Miksi Thunberg triggeröi?

Nykyaikainen keskustelukulttuuri on sellaista, että se mitä perinteisesti on kutsuttu argumenttivirheeksi, on nyt muuttunut osaksi järkevää ja perusteltua keskustelustrategiaa. Näin esimerkiksi se, mikä ennen oli ad hominem -argumentointia on nykyään psykologisen silmän käyttämistä analyysivälineenä. Tämä näkyy vahvasti erityisesti siinä, miten ”ilmastohysteria” ja vastaavat termit ovat käytössä kun siirretään keskustelu ilmastonmuutoksen tieteetstä ja teknisistä ratkaisuista kohti puhujaa.

Aiheeseen liittyvää politiikkaa vedetään melko vahvasti arvoperustalla. Ilmastonmuutoksen hidastamista ajavat nähdään esimerkiksi seuraavalla tavalla; ”Ratkaisuna esitetään länsimaisen kulttuurin kollektiivista itsemurhaa… noin niinkuin käytännössä.” Tämänlaiset lausunnot ovat tietenkin kiehtovia. Jostain syystä nimittäin näyttää siltä, että aina kun joku puolustaa länsimaista kulttuuria, niin henkilö on sellainen jolle kulttuuri noin yleisesti ottaen on jokin tylsä asia joka kuuluu enimmäkseen naisille ja homoseksuaaleille.

Mutta tunnereaktiot ovat selvästi kieltämättä vahvoja.

Tämä on kiehtova asia, sillä monestihan sitä on saatu kuulla että tyynen rauhalliset ihmiset arvokonservatiivien puolella selittävät asioita kun taas vastapuoli on naurettavaa kun triggeröityy tunteisiin. En ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä koska tosiasiassa tunteet ja järki eivät sinällään sulje toisiaan pois. Mutta jos pitää triggeröitymistä herkkänahkaisuutena ja sensuristisena, niin onhan se aika hauskaa nähdä mihin kohtaan nukessa Greta Thunberg on satuttanut itse kunkin haavoittuvaa miehuutta. Tyypit jotka ovat ensin naureskelemassa miten emotionaalis-hysteeriset liberaalit lumihiutaleet sulavat pikkuisessa roastaamisessa, ovat nyt sitten itse suhteellisen vahvasti savuamassa kun teinityttö kulkee ympäri maailmaa veneellä sanomassa mielipiteitään.

Joka tapauksessa on selvää, että Greta Thunbergin lausunnot ovat merkittäviä. Merkittäviä ainakin Nassim Talebin ”Antihauraassa” esittämän ehdon mukaan ;  ”laadun arvioimiseksi on katsottava korkeimman parjaajan kaliiberia ja alhaisimman parjaajan kaliiberia jolle kirjoittaja vastaa painetussa sanassa, mutta valitaan näistä alhaisempi.” Jos itse Trump ja Putin reagoivat, on takana varmasti jonkinlaista merkittävyyttä.

On tietenkin aina hauskaa naureskella sille miten ihmiset, jotka muuten korostavat että vanhemmilla on valta kasvattaa lapsensa esimerkiksi kristillisiin perusarvoihin, vaikka joku sitä pitäisi haitallisena, ovat heitä joista Thunbergin vanhemmilla ei ole oikeutta samaan. Autistien komentamiseenkin on sitten jotain ihmekonsteja kun teinityttöä maalataan ties minkä hallinnan alle salaliittoteorioilla, joita ei ole viitsitty todistaa. (Todistettu salaliittoteoria olisi tietenkin mahdollinen ja järkevä asia. Ilman todisteita se on vain yksi ad hominem ”keskustelustrategian” tuotos.)

Toki tälläiseen on totuttu. Vaikka Thunbergin omia puheita kuunnellen selviää että hän huutaa sen puolesta, että ihmisten pitäisi kuunnella ilmastotieteen tutkijoita ja muita alan auktoriteetteja, ja että hänen ei pitäisi olla pitämässä puheita vaan olla koulussa, on vasta -argumentisto sitä että Thunberg itse ei ole riittävä auktoriteetti ja että hänen ei pitäisi olla pitämässä puheita vaan olla koulussa. ; Tässä auktoriteetinkielto on tietenkin hyvä ja asiallinen huomio. Ja sen lopullisen seurauksen pitäisi olla sen suuntainen, että ihmisten pitäisi lopettaa tyhjänpäiväisten poliitikkojen ja kaduntallaajien mututiedon varassa kulkeminen ja katsoa ilmastotieteessä jonkin räväkän pseudotiedeblogin sijaan niitä oikeita aukrtoriteetteja vertaisarvioituine tutkimuksineen.

Mutta Thunbergin auktoriteetti kumotaan vain yksilötasolla. Strategia on tuttu. Jos esimerkiksi katsoo Suomen Uutisissa ollutta puolustuspuhetta ”räjähtävistä lepakoista”, voidaan huomata että sielläkin auktoriteetteja valikoidaan kiehtovasti. Siellä irrelevantiksi heitetään tyyppi joka sentään on edes tutkinut lepakoita koska aiheeseen ei ole liittynyt ilmanpainedynamiikka. Gradu oli väärästä aiheesta. Mutta sitten samanaikaisesti Matti Putkonen on jotenkin relevantti. En tosin onnistunut löytämään Putkoselta aiheeseen paremmin sopivaa gradua, joten auktoriteetiksi relevantisoivat vaatiustasot ovat selkeästi hyvin kiehtovia ja kaikkea muuta kuin koherentteja.

Greta on osoitus ongelmasta

Minustakin Greta on osoitus ongelmasta. Jos minun käsketään kuvata häntä lyhyesti ja tiiviisti – tarkoittaen kohdallani noin tuhatsivuista romaanimaista vuodatusta joka hapuilee tyylilajillisesti jonnekin ”Alastalon salin” suuntaan – sanoisin että hän on erinomainen PR -strategia.

Ihmiset eivät kuuntele relevantteja ilmastotutkijoita. On jännempää lukea omaa poliittista suuntausta hiveleviä blogeja ja kirjoittaa niitä. (Ymmärrän kyllä tunteen.) Heitä vedetään irrelevanteilla asioilla. Siksi Thunberg tekee sen mikä on tavallaan täsmälleen oikein. Jos Putkosen räjähtävä lepakko oli hänen itsensä mukaan näppärä ”rapalan uistin”, niin Thunbergin ilmastoveneily oli samantapainen asia ; Tarkemmin katsoen se voi näyttää oudolta. Muotoilu ei selvästi mukaile perinteistä analyyttistä otetta, sellaista jossa hyvät heitot tiivistävät ja kiteyttävät tietoa niin että asia tulee ymmärretyksi mahdollisimman pienin väärinymmärryksin.  Mutta nykyään argumentaatiovirheet ja epätäsmällisyys ovatkin keskustelustrategioita.

Ja siinä vaiheessa vietintä todellakin toimii kun joku kansan tavallienen kadunmies pahastuu ja tuottaa kaksoisstandardeja aleviivaavia hiilijalanjälkilaskelmia jotka tuovat jotakuinkin mieleen seuraavan kuvitteellisen vuodatuksen ”Hallitus on sitä mieltä, että hakkuusuunnitelmissa on kuunneltava ”asiantuntijoita” ja ”tieteen” ”tekijöitä”, ”jotta” ”Suomen” ”hiilinielut” ”eivät” ”supistuisi”. Kuitenkin hallitusohjelma on painettu – paperille. Paperia saadaan puusta. Hallitusohjelmassa on 214 sivua. Siihen tarvitaan paljon puuta. Ei ole ihme, että kansa on tällaisen tekopyhyyden edessä oikeutetusti atavistisen raivon partaalla.” Talebin relevanssimylly pyörii. Tärkeintä on, että puhutaan. Ja että nimi on kirjoitettu (suurin piirtein) oikein.

Itseäni on vähän riipinyt sekin, miten Thunbergin keskustelussa on korostunut menetelmien ja vaatimusten puute. Hän haluaa että aikuiset tekevät jotain pian. Muuten hän puhuu siitä miten ihmisten pitäisi hankkia tietoa ja sivistyä. Ideologiset ratkaisut korostuvat teknisten ratkaisujen sijaan.

Mutta nykyään ilmastonmuutos on jotenkin tietenkin kaiken kaikkiaan lakannut olemasta tiedekysymys ja se on muuttunut identiteettipoliittiseksi kysymykseksi. Koska nykyään on reilua ja ehdottoman ei-postmodernia varmistaa mielipiteiden sopiminen omaan poliittiseen pirtaan. Ja ennen kaikkea että ne eivät osu yksiin omien ”poliittisten vihollisten” kanssa. Ja tässä kulttuurissa voi tosiaan olla vaikeaa päättää että kuunnellakko 97% alan tutkijoita vai kaveria joka kirjoittaa blogia ja jolla on hädintuskin kirjastokortti. Samoin on tietenkin vaikeaa puhuakko teknologiaa ja tiedettä vai sortuako ad hominem -argumentistoon viittailemalla vaikka siiihen miten jonkun ihmisen toiminta muistuttaa ”kulttitoimintaa” (ilman että tätä sidotaan siihen miten kultit tunnistetaan sosiologisesti, esimerkiksi BITE -mallissa).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu