Miten omia kulttuuria kuin Chad?

Takanani ovat nyt kaameat viikot. Onneksi maailma on tullut, tapansa mukaan, varsin hyvin toimeen ilman minua ja hölmöjä kirjoitelmiani. Olen epämääräisen tietoinen, että minusta ei saa edes pesemällä mitään Voltairea. Eikä minulla kyllä olisi ollut mitään omalaatuista sanottavaakaan.

Onhan keskustelutilaa vieneet esimerkiksi kannabis. On toki hyvä mainita, että viime viikkojen hauskimmat hetket tulivat kun joku puhui siitä miten kannabis pilaa ihmisten elämää. (Huumori siinä mielentilassa syntyi siitä että PILAA. Miten? Se on ”elämä”. Oletteko joskus kokeilleet sitä? Se lienee jonkinlainen Taivaanporttihuume, koska moni on päätynyt elämään pahaa elämää ja kuollut kokeiltuaan sitä.) Mutta olen hattumiehiä joten en vedä myssyä päähäni vaikka äiti käskisi. Ainut tapa jolla hamppu voisi liittyä elämääni on se, että lääkärit ovat mutkikkaita kun ensin he sanovat että et saa tarpeeksi kuituja ja sitten…

Mutta nyt maailmassa on tapahtunut Tärkeitä asioita. Ja se olkoot ikään kuin signaalini ilmestyä paikalle. Vaikka kukaan ei ole kutsunutkaan. (Minä ja Batman olemme tässä suhteessa erilaisia. Olemme samanlaisia siinä mielessä että kumpikaan meistä ei kuuntele äitiään. Erilaisia siinä mielessä että minulla on äiti jota kuunnella.) Ja ei. En puhu Pandoran lippaasta, jonka joku on avannut. Sen verran chekasin että siinä kasassa ei näytä olevan toivoa. Siinä mielessä väärin markkinoitu tapaus.

Tärkeä asia koskee tietenkin kulttuurista omimista.

Lienee vaikeaa ymmärtää että alustus oli siitä omituinen että kirjoituksen aihe on kerrottu juonipaljastuksenomaisesti jo otsikossa. Mutta kulttuurinen omiminen on kaikkialla. Ja minun on kysyttävä että jos Sebastian Tynkkynen saa vielä kovin monta tuomiota – ja tätä kautta ”sulkaa hattuunsa” kuten asia PerusSuomalaispiireissä tavataan sanoa – niin syyllistyykö hän kulttuuriseen omimiseen. (Tämä on relevanttia siitä huolimatta että Sebastian Tynkkynen on tuottanut iloa elämääni sitä kautta että hän on haukkunut nuorison elämää turhaksi ja typeräksi. Itse muistelen että Tynkkynen oli joskus BB:ssä ja piereskeli ihmisten kasvoille. Älkää kysykö minun nuoruudestani koska se oli tylsä. Olin kunnollinen nörttinuori. Mikä on miltei yhtä kaduttavaa kaikessa ohijääneissä elämäntilanteissaan kuin se, että olisi jotain muuta kuin kunnollinen nörttinuori ja tekisi virheitä. Sanan missä tahansa anagrammimuodossa.)

On toki hienoa nähdä että heränneiden ja valaistuneiden kulttuuri mainostaa ja markkinoi itseään niin tehokkaasti, että kaikki – jopa Sanna Ukkolapuhuvat kulttuurisesta omimisesta. Heitä askarruttavat senlaatuiset kysymykset, kuin että miten Chisun rastat ovat sellaiset että niistä voi vaatia anteeksipyyntöä ja myös saada sellaisen. (Minulta olla pyydetty anteeksi enkä ymmärrä millään tasolla miten sellainen asia edes toimii. Mutta olenkin kristillisessä kulttuurissa kasvatettu joten anteeksianto on jäänyt minulle täysin vieraaksi asiaksi. Ymmärtääkseni heidän parissaan toimii ”ole heidän kanssaan samaa mieltä ja tottele niin he eivät välitä mitä teet” -konsepti.) Itseäni kiinnostavat toiset asiat. Kuten se, harrastiko Antti ”Jammu” Siltavuori kulttuurista omimista kun pedofilia ja lasten tappaminen näyttävät uutisten perusteella olevan jonkinlainen katolinen kulttuuripiirre.

Usein ongelmatilanteita on helppoa ratkaista.

Kuunnellaan ja kysytään. Esimerkiksi itse olen aika varma, että jos Paavilta tai hänen maanpäälliseltä korvikkeeltaan Timo Soinilta kysytään, hän ei näe Siltavuoren toiminnassa kulttuurista omimista. (Mikä ei tarkoita että he eivät pitäisi toimintaa muulla tavalla ongelmallista. Mutta se on hauskempaa sanoa ilman tälläisiä sulkuja.)

Kuuntelu ja kysyminen ovat tärkeitä koska näyttää kovasti siltä, että kukin kulttuuri pitää Pyhänä asioita jotka eivät ole globaalisti ja kulttuurista toiseen hypätessä mitenkään konsistentteja.
1: Esimerkiksi intiaanipäähineen kohdalla sen käyttämistä pidetään loukkaavana koska (1) päähineellä on erityistä merkitystä juuri kyseiselle kulttuurille (2) sen saamiseen liittyy ansioita (3) muut kuin intiaanit eivät omista kulttuuria joten heillä on tavallaan jotain tekijänoikeuden kaltaisia oikeuksia päähineeseen. Sulkapäähine on siis hieman kuin Lassi ja Leevi -hahmojen lainaaminen; Tuotteita on mutta ne ovat bootlegia eikä tekijä pidä tuotteistamista eikä tekijänoikeuksien rikkomisia hyvänä asiana.
2: Käsittääkseni Kiltin käyttäminen on sellaista että kaikki saavat käyttää niitä. Mutta jos lainaa jonkun klaanin väriä ja kuvointia, tätä pidetään sopimattomana.

Muitakin esimerkkejä on. Mutta näyttää että (1) vain osa asioista voidaan ”varastaa asiattomasti” ja (2) joskus loukkaavaa on se, että asiaa imitoi väärin ja tarkasti kopioiminen on sallitumpaa ja (3) toisinaan taas päinvastoin; Mukaelmat jotka ovat oikein kaukana aidoista ovat asiallisia ja tarkasti kopioidut antavat vääränlaisia viestejä.

Kuuntelemalla voi selvittää mikä asia missäkin kulttuurissa on sellainen että sitä ei nähdä kohteliaaksi käyttää. (Toki tässä itse asiassa on huomattavaa, että usein syytös kulttuurisesta omimisesta ei ole sensuuriaktio. Ihminen saa käyttää mitä käyttää ja sitten ihmiset pitävät tapainrikkojaa moukkana. Juttu on vähän sama kuin kaiken muunkin etiketin kanssa. Teknisesti asioissa on paljon mielivaltaisia sääntöjä ja jos rikot niitä niin niitä katsotaan pahalla. Tässä yhteydessä harvoin kuitenkaan huudetaan että ”sensuristi” jos yrittää opettaa tätä tapaetikettiä. Siinä mielessä muistutan ihmisiä siitä, että heidän kannattaa katsoa ”Mies ja alaston ase” -elokuvia. ”The Naked Gun 2 1/2 – The Smell of Fear” muistuttaa ravunsyöntikohtauksessa siitä että jos moitit Leslie Nielsenin näyttelemää hahmoa moukaksi, et välttämättä ole sensuristi. Moukka kylläkin. (Minä olen niin moukka että tunnistan suuressa osassa kaikki kaltaiseni. Suuri osa heistä pitää kulttuurisesta omimisesta huomauttelua sensuristisena.)

Mutta samalla ymmärrän että asiassa on haasteita. Ensinnäkin moni kaipaa universaaleja konsistentteja sääntöjä eikä sitä että jokainen erityistapaus on keskusteltava erikseen. Kun monissa asioissa on asiallista lainailla toisia kulttuureita, niin se voi olla jopa absurdia että se sitten toisaalla olisi jotenkin pahaa ja kiellettyä. Otan tästä esimerkin oman elämäni kautta.

Olipa kerran, muutama vuosi sitten, sellainen aika että kävin Turussa. Turulla on maine. Minulla on maine. Molemmat olemme Suomen anatomisia yksityiskohtia. Olen henkilö joka käyttää hattuja. (Myssyalustus ei ollut turha!) Kesäaikaisin käytän stetsontyylistä mukaelmahattua joka ei koskaan herätä ongelmia. Talvisaikaan käytän sen sijaan turkishattua. Joka sitten joskus aikaansaa ongelmia.

Tässä tapauksessa puhetta ei tullut eläintensuojelijoiden puolelta vaan eräs vanha, toivottavasti Turkulainen, setämies moitti minua hattuni käytästä koska en ilmeisesti hänen silmiinsä muistuttanut riittävästi metsästäjää ja siksi turkislakki saattaisi loukata metsästäjiä. En tiedä mikä on kriteeriattribuutti sille että saa käyttää hattuja joissa on häntä. Oma, tätä kohtaamista aiempi, teoriani oli että ”täytyy olla alle 12 -vuotias”. Tuolla setämiehellä oli ilmeisesti vaatimus siitä että pitää olla niin miehekäs ja Chad että omaa yhteistä rajaa Kamerunin kanssa. Mikä tavallaan lisäsi loukkausta. Syyllinen ei ollut hattu vaan minä. Joka en ”edustanut” tiettyä kulttuuria. On toki aina mukavaa päätyä spontaanisti ”Sillä Silmällä” -ohjelman tyyliguruiltavaksi. Mutta kyseinen herrasmies oli pukeutunut sellaiseen tyyliin, että kenties minun – kaikista maailman ihmisistä ja kaikesta huolimatta – olisi voinut olla annettavaa hänelle. Ehkä minun olisi pitänyt antaa hänelle näppäriä vinkkejä joiden perusteella hänkin voisi pukeutua tyylikkäämmin. (Ei tyylikkäästi. Tyylikkäämmin.)

Oli selvää että koin tilanteen pyrkimyksenä puuttua pukeutumiseen. Hänen eksplisiittinen vihjeensä oli kuitenkin että minun ”kannattaisi vakavasti harkita miten pukeudun jotta en loukkaisi” jotain Turussa elävää metsästäjää. (En tiedä missä ovat paljon puhutut autuaammat metsästysmaat, mutta en usko että Turun keskusta on lähelläkään parhaita turkismaita.) Ero kritiikin, tapakulttuurin opettamisen ja sensurismin välillä on monesti hieman hämärä ja epäselvä. Tuossakin kohtaamisessa ainoa selkeä asia oli ehdotukseni jossa ehdotan hänelle että hän ”vakavasti harkitsisi hyppäämistä Aurajokeen joka sijaitsee käteni osoittamassa suunnassa.”

Asiantila on sotkuinen, sillä jotta voidaan tietää mitä on kulttuurinen omiminen täytyy tietenkin tuntea kulttuuri.

Ja ei. En tarkoita tätä pelkästään sillä, että kun tuntee paljon kulttuuria ja kulttuureja niin osaa sanoa mitkä tavat ovat kohteliaita ja epäkohteliaita. (Ei ole kohteliasta antaa puukkoa japanilaiselle. Kuulemma. Minulle taas saa antaa aina puukkoja. Puukot ovat helppo ja paras lahja ikinä.) Ja kulttuurin rajat voivat joskus olla kiinnostavia. Kysymys on siitä että jotta jokin voi olla kulttuurista omimista niin täytyy olla myös teoria kulttuureista ja kansakunnista jonkinlaisena monoliittina ”jossain”. Ja tämä ”jokin ja jossain” on vähintään yhtä vaikeaa kuin sitaattioikeus, memeäminen ja tekijänoikeus. (Joka on selvitettävissä mutta ei aina intuitiivisesti ilmiselvää.)

On nimittäin aivan oikeasti syytä kysyä että onko länsimaisessa kulttuurissakin lainaamisen reunaehtoja. Itse näkisin että joku voisi tässä, hieman avartetussa näkökulmassa, kysyä että jos meillä on joku Ben Shapiro, vapautta arvostava kaveri jonka yleisfilosofian mukaan yritykset saavat tehdä mitä tahansa ja jonka päivä menee pilalle jos mies on kaupallisesti menestyvän lehden kannessa mekko päällä. Onko hänellä samanlainen oikeus pahastua mekon kulttuurisesta omimisesta kuin sellaisella valkoihoisella nuorella naisella, joka pahastuu siitä että jollakulla muulla nuorella valkoisella naisella on mustien naisten tukkatyyli? (Huomaatteko miten en kutsunut Ben Shapiroa neidiksi vaikka pituutensa vuoksi moni tälläisiä vitsejä laukoo. Minulla on rajat. Taivun tapasensuurin edessä kuin betacuck!)

Tähän liittyen voinkin tiivistää mielipiteeni.

Kuten tunnettua, olen erittäin tiivis ilmaisija ja kerronkin rehellisen ja suoran mielipiteeni siteeraamalla aihetta käsittelevää tutkielmaa. Erich Matthes on kirjoittanut tähän liittyen otsikolla ”Cultural Appropriation Without Cultural Essentialism?” Ja tässä haasteena on että hän käsittelee kahden sanan – sellaisen sanan jolle moni aikaansaa allergiaoireita, sellaisia että heidän nenänsä tukkeutuu pallukoilla ja allergiaturpoamilta jotka hämmentävän paljon muistuttavat Pisum sativum -kasvin pulleita siemenosia. (Efekti on tarkalleen ottaen kahdella ihmisryhmällä; On heitä jotka näkevät termiin liittyviä asioita maailmassa. Ja heitä jotka tikahtuvat jos näkevät tämänlaisia sanoja.) Sanat ovat kulttuurinen omiminen ja kulttuuriessentialismi.

Matthesin perusargumentti on siinä että kun kulttuurisesta omimisesta puhutaan niin tässä joudutaan usein olettamaan että tietyt piirteet ovat (1) olemuksellisia (2) jossain kulttuurissa.

Tämä on tietenkin kiehtovaa. Sivupolun verran kiehtovaa. (Itselleni. Mieltymykseni on käsi- ja huutoäänestetty erittäin tärkeiksi asioiksi lisättäviksi kirjoitelmiini keskuudessani.) koska voidaan nähdä että eksotisointia voidaan tehdä kahdellakin tyylillä; Voidaan nähdä että esimerkiksi monessa kaupassa on amerikkahylly jota ei pidetä kulttuurisena omimisena. Mutta niissä ei ole amerikoissa tavalisia ruokia tai ikonisia amerikkalaisia ruokia vaan jotain sellaista ruokaa jota löytyy lähinnä amerikkalaisten parissa ja on siksi eräänlaista faux american foodia. Joku voisi ajatella että faux american food on itse asiassa parodia-pilkka -ruokaa. Ja tässä mielessä se on eräänlainen kulinaarinen analogi ruoalle joka muistuttaa kohdettaan samalla tavalla kuin Pirkka Pekka Peteliuksen nunnukalailaata hoilannut hahmo saamelaisia. Mutta oikeasti tunteitaherättävä ruokatapa näyttää koskevan sitä että joku menee puuttumaan niihin ikonisiin ruokalajeihin. (Jonka vähemmän snobistisin ja yleisesti tunnetuin versio itse asiassa koskee sitä että kuuluuko ananas pizzaan. En olisi yllättynyt jos joku italialainen kulinaari näkisi että ananas pizzassa on kulttuurista omimista.)

Matthewsiin palatakseni. Hän näkee että tässä on jännite koska monesti ihmiset ovat myös sitä mieltä että kulttuureissa ei ole mitään monoliittista ydintä. Koska selvät kulttuurirajat johtavat helposti me-muut -ajatteluun ja jakolinjoihin ja muuhun polarisoivaan riidanlietsontaan. Sisä- ja ulkopuolisiin jakaminen itse asiassa nähdään tärkeänä osana joko rasismia tai kulttuurista syrjintää. (Kulttuurisen omimisen kohdalla on hyvin vaikeaa joskus vetää rajaa. Hieman kuin etnonationalisteista on monesti äärimmäisen vaikeaa sanoa syrjivätkö he ihmisiä rodun vai kulttuurin kautta. Useimmiten kai molemmilla samanaikaisesti?)

Kulttuuriessentialismi on ongelmallista tavalla joka minulle tuo mieleen Tucker Carlsonin ajatukset joissa rasismia on se, että ylipäätään kiinnittää huomiota rotujen olemassaoloon. (Ja rotuun on kiinnitettävä huomiota jos haluaa vaikka todistaa että rotu johtaa siihen että rikollista tuomitaan samasta rikoksesta pidemmäksi aikaa. Toki tilanne on siitä hankala että nuorisojengien kohdalla on alettu muodikkaasti puhumaan ”monietnisistä jengeistä” jotka ovat ”maahanmuuton vika”. Tässä ulkopuolinen tuo rotusokeampaan nuorten porukkaan erikoisia värinöitä.)

Kulttuuriessentialismi on tavallaan kiehtovaa koska se näyttää että kulttuureissa tapaperinne on monesti sitä että jokin vaatekappale on absurdisti hyvinkin tabu. Länsimaissa ryhmäjakoa nähdään erityisesti miesten ja naisten välillä. Joten meillä tilanne ei kovin paljoa ole turkislakkihenkistä mekkalointia jossa ”sisäpiiriläinen” näkee että ”ei-hänen kulttuurinsa edustaja” rikkoo jotain ”kirjoittamatonta sääntöä”. Sen sijaan meillä on niin että nainen saa pukea housut jalkaan mutta jos mies pukeutuu pitkään mekkoon, on syytä varmistaa että se on hauberk. Ja todellakin jos mekko nähdään ”vain ämmien vaatteena” (sic.) ja mekkomiehen nähdessään muutoin kovasti kaksiarvoista sukupuolimaailmaa korostava näkee että hän haluaa ”miehet takaisin”. (Aivan kuin olisi jokin kulttuurinen sukupuoli joka olisi myös pukeutumista, luonnetta ja käytöstä tavalla joka ei täysin redusoidu biologiaan. Eli genderiä. Jännä pieni ajatus.)

Näen että nämä eivät ole keskenään aivan täysin erilainen ilmiö. Vaikka nämä pahastumiset ovatkin yleensä hyvin erilaisilla ihmisillä. Miesten pukeutuminen mekkoon loukkaa syvästi heitä joiden mielestä intiaanipäähineeseen pukeutuminen on hauska keino päästä juomaan suvakkien kyyneliä ja joille kulttuurinen omiminen on vain vaatekappaleita koskevaa poliittista korrektiutta. (Johon ilmeisesti kuuluvat myös hyvät tavat.) Ihmisten on luontevaa nähdä ryhmiä, ideologioita ja kategorioita asioissa.

Ja tämä tietenkin on joskus ongelmallista koska rasismi on periaatteessa isolta osin sitä että katsotaan olemassaolevaa biologista piirrettä kuten ihonväriä ja päätellään että tällä asialla on oltava väliä. Se, haastaako tämä koko kategorian on mielenkiintoinen kysymys. (Eikä kovin nopeasti tai helposti vastattava. Jos liittäisin sen tähän juttuun niin tästä tulisi parisenkymmentä sivua pidempi ja se vaatisi monta piilotettua vitsiä sekaan enemmän. Vitsejä on aika vaikeaa keksiä. Siksi niin moni minun vitsini on niin huono. Jopa silloin, kun ne on nyysitty jostain koululaisvitsikirjasta ; En tiedä onko tämä koululaiskulttuurista tehtyä omimista koska en ole enää koululainen. Ja vitsit ovat vähän kuin hattuni. Luulisi että ne sopivat alle 12 -vuotiaille. Kunnes kuulee niiden puhuvan eduskunnan puhujanpöntössä kahdeksan tunnin ennätyspuheenvuoroja.)

Lopuksi pieniä ajatuksia siitä miten vakavasti tämä tulee ottaa.

Nähdäkseni kulttuurinen omiminen on asia joka kiinnostaa vain jos olet sivistyhaluinen prososiaalinen ihminen jota kiinnostaa ylipäätään käyttäytyä. Ymmärrän, että näistä yksikään ei välttämättä paina paljoakaan kovin monille. Itselleni ne eivät ole hirveän korkealla prioriteettilistalla.

Ymmärrän kuitenkin joitain takana olevia huolia. Kulttuurisen omimisen kritiikkiä on melko paljon maailmalla. Monesti se on haastavaa koska kulttuurisessa omimisessa otetaan haltuun ja/tai modifioidaan jotain joka on oleellista toiselle kulttuurille. Itse näen että tässä tekemisen tapa on hyvin oleellinen.
(1) Jos lapsi leikkii intiaanipäähineen kanssa niin se voi olla enemmän sormien läpi katsottava asia.
(2) Toisin, kuin silloin kun Sanna Ukkola pukee intiaanipäähineen provosoidakseen ihmisiä – vaikka nämä eivät olisi intiaaneja. Joskin erityisesti juuri tällöin.
(3) Jossain kontekstissa intiaanipäähine voisi silmissäni olla jopa törkeä loukkaus joka vertautuisi aivan täysin siihen että joku teeskentelisi olevansa mitalein palkittu Suomalainen Sotilas ja tekisi tämän ilman ansioita pukeutumalla johokin uniformu(mukaelmaan) ja mitali(kopioihin/väärennöksiin/ivamukaelmiin joissa on oikeasti pinuptyttöjä harrastamassa seksiä jos katsot suurennuslasilla).

Tämä ei ole ristiriitaista vaan jäsennelty tapa jolla itse näen asiat. Moni vastustaa ja kannattaa asioita vedoten vapauteen tai siihen että väärä ihmisryhmä kannattaa jotain asiaa. Pelkästään se, että on mielikuva siitä että kulttuurinen omiminen on osa identiteettipolitiikkaa on monista etäännyttävää. (Vaikka tosiasiassa valtaosa GOP -kiukkuvideoista koostuu identiteeettipolitioinnista. Se on vaan ilmeisesti sitä parempaa identiteettipolitiikkaa, niin sitä ei saa edes muka kutsua sellaiseksi.)

Olen tietoinen. Olkaa tekin!

Olen yleisesti tietoinen että symbolit merkitsevät ihmisille aika paljon. Häiritsevänkin paljon. Ja siksi jotkut voivat pahastua vaikkapa gay pride -lipuista jotka pistetään salkoon ”johon kuuluisi vain Suomen lippu”. (Ja Aidon Avioliiton lippu. Mutta ”se on eri asia”. Aivan kuten osalle on natsilippukin joka on ”vain kankaanpala josta ei pidä vetää hernettä nenään”. Näin Uudesta Suomesta opin lippukeskusteluista.)

Olen yleisesti myös tietoinen että kulttuuriseen omimiseen liittyy sellaisia teemoja kuin epäkohteliaat vitsit. Ja tässä näen että sananvapaus takaa oikeuden kertoa vitsejä jotka kertovat siitä että niiden kertoja on syvästi moukka joka yrittää loukata muita ihmisiä koska ilmeisesti se on syvällisintä mihin hänen roskainen huumorintajunsa yltää. (Ja uskokaa minua, tiedän että itse monilla paikoin sovin juuri täsmälleen tähän kategoriaan. En minä muuten sitä noin avoimesti kirjoittaisikaan.)

Samoin olen tietoinen että joskus toisen kulttuurin symboleja ja tuotoksia käytetään erikoisilla tavoilla. Usein myynninedistämiseen joka ei hyödytä näitä ihmisiä millään tavalla. Tässä ongelmat muistuttavat silmissäni jonkin verran tekijänoikeuslakeihin liittyviä ongelmia.

Olen tietoinen myös siitä että kulttuurinen omiminen saattaa liittyä siihen että elokuvaan palkataan valkoinen näyttelijä vaikka rooli olisikin ”rodullistetumpi” ja sopisi vaikka intiaanille tai kiinalaiselle. Ja tämä aivan varmasti vaikuttaa negatiivisesti näiden ihmisryhmien rahansaantitilanteeseen. Maskeerattu valkoinen näyttelee vieraan kulttuurin edustajaa. En näe asiaa sinänsä kiellettynä. Mutta osaan nähdä myös ”tilastollisen kuvan” joka on kaikkea muuta kuin ”täydellinen ja virheetön”. Se, mitä tälle sitten voi tehdä on aivan toinen lukunsa.

Yleisesti olen tietoinen myös siitä, että ongelmia syntyy kun ”valtakulttuuri” ”varastaa” ”heikommassa asemassa olevan kulttuurin” elementtejä ja miten nämä eroavat … kapitalismista. Itse suorastaan piehtaroin amerikkalaisissa tuotteissa. (Ja joku voisi pitää tätä ”kulttuurista omimista” ongelmallisena esimerkiksi Suomen kansantaloudelle. Kun ostelen sormuksia Amerikkalaisista moottoripyöräpaikoista sen sijaan että ostaisin siististi jotain saamitavaraa Suomalaiselta korusepältä. Maailmaan mahtuu mielipiteitä ja torjuntaa ja dissauksia eikä se välttämättä ole ihan sama kuin sensuuri. Vaikka helposti/monesti näin kieltämättä tuntuukin ja se on ihan normaalia ja tavallista.)

Siksi en olekaan kieltämässä että et saa pukeutua sulkapäähineeseen. En välttämättä itsekään jätä pukeutumatta sulkapäähineeseen. Mutta kun teen niin niin en ole mikään sananvapauden sankari erikeeperin voimalla. Vaan olen törkymöykkyinen moukka joka tekee mitä huvittaa koska ei juurikaan ymmärrä tai välitä tai välitä ymmärtää muiden ihmisten tunteita ja kokemuksia. Monesti vapaus on juuri sitä. Moukan vapautta rypeä omassa moukkamaisessa typeryydessään. Se on kivaa. Käytän siihen suuren osan elämästäni. Mutta en toisaalta hyvesignaloi olevani jokin suuri vapauden airut ja ”isänmaan puollustaja”.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu