Liian pieni vaikutusvalta…

Näin perjantaina, työviikon päätteeksi, alkaa olemaan kertynyt univelkaa. Väsyttää. Lifestylebloggarit, kaverit ja muut neuvovat. ”Panosta uneen”. Mitäpä he tietävät. Kuka noita ohjeita ylipäätään keksii ja kirjoittaa? Toimi Kankaanniemi? Nykyään ollaan laajasti huolestuneita sänkyasioista. Suomalaiset eivät synnytä. Eivät synnytä vaikka elämänkatsomustiedon oppikirjat opettavat modernisti miten asiaa on onnistuneesti delegoitu miehillekin.

Itse pidän synnytystalkoisiin kutsumista höpönä. En siksi että puuttuisin lisääntymisbiologiaan. Vaan siksi, että ilmastonmuutoskeskustelun argumenteista olen oppinut, että turhaa on miettiä lisääntymisen harjoittamista kun vaikutukset ovat liian pieniä. Suomen ei pidä miettiä hiilidioksidia kun vaikutus on globaalisti pieni. Huomautan aivan samalla logiikalla siitä, miten minun vaikutukseni olisi hyvin pieni. Suomessa on vuonna 2019 asukkaita vähän päälle viisi ja puoli miljoonaa (5 519 586, mukaan on laskettu myös vastapäisen talon naapuri, kuuluisa kerrostalokyttääjä jota en mieluusti laskisi ihmiseksi. Muitakin virheitä varmasti on.) Kotikaupungissani Espoossa taas on asujaimistoa vajaat kolmesataa tuhatta (283 700). Espoolaisia on siis 5%. Mitätön vaikutus kokonaisuuden kannalta. Voin tarkastella myös talonyhtiön tasolla, mutta koska olen hyvä ihminen en tunne naapureitani. En voi laskea kuin korkeintaan ulko-ovia. Oletan että se on huomattavasti pienempi kuin koko Espoon väkiluku. (Vaikka joskus viikonloppuisin metelöivät tavalla joka kyseenalaistaa tämän hypoteesin.)

Tämä sama logiikka tulee vastaan. Mutta se tulee oikeasti vastaan vain yhdestä syystä.

Kun mietitään miksi joku ei halua säästää hiilidioksidissa, se on minusta ymmärrettävä. Sitä ei halua tehdä kun joutuu muuttamaan elämäntapaansa. Lapsi on työläs ja kallis, eikä sovi jos on hedonistinen elämäntapa tai pätkätyöläinen. Ja onhan se ikävää pelastaa maailma jos joutuu leikkaamaan autonkäyttöään.

Itse en haluaisi leikata playstationinpelaamisestani, olipa kyseessä sitten väestön pelastaminen. Olipa kyseessä ilmastotalkoot tai lisääntymistalkoot, en halua leikata tästä. Yhteinen etu ja mukavuus ovat siitä hankalia, että haluan leikkiä hyvää ihmistä, mutta jos näiden kahden väliltä pitää valita, valitsen oman mukavuuteni. Joka. Ikinen. Kerta. En vain jaksa keksiä mitään ”liian tehotonta” -tyylisiä pseudoargumentteja.

Jos itse olisin ilmastonmuutosta epäilevä tai ilmastohysterian vihaaja saattaisin lopettaa teeskentelyn ; Onhan jopa itse Jordan Peterson elämänohjeissaan kieltänyt sen, että jos teinit skeittaavat että menee kieltämään heiltä skeittaamista vedoten heidän omaan parhaaseensa. On muistettava, että silloin kun lapsenlapsi oli ottamassa tatuointia, ja sanoit että ”se on haitaksi tulevaisuudellesi”, eikä sinua kuunneltu niin nyt on sitten turha leikkiä kaksoisstandardissa jossa sinun tulisi leikata hiilidioksidipäästöjä. (Tosin jos rakastaisin nopeita autoja, hiilidioksidia ja Jeesusta saattaisin depressiopäissäni joskus sulkea autotallinovet ja kaasuttaa autollani maksimityylikkyydellä Jeesuksen luo. Tämä ei tosin koskene kaikkia, yllättävän harva haluaa tappaa itsensä. Vaikka maailmaa ja itsekriittisyyttä harrastaen voisi olla paljon syitä monilla.)

En varmasti ole asian kanssa yksin.

Timi Korhonen kirjoitti tuoreesti seurakuntalaisessa. Fingerporimaisessa teemassa kyseessä on taistelu piirakasta, ihanan kotivaimon piirakka. Siinä hän tuli kuvanneeksi jotain aika oleellista. Hän puhuu kristillisistä arvoista sellaisella tavalla johon hupsahtaa aavistuksen hedonistis-materialistisempia kulmia. Takaa löytyy ajatus amerikkalaisesta unelmasta. Hän ei pidä siitä jos elokuva ”kyseenalaistaa amerikkalaisen unelman, missä hyvätuloisella miehellä on siisti auto, kaunis vaimo ja perhe.”

Tämä on varmasti tärkeä asia. Sillä monelle kristillisyys on sidoksissa tiettyyn poliittiseen ajatukseen. Mukana on ajatuksia työstä ja velvollisuuksista. Ja tässä kontekstissa on tavallaan maailman helpointa tajuta, miksi joku pienipalkkainen on katkera työttömille jotka ”laiskana makaavat kotona”. Ja miten tämän elämäntavan ytimessä on se, että koulu on paikka jonne lapset pistetään vahtiin kun vanhemmat ovat töissä. Ja miten lasten tulee koulussa oppia ammattiin jota tekevät työkseen. (Ei oppimista koulua vaan työelämää varten.) Koska kukaan ei oikeasti ole millään tavalla motivoitunut siihen että vuokranpitimekseen työskentelee jossain rutiininomaisessa ja tylsässä työssä, on asiaan annettu insentiiviksi jotain tuon amerikkalaisen unelman tapaista.

Konservatiivis-kristillinen elämäntapa ei yksinkertaisesti tässä poliittisessa kontekstissa kykene tekemään työelämästä merkityksellistä ja mielekästä. Pelkästään velvollisuuden. Ja tämänlainen olisi läpeensä onttoa. Järjestelmä pysyy kasassa vain auton ja piirakan voimalla. Mukana saattaa olla myös ajatus aviollisista velvollisuuksista tavalla joka muistuttaa arvokeskustelusta jota käytiin aika vähän aikaa sitten. Silloin kun pelättiin että miehiä aletaan haastamaan mielivaltaisesti oiekuteen raiskauksista. Mutta ei metoohengessä vaan siinä kontekstissa, missä aviovaimot haastavat miehen kun avioliitossa olikin mahdollista raiskata. (On poliittisesti epäkorrektia kysyä onko tässä jokin syvä yhteys lisääntymispakkoon. Se, että suomalainen mies on niin huono sängyssä että ei saa vaimoltaan suostumuksellista seksiä muuten kuin… No, en tätä minäkään vakavasti kysy.)

Ihmisille on opetettu että velvollisuus on mennä töihin. Ja palkkioksi kuuliaisuudesta esivallalle, kirkolle, ideologisille johtajille ja työelämälle saa joskus jotain pientä kivaa. Kuten auton ja ulkomaanmatkoja. Ja nyt sitten tulee uudet ajat ja vihreät, jotka sitten ottaa karkkipäivät pois. Ja onhan se mälsää. Koska tämänlaisten asioiden ulkopuolella on yllättävän vähän mitään mikä olisi mukavaa ja motivoivaa.

En minäkään jaksaisi työelämää jos ei aina välillä saisi ampua pahiksia päähän Red Dead Redemption 2:ssa. (Joskus kuvittelen että vihollinen on se kyylääjänaapuri. Etenkin ne, joilla on niitä epäreiluja kiikarikivääreitä.)

TLDR;

Jos joku sanoo, että vaikutus on liian pieni tai vastustettava, kannattaa kysyä että mitä insentiiviä toisella olisi tehdä halutulla tavalla. Eikä vain keksiä palkkiota vaan kysyä onko toisesta palkkio sekä oikeanlaatuinen että määrältään riittävä. Koska voi olla, että auto on maalaismiehelle ainut vapauden symboli mikä hänellä on. (Symboli siksi että vaikka auto voisi olla vapautta, on miehellä kuitenkin maanantaina työvuoro ja ennen sitä vaimo käskee että autolla ajetaan lähinnä lähikauppaan. Voidaan ehkä ostaa jotain kalusteita. Ikeasta. Kun on halpaa siellä.) Ja tämän pienen asian jälkeen hän todella tiedostaa ajattoman universumin lohdutonta ja totaalisen myötätunnotonta luonnetta.

Pienillä asioilla voi kasautuessaan olla suuri voima. Mutta monesti pienet asiat ovatkin isoja asioita yksilöille joilta tämä uhraus vaaditaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu