Vaaligrillini käy kuumana

Vaaligrilli on usein vertauskuva sille, kun media ryöpyttää ja kysyy vaikeita kysymyksiä vaaleissa ehdolla olevana. Vaaligrilli on myös joskus sellainen paikka joita kannattaa kiertää. Vanhoina hyvinä aikoina kaikki puolueet pitivät vaaligrilliä ja halusivat tarjota minulle vähintään kahvia, kenties myös makkaroita. Otin kaikilta. Paitsi kristillisdemokraateilta en ottanut. En pelkästään siksi, että olen huolissani tyrmäystipoista paranoidisti. Vaan siksi, että heiltä tuollaisten ottaminen olisi suunnaltani perin juurin epäreilua.

Näissä vaaleissa ei, poikkeustilojen vuoksi, ole ollut mahdollisuutta tähän. Ei ole ollut ilmaisia lounaita. Tai kahvitaukoja. Kenties sen vuoksi ihmiset ovat käärmeissään Sanna Marinin aamiaisista.

Koska olen valistunut ihminen, olen vilkaissut viihdetodellisuutta, eli erilaisia livetenttejä. (En usko esiintymisiin. Aivan samoista syistä, kuin en pidä ns. debateista joita maailmankuvasodan puolella pidetään. Ja pidetään mukamas älyllisenä. Live-esiintymisissä painaa niin helposti karisma ja yleisön lietsominen.) Mutta ennen kaikkea olen katsonut vaalikoneita. Vaalikoneet ovat keskuudessani äärimmäisen suosittuja.  Asiat joista pidän ja arvostan ovat osoittautuneet aina todella mahtaviksi ja tärkeiksi minulle. Siksi tälle kirjoitelmalla on selvä valistuksellinen ihanne ja oleellinen tilaus.

Vaalikoneet 0vat mielenkiintoinen ilmiö.

Ja se näyttää olevan ulkomailla – tai ainakin USA:ssa – vähemmän suosittu tapa lähestyä asiaa kuin täällä Suomessa. Vaalikoneet kiinnostavat minua ja muita tuntemiani ihmisiä ja moni tuntemattomampikin viittaa niihin. Ehkä algoritmi tuo asiaan tieteellisyyden tuntua. Tai sitten moni lähestyy asiaa kuten minäkin; Ehdokkaita on loppujen lopuksi liikaa ja suuri osa niistä on täysin tai ainakin suurimmaksi osaksi tuntemattomia. Vaalikone onnistuu täsmäämään omat mielipiteet kohdemielipiteeseen. Näin saadaan tulokseksi yksilö. Jolla on samoja mielipiteitä kuin itsellä. Vaalikone myös pakottaa vastaamaan tavoilla jotka asettautuvat jonkinlaiselle jatkumolle. Vaaliväittelyissä poliitikot osaavat usein antaa … poliitikon vastauksia. Jotka ovat savolaisia vastauksia jotka yrittävät olla kuulostamatta savolaisilta. (Joka jotenkin on pahempi asia. Vaikka ei luulisi. Tämä ei lupaa hyvää kaltaiselleni ihmiselle ; Äitini on savolainen ja isäni on pohjalainen.) Pidän vaalikoneissa eniten siitä, että se vähentää työtarvetta. Saan relevantteja ehdotuksia minimityöllä. Pidän tämänlaisesta.

Se, mistä toisiksi eniten pidän siitä, että siihen liittyy shokkiulottuvuus. Vaalikoneet tuottavat teoriassa yllätyksiä. Ehdotuksissa voi tulla omasta mielestä järkyttäviä tuloksia ja sitä voi päätyä tutustumaan puolueeseen tai ehdokkaaseen jota pitäisi mahdottomana siksi, että ei satu pitämään puolueesta. Tämä lienee se syy miksi vaalikoneet eivät ole kovin suosittuja yhdysvalloissa, jossa on usein tärkeää ajaa puolueen asiaa uskollisesti. Lojaliteettia on viety esiin jopa esimerkillä keltaisesta koirasta. Eli on kannustettu äänestämään vaikka keltaista koiraa ennemmin kuin mitä tahansa väärän puolueen ehdokasta mistä tahansa syin.

Toki yhdysvalloissa tästä vaalikoneen tapaisesta maailmasta voi saada hieman esimakua. Jos esimerkiksi katsotaan miten vähän aikaa sitten oli muodissa videoida kun täyttää poliittisen kompassin testin. Näitä jopa analysoitiin. Ja esiin saattoi esimerkiksi tulla republikaani joka nauhoitti testin tekemisen. Ja sitten tulosruudussa oli tehty ns. editointia ja oma paikka poliittisessa kompassissa laitettiin poliittiselle puolueelle sopivaan kohtaan. Mikä siis tarkoittaa sitä, että jos saman testin täyttäää tavalla kuin tämä goppilainen on täyttäänyt, niin saa aivan eri lopputuloksen. Tämä tietenkin kertoo siitä että monet republikaanit ovatkin oikeasti ”sosialistisempia” ja tätä ei pidetä ongelmana ja heille ei huudella ”vääristä vastauksista”. Kunhan osaavat signaloida olevansa ”kokonaisuuden kannalta oikealla puolella”. Tässä on hyvät ja huonot puolensa. (Erityiesti huonot, mutta niinhän se on minun kanssani aina.)

Onnistuin läpäisemään vaalikoneita.

Olen tyytyväinen. Onnistuin pelaamaan vaalikoneita läpi. Ja sain melko laajalla kirjolla ehdokkaita. Kokoomusta, vihreitä ja RKP:ta esimerkiksi. Tämä on yllättänyt joitakuita. Mutta syytän heitä. Jos minua seuraa huolimattomasti, saattaa syntyä mielikuva siitä, että olisin erityisen vasemmistolainen. Syynä on kuitenkin enemmän näköharha. Olemme niin identiteettipolitiikan sokaisemia – erityisesti konservatiivit näyttävät hukanneet kaiken nyanssintajun ja heille asiat ovat ”puolesta tai vastaan” hyvin erikoisella kokonaisvaltaisella tavalla – että tässä kritiikin aihe saattaa muuttua tulkinnoissa jotenkin kategoriavihaksi. Koska olen ongelmakeskeinen – lue:negatiivinen, kyyninen ja pessimistinen – tyyppi, niin saattaa syntyä ajatus jossa vihaan syvästi kokonaisia ihmisryhmiä kategorisesti.

Mikä ei ole läpeensä väärä mutta ei silti yhtään oikea tulkinta. Olen hyvin misantrooppinen. Liittyisin misantrooppisten ideoiden kannattajiksi mutta en pidä ismeistä ja lisäksi halveksuisin kaikkia liikkeen jäseniä. Enkä vähiten siksi, että he ovat ottaneet minut jäsenekseen. ; Oikeasti ihmisten tallaamiseen liittyvä öykkärikäytös on painottunut voimakkaasti tiettyihin ideologisiin puoliin. Mutta en ole niitä jotka vihaavat kategorisesti kaikkia uskovaisia siksi että heillä on sisällä haittatoimijoita. (Vihaan vain heitä jotka tekevät haittatoimintaa tai vähättelevät haittatoimijoita tai jotka eivät puutu ongelmaan vaan ignoroivat sen, usein erilaisilla red herringeillä.)

Karkeasti sanoen voisi jopa heittää, että jos minua ei tunne yhtään, ensimmäinen yllätys voi tulla pienestä altistumisesta. Silloin voi tulla jopa mielikuvia siitä, että olisin jonkinlainen vihainen kommunisti. Mikä on puoliksi oikein. (Kommunismi on väärin.) Sitten, kun tietää minut hyvin saattaa yllättyä kun heitän asioita, jotka oikeasti ovat sosialistisia. (Kannanotot tiettyjen tarkasti rajattujen aihepiirteiden yksityistämistä vastaan.)

Olen poliittisesti ”keskemmällä” kuin voisi uskoa. Minulla on äärimmäisen hyperbolisia ilmaisuja ja kauhea temperamentti. Mutta nämä muotoilukysymykset eivät tavallaan tee muuta kuin näköharhan. Mielipiteeni ja poliittinen asemoitumiseni on itse asiassa hyvin laimean sentristinen. (Olen ”South Parkin” kasvatteja.) (Kohdistus on tavanomainen mutta tätä voi olla vaikeaa huomata, koska huomio kiinnittyy siihen puoleen joka on kaikkea muuta kuin laimeaa ja kohtuullista.)

Kantava yhdistävä teema vaalikoneista saamissani ehdokkaissa – puolueesta toiseen – näyttää olevan ehdokkaiden nuorisotyö. Tämä ei ehkä hirveästi yllätä. Olenhan joskus muistanut kehua Mika Niikkoa tekemästään nuorisotyöstä. On tavallaan kuvaavaa, että vaikka en koe mitään nostalgiaa lapsuuttani enkä varsinkaan nuoruuttani kohtaan, tämä vaikuttaa olevan se joka on kohdallani tärkeä ”erotteleva mittari”. Asia ei ehkä ole arvoissani kaikista suurimmalla sijalla, mutta tähän tarttumalla kykenee erottautumaan muista puolueista ja ehdokkaista jotka muutoin ovat muilta osin hyvin samanlaisia. (Minusta on hassua että nuorisopuolen hommat nousevat esiin. En osannut odottaa sitä. Minulla ei ole mitään tekemistä nuorison kanssa eikä touhunsa sillälailla ole omaa elinpiiriä. Olen jo aika vanha ja minulla ei ole lapsia ja pyrin pysymään erossa kaikenikäisistä ihmisistä vauvasta vaariin. Onhan se kai hyvä, että heillä on muuta tekemistä kuin päristellä mopoja minun ikkunani alla. Loppu.)

Valikoin tarjotuista ehdokkaista kuitenkin infrastruktuuria koskevien mielipiteidensä mukaan. Kuntavaalit ovat paikallista päättämistä ja  joudun elämään sellaisessa infrastruktuurissa joka ympärilleni rakennetaan. (Leppävaaraan rakennettiin minusta osuvanniminen OOPS. Paikalla oli ennen itselleni rakas rotta ja satakielipusikko ja koirapuisto. Satakielet hiljenivät ja rotat tunkivat asuinalueeni pensaikkoihin. Tyylikästä ja viehkoa että saan jatkuvasti pienellä vaivalla lounaita.)

Vaatimaton kantani on että raidejokerin fanit saavat jonkun muun kuin minun ääneni. (Sitä ei tosin enää voi estää. Tämä on periaatekysymys. Aivan kuin taksiuudistus / taksilain muutos. Taksijärjestelmien muutosten tekemisen aikaan oli kyllä tiedossa mitä se aikaansai. Juttuja tietää katsomalla muiden maiden taksijärjestelmiä ennalta edes puolella silmällä. Taksiuudistusta kannattava oli joko paha tai tyhmä. Sellaisista ei voi sanoa muuta, kuin että heistä on hädin tuskin omistaan asioistaan päättämään, joten ei heistä taatusti ole muiden asioista päättämään. Nämä tyypit saavat minulta anteeksi heti kun heille tehdään aivonsiirto. Kiitos ajastanne.)

Kokoomusongelma

Minulla on kokoomusongelma. Ja se on hyvin tärkeä asia. Ei vain sillä tavalla jolla olen jutun tähän asti alustanut. Eli tärkeä itselleni omista narsistisista syistä. (Näitä ei pidä koskaan väheksyä. Vietän suurimman osan elämästäni itseni kanssa. Olen itse asiassa ainoaa seuraa jota en väistä. Syy ei tosin ole narsismissa vaan pakenemisen mahdottomuudessa; Minne tahansa menenkin, siellä olen.) Ja tämä johtuu äänenlaskentamenetelmästä. D’Hondtin menetelmästä. Joka on laskutapa joka määrää kuka on ”objektiivisesti voittanut”. Samalla tavalla kuin algoritmi ”objektiivisesti antaa” vaalikoneessa parhaan ehdokkaan Juuri Sinulle.

Osa voi käydä näistä syvää ja perusteltavissaolevaa eettistä keskustelua. Osa esimerkiksi voi suosia Sainte-Laguën menetelmää siksi, että siinä pienillä puolueilla on parempi ja vahvempi asema. Näen tämänlaisen keskustelun arvokkaana. Mutta olen laiska. Ja sen vuoksi tyydyn mieluummin olemaan ovela ja pelaamaan määritellyn pelin säännöillä ja sen sisällä. Mielestäni tämä ei ole kunniakasta. Mutta se on kunnollista verrattuna siihen, kuinka muutama vuosi sitten perussuomalaisten parissa oli vallassa muoti jossa kritisoitiin erityisesti käytössä olevaa d’Hondt -järjestelmää. Silloin kuulin paljon puhetta sananvapaudesta ja kaikkien kuuntelusta. Nyt, kun puolue on suurin ja voisi tälle asialle ehkä jotain enemmän tehdäkin, on tämä näkökulma kokonaan kadonnut. Muutkin pelaavat strategialla. Mutta vaihtavat sitä hyötyäkseen itse.

D’Hondtissa yksinkertaistetusti ensin lasketaan puolueen/vaaliliiton kokonaisäänet. Toisessa vaiheessa laitetaan puolueen jäsenet järjestykseen siten, että eniten ääniä saanut on ensimmäisenä, toiseksi eniten ääniä saanut toisena jne aina vähiten suosittuun asti. Ja sitten vaaleissa saatujen paikkamäärien mukaan otetaan listalta parhaat. ; Tämä on tavallaan nokkela tapa. Ja se huomioi ainakin sen, että jos joku puolue on hyvin suosittu ja sillä on pari suurta äänisaaliita keräävää tyyppiä, niin ei vahingossa käy se, että vain nämä pari megasuosittua pääsisi läpi ja sitten todella suositut mielpiiteet saisivat vähän edustajia.

D’Hondt on minusta monella tavalla huomioonotettava. Ja minulla on sen vuoksi Kokoomusongelma. Huomioitavaa on se, että poliittinen puolue ei ole mikään siisti kanttarelli. Tämä näkyy tietysti osittain myös vaalikoneiden tuloksissa. Kun katsoo mitä tuntemani ihmiset ovat saaneet vaalikoneissa, on tavallista että ehdotuksia tulee useista puolueista. Yksilöt eivät siis ehkä ole poliittisesti kovin konsistentteja. Tai ehkä ehdokkaat eivät ole. Mutta Kokoomuksen onglema on se, että Kokoomus ei ole kovin konsistentti. Ja kannaltani se on jakautunut juuri niissä kysymyksissä jotka ovat minulle itselleni yksilönä todella tärkeitä. (Ja tämä on havaittu objektiivisesti ehdottoman tärkeäksi keskuudessani kun mietin ankaraa ja mitä tärkeintä kysymystä. Kuten sitä miten kirjotetaan vähäinen määrä numeroita paperilapulle.)

Voidaan sanoa, että kun vaalikone ehdottaa minulle Kokoomuslaista, niin se tekee sen syystä. Olen arvoliberaali ihminen, jolla on liberaali suhtautuminen talousasioihin. Siksi on olemassa sellainen Kokoomuksen alatyyppi joka osuu tähän kombinaatioon erinomaisesti. Jos he saavat valtaa, siitä olisi minulle aika paljon rapsuttelua. (En sano että ”yhteiskunta toimii hyvin” koska vaikka se lienee tavoitteena niin en ole ihan niin arrogantti kuin annan ymmärtää. Ymmärrän että vain kaikista dogmaattisimmilla oikeaoppisuusveikkosilla on ajatus että heidän mielipiteensä on objektiivisesti yksi ja sama kuin yhteiskunnan paras. Tämä teema on niin tärkeä että rakensin koko tämän ”suosittu keskuudessani” -vitsikombon tähän kirjoitukseen tukeakseni tätä ajatusta koko jutun ajan.)

Ongelma vain on se, että koska ääni menee ensisijassa puolueelle, niin on huomioitava että Kokoomuksessa on myös ”kypäräpappien siipi”. Olenpahan itsekin saanut nähdä vaaleissa kiinnostavia asioita. (Vanhassa kotikaupungissani oli muuten ehdolla kaveri joka aikanaan löysi hyveellisiä puolia Breivikin toiminnasta ja joka diggaili Soldiers of Odineja. En tiedä onko hän vuosien mittaan eheytynyt. Ja kiitän Darwinia siitä, että en joudu asiaa selvittämään voidakseni miettiä puolueita joille antaa ääntä.)

Erityisesti mieleeni tulee eräs Etelä-Suomalainen Kokoomuksen ehdokas joka laittoi vaalimainokseensa maininnan siitä että hän puolustaa yleisesti suomalaista kulttuuria ja suvivirttä spesiaalisti. Henkilö, joka laittaa suvivirsikiistan vaalimainokseen osoittaa minulle että hän ei edes ymmärrä uskonnottomien näkökulmaa. Ja sille että ei tiedä jos se on tärkein vastapooli omassa mainonnassa on sellaista, että se ei ole voinut oikein mitenkään olla hyväksyttävää. Ignoranssin ainut syy on se, että on vihan kohde ja sitten ei viitsitä edes katsoa mitä se vihollinen tekee. (Minulle tämä taas on kunnia-asia. Jopa Tapio Puolimatka on minun kanssa sähköpostissa puhuessa kehunut sitä miten luen kanssani erimielisten kirjoja jne.)

Oma näkemykseni on se, että karkeasti maailmassa on skisma jossa ovat joko tämänkaltaiset ihmiset tai minunkaltaiset ihmiset ja mitään rauhaa ei ole mahdollista synnyttää. Jos tyyppi lietsoo suvivirsikiistaa – vaikka ateistit eivät suvivirttä pitäneet sellaisena elämän ja kuoleman kysymyksenä kuin sanotaan – niin on selvää että minua tai muita uskonnottomia ei tarvita kiistan ylläpitämiseen. Jos emme sano mitään niin jostain hihasta nykäistään joku manufactroversy.  Ei tarvitse haluta kieltää suvivirttä tai kirkkoja. Nämä tyypit keksivät joka tapauksessa, että ”joo, tämän asian NUO haluaa OTTAA TEILTÄ POIS”. (Jos minä en tykkää että minut pakotetaan kirkkoon jumalanpalveluksen aikana on aika eri asia kuin että kävisin kirkoissa polttopullojen kanssa silloin kun siellä ei ole ketään. Ei tuollaisille ihmisille kuitenkaan. Poliittinen pelinsä vetää kierroksia joiden kohteeksi ei ole mukavaa joutua.)

Tämänlaisten ihmisten valtaanpääsy haittaa elämääni ja pyrintöjäni maksimaalisella tavalla. Kuolen jos joku tälläistä äänestää. Mutta en sen äänestämisen vuoksi vaan siksi, että me kaikki tuppaamme kuolemaan. Hyväksyn ”väärät mielipiteet ja huonot äänet joiden kohde on täsmälleen samalla tasolla kuin ääni joka heille menee”. Mutta tässä on tietenkin strateginen mietintö aiheesta joka koskee sitä mitä minun kannattaa keskuudessani päättää äänestettäväksi.

D’Hondtin menetelmä tekee Kokoomuksesta jännittävän äänestyskohteen; Joko sillä voittaa maksimaalisesti tai häviää maksimaalisesti. Mieluummin annan ääneni jopa Perussuomalaisille – puolueelle joka konsistentisti on sellainen että se ei aja minun arvojani tai minun asiaani. Ja jos suomalaisuus määrittyy heidän kauttaan niin sitten en kai ole suomalainen. Olen toki aika kaaooittinen äänestäjä. Kerran äänestin Päivi Räsästä. Koska muistaakseni ykkössijallani olleessa puolueessa ilmeni jonkinlaista epäpyhien arvojeni päälle oksentamista. Koska tämä puolue oli Keskusta, niin olen itse asiassa jälkikäteen sitä mieltä että Räsänen ei ollut huono ääni laittaa vakavastiottaenkaan. Hän on toki silmissäni kirkkohihhuli jolla on vääriä mielipiteitä ateismista ja abortista. Mutta sosiaalipolitiikkamme ei ole monin paikoin ”niin erilaista”. ; Eli oikeastaan mieluummin äänestän kristillisdemokraattia joka ei saa mitään aikaiseksi kuin otan riskin kypäräpääkokoomuslaisesta.

Käytännössä tämä tilanne estää minua äänestämästä sen kautta mikä sopisi omiin näkemyksiini  eniten. Olenkin siksi päätynyt äänestämään toista puoluetta kuin Kokoomusta. Sen sisällä ei ole samanlaista riskiä minulle itselleni. En kerro tätä puoluetta, koska en pidä siitä kovin paljoa. Se ei tavallaan aja itselleni niin tärkeitä asioita niin paljoa. Mutta olen negatiivinen ihminen ja odotan yleensä pahinta. (Minulle lottokin on vain tyhmyysverotusta ihmisille, jotka ovat huonoja matematiikassa.) Se puolue jota äänestän ei pidä sisällään ryönäyllätysmahdollisuutta.

Tämän vuoksi olen käynyt kuumana ja hiilenä. Nämä vaalit todellakin grillaavat. Grillaavat minua. Grillaavat arvoja ja strategiantajua. Kysyvät miten paljon soitan paranoidia. En pidä vastauksista, joita saan. Syytän yhteiskuntaa. Ja itseäni.

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu