”Vaikeaa uskoa”

Olen tunnetusti periaatteissani ”tinkimätön” ja ”rohkea”. ”Tinkimätön” on tässä synonyymi ”fanaattiselle” ja ”rohkea” ”tilannetajuttomuudelle”. Olen käsittänyt, että viestintä nykymaailmassa toimii tällä tavalla. Jos on jotain negatiivista niin asia muuttuu hyväksi retorisesti.

Näen relevantiksi lainata Charles Bukowskia. Hänellä oli muutama sanottava tähän tilanteeseen. Ensimmäinen voisi olla se, että intellektuelli sanoo helpon asian vaikeasti ja taiteilija vaikean asian helposti. Ja toinen se, että osa meistä menettää mielensä ja on pelkkää sielua. Heistä tulee hulluja. Toiset menettävät kaiken sielun ja ovat pelkkää mieltä, ollen intellektuelleja. Osa menettää molemmat ja he tulevat hyväksytyiksi. ; Olen toki kiehtovasti huomannut että monesti on valittava, onko persoona vai kylmäksi lihaksi tullut ankea repressio. Itse olen kokenut luonteen/persoonan hankkimisen haastavaksi, ja olen tukeutunut sen sijaan haastavaan luonteeseeni ja persoonaani. On mukavaa heittäytyä omiin ongelmiinsa ja korovata persoonan niihin liittyvällä performanssilla.

Ja käytän sitten tätä hyvin päämääräsuuntautuneella tavalla. Tämä on tarina yhdestä seikkailustani.

Jotkut ehkä muistavat, kuinka blogasin vähän aikaa sitten Valavuoresta. Tai en Valavuoresta vaan hänen tietyistä väitteistään ja niiden suhteesta maailmaan. Tämä kirjoitus on sitten tavallaan enemmän Valavuoresta. Tai oikeastaan ei. Se on oikeastaan siitä miten me luomme toisista ihmisistä erilaisia performansseja. Ja sotkemme tämän persoonallisuuteen. Kun sitä tekee muille kuin itselleen, lopputulos on paljon pahempaa. Tai siis on, jos uskomme edelleen johonkin kantilaiseen ajatukseen muiden ihmisten välineenä käyttämisestä.

Asia on kiehtova, koska Valavuori tosiaan aikaisemmin selitti paljon leimoista. Valavuori kertoi mielellään miten hänen yhteistyökumppaneitaan oli lähestytty ja mukana oli sitten käytetty erilaisia sanoja, kuten ”homofobi”. Hän kiinnitti paljon huomiota siihen, mitä nimityksiä hänestä käytetään. Toisaalta samaan asiaan tarttui Sanna Ukkola, koka kovasti oli Valavuoren puolella.

Näen Ukkolan huomiot ns. Streisand efektistä oleellisena. Nykyaikana usein vastustus on mainoskampanja. Tämä muistuttaa menneitä vuosia kun eräs pelitalo teki pelimainontaa lietsomalla ristiriitaa. Siellä oikein maksettiin ihmiselle joka kertoisi miten pelejä pitää kieltää ja rajoittaa. Sensuuripuhe kun innostaa ostamaan. Mutta tässä kiinnitän huomiota kohtaan ”En usko, että Valavuori olisi millään tavalla homo- tai transfobinen – olen keskustellut hänen kanssaan näistä aiheista, mutta urheilumaailmassa elävänä, räväkkänä kommentaattorina hän ei osaa poliittisen korrektiuden vaatimia sanoja ja jos osaisi, tuskin piittaisi niistä pätkääkään.” En toki ole ihmeissäni jos Ukkola tuntee ties ketä. (Hänen puolisonsa on ”legendaarisen statuksen hommalainen”.)

Ukkola tiivistää tähän jonkinlaisen argumentin joka perustuu siihen että kyseessä olisivat vain väärät sanat. Ukkolalle on vaikeaa uskoa että Valavuori on homofobi. Itse näen että on kiinnostavaa selvittää miten hän sen tietää. Koska homofobikin voisi rikkoa poliittisesti korrektia kieltä. Ukkola korkeintaan maalaa mahdolliseksi toisenlaisenkin selityksen. ; Itse näen että Valavuorella on joka tapauksessa rooli. Ukkolaa kiinnostaa aivan yhtä vähän Valavuoren todellinen olemus kuin niillä Ukkolan kuvauksissa olevilla cancelkulttoroijillakaan. Valavuori on molemmille puolille pelinappula ja rooli. Ja kuten Ukkola kertookin, Valavuori myös tienaa prosessissa koska provokaatio luo katsojia. Koska parasosiaalisessa suhteessa katsojia ei kiinnosta Valavuori vaan se, että Valavuorilla on rooli ns. ”kulttuurisodassa”.

Ja tähän liittyy eräs projektini.

Projektini joka vaati hirveän paljon töitä. Mutta joka ei sitten ole ollut hirveän hedelmällinen. Kun Valavuoren projekti eteni, halusin selvittää asioita tarkemmin. Ja tässä yhteydessä otin suoraan yhteyttä tahoon liittyviin toimijoihin. Tai yritin ottaa. Selvitin että Mona Bling on ollut lähettämässä sähköposteja. Suunnitelmani olikin seuraava; Kysy sekä Blingiltä että Valavuorelta näytteet näistä lähetetyisti maileista ja analysoi onko mukana argumenttirakenteita.

Esimerkiksi jos Valavuorta syytetään homofobiksi niin onko tämä tyhjä syytös vai onko tässä linkkejä. Jos molemmat antavat samansisältöisen sähköpostin voin luottaa että sähköposteja ei ole vääristelty prosessissa. Jos viestit ovat erilaisia, pumppaa Valavuoren yhteistyökumppaneilta sähköposti ja katso kumpi on muuttanut viestiä. Tee tästä juttu.

Valitettavasti suunnitelma ei toiminut. Valavuorelta ja hänen yritykseltään ei tullut vastausta. Mona Bling taas on kätkenyt sähköpostiosoitteensa. Twitterissä en kysele koska tietyt viestintäkanavani ovat ”valtionsalaisuuksia”. Aidon Avioliiton spammauksien jälkeen olen kätkenyt sähköpostini julkisuudesta. (Ja tätä kautta osaan sanoa että Ukkola on sydämellinen puolustaessaan massana someärhentelyn alle jääneitä ihmisiä. Nuorgamia ja Valavuorta. Sympatiani tältä kohdin ovat heidän puolellaan. Riippumatta siitä onko Valavuori homofobi vai ei.) Toisin sanoen jos toinen ei lähetä sähköpostia ja toiseen ei edes saa yhteyttä niin on suhteellisen vaikeaa jatkaa tätä projektia.

Mutta mitä on vaikeaa uskoa?

Netissä löytää asioita. Esimerkiksi on aika kuvaavaa nähdä miten Valavuorella asiat toimivat. Mona Bling kertoo twitterissään esimerkiksi siitä miten paljon hän saa vihaviestejä, joista monet ovat väkivallalla uhkaavia. ”Aikamoinen pyörityspäivä oli tänään. Kävin läpi Instagramissa noin 500-600 vihaviestiä, joissa osassa uhkailtiin myös väkivallalla. Case-@Valavuori jatkuu varmasti huomenna vielä myös, uskoisin.” Aleksi Valavuoren erittäin humaani reaktio väkivaltauhkauksiin on että ”Jatkuu varmasti jo tänään, toki myös huomenna ja ylihuomenna. Se mitä Mona ja moni tuu tekee, mulla on sille nollatoleranssi. Se on sairasta ja kaikin tavoin vaarallista etenkin heille, jotka oikeasti tasa-arvoa toivovat. Täältä ei heru sulle yhtään sympatiaa tai myötätuntoa.”

Sehän on mainiota. Siis minun kannaltani. Koska tuollaisten lausuntojen jälkeen minulle on aika tarpeetonta miettiä trivialiteetteja kuten homofobiaan. Itse koen sympatiaa jos joku uhkailee väkivallalla kristittyjä. Jopa sellaisia joista en pidä yhtään. (Mikä tarkalleen ottaen ei taida muuttaa speksejä juurikaan. Anteeksi.) Voin katsoa tietoa joita henkilöstä on. Ja sitten on mahdollista tehdä tästä oikeasti tietoperäisiä arvioita siitä mikä Valavuori on rooliensa takana.

Ja tässä yhteydessä voidaan tarttua siihen, mitä on ”vaikeaa uskoa”. Valavuoren lausunnoissa kerrotaan miten hän esimerkiksi ei ole homofobi. Mutta tässä kohden ongelma on tietenkin se, että jos oikeudessa luotetaan vain siihen, että syytetty sanoo ”olen syyllinen”, maailma näyttää paljon rikollisemmalta. Valavuoren lausunto tästä kohusta oli kiinnostava koska hän väisti aika vahvasti homoaihetta. Mutta googlen maagisin lahjoin on mahdollista löytää että Valavuori on ollut kohuissa nimenomaan homovastaisista läpistä. Huumori on toki joskus karua ja karkeaa. Ja se voisi olla vain signaali siitä mitä ”nyt ei ehkä ole niin vaikeaa uskoa”. Minun ei ole kovin vaikeaa uskoa homofobiksi ihmistä joka aikaisemmin on esimerkiksi saanut potkut siksi että toiminta on ollut homoastaista. Huomatkaa, että en tässä vielä väitä Valavuorta homofobiksi. Ukkola puhui ”vaikeasta ja helposta uskomisesta” ja lähestyn tätä episteemisestä näkökulmasta. Jokainen voi aivan itse kotonaan omilla aivoillaan ajatella pitääkö kuinkakin helppona tai vaikeana uskoa että homofobi olisi ihmnen joka on avoimesti sanonut että ”Meille ei homoja palkata”.

Muutenkin voitaisiin sanoa, että Valavuoren tilanne on siitä kiehtova, että Jari Tamminen on koostanut videon jossa Valavuoren puolustusvideo liitetään hänen omien sanojensa kanssa. Tässä videossa on jotain joka voisi kenties olla Blingin sähköpostin todistusaineistomateriaalia. (Mikäli sellaista on lainkaan ollut. Sähköpostini on sirittänyt sirkkaa, edes mainosposti ei sinne löydä. Tämä on valitettava yksityiskohta joka kieltämättä syö aika paljon kokonaisuudesta. Vika ei ole minun. Olen yrittänyt.) Nautin tästä lähes yhtä paljon kuin modernista runoudesta.

Mikä minua näissä ärsyttää?

Monesti keskustelu tälläisistä taipuu ”mielipidepuheeseen”. Eli katsotaan asiaa vain mielipiteiden (karkeasti sanoen johtopäätösten) kautta. Eli jos jotakuta kritisoi se johtuu ”vääristä mielipiteistä”. Tässä ”poliittinen epäkorrektius” on usein sanapari jolla luodaan ajatus vilpittömyydestä. Vilpittömyys on tietenkin siitä hienoa että se muistuttaa siitä, miten toimii tämän blogaukseni aloituskappaleen logiikka.

Mutta oikeasti taustalla saattaa olla sekin, että ”poliittinen epäkorrektius” on vain keino väistää vastuuta ja sanomisia. ”Suoran puheen” sijaan usein kyseessä on itse asiassa se, että halutaan siirtää keskustelu pois asiasta. Eli vaikka siitä onko Valavuori oikeasti homofobi. Puhumalla poliittisesta korrektiudesta saadaan tavallaan häivytettyä pois se, onko syytös asiallinen vai ei. Ja tämä liittyy erityisesti laitaoikeistolaiseen dogwhistle -politiikkaan.

En tiedä kuinka yleistä tämä on. Mutta ainakin itse kunnioitan paljon enemmän rehellisiä natseja kuin heitä jotka teeskentelevät olevansa vain kansallismielisiä kämyskeneläisiä. Näin ollen minulla ei ole ”kovin paljoa” esimerkiksi Tuukka Kurua vastaan. Hän kun aika suoraan sanoo että hän ei ole omia näkökulmiaan juurikaan piilotellut. (Mikä ei tarkoita sitä että jokainen joka sanoo olevansa kansallismielinen olisi natsi.) Itse kunnioittaisin Valavuorta miljoona kertaa enemmän jos hänen selkärankareaktionsa homovastaisiin lausumiinsa tarttumisesta olisi mitä tahansa muuta kuin vallitseva; Joko asian ohittaminen ja hyökkääminen tai uhriutuminen. Itse kunnioittaisin Valavuorta enemmän jos hän ei kiemurtelisi tällä tavalla vaan suoraan todistaisi miten on ajanut homojen asiaa teoissa ja sanoissa tai sitten sanoisi suoraan että tottakai hän ”dissaa niitä takatuuppareita” (tjsp).

Jotenkin tämä suora ja rehti poliittinen korrektius on sitten se, mitä hän aina kriisiviestintäänsä osaa laittaa. Kaavana on, että poliittinen korrektius lauotaan ja sitten kriisiviestinnässä ei näy pätkääkään siitä mitä mukamas vihaa. Sen sijaan tehdään asioita, jotka vaikuttavat kikkailulta. Erikoista on, että Ukkola ei näe tässä mitään ongelmaa. Suora mies kiemurtelee poliittisen korrektiuden kiemuroissa ja tämä on se jolla hänet pitäisi tuomita kriiseissä. Ja sitten kaiken muun aikaa meno on .. jotain aivan muuta.

Minua vain ärsyttää kun näyttää siltä että julkinen puhe on erilaisilla kiemurteluilla viety siihen että ihmiset eivät enää ole natseja koska sille on jokin toinen sana. Ja silloin poliittinen korrektius on mennyt niin pitkälle ettei edes natsia saa natsiksi sanoa. Joka on määritelmällisesti todella pienen detaljin verran erilainen. (Pahin mihin olen törmännyt on ollut lausunto jonka mukaan ”PVL ei ole natsistinen koska jos PVL on natsistinen niin sitten kaikki kansallissosialismi olisi natsismia”. Tämä oli yksittäistapaus ja lausunto on tässä koska se kelpaa hyväksi vitsiksi. ISKTR -logiikan tunsivat jo Kummelitkin!) Alamme olemaan vaiheessa, jossa seuraava luonteva askel on se, että meille opetetaan koulujen historiantunneilla miten Joseph Goebbels kiinnostui kansallismielisestä etnonationalismista ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja purki nuivan maahanmuuttokriittisiä mielipiteitään aluksi omakustantamattomuuskirjoihinsa, kuten kirjaan ”Michael. Ein deutsches Schicksal in Tagebuchblättern”.

Poliittisen epäkorrektiuden ongelma on se, että se ei ole poliittisesti epäkorrektia. Ja niin kauan kuin näin on, vaikuttaa kovasti kuin ”Känkelöinti” tarkoittaa sitä että ”ihminen kohtaa siihen että hänen sanomiseensa on muilla ihmisillä mielipiteitä ja tällä on vaikutusta kaikkeen mihin liittyy sosiaalisia verkostoja. Vaikka henkilö ei yhtään haluaisi, eikä hän osaa edes hävetä sanomisiaan.”

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu