiaksi” maallisempien mielipiteilyiden joukkoon.

Mutta kun puhutaan lapsista voidaan tietenkin miettiä muutakin kuin määritelmiä.

Itse näen että jos teoriana on että kaikissa on Jumalusko ja ateistit ovat vaan vihaisia teistejä niin sitten lapsi ei voi olla tabula rasa joka on opetettava uskontoon. Tällä ei tietenkään sitten ole oikein mitään tekemistä sen kanssa onko Jumala olemassa vai ei. Mutta kysymys on silti kiehtova ja sen tutkimistakin voidaan tehdä. Minussa on pahaa sovinistista evoluutiopsykologia sen verran että en ylipäätään usko että ihmiset ovat tabula rasa. Joten minun on katsottava kysymystä entistäkin tarkemmin.

Lyhyenä oikovastauksena haasteeseen kerron että jos otetaan vauvojen uskonnollisuus niin esiin nousee erityisesti Justin Barrett. Hän kirjoitti kirjan vauvojen uskonnollisuudesta. Hän on kristitty mutta tämä ei silmissäni invalidoi häntä. Hän on uskovaisten ystävä aiheessa sillä hän teki kirjan ”Why Would Anyone Believe in God?” Se synnytti paljon kiinnostavaa keskustelua. Valitettavasti tämä on jälleen kerran niitä asioita joissa näkyy se, että kristityt eivät osaa lukea tarkasti edes omia kannattamiaan ajattelijoita. (Oikeasti pakko täydentää että ”monesti”. Sillä osa on pedantteja ja huolellisia. Ongelma on että suurin osa ei ole.)

Ironisena twistinä voisin nostaa esiin sen argumentiston mitä Barrett on nostanut heitä vastaan jotka ovat häntä kritisoineet. ”Had Grayling attended the seminar as Brown did (or read my book, Why Would Anyone Believe in God?), he would know that I do not say that religion is “hardwired” or “innate” – rather that children have propensities to believe in gods because of how their minds naturally work.” ; Eli suomennettuna Barrett on pahastunut kun kriitikot luulevat että hän on todistanut että vauvat uskovat Jumalaan ja teismi olisi jotenkin sisäsyntyistä. Sen sijaan hän näkee että lapsilla on taipumus oppia jumalauskoon ja se liittyy siihen miten aivot yleisesti ottaen toimivat. (Tilastoja ja ihmismassoja tarkastellen joka on muuten sekin eri asia kuin ”kaikki ihmiset”.)

Tässä mieleeni tulee ateistien suosima Pascal Boyerin kirja ”Ja ihminen loi Jumalat” jossa nimenomaan argumentoitiin miten kognitiiisen uskontotieteen mukaan uskonto ei ole mikään hieno ajatus joka iskostuu mieleen koska siinä on voitokkaat argumentit ja paras tiede vaan sen takia että se on muodollisesti sellainen että se on mm. helppoa oppia. Siinä esitetään uskonnolle myös sellainen määrittely jossa huomattiin että uskonnollinen käyttäytyminen jäsentyy maailmakuviin erikoisesti. Sellaisella tavalla, jossa uskonnollisuus ei vaadi uskoa yliluonnolliseen tai Jumaliin. Mutta jossa kaikki ei vaan ole uskontoa. Tässä keskiöön nousee ajatus siitä onko jollain taholla ”ajatuksenlukukyky”. (Teknisesti ”pääsy strategiseen tietoon” aka itselle noloihin salaisuuksiin.) Tämä näkyi erityiessti erilaisissa humanoideihin uskovissa järjestelmissä. Ne jotka eivät uskoneet että avaruusolennot skannaavat salaisia ajatuksia ja noloja salaisuuksiamme, niin ne olivat jotain jota itse kutsuisin ”maallisiksi hörhöiksi ja foliohatuiksi”. (Boyer oli kohteliaampi. Se on kuulemma kannustettavaa.) Ne jotka uskoivat avaruusolentojen voivan lukea ajatuksia ottivat lepytys-rituaalikäyttäytymisiä ja muita piirteitä jotka ovat tuttuja hengellisistä uskonnoista. Tämänlaiset voivat olla kiinnostavia jos ei halua vaan heittää ”itte oot uskovainen” -leimakirvestä kategorisesti vaan haluaa oikeasti ymmärtää ja oppia toisten näkemyksistä. (Ymmärrän että se voi olla vaikeaa heistä jotka ovat sellaisia empaatteja että vaan lukevat kokemukset toisen puolella silmistä kuin he vaatisivat seuraavaksi jotain palvontamenorituaaleja.)

Tässä mielessä on asiaankuuluvaa nähdä, että mitä tämä helppo oppiminen tarkoittaa. Moni kirjoittelee loukkaantuneena miten ateistit ovat ylenkatseellisia. (TJSP.) Eli ateistien perusnäkemys on että ”suurin osa ihmisistä on erehtyneitä ja jotekin hölmöjä”. Minusta tuo on aika erikoinen lähtökohta. Ihan sen takia, että jos lukee Dan Arielyn tuotantoon, törmää jatkuvasti siihen että ihmiset ovat ”Predictably Irrational”. Ihmiset tekevät tiettyjä päättelyvirheitä säännönmukaisesti ja usein. Tätä tutkimusta harvoin ajetaan jonain joka loukkaa ihmisiä ja siksi pitäisi pysyttäytyä sellaisissa myynnin ja talousajattelun malleissa joissa ihmiset oletetaan rationaalisiksi kuluttajiksi. Homo economicus onkin itse asiassa omissa silmissäni hyvin samanlainen yltiöoptimistinen hupsu ihmiskuva kuin joku Alvin Plantingan warrantin alla Jumalan armossa elävä ihminen jonka aistit ja järki on luotu erehtymättömiksi. Niissä on vähän sellaista fiilistä että kuka se onkaan se Jumala. Jumala vai se maallinen ihminen. (Tässä mielessä kannattaa lukaista muuten ”The Case Against Reality” jossa Donald Hoffmann demonstroi miten evoluutio tuottaa hengissäpitäviä mutta ei totuutta näkeviä asioita tavalla joka tavallaan perimmiltään selittää miksi Dan Arielyllä on ura talouspuolella. Ts. viemme ajatuksia jonnekin joka ei ole perusteltua tai todistettua ja se että joku on luonnollineh tai helposti syntyvä ajatus ei tee siitä järkevää. Arkijärki koijaa meitä jatkuvasti. Se on kieltämättä hemmetin ärsyttäväää koska haluaisin toki elää maailmassa jossa ihminen ja ennen kaikkea minä olisi erehtymättömiä. Toki monesti elän kuin tuo pitäisi paikkaansa, erityisesti omalla kohdallani.)

Predictably Irrational on opettanut minulle monia ajatusvirheitä jotka voin joskus miltei välttää omassa elämässäni juuri siksi, että olen lukenut niistä. Ja samoin sitä voi olla hyppäämättä teismiin vaan siksi että se on helppoa.

Kokonaisuus on siitä herkullinen että oma näkemykseni kuitenkaan ei tavallaan ole niin erikoinen. Jopa tässä keskustelunherättelyä antanut uuden suomen blogaus (jota vastaan minulla ei sillai ole mitään eikä sen kirjoittajaakaan vastaan, niin outoa kuin se voikin olla) on aika varmasti samoilla linjoilla. Siksi on täytynyt korostaa uskonnonopetusta ja tabula rasaa. Jos homo religiosus olisi todellinen ja uskottava maailmankuva niin ei olisi tarvetta pyhäkoululle. Pyhäkoulu taas on kätevä juttu lapsille koska lapset oppivat Jeesustarinat helpommin kuin hypoteettis-deduktiivisten testijärjestelmien rakentamisen tai edes sellaisen perushelpon asian kuin loogisten totuustaulujen täyttämisen.

Voisinkin sanoa seuraavasti;

Ateismi on sekin tietysti hankala asia. Atestit itsekin käyvät läpi ateismia tavallaan ”passiivisen ateismin” ja ”aktiivisn ateismin” kautta. (Termit ja karkeistukset omiani, sori.) Osa näkee että ateismi on vain jumaluskon puutetta (”passiivisesti”). Toinen korostaa että ateismi on aktiivinen ajatus siitä että ei ole Jumalaa (”aktiivisesti”). Joka taas vaatii vähintään Jumalan määritelmän.

Itse en usko että vauva syntyy aktiivisen ateismin kanssa, mutta passiivinen tuntuu hyvinkin ilmiselvältä. Tosin se on myös näkemyksistä triviaalein. En ymmärrä miksi pitäisi kunnioittaa jotain siksi että siitä poisoppiminen vaatii informaatiota. Vauvan syntymä-passiivis-ateismi on minulle triviaali. Näen että maailmankuvan voima tulee siitä miten siihen voi järkevä ihminen mukautua mitä enemmän lukee kirjoja. (Mikä ei tarkoita että päädytään samaan lopputulokseen kaikki; Yksinkertaisesti kunnioitan aina enemmän teistiä joka on lukenut vaikka vaan tuhatkin kirjaa enemmän iuin sellaista ateistia joka on pullahtanut jalkovälistä ja osaa rääkyä. En kysy kantoja jumalan olemassaolemiseen ihmisiltä jotka eivät osaa kannattaa omaa niskaansa. Tai siis tuo oli huono muotoilu koska kaulasta alaspäin halvaantunut voi käsittääkseni joskus olla ihan fiksu. Mutta ymmärrätte mitä tarkoitan.)

Mutta kannattipa sitten mitä tahansa ateismin määritelmää on turvallista sanoa että vauva on syntyessään ei-teisti. Valitettavasti tällä asialla ei ole muuta väliä kuin se, että se kumoaa homo religiosus -teorian vastaesimerkillä. Jumalaton vauva on syntyessään todiste siitä että kaikki ihmiset eivät ole jumaluskoisia. Se on siinä mielessä vähän samanlainen juttu kuin se tarina Humen kanasta jonka teorian mukaan isäntä tuo aina siemeniä. Joka sitten on virheoletus siksi että vain yhtenä päivänä saadaan yksi vastaesimerkki jossa isännällä onkin kirves jolla katkaisee kanan kaulan. Kanan luottamus toistuvuuteen ja useisiin tuotuihin siemeniin ei riitä. Teoria falsifioituu yhdellä vastaesimerkillä. Ja näin. Vauva joka ei ole teisti osoittaa että mikään määrä ateistien silmiin katsominen (edes empaattisesti) ei tälläisessä riitä siihen että ihminen on homo religiosus.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu