Lontoon silta on…

Englannin kuningatar on kuollut. Tämä on pakottanut minut ottamaan selvää asioista, joita en ole aikaisemmin tienny. Esimerkiksi opin että jos sinä ja minä ovat huolimattomia niin että corgi ja mäyräkoira lisääntyvät niin lopputuloksena on sekarotuinen piski. Mutta kun kuningatar tekee sen hän keksii Dorgien. Näin kuningatar on lähes yhtä innovatiivinen kuin Elon Musk, joka on sellainen oligarhimedes että osaa ottaa nimiinsä keksintöjä joita tekevät hänen alaisensa hänen omistamissaan firmoissa. Joka tapauksessa kuningattaren kuolema herätti minussa jopa nationalistisia tunteita ja kuuntelinkin klassikkolauluja tyyliin ”Come out ye Black and Tans”, joka on vain kirjaimen päässä modernista priden hengestä.

Kuningatar Elisabet oli poliittisesti tärkeä hahmo. Vähän kuin shakkipelin kuningatar. Onhan toki hieman outoa sotkea kuninkaalliseen tälläinen lautapeli. Etenkin kun peli on niin woke, että mustilla nappuloilla voi voittaa ja kuningatar on vahvin nappula. Nyt, kun Charles on ottanut kuningattaren paikan, on hyvä kuitenkin vakavastikin miettiä kuningashuoneeseen liittyvää valtaa. Sitä on oltava, jos demokratiassa elävän minun on jotenkin pakko kirjoittaa kuningattaresta. Ja varovaiseen sävyyn. Sillä kuningatar on ilmeisesti ollut tyylikäs ja tämä estetiikka tekee hänestä edustavan tavalla jossa pitää olla varovainen että ei loukkaa rojalistien tunteita. Suomessa.

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan valta on hyvin erikoista. Pääministeri on de facto vallassa mutta de jure tämäkin asia on kuninkaan tai kuningattaren vallassa. Käytännössä kuninkaallisilla ei ole todellista valtaa mutta oikeasti tämä kaikki nojaa erikoisten herrasmiessopimusten varaan. Kun maa on samanaikaisesti monarkia että demokratia, on väistämätöntä että järjestelmässä on outouksia. Järjestelmässä puolueet ja puolueiden johtajat ovat käytännön konstrukteja jotka nojaavat tyhjälle ja pääministeri on de jure täysin kuninkaan ja kuningattaren valittavissa mutta de facto kuningas tai kuningatar täysin vapaaehtoisesti valitsee että pääministeri on suosituimman puolueen johtaja. Herrasmiessopimuksella.

Teoriassa tämänlaiset asiat ovat syvä ongelma. Sillä valtaa käyttävä paha kuningas voisi olla haaste. Kun järjestelmässä on paljon asioita jotka ikään kuin vaan herrasmiessopimuksella roikkuvat tyhjän päällä, tarvitaan vain yksi kuningas tai kuningatar joka ei näitä herrasmiessopimuksia noudata. Tässä en ole lyhytjänteisesti huolissani. Jos mietimme kuningas Charles III:ta, niin olen melko varma, että hän kuuntelee kansalaisten huolia ja demokraattista tahtoa korvat hörössä. Mutta pitkällä jänteellä asia mutkistuu. Sillä teknisesti monarkia on vain sitä että valta periytyy suvussa. Joskus muinoin parhaan sotilasvoiman omistanut mahti on stabiloitunut sodan ja jopa politikoinnin sijaan puhtaasti genetiikkaan. Mikä tarkoittaa sitä että valtaa ei valita meritokraattisesti. Joka tarkoittaa sitä, että vaikka nyt etuna on se että meillä voi olla vallassa henkilö jota on koulutettu tehtäväänsä yli 70 vuotta, on mahdollista että joskus kruunun saa joku haluttomampi ja kyvyttömämpi.

USA:ssa tästä on paljon esimerkkejä. Jos mietimme Donald Trumpia – ja vaikka hänen tuoretta ydinasepaperisotkuaan – ollaan hyvin syvällä siinä että monesti Trump periaatteessa ei riko sääntöjä vaan herrasmiessopimuksia. (Vaikka tuo paperiesimerkki on siitä huono että hän on siinä hän on todennäköisesti rikkonut lakia. Mutta Trump itse kuvaa toimintaansa tavalla jossa tämä herrasmiesasia korostuu. Hänhän on selittänyt että hän voisi vain poistaa at will erilaisia turvallisuusleimoja. On aika selvää, että jos näin on niin rakennelma on nojannut herrasmiessopimukseen jossa presidentti ei käytä tätä at will -tahtoaan ydinasejuttuihin ja muihin USA:n turvallisuusasioihin. ) Trumpin käytös on ongelmallista koska hän käyttää valtaoikeuksia tavalla jolla ei-herrasmies niitä käyttää. Ja kun järjestelmä on rakentunut herrasmiessopimusten varaan, on lopputulos sama kuin päästäisi Karenin puhumaan managerille.

Näin ollen herää tarve siitä että ”kuolleen kirjaimen” lisäksi tarvitaan konsepti näille ”elävän perinteen” asioille. Lakiin usein keräytyy tauhkaa jota ei käytännössä sovelleta. Ja olen käyttänyt paljon aikaa ja tupakkaa siihen, että saisimme laista pois esimerkiksi erilaiset uskonrauhaa koskevat pykälät jotka olivat laissa mutta joita ei käytännössä ole sovellettu. Koska me tiedämme, että emme tarvitse kuin sopivan yleisen syyttäjän ja poliittisen ilmapiirin niin tämä kirjain jonka poistamisen vaatiminen oli naurettavaa onkin vähintään zombielaki joka nousee puremaan aivoja monilta tai ainakin Päivi Räsäseltä. Samalla tavalla jos on käytänteitä jotka eivät ole laissa ne voivat vain lakata olemassa jos niitä ei ole ymmärretty takoa osaksi järjestelmää.

Ja on minulla tässä Suomeakin koskeva asia. Suomessa on nimittäin hyvin mielenkiintoinen suhde vaalilupauksiin. Jos nimittäin mietimme tällä hetkellä vallitsevaa tilaa esimerkiksi kokoomuksen ”kosteikkoviljelyssä” niin haasteena on juuri se, että he eivät halua televisiossa kovin avoimesti ruotia leikkauslistojaan. Koska se veisi suosiota. Ja he eivät halua palata siihen koulutuslupaus -tilanteeseen jossa lupaavat että eivät leikkaa tietyistä asioista. Koska he tulevat leikkaamaan. Ja se on nähtävissä heidän vaihtoehtobudjeteistaan ja ehdotuksistaan. Mutta suurin osa niistä on sellaisia että ne herättävät vastustusta ja näiden ulkopuolelle jää lähinnä kosteikkoviljelyn kaltaisia trivialiteetteja.

Mutta tämänlainen varovaisuus on vain herrasmiessopimusasia. Timo Soini ainakin ymmärsi hyvin – ja jossain yhteyksissä ääneenkin sanoi – että vaalilupaukset ovat vaalilupauksia eikä niitä ole pakko pitää. Tämä on tietenkin tärkeää koska jos poliitikkoja saataisiin kovin mielivaltaisesti rangaista niin se sotisi heidän autonomisuuttaan vastaan ja tämä rikkoisi poliittisen järjestelmän oleellista ja toimivaa ydintä vakavalla tavalla. On oleellista että poliitikoilla on päätäntävaltaa ja että heitä ei voida lynkata mielivaltaisesti jos he esimerkiksi tekevät kipeitä ja kovia päätöksiä.

Mutta ongelmana on tavallaan demokratian ydin. Jos äänestäjä äänestää jotain – kuten lupausta siitä että koulutuksesta ei leikata – ja sitten äänestetty tekeekin sillälailla tyhmästi että näyttää tytöille leikkuria koulutuksen kohdalla. Ja miten Juusot ja Sipilät ovat käyneet salilla ja heittävät säästöjä niin kovaa että lupaukset haihtuvat ilmaan kuin päärynä. Tämä nähdäkseni invalidoi valtaa. Sillä näen että puolueiden oikeutus demokratiassa syntyy kahta kautta (1) riittävällä äänestäjämäärällä, eli jos nukkuvien puolue on liian suuri voidaan alkaa spekuloimaan ei-filosofisestikin siitä että miten hyvin valtiaat edustavat kansalaisia (2) sillä että lupaukset jossain määrin vastaavat luvattua niin että äänestäjät saavat sitä mitä ovat tilanneet sen sijaan että sydän olisikin siellä missä se ei anatomian oppikirjojen mukaan ole.

Tässä mielessä voisi olla perusteltua rakentaa laki jossa poliitikkoja ja puolueita voitaisiin rangaista siitä että lupauksia ei ole yritetty toteuttaa. Politiikassa ei toki voi taata omien tavoitteiden läpimenoa. Mutta jos edustaja lupaa jotain eikä edes itse vaikka yksinään äänestä lupaamansa asian puolesta, olisi tästä minusta aivan perusteltua rangaista kovastikin. Kenties poliitikkojen erityinen tehtävä oikeuttaisi mielessäni jopa vanhakantaiset spektaakkelimaiset ruumiinrangaistukset ja jalkapuurangaistukset asioina joita olisi perusteltua lämmitellä naftaliinista juuri sen vuoksi että poliitikko ei ole normaali ihminen vaan jotain hyvin erityistä.

Herrasmiesjärjestelmä toimii vaan niin kauan kuin kaikki ovat poliittisesti korrekteja. Ja me tiedämme että nykyään tämä ei ole kovin muodikasta.