Mikä se hyvä isä on?
Kysyttäessä, millainen isä sinulla on, niin usein vastataan – ”ihan tavallinen”. Isoisoäiti sanoi pojalleen: ”Jos ja kun huomaat tulleesi isäksi, niin älä jätä naista ja lasta aviottomaksi”. Eipä ollut kummoinen elämänohje. Niinpä meitä on kaikenlaisia isiä ja seuraukset huolestuttavat koko yhteiskuntaa. Miehilläkin on suuria ongelmia tänään. Lohdutus kaikille – yhtään täydellistä ei ole vielä esittää malliksi, mutta monet ovat oivaltaneet panostaa isyyteen.
Isoisäni oli alkoholisoitunut sotaveteraani ja kuoli nuorena, mutta yritti silti kantaa vastuuta kasvatuksesta, koulutuksesta, varotti lapsiaan tekemästä hänen virheitään, mutta elämän tarkoituksen kysymys ei ratkennut. Minulle se on opetettu. Hyvät isät siunaavat lapsiaan, kannustavat heitä saamaan itsenäisen, vahvan tavoitteen omaan elämäänsä, etenkin panostamaan jälkikasvuunsa.
Kommentit (0)