Saanko luvan kiittää riimillä?

Olen melko kiinnostunut kaikenlaisesta oudosta puuhastelusta. Siksi ei ole yllätys, että seurailen kaikenlaisia erikoisia liikkeitä. Juttelin tästä töissä ja tässä esiin tuli se, että he usein vain ottavat etäisyyttä jos henkilöt rupeavat jotenkin urpoiksi. Minä taas yleensä tartun mahdollisuuteen kritisoida ja se muuttuu ärhäkkääksi lähinnä siinä kontekstissa, jossa pääsävynä on se, että omaan pieneen jäniksenkoloonsa uppoava kylähörhö alkaa esiintymään tavalla jossa minun on velvollisuus paitsi kuunnella, niin myös jotenkin ”vastata haasteeseen” niin, että minun joko tulee debunkata heidän ajatuksensa tai kääntyä. Tämä on melko toivotonta sillä tämän tyylisiä ihmisiä ei käännytetä rationaalisella keskustelulla. Tämä on pääsyy miksi ihmiset yleensä väistävät urpoja. Se on kohteliasta ja helpompaa.

Mutta tilanne on kieltämättä vaikea. Sillä joskus maailma ei kysy. Sitä on ikään kuin pakko altistua. Halusi tai ei. Ja tässä hyvin usein vastaan tulee uskonto. Tässä usein korostetaan ns. positiivista uskonnonvapautta. Vaikkapa piispa Seppo Häkkisen tyyliin. Näissä kuvaavaa on se, että vaikka tässä puhutaan positiivisesta ja negatiiviesta uskonnonvapaudesta niin kysymys on oikeasti ryhmäkäyttäytymisestä. On tietenkin helppoa sanoa että koulun yhteistilaisuudet ovat positiivista uskonnonvapautta ja sen vastakohta on negatiivista uskonnonvapautta. Ja tämä luo kuvan kuin se olisi kokonaistilanne. Mutta kokonaistilanne on kuitenkin se, että tosiasiassa tässä ytimessä ei ole se saako kristitty kertoa omasta vakaumuksestaan vaan siitä onko myös muiden pakko ottaa tähän osaa. (Häkkisen huoli sotilasvalasta on itse asiassa tässä vähän oma juttunsa. Itse en näe kahden valan järjestelmää huonona. Itse asiassa kahden valan järjestelmästä taisteltiin. On jännittävää miten teistit ovat nyt ymmärtäneet miten se valan muoto ja oma vakaumus ovat niin tärkeitä. Kun ovat tajunneet voisivat ymmärtää sen sitten myös ateistien kirkkoonpakottamisen kanssa myös.)

Uskonnon kanssa haasteena on se, että jos siitä jättäytyy pois, niin joku valittaa cancelkulttuurista ja ”safe spacejen” huonoudesta. Ja jos sitten vaatii pois, tulee joku huutamaan ”uskontoallergiasta”. Ja jos sanoo omat mielipiteensä avoimesti niin sitten tulee siitä vaikeuksia kun epäkohteliaasti pilkkaa muiden tapoja. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää hiljaisenaoleminen ja mukaanmeneminen. Sellainen sallitaan. On aina hienoa kuulla miten ”annetaan olla ateisti” eli ei tapeta. Kunhan osallituu tapoihin heti kun joku vaan sanoo että ”se on sinun kulttuuria”. (Kuin heillä olisi valtaa päättää asiasta in first place enemmän kuin itselläni.)

Lopputulema saattaa näyttää eräältä tositapahtumalta. Minua pyydettiin kirkkoon ja sanoin, että en haluaisi. Sanoin, että mieluummin ampuisin itseni. Josta henkilö tiesi, että asia on neuvoteltavissa, koska itseni ampuminen ei parhainakaan päivinä ole kovin vastemielinen ajatus. Sitten kun menin kirkkoon, oli siellä materiaalia jolle vahingossa hymyilin ääneen. Kauan. Minut ajettiin pois. Protestoin tätä. Tilanne oli … kompleksi.

Mutta tämän sanotaan olevan pahaa cancelkulttuuria ja sananvapauden vastustamista. Siis vaikka ainoastaan vastapuoli sanoo että mitä en saa sanoa. (On muuten mielenkiintoista myös miten poliittisesti epäkorrektit ihmiset jotka sanovat mitä ajattelevat ja mitä mieltä ovat ovat kovasti sitä vastaan jos vastapuoli ”triggeröityy”. Se lienee suhteellisen vilpitöntä asian ilmaisua.)

Mutta sitten on tietenkin parempia safe spaceja ja parempaa cancelkulttuuria.

Kun kristitty puolustaa sananvapautta, se on vähän kuin se kun PVL:n pojat puolustavat itsepuolustusoikeuksia. Tämän päivän keltainen lehdistö onnistui kuvaamaan oikeudenkäynnistä erikoisia lauseita. Haluttiin opettaa ”Valkoisia nuoria siitä, että väkivallan edessä meistä jokaisella on oikeus puolustaa itseään.” On aika erikoista että itsepuolustuksesta puhutaan näin. Kristityillä on hyvin samantapainen tapa ajatella, että jos jossain on ”safe space” jossa ei haluta kuunnella heitä, niin se on sananvapausrike jossa täytyy tilanne korjata siten että kristityillä on lupa kertoa vakaumuksestaan. Oikeasti tässä unohtuu se, että velvoitetaan kuuntelemaan. Ja käyttäytymään. Ja välttämään kritiikkiä. Mutta sitten jotenkin tilanne ei ole ollenkaan tasapuolinen. Kirkossa pitää olla hiljaa vaikka se on aika määritelmällisesti safe space jossa ei saa kertoa vauvansyöntivitsejä jouluevankeliumin päälle. (Uskokaa minua tässä!)

Tähän liittyen voidaan sitten huomata, että vaikka usein ”cancelkulttuuria” määritellään käyttäytymisen perusteella niin oikeasti se on sitä ”vain kun libit jne. tekevät sitä”. Ja siksi USA:ssa ei nosteta meteliä siitä kun Ben Shapiro ja muut arvokonservatiivit triggeröityvät jos lehden kannessa on mies mekossa. Lisäksi arvokonservatiivit ovat ladanneet esiin systeemin jossa tehdään safe spacea erikoisella tavalla. Kouluissa ei pidä opettaman asioita rasismin historiasta, jos se synnyttää negatiivisia kokemuksia valkoisissa. Mukana on myös pyrintöjä rankaista faktantarkistajia. Nämä ovat sitä parempaa triggeröitymistä.

Ja ennen kuin joku valittaa amerikkakeskeisyydestä (joka on nykyään turhaa; Kaikki poliittiset virtaukset ja talking pointit on kopioitu sosiaalisesta mediasta eikä ole ajanmukaista väittää että ”luterilainen kasvatus on tehnyt kulttuuristamme erilaisen”. Uskon tämän sitten kun saatanapaniikkia, Intelligent Design -rummutusta eikä Q-anonia ole tapahtunut Suomessa. Amerikasta kopioimisen määrä ei ole rehellisesti sanoen myöskään ns. ”ainakaan heikkenemässä”. Ja voima on jo nykyisellään ”aivan riittävä”.) Niin onpa tätä Suomessakin.

Otankin tässä esiin Seurakuntalais -lehden. Siellä Mailis Janatuinen kertoi miten hän oli lopettanut Helsingin Sanomat. Hän koki tämän olevan uskonnonvapauskysymys. Otsikkona oli ”Hesari, kiitti mulle riitti”. Hän kuvasi tuntemuksiaan seuraavalla tavalla: ”Puhkesin itkuun ja huusin täysillä puhelimeen jotensakin näin: ”Jeesus merkitsee minulle sen verran, etten halua nähdä silmissäni teidän sikamessias-kuvianne. En myöskään Päivi Räsäsen häpäisyä. Kiitti mulle riitti. Se oli niin törkeää, etten voi sitä sanoin kuvata!””

Lehden tilausta ei lopetettu väärien faktojen vaan sikamessias -kuvan näkemisen vuoksi. Muutenkin lehti oli Janatuiselle sisältänyt liikaa vääriä arvoja ja mielipiteitä. ”Päätös on oikeastaan kypsynyt mielessäni jo pitemmän aikaa. En kestä sitä vihervasemmistolaisen ideologian, identiteettipolitiikan, feminismin ja suoranaisen moraalittomuuden pakkosyöttöä, mitä lehti harrastaa. En hyväksy asenteellisuutta tiettyjä poliittisia tahoja kohtaan. Minua inhottaa ulkomaanuutisten yksisilmäisyys. En pidä kulttuurina läheskään kaikkea sitä, mitä Helsingin Sanomat viikko viikon perään kulttuurina lukijoilleen esittelee. Ja kaikkein pahinta on kristinuskon mollaaminen lähes jokaisessa lehden numerossa.”

Jos liberaali tekee tämän hän saa kuulla että hän ”triggeröityy” koska itkeskelee eikä käyttäydy 100% tyynesti ja maltillisesti ja tunteettomasti kuin kone ja psykopaatti ynnä muutenkin tottele arvokonservatiivia kaikissa toimissaan. Tilauksen lopettaminen taas on aika määritelmällisesti sen ”cancel -kulttuurin” ydinmehua. Ja se on kuulemma erityisen paha asia. Ja jos sitä eroaa kirkosta ja kertoo että ”päätös on kypsynyt mielessäni jo pidemmän aikaa koska en kestä sitä arvokonservatiivisen ideologian ja identiteettipolitiikan, taikauskon ja moraalittomuuden pakkosyöttöä eli mielipiteen ilmaisua jota se harrastaa. En hyväksy asenteellisuutta Richard Dawkinsia kohtaan. Kaikkein pahinta on, että uskonnon nimissä toimivat, kuten Päivi Räsänen sanoi Hyvinkään ammuskelun yhteydessä että ateismi johtaa joukkosurmiin ja sitä pitää sen vuoksi rajoittaa.” Tämä on kuulemma yksisilmäisyyttä, asenteellista ja ahneen itsekästä.

Itse en näe näin. Minä näen että
1: Vapaassa yhteiskunnassa boikotti omien arvojen ja omien tunteiden perusteella on arvokas asia. Siksi on arvokasta että Janatuinen sai perua lehtensä tilaamisen. Juuri näin vapaa markkinatalous toimii. Jos ihmiselle syntyy tunteita ja hän viestii siitä, se on juuri sitä sananvapautta eikä vain ”triggered – UMAD” -heittelyjen kohde. Jos tunteita herää, se kertoo että asia on tälle yksilölle tärkeää. Ja vapaassa yhteiskunnassa ei ole mielipidepoliisia joka sanoo, että ”naurettavan pienestä pahastuttu – menipä liian pitkälle”. (Jotka jostain syystä usein kulkevat kritiikeissä yhdessä vaikka tässä ei ole järkeä. Jos jokin asia on suuri ja relevantti niin sen kielto voi mennä liian pitkälle. Mutta silloin jos asia on tärkeä niin siitä tunteilu ei ole pikkuasia. Jompi kumpi on valittava.)
2: Saman pitäisi koskea kaikkia sellaisia uskonnollisia instituutioita jotka sanovat kannattavansa uskonnonvapautta. Jolloin ateisteille pitäisi nimenomaan sallia Janatuisen tyylinen ”triggeröityminen ja cancelkulttuuri” ilman että se olisi lähtökohtaisesti jokin kauhea asia.

Ehkä ydinasia onkin Janatuisella hyvin tiivistettynä. ”Suomessa. Muiden tunteita täällä varotaan loukkaamasta, mutta meidän kristittyjen pyhimpiä arvoja saa näköjään jokainen toimittaja loukata niin törkeästi kuin ikinä vain keksii.” Tämä on mielenkiintoista. Koska oikeasti koko yhteiskunta on pitkään mennyt pelkästään kristittyjen pillin mukaan. Kirkko-osallistuttaminen on kuin hesaritilaus jota ei voi perua. Suvivirrestä pitää nauttia mutta Sikamessiasta ei saisi painaa paperille. Janatuinen on hyvä esimerkki siitä miten vastakkaisen mielipiteen näkeminen ahdistaa koska sitä ei ole pitkään joutunut pitämään normaalina. Se on ikään kuin ”poikkeustila” jota kestetään vähän aikaa koska kaikki asiat ovat aina ”muoti-ilmiö” jotka jonkin profetian tjsp. valossa ovat ”pian menossa ohi”. (Aivan kuten joidenkin homous ja minun ateismi ovat ”vain vaihe”.)

Janatuinen on ehkä nähnyt kun muut vaativat itselleen kunnioitusta. Esimerkiksi juuri sitä että jos heille koulun ”kirkottaminen” on  yhtä vastenmielistä kuin Sikamessias hänelle, niin ei halua siihen ottaa osaa. Niin on sanottu että se loukkaa. Aivan kuten Janatuinekin kertoo itkeneensä Helsingin Sanomille erilaista viestintää. (Viestintää, jonka kohdalla ei voi kuin empaattisesti lähestyä asiaa asiakaspalvelijan näkökulmasta.) Tilanne on se, että muut ovat kertoneet että heidän tunteitaan loukataan. Mutta eihän näitä ole koskaan kunnioitettu. En muista milloin olisi omalla kohdallani – tai kenenkään muunkaan ateistin kohdalla – ollut sellainen hetki, että oltaisiin erityisesti kunnioitettu ateistia. (Paitsi jos ateisti on kulttuurikristitty joka Halla-ahon tapaan kertoo että lapsille ihan varmasti todella kerrotaan iltarukoukset samaan tapaan kuin Päivi Räsäsellä ihan oikeasti on homoseksuaaleja ystäviä. Jotka jotenkin eivät tule puolustamaan Räsästä vaikka Räsäsen tukijoukot kovasti haeskelevat somesta homoseksuaaleja antamaan lausuntoja Räsäsen puolesta.)

Janatuinen lienee sotkenut asian vaatimisen asian toteutumiseen. Niiden ero on se, että jos asia ei ole kunnossa niin se vaatii valittamista. Se, miten minun tunteitani on missään näissä asioissa kunnoitettu on sitä että joku valittaa jostain uskontoallergiasta ja cancelkulttuurista. Se on sama kuin Helsingin Sanomat soittaisi perään ja sanoisi että ”kuule, olemme kulttuurisesti merkittävä pitkäaikainen instituutio ja sen vuoksi tulemme  postilaatikostasi joka ikinen päivä ja itse asiassa pakotamme sinut säännöllisesti rituaaliin jossa myös kuulet kun lehteä luetaan ääneen massatilaisuudessa”. Helsingin Sanomat antaa rahat takaisin. (Mielenkiintoista miten lukeminen oli liikaa ja ”Tänä aamuna löytyi eteiseni lattialta jälleen kerran Helsingin Sanomat. Kannoin sen avaamatta kahdella sormella paperinkeräykseen kuin se olisi ollut kuollut rotta” Minä en käsittele tuolla tavalla edes kuolleita rottia. Joista saa oikein valmistamalla oikein hyvää hengen ravintoa.)

Milloin minä saan sanoa kiitokseni ja riitokseni? Saanko niitä muuten kuin kertomalla erittäin asianmukaisia kuollut jeesuslapsi -vitsejä tilaisuuksissa joihin minua on urputettu ja neuvoteltu? Entä jos olisin ateistin lapsi? Miksi, Kun Janatuinen saa itkeä outoja puheluja asiakaspalvelijoiden suut ja silmät täyteen ja esiintyä painokelpoisena uskonvakaumuksen ilmaisun puolustajana, minä olen vaan joku triggeröityjä jonka mielipiteet ovat vääriä ja painotukset liian runsaita?