Voi kun tulis luoti ja…

Minun ei ole, yleisesti ottaen, järkevää puhua tuliaseista.
1: Ensinnäkin tuliaseet ovat silmissäni esteettisesti ja eettisesti banaaleja sekä tietenkin erityisen epämiehekkäitä. (Olen melko tunnetusti miekkamies. Ja valinta ”miekat vai pistoolit” on valinta herrasmiehen ja ei-herrasmiehen välillä.)
2: Toisekseen olen todella huono ampuja. Olen toki käynyt armeijan, mutta tästä on aikaa. Ja vaikka ei olisikaan, niin jouduin esimerkiksi jäämään viikonlopuiksi kasarmille ampumaharjoittelua varten. Maalitauluni olivat silti useimmiten, luutnantin asiantuntevalla arviolla, ”hammaslääkärin unelma”. Jos Dave Grossmanin kirja On Killing: The Psychological Cost of Learning to Kill in War and Society” kuvaa sitä, miten harjoittelematon psykologisesti normaali ihminen ampuu sodassa tahallaan ohi, olen niitä joilla intentio ja psykologia vaikuttaa osumistarkkuuteen harvinaisen vähän. Psykologia vaikuttaa korkeintaan siihen miten kovasti kiistän ykköskohdan olevan jotenkin kausaalinen kakkoskohdasta.
3: En tiedä aseiden rakenteesta kovin paljoa.

Kaikki kolme pääkohtaa ovat mainio syy olla kirjoittamatta ja lukematta tätä blogausta. Mutta kirjoitan silti. Juha-Pekka Kosonen nimittäin kirjoitti 3D aseista. Sen lisäksi olen suomalainen ja Erdoganin auktoriteetin mukaan olen tietenkin terrorismiin sotkeutunut. Ja sanotaan näin että jos Armenialaisten kansanmurhaa kiistävä ja sen vakavuutta vähättelevä liittää mitä tahansa terrorismiin, otan hyvin vakavasti sen että kyseessä on kokemusasiantuntijuus jossa koira koiran tuntee. (Tämä oli iva ei faktuaalinen statement. Tätä ei pitäisi joutua täsmentämään. Mutta elämme todellisuudessa jossa kommenttien sisältö väittää minun olevan kommunisti jos varsinaisessa tekstissä ivaan että asuinalueeni rumat kerrostalot eivät ole kommunistisia kerrostaloja koska niiden seinällä on maalia…. Toki ymmärrän että tämä täsmennys on tarpeen siinäkin mielessä että venäjämyönteinen MV -lehden propaganda on pitkään väittänyt juuri samaa mitä Erdogankin. Että punavihreä maahanmuuttopolitiikka tekee meistä ”terroristijärjestöjen majataloja”. Sama ”asia”sisältö, hieman eri sanavalinnalla.)

Kososen juttuhan oli toki tavallaan argumenttirakenteeltaan otsikkoaan myöten ns. whataboutismi. Ja niiden kohdalla tapahtuu usein aika syviä ongelmia. Sillä ne ovat priorisointiteemaisia juttuja joista vedetään kokonaisvaltaisia kommentteja. Jopa minä ymmärrän että kun puhutaan ongelmakohdista ja ollaan tosi monomaanisen keskittyneitä niin se ei tarkoita että jos pitää yhtä asiaa uhkana ei pidä toista asiaa uhkana. (Todiste; Voin olla aina syvästi huolestunut sekä perussuomalaisista että kristityistä.) En usko että Tullin kiinnostus 3D aseisiin tarkoittaa tai implikoi millään normaalilla logiikan tai suhteellisuudentajun reunaehdoilla sitä, että Tulli ei olisi huolestunut rikollisten hallussa olevista muista aseista.

Mutta on hyvin mielenkiintoista ja oleellista tajuta että 3D aseet ovat mielenkiintoinen asia ottaa esiin. Ja niitä ei välttämättä tarvitse lokeroida millään tavalla omaan kastiinsa. 3D -aseethan liittyvät Suomeenkin. Tullihan löysi aikamoisen jännittävän 3D -tulostettujen konetuliaseiden maahantuonnin. Mutta samanaikaisesti myös Kososen mainitsema omien aseiden jyrsiminen erilaisilla laitteilla on itselleni siinä mielessä tuttu, että (1) erilaiset äärioikeistolaiset tahot omissa ryhmissään uhoaa sellaisia tehneensä, kenties heillä on tai sitten se on vain viina verenkierrossa. (2) jopa Kataja -vyyhdin yhteydessä tuli kenties liiallisten murhaepäilyjen lisäksi aivan asiallista tietoa tuliaseiden omaperäisestä rakentelusta metallityökaluilla. Mutta samalla tietenkin Kataja-tapauksessa myös oikeiden ja laillisten tuliaseiden kohdalla on havaittavissa ”tiettyä holtittomuutta”. Tuliaseita väärinkäytetään monilla erilaisilla tavoilla.

Kun itse mietin tuliasekysymystä olen huomannut että;
1: Amerikoissa tuliaseiden omistajat ovat useimmiten hyvin maltillisia mutta heille kohdennettu mainonta on suhteellisen häiriintynyttä. Maassa on melko irvokas ”itsepuolustustuliase” -argumentointi jossa tosi patriootti on alati valmis myös puolustamaan itseään oman maansa hallitusta vastaan. (Maassa se mikä meillä olisi suoraan kansanpetoksellista eetosta on nimenomaan ääripatrioottista, kiitos ”Founding Fathreseihin” liitettyjen meemi-sitaattien.)
2: Suomessa on hyvin paljon aivan asiallista aseidenkäyttöä. Joskin tämä on paikoitellen vaikeaa ja byrokraattista.
2.1: Esimerkiksi itse jouduin tarkistamaan ilmakiväärini tietoja koska asiaan liittyi tiettyjä epäselvyyksiä. Halusin ostaa heikkotehoisen ja ei-kaasupatruunoita käyttävän ilmakiväärin. Olen sellaisella joskus reiitänyt maalitaulujen lähiympäristöä (jos lähiympäristö määritellään riittävän laveasti) isovanhempieni takapihalla sellaisella lutkulla jossa jos se ei jaksa ampua luotia ulos niin pumpataan ja yritetään uudestaan. (Ilmanpaine riittää juuri ja juuri heittämään ammuksen johonkin suuntaan) ja tältä pohjalta satuin sitten ostamaan itselleni sellaisen ilmakiväärin jonka videot youtubessa näyttävät lähinnä spaniardeja jotka ampuvat sillä jäniksiä. Ja yhdessä videossa peuran. Olen melko varma että tämänlainen ase onkin tarpeisiini nähden tarpeettoman tehokas. Ostin sen koska en tiedä edes ilmakivääreistä juuri mitään.
2.2: Ja sitten kävin vähän epävirallisesti metsästysretkellä. Minulle tarjottiin mahdollisuutta ampua pienoiskiväärillä. Mutta jätin välistä vetoamalla siihen että miten rasittavaa kymppitonnin saalis olisi. He luulivat ensin että lesoan sillä miten paljon tuon lihaa pöytään, mutta tajusivat sitten varsin pian että puhuin enemmän luoti-saalissuhteesta jossa lasketaan hintaa sille yhdelle jänikselle. Oletettavasti lihavalle ja sydänsairaalle sellaiselle. Johon on helppoa osua ja joka kuolee slaagiin kun luoti silti menee ohi. Laillisesti en kai olisi saanut ampua muutenkaan joten oli byrokraattisestikin oikeimmin tehty.

Karkeasti näissä tyhmissä tarinoissa on yksi tarkoitus. Ne kuvaavat sitä, että periaatteessa arvostan suurinta osaa aseharrastajista melko korkealle. Enkä pidä metsästystäkään niin ongelmallisena. (Syön lihaa ja olen teurastanut eläimiä omin käsin. Tästä olisi teoriassa saattanut tulla myös se minun työ jota teen. Ei tullut vaan jostain muusta.) Ja näen että aseissa tavallaan tehdään puolijärkeviä asioita. Mutta sitten niiden kohdalla ehkä kuitenkin pitäisi keskittyä siihen näkökulmaan joka meillä on kaikissa muissa rikoksissa.

Olen karkeasti sitä mieltä (samanaikaisesti) että;
1: On Tyhmää tehdä Trump -nuoremmat jossa puhutaan tuliaserajoitteista siten että oikeasti surmaaja saisi tuhot aikaan meleeaseilla. Ihan sen takia että (1) kuolleiden määrä tietyn rajan jälkeen muuttuu sellaiseksi että sitä ei saada aikaan ilman tuliaseita oikein mitenkään ja (2) jopa usan aseista pitävät patriootit ymmärtävät että jos kieltää sarjatuliaseet niin väkivaltapotentiaali ei onnistu ja se paljon puhuttu puolustautuminen pahaa governmentia vastaan ei onnistu niillä samoilla pesäpallomailoilla ja ruuvimeisseleillä.
2: On selvää, että aserajoitukset tietyssä määrin säästävät elämiä.
3: Osa rikollisista käyttää laittomia aseita. Aseiden kieltäminen on vähän kuin huumeiden kieltäminen. Sitä ei tehdä sen takia että homma loppuisi kokonaan. (Ja jos sitä tehdään sillä tavalla ollaan hanuja juuri sellaisella judeo-kristillisellä tavalla jossa ihmiset lakkaavat olemasta pedofiileja heti kun se on synti. Minkä valossa USAssa tuoreesti tapahtunut suuren uskonnollisen yhteisön sisältä löytynyt pedofiilinen rinki paljastuksena näyttää suhteellisen erikoiselta.)

Jostain syystä aseiden kohdalla huomio on keskittynyt byrokratian lisäämiseen ja normaalin aseiden käyttämisen vaikeuttamiseen. Itse näkisin että kaikissa muissakin aiheissa puhumme usein vaan kovemmista ja verevämmistä rangaistuksista. ; Itse esimerkiksi näkisin vereväksi jos tuliaseiden kohdalla luotaisiin kova rangaistuskonteksti nimenomaan laittomien aseiden kohdalle. Siis sillä tavalla että jos joltakulta löytyy (1) rekisteröimtätön (2) sarjanumeroton (3) omatoimisesti sepällä valmistettu tai (4) 3D -tulostettu ase, niin tästä aseesta rangaistaisiin kovaa. Ei siis tarvitsisi kieltää 3D printtereitä tai sorveja. Vaan rangaista erityisellä kovuudella niistä laittomasti valmistetuista aseista. Perusteeksi voisi sanoa vaikka sen että jos joku nyt voi tehdä rikoksen myös luvallisella aseella ja toisaalta joku voi käyttää itsevalmistettua asetta johonkin tarkkuusammuntaan, niin tosiasiassa lain silmissä ase ja halu aseen kanssa ohittaa laki kertoisi siitä että teko on vakavampi. Tämä voisi mennä jopa suoraan juristiseen lokeroon siitä että henkilölle on syytä olettaa laittomat motiivit aseen omistamiselle. Koska jos syyt olisivat juridisesti valideja niin ne voitaisiin kertoa poliisille laillisen aseen hankinnan yhteydessä.

Meidän ei tarvitse asettaa omatekemiä aseita ja 3D -tulostettuja aseita tai maahan laittomasti tuotuja aseita vastakkain. Voimme asettaa ne kaikki samaan lokeroon. Ja tässä tietenkin on niin että jos laillisesti viemme ”lailliseen sotaan” (tjsp.) Ukrainaan kiväärin joka sitten laittomasti tulee maahamme niin tilanne on sama kuin siinä että ostaa laillisen aseen joka myöhemmin päätyy laittomaan käyttöön vaikka mökkimurron jälkeen.

Seurauseettisesti tietenkin voidaan miettiä ylittääkö Ukrainan sodassa auttamisen hyöty sen haitan mikä aseisiin liittyy potentiaalis-tilastollisesti. Jokainen ase menee ukrainan sotaan mutta vain osa niistä palaa takaisin rikolliskäytössä. 3D tulostellulla omalla aseella ei liene mitään kovin merkittävää utiliteettia. Parhaat argumentit sille puolelle ovat ”ihan totta harmittomasti en yhtään niskalaukausteloituksellisesti printtailin for lulz”. Mutta se keskustelu lienee tälle palstalle aivan liian mutkikasta.

Kovennetaan epävirallisten aseiden omistamisen rangaistuksia. Ja tätä voi täydentää tuliaseilla tehtävien surmien tuomioiden kasvattamisella. Ja ehkä sillä että asettaa konetuliaseille jotain rajoitteita. Ja kenties sille antaa rajoitteen kanssa että kannattaako minun kaltaiselle ihmiselle liian tehokasta ilmakivääriä ollenkaan suoda.

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu