Yksin uskosta (näkymättömään käteen), yksin Tarmosta

Olen niitä ihmisiä, jotka syövät melko usein Hesburgerissa. Ruoka on riittävän hyvää tai vähintään tietää mitä saa. Kaltaiselleni ihmishirviölle on myös tärkeää että henkilökunta ei sylje kahviini tai limsaani (ainakaan huomattavia määriä). Hesburgerin ruoka tulee kohtuullisen nopeasti.

Lisäbonuksena on tietenkin se, että olen usein elossa aivan vain puhdasta masokistisuuttani. On mukavaa syödä jotain joka joko on sellaista tai vähintään syntyy mielikuva siitä, että sitä voisi vaikka kuolla hieman nuorempana. Kärsimystä lisää myös se, että wikipediaa tulkiten olen käsittänyt, että Hesburgerin omistaja Heikki Salmela on kätevä tapa siirtää minun rahojani Alfa TV:n pyörittämiseen. Tämänlaiset huomiot tuppaavat tuuppaamaan kalkkeutuneisiin verisuoniini sen verran addrenaliinia ja muita raivohormoneita, että jaksan jälleen raahautua läpi yhdestä päivästä.

Ja nyt en sano että en olisi sadisti. Mutta sadismini on useimmiten kohdennettua. En esimerkiksi koe kateutta vaikka luinkin osuvan Antti Arnkilin kuvauksen Riikka Purran työtehtävistä. ”Ajattele Purran työtä. Heräät, syöt aamiaisen, avaat twitterin ja alat polkea kaikkein hädänalaisimpia ihmisiä syvemmälle suohon.” Mutta kuitenkin karkeasti ottaen itse asiassa mukailen aika täydellisesti uusliberalismin homo economicus -ihmiskuvaa. Uusliberalismin ytimen mukaanhan voidaan ilkeistää, että ihminen on taloudellisesti rationaalinen toimija, joka tekee valintansa aina taloudellista hyötyä tavoitellen. Ihmisellä ei siksi esimerkiksi ole sellaisia ominaisuuksia kuin tunteet, empatia, sosiaalisuus, vaistot, arvokkuus, itsekunnioitus, ylpeys, itsetunto tai periaatteet. Miellyttävä asia tässä on tietenkin se, että kun tälläisen persoonan löytää vaikka peilistä tuijottamasta niin onhan se aika erikoista muistaa että uusliberalismin ihanteen mukaan ihanneyhteiskunta tälläisten ihmismassojen kautta syntyvät kun varakkaiden yksilöiden pitäisi saada tehdä aina juuri niinkuin huvittaa, riippumatta toiminnan eettis-poliittisista seurauksista.

Ja tämän kautta nähdäänkin uusi kriisi. On alettu puhumaan Hesburgerin työntekijöiden huonosta kohtelusta. YLE on tarttunut asiaan, samoin kuin iltapäivälehdet. Kiehtovaa on, että osa aamupäivällä vielä irvisteli että miten he eivät ymmärrä miksi Hesburger joutui tikun nokkaan. Mutta on ilo ja riemu signaloida, että tämän syy on tavallaan ilmiselvä. Hesburger rupesi lesoamaan siitä miten hyvä työnantaja se on ja ihmiset eivät sietäneet kaksinaismoralismia. Tämänlaista kimmoketta kenties tarvittiinkin sillä uutisoinneista paistaa esiin se, että ihmiset eivät ole uskaltaneet valittaa työoloistaan. Esiin nousee esimerkiksi se, että oloista ei saa neuvotella. Jos ei kelpaa niin on hyvä ja sanoutuu irti. Sanelupolitiikka lietsoo pelkoa koska hyvin monella ihmisellä oma henkilökohtainen talous on kiinni ns. työnteossa.

Kiehtovaa oli myös miten Hesburgerin perustajan ensimmäiset somelausunnot nostivat esiin ironisia heittomerkkejä ja muuta vastaavaa. Tästä on kuvaus jutun yhteydessä. Tänään hän on sitten, ilmeisesti mediakohun eikä omantunnon vaikutuksesta, pyydellyt anteeksi. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Ja olen aina positiivisesti yllättynyt kun kristiaani muistaa pyytää anteeksi Jeesuksen lisäksi muiltakin.

Tässä osa onkin minullekin muistuttanut, että enkö minä pahana oikeistolaisena ateistina – mikä btw. on osuva kuvaus – ymmärrä että kristillisiä arvoja joita Hesburgerin perustajakin kannattaa tarvitaan juuri siksi että ateistihan voi riistää ketä vain koska ei ole objektiivista moraalia. Tässä tahdon muistuttaa että kannattaa aina miettiä ne kristilliset arvot.
1: Kristilliset arvot on näet jo pitkään samastettu valtakunnassamme hyvin yleisiin ja läpitunkeviin humanistisiin arvoihin: kantilainen ihmisen pitäminen yksilönä ja päämääränä sinänsä, vastuu muiden ja ympäristön hyvinvoinnista, ihmisarvo, yksilönvapaus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, huolenpito jne. Nämä ovat niitä ajatuksia, joilla maamme suurin ja valtiollisin kristillinen kirkkokunta yleensä tulee julkisuuteen halutessaan avata arvomaailmaansa. Näitä vastaan ei oikein käy kukaan. Edes vapaa-ajattelijat. Olen tässä hyvin yksin Wahlroosin kanssa.
2: Mutta olen myös käsittänyt että on kristilliset arvot jotka usein kertovat olevansa ”lännen arvot” tai ”judeo-kristilliset arvot”. Jotka taas sitten ovat sitä että annetaan gloriaa ja rapsutusta keskiluokalle sen sijaan että herätettäisiin heissä esimerkiksi myötätuntoa köyhiä ja häpeää omia ostovalintoja kohtaan. Tässä halutaan tuottaa ajatus perinteisen kansankirkkofilosofian kautta; Kirkko ja uskonto luo yhteiskunnan normaalin. Ja normaaliin elämänmenoon osallistumisesta saa statusta. Poikkemisesta taas saa friikin leiman. Ja tässä yhteydessä korostuu usein varsin omituinen henki. Esimerkiksi ihminen saattaa nähdä että hän on suopea koska antaa homojen elää, kunhan homo tiedostaa että ei elä jaetun ihanteen mukaan. Tässä lokerossa kristilliset arvot tarkoittavat sitä, että ei saa olla homo. Ja sitä että suunnilleen kaikki kohdan 1 ihanteet ovat sellaisia, että jos niitä lähdet tukemaan tai tekemään olet hyvesignaloija.
3: Lisäksi on sellaisia kristillisiä arvoja, joissa perinteisiin kristillisiin arvoihin nojaavassa instituutiossa on luettu käytänteeseen oikeus raiskata lapsia, kunhan muistaa vaatia uhrilta anteeksiantoa. Mikä on muuten ilkeä ja tarpeeton muistutus, mutta tarvitsemme tätä lokeroa ymmärtääksemme sitä miten joku Weberiläinen protestanttinen työetiikka saattaa joskus ilmetä siten, että työnantaja on hyveellinen koska tuottaa paljon työpaikkoja. Ja jos niissä oleva työntekijä kärsii ja puhuu tästä, niin työnantaja on armelias kun antaa työntekijälle anteeksi jos tämä ymmärtää asettua annettuun rooliin ja olla jatkossa hiljaa.

Voisin valittaa vähän.

Olen käsittänyt että suuri osa oikeistolaisista on ns. pihalla. Niin pihalla että Heikki Salmela vaikuttaa silmiini itse asiassa poikkeuksellisen fiksulta ihmiseltä. (Käytin assosiaatioita aikaisemmin jotta saisin tämän efektin todella iskemään.) Hänhän on sanonut että yhteiskuntaa pelastettaisiin laajemmalla vapaalla markkinataloudella. Joka tarkoittaa myös yritystukien vähentämistä. Kun Heikki Salmela puhuu vapaasta markkinataloudesta, hän puhuu siitä juuri kuten minä. Moni oikeistolainenhan rakastaa sekä vapaata markkinataloutta että runsaita yritystukia. Itse taas näen että jos sitä pitää tukea niin ei se kovin vapaatakaan voi olla.

En nimittäin tavallaan ollenkaan ihmettele Hesburgerin työntekijöiden huonoa asemaa. Moni nimittäin kehuu sitä miten he ovat ahkeria oikeistolaisia. Mutta he tuskin ovat koskaan tehneet ns. paskatöitä. Itse asiassa se, että joku väittää että ei olisi paskatöitä on todennäköisesti henkilö joka joko ei ole koskaan tehnyt mitään raskasta työtä, on muuten kokematon. Tai sitten hänellä on jokin taloudellis-poliittinen syy valehdella. (Tällä otteella en päästäisi tuollaisia laukovia missään tapauksessa professorioimaan Firenzeen. Menee kaunis kaupunki pilalle!)

Voisin lainailla jotain syvempiäkin filosofioita mutta Bertrandt Russell riittänee. Hänhän jaotteli työt sellaisiin joissa joko siirretään ainesta lähellä maan pintaa paikasta toiseen ja sellaista joka käskee muita tekemään sitä. Ja ensimmäinen on raskasta, tylsää ja huonosti palkattua kun taas toisen tyypin työ on mukavampaa ja paremmin maksettua. ; Ero on sinänsä kuvaava että on aika helppoa löytää bussikuskeja ja roskakuskeja jotka vapaalla vaikka soittavat bändissä. Mutta harvassa ovat menestyneet rockmuusikot jotka harrastukseksi ja omaksi ilokseen ovat roskakuskeja tai bussikuskeja.

Voisin luetella erilaisia tapoja joilla työ voi olla iljettävää. Mutta heitän vain, että Crackedissa on minusta aika kuvaava lista siitä miksi erilaiset työt voivat olla erilaisilla tavoilla rikkovia. Ja tämä tavallaan sanoo että on yhdeksän erilaista lokeroa jolla työ voi olla paskatyö. ; Ja olen tehnyt elämäni varrella paljon kaikenlaista. Itse asiassa tästä hyvänä todisteena toimikoot appiukkoni. Hän on Ayn Randia fanittava ärjyhkö randroidi. Hän on myös äärimmäisen hyvätuloinen. Hän lokeroi minut parikymppisenä lokeroon ”mukava luuseri”. Sittemmin hän on aivan sanallisestikin ihaillut työmoraaliani. Sitä, että todellakaan ei ole arvoilleni tai iljetyksilleni liian pitkälle menevää työtä. Jos työ on saastaita niin teen sitä. Olen ollut MTT:n tutkimussikalassa, jossa oli sotkua ja hajuja. Olen ollut vartijana jossa tulee lyödyksi ja joskus pitää myös lyödä toisia.

Itse näen että jos työnantaja ei tunnusta työnsä olevan paskatyötä halveksii uhrauksiani. On paljon töitä joissa ei ole merkityksellisyyttä. Tai niissä on saastaa. Tai niissä pitää tehdä jotain joka pysyvästi poistaa sielusta palan. Palan joka muuttaa sinut askel askeleella suuntaan jossa olet yhä vahvemmin ja vahvemmin Riikka Purran työhön kukenevä.

Ja jos työnantaja ei muka jotenkin tiedä onko hänen tarjoamansa työ sellaista vai ei, niin hyvää matkaa osaaamiseen. Jotenkin ei kyllä herätä luottamusta jos kesken työntekijähyvinvointi-imagonparannusmainostuskampanjaa tulee kakkamyrsky johon reaktiona on ”en tunne tai tunnista työntekijöitäni”. Jep. Se ongelma todennäköisesti on juuri se, että ei ole mitään käsitystä työntekijöiden nimistä ja tilanteista.

Joitain esimerkkejä.

Omassa elämässäni olin monta vuotta lehdenjaossa. Keskiviikot, lauantait ja sunnuntait. Tämä takasi että sain ostettua lukiokirjani. Tämä takasi myös sen, että tein lukioikäisenä monta vuotta 7 päiväistä työviikkoa. Työ oli kiehtovaa koska siinä oli ruuhkahuippu ennen joulua. Joka on sama aika kuin on iso jaksojen loppuminen. Kiehtovaa oli, että tein laskelmia rahasta. Isot määrät mainosinserttejä lisäsivät palkan määrää mutta romauttivat palkan per tunti. Syynä oli se että koska vanhemmillani ei ollut varaa heillä ei ollut autoa. Jos heillä olisi ollut varaa ei minun olisi tarvinnut jakaa lehtiä lukiokirjojen saamiseksi. Kun lehtinippu kasvaa mutta kykyni rontata kilomääriä ja tilavuus johon pakata lehtiä ovat vakioita alkaa edestakaisiin matkoihin kulumaan aikaa. Työpäiväni saattoivatkin loppua torstaina 3 aamulla. Ja aika usein klo 8 alkoi lukio. Vaihtoehtoja ei ollut. Joulun aikaan pääsin 3 markan tuntiliksoille. Joka inflaatiolaskurilla tarkoittavat nykyrajassa 65 senttiä per tunti. (Vaikuttaako tilanne siltä että tässä vapaa toimija tekee valinnan vai pakosta?) Kun aloitin sen, niin vaikka opastus oli haastattelussa kerrottu niin tosiasiassa sain paperille käsin piirretyn kartan. Kun en sitten sen perusteella löytänyt yhtä rappua niin tästä tuli valtavasti sanomista. Kun lopetin, vuosien työnteon jälkeen, koska sain kunnon palkkaa maksavan työn, työnantajan päässä sanottiin että on hyvä että on joku muukin työ josta saa lisäansioita heidän lehtityönsä päälle. Kerran löysin ruumiin. Se sotki jakoaikatauluni. (Tilanne ei ole ihmeellistä. Mainoslehteni kipattiin paikkaan joka kaupungissa sai mainetta sitä kautta että siinä vieressä oli sellainen baari/ravintola jossa kerran moottoripyöräilijä ampui portsarin. Lisäksi sen baarin ovi mainitaan Hyvinkään hiekkakuoppamurhan yhteydessä.) Kun lähdin, ilmoitettuani asiasta hyvissä ajoin, huomasin että seuraajaani ei pistetty viimeistä kertaa kierrokselle kanssani. Luultavasti heillä oli se sama lappu joka minullakin oli. Alueelle oli rakennettu uusia taloja. Onneksi asia ei haittaa koska kukaan ei halua mainoksia. (Ne eivät olleet edes lehtiä.) Hoidin hommani ja päätin että en tee vastaavaa enkä suosittele sitä muillekaan. Olen silti sen verran lojaali että en kerro työnantajan nimeä. Voisin.

Toki tuo oli eettinen verrattuna yhteen puhelinmyyntityöhön jota tein kuukauden. Se oli 100% provikkapalkkaista. Tienasin vähemmän rahaa kuin matkalippuni töihin maksoivat. Kun valitin tästä työnantaja näki että olen ahkerasti ja positiivisesti paahtanut joka päivä työtä. Ja näki että tämä on kannustavaa ja hän mielellään lainaa minulle jotain jonka voin sitten maksaa pois seuraavista palkoista. Mikä käsittääkseni olisi ollut erinomaisen nerokas idea jos haluaa ajaa itsensä kohti ”pakkotyövankilaa”. Tälle työnantajalle haistatin. En työn vaan tämän ehdotuksen vuoksi. Tämä on ainut työnantaja jolle olen haistattanut. En suostunut edes ottamaan työtodistusta.

Onneksi elämäni on siitä helppoa että en ole nainen. Sillä olin kerran töissä naisvaltaisella alalla. Ja tässä oli pomo. Joka oli itse asiassa muuten ihan mukava. Hän vain mielellään likisteli työntekijöitään ja maksoi heille sitten pöydän alta. Jotta eivät haastaisi oikeuteen ja muuta vastaavaa. Olikin hupaisaa nähdä mitä tahtia ovi ja seteliniput kävivät. Ja miten, vaikka työpaikalla oli usein palkattu naisia, lopulta työpaikan vakiotiimiksi rakentui ”ei koskaan potkuja saava dream team” jossa oli pelkkiä miehiä.

Olen aikojen mittaan jopa luonut tiettyjä nyrkkisääntöjä. Jokaisen takana on hämmentäviä tositapahtumia, kuten varoituskylteissä usein on;
– Älä mene julki kommunistille töihin, koska toivot vakavaraisen työpaikan. Mutta jos johtaja somessa intoilee oikeistolaisuuttaan, hän todennäköiseti kurittaa työntekijänsä burnoutiin.
– Jos työhaastattelija puhuu maksimipalkoista, siitä mitä parhaat voivat tienata, ole hyvin huolestunut. Pyri aina tenttaamaan vähintään keskiarvopalkka. Joka ei monissa töissä merkitse paljoa koska siellä palkat noudattavat pareto-jakaumaa. Paras ja oleellisin tieto tavalliselle ihmiselle jolla ei ole narsismia ja egomaniaa on mediaanipalkka. Jos tästä ei saa arviota sen jälkeen kun maksimipalkoilla on leuhkittu, juokse pois. Työnantajaa kiinnostaa ehkä vähän se firman suosikki.
– Puhelinmyyntiä saa aina. Ja niitä on vain kaksi kategoriaa (1) ihanat ja rennot provikkapalkkatyöt joissa on iso riski että et pärjää (2) tuntipalkatut työt joissa takaat pärjäämisen mutta tulosta vahditaan ja niskaan tulee hengitystä tavalla joka ahdistaa paljon enemmän kuin luulisi. (3) Älä mene näihin jos et pidä myynnistä. Tai jos haluat todennäköiseti tienata ilman että hommaat jonkun harmaataloudellisen säädön jolla oikeasti tienaat rahasi ja puhelinmyynti on vain Kelan ja työttömyyskorvausihmisten karistamista varten.
– Kysy aina työpaikan työntekijöiden irtisanoutumisprosenttia viimeisiltä vuosilta tai suuruusluokkaa tälle. Jos tätä ei kerrota sano että mitä ei mitata ja tiedetä sitä ei voi parantaa. Jos kuulet selityksiä miksi se ala nyt ja muuta vastaavaa kannattaa juosta. Lopettaisit työn kuitenkin. Paitsi jos vaihtoehtona on kuolla. Silloin ei tarvitse kysyä mitään mistään ehdoista. Ota suihin pomolta jos tilanne sitä vaatii.
– Mutta jopa suikkarioikeudella on rajansa. Laske toimeentulosi minimiraja. Paljon tarvitset ruokaan ja vuokraan. Kuinka paljon tunteja töihin on käytettävissä. Laske tästä paljon tarvitset per tunti. Jos työpaikka ei tarjoa riittävää tuloa elantoosi, et itse asiassa tee palkalla muuta kun viivästytät väistämätöntä. Työtä tehdessä et ehdi etkä jaksa useinkaan etsiä uutta työtä siihen lisäksi. (Sen verran kaiken työnantaja haluaa sinusta imeä. Kilpailu on kovaa ja sinun tuleekin antaa kaikkesi.) Jos tämä ei täyty heitä duunilla vesilintua vaikka pomo ottaisi sinulta suihin.

Haluaisin tietää mikä tässä kokemuksessa auttoi kunnioittamaan työtä.

En ole koskaan sittemmin tehnyt yhtä hirveää, raskasta ja vähän maksettua työtä jossa on yhtä paljon oikeaa työtä ja sitoumusta suunnaltani kuin lehtienjakotyö. Jos minulla olisi lapsia, pistäisin heidät tälläiseen opettaakseni heille että on miellyttävämpää laiskotella työttömyyskorvauksella kotona. Valitettavasti tämä on se minkä tyylin varaan useita töitä halutaan rakentaa. Suurin osa ”entry-tason” töistä ovat tätä.

Ja minulla on tässä realismintajua. En oleta että työnantaja on ilkeä. Usein heitä ei kiinnosta. Ja Hesburgerin tyylisessä ratkaisussa perusongelma on se, että kaltaiseni rasvoittuvat ääliöt eivät halua maksaa hampurilaisesta kaksi kertaa isompaa rahamäärää. Jos hinta nousee tälläiseksi niin sitä menee vaikka vieressä olevaan ravintolaan jossa ruoka on niin raakaa että sen voi vielä miltei kuulla haukkuvan. Ja moraali on rikkaitten luksusta. Jos hampurilaisissa pelataan millikatteella, on aika selvää että toimintaa tehostetaan. Ja se tarkoittaa aina sitä että työpaikka on tavalliselle työntekijälle enemmän paskaduuni kuin ennen. (Paskaduuniudellakin on asteet.)

Olen tässä toki tiedostanut että tässä tavallaan toimii ilkeä logiikka. Joka on itse asiassa karu todiste siitä että miksi uusliberaali ihmiskuva on sellainen ja miksi sen toimintastrategia on se mikä se on. Nimittäin jos rahaa pitää säästää ja ajatellaan vain summia. Niin pomon palkan höylääminen valtavia prosentteja ei muuta juuri mitään koska häntä on vain yksi. Näin säästötoimet helposti kohdistuvat massaan. Jos säästää 10 senttiä per työntekijä, siitä tulee konkreettisesti isoja juttuja megaisoissa firmoissa. Tämä on se syy miksi Amazonin työntekijät joutuvat virtsaamaan pulloihin. (No anteex.)

Jopa oikeistolaiset ihmiset itse näyttävät jossain määrin tiedostavan tilanteen. Nimittäin he usein puhuvat siitä miten todella surkean suuruinen normaali työttömyysturva (jota en ole muuten oikeastaan nauttinut) ja asuntotuet ovat joku kimmoke. Itse näen että hyvinpalkattu yritysjohtaja ansaitsee rahansa ja Russellilaiset komenteluoikeutensa keksimällä ovelia liiketoimia. Ja liiketoimen oveluus vapailla markkinoilla nähdään siinä miten paljon työ tuottaa lisäarvoa. Jos firman tarjoama työ tuottaa niin vähän lisäarvoa että työntekijöille ei mitenkään voi maksaa parempaa palkkaa, niin sitten liikeidea on huono ja yrityksesi ansaitseekin mennä konkurssiin.

Se, että moni ns. paskatyön teettäjä lähtee tielle jossa selitetään että jos ihmisiltä otetaan työt pois heidät pakotetaan tekemään töitä on osuva. Ja se kertoo siitä että he itsekin tietävät että heidän duuninsa on olosuhteiltaan sen verran paskatyötä, että ainut tapa jolla he saavat ihmiset suostumaan siihen on se, että heidät pakotetaan valitsemaan joko heidän työnsä tai kuolema. Sanelupolitiikan hengessä ”tulos tai ulos”. Sanelupolitiikan hengessä halutaan luoda tilanne jossa työhaastattelu on mahdollisimman epäsymmetrinen.

Ja epäsymmetria muuten näkyy aika siististi; Olen itse luonut itselleni jonkinlaisen kilpailukyvyn.  (Joka on valitettavasti mallia ”voisi toimia vaikka Auschwizin pyörittäjänä”.) Ja tässä yhteydessä olen havainnut että jos menet työhaastatteluun tavalla jossa sinä preppaat mallivastauksia ja työnantaja ei ole yhtä stressautunut saadakseen sinut, olet heti altavastaaja-asemassa. Näenkin että jos olisi oikeat vapaat markkinat jossa näkymätön käsi toimisi maksimaalisesti, niin työhaastattelut olisivat sellaisia että se olisi aivan yhtä paljon vastattava haaste työnantajalle kuin työnhakijallekin. Ja tähän on matkaa.

Lopuksi pari huomiota;

Ihmiset eivät vihaa maanantaita vaan työtään ja kapitalismia. Itse olen huomannut tämän sitä kautta että tällä hetkellä minulla on mielekäs työ. Toki olen yhä depressiivinen ja suisidaalinen olento. Ja sen seurauksena herääminen on usein minulle suurempi pettymyksen aihe kuin työhön lähtö. Työni on siistiä sisätyötä jossa minun harvoin tarvitsee hätäteurastaa eläimiä, raahata mainoksia vesisateessa märkänä tai löytää satunnaisia ruumiita. Saan siitä palkkaa joka ei kenties ole monista erinomainen mutta se riittää oikein parahultaisesti renttumaiseen elintasooni (vuokraan, ruokaan, konsolipeleihin ja teräaseisiin). Hyvällä työnantajalla on arvonsa juuri siksi että on olemassa kategoria ”paskatyö” joka voisi olla itselle vallitseva tila. Mutta ei ole. Ja se mitä olen oppinut kaikenlaista tehtyäni on se, että tämä ei ole mikään ilmiselviö.

Lisäksi työssä on sellainen jännittävä piirre, että me kuvittelemme elävämme demokratiassa. Ja kuulemme miten se on järkevin tapa johtaa. Mutta vietämme suurimman osan ajastamme jonkun alaisuudessa. Olisi kenties hienoa jos ihmiset voisivat olla vaikka osuuksien kautta töissä. Eli he saisivat vapautta päättää omasta työajastaan ja siitä paljonko firman saamasta tuotosta heille tätä kautta annettaisiin. Missä he voisivat päättää käytetäänkö tuloja mainosbudjettiin sen sijaan että luotettaisiin siihen että pomo ei vain ole saanut jotain tuurihulluuskohtausta jossa intopiukeus päättää toimenpiteen rationaalisuudesta. (Joku sai kuningasidean mainostaa Hesburgeria hyvänä työpaikkana. Jeesus! Tämä idea tuskin olisi tullut mieleen työntekijöitä samanarvoisena pitämällä, heitä kuuntelemalla ja päätösvaltaa asiaan omaavana..)

Toki tässä toteutuisi utilitarismi. Eli voittomarginaaleja ja osakkeenomistajia tuijottamatta katsottaisiinkin sitä että paras on se mikä on parasta useimmille. Ja jotka peräti vielä tekevät sen oikean työn eivätkä vain komentele siihen. Mutta tästä ei osakkeenomistaja tietenkään pidä. Ja hän selittää että näin ei voi tehdä koska he omistavat asiat ja omistamiseen kuuluu esimerkiksi käyttöoikeus, hallintaoikeus ja myyntioikeus. Mutta sitten. Joku voisi pysähtyä ja muistaa että ruumista ja työtähän tässä myydään. Ja että ennen nämä omistusoikeudet katettiin ihmisiin laajemmin. Puhuttiin orjuudesta. Josta on päästy eroon ja kaikki pitävät sitä hyvänä. Eli kenties. Ehkä onkin olemassa sellainen vaihtoehto. Jossa ainut työntekijällä oleva este hyvän elämän välillä ei olekaan se legendaarinen ”laiskuus” josta jokainen palkkaansa ja toimeentuloaan valittava kolmea työtä 60+ tuntia viikossa tekevä saa kuulla. (Tai ainakin minä sain kuulla.) Vaan kenties tässä esteenä onkin lainsäädäntö joka koskee omistusoikeutta ja sen säätämistä ja sen hienosäätämistä. Johon taas demokratiassa voitaisiin puuttua.

Paitsi tietysti että moni tietysti tätä yrittäessään saattaa vaikkapa mielenosoituksessa saada pampusta joltain sellaiselta jonka työetiikka on sama kuin itselläni. (Olen nimittäin huomannut miten esimerkiksi elokapinallisten päälle autolla ajamisesta fantasioidaan puheissa ja kenties teoissakin. Ja miten heitä eivät koske samat oikeudet kuin vaikkapa natsikulkueita. Kyse ei ole vain luvista, koska valitus jatkuu vaikka luvat olisi ja ongelmat olisi karsittu. Kyse on väärästä mielipiteestä.)

Lopuksi;

Päätin boikotoida Hesburgeria. Tämä harmittaa koska nyt joudun jouduttamaan kuolemaani esimerkiksi aloittamalla tupakoinnin. Joka sa minut haisemaan tymäkän judeo-kristilliseltä. Minua eivät kiinnosta anteeksipyynnöt vaan toimet. Haluan julkiseksi todisteet tilanteen muuttumisesta. Henkilöstön tyytyväisyys, henkilöstön vaihtuvuutta koskevat tiedot ja tiedot mediaanipalkasta sekä keinot joilla estetään kirjaamattomat ylityöt. Lisksi asiakkaaksipalaamiseni hintana on se, että AlfaTV kristillisesti auttaa Hesburgerin ahkeria ja hyviä ihmisiä rahallisesti mutta ei hengellisesti. Ja jos näen uhriutumista, muistakaa. Nyt pidän teitä jossain kategoriassa. Mutta jos valitusta kuuluu yhtään, on mukana se kolmosluokka. Luokka joka on niin matalalla että en laske siihen edes itseäni.