Murhatalkoot THL:n tapaan
Tiedottamista koronan uudesta muunnoksesta sekä sen riskeistä Suomessa luistettiin härskisti ja tietoisesti. Monen osalta peli on jo pelattu ja henki lähtee ennen uutta vuotta. Useissa kodeissa vietetään joulua ja hautajaisia samaan aikaan.
Korona-aalto iski rajusti ja vastuunkantajat ovat THL:ssä. Jo heinäkuussa oli tiedossa, että omikron XBB-alalinja EG 5 muunnos aiheuttaa vakavia riskejä erityisesti riskiryhmissä.
Poliitikkojen hiljaisuus hämmentää. Suomea on ajettu viimeiset kaksikymmentä vuotta kohti rotkoa ja vastuussa olevien viheltely jatkuu samaan malliin. Miksi Media ja oppositio eivät reagoi riittävällä tavalla? Vai onko tehty kassakaappisopimus toimintavoista, jotta entisestään kuivempi valtion kassa ei enää vaarantuisi?
Vantaa käännyttää vanhukset ja sairaat ovelta
Omassa kotikunnassani Vantaalla ensimmäiset vapaat koronarokotusajat ovat saatavilla vasta joulukuun puolessa välissä. Monelle tämä on liian myöhäistä. Vantaalla ei edes riskiryhmään kuuluvia oteta rokotukseen ilman ajanvarausta. Tämä herättää ihmetystä. Huolestuneet kansalaiset käännytetään ovelta ilman pahoitteluja.
Helsinki toimiin toisin ja rokottaa kuntalaisia ilman ajanvarausta.
TOP 3 neuvot – kuinka päästä rokotukseen, vaikka virkamiehet sössivät
- Jos asut kunnassa, jossa rokotuksia annetaan vaan ajanvarauksen perusteella ja jonot ovat pitkät, niin tee päivämatka Helsinkiin.
- Kun menet rokotukseen Helsingissä, niin anna henkilötunnus. Rokottajat ja sairaanhoitajat eivät kysele mistä päin tulet, jos et sitä itse rupea kailottamaan. Ota rennosti piikki vastaan.
- Jos et jaksa lähteä Helsinkiin, niin varaa aika omalta terveysasemalta jonkun ”kiireellisen vaivan” takia. Vastaanotolla pyydä lääkäriä antamaan koronarokotus. Kiireellinen vaivasi kun on tietenkin matkana aikana ihmeellisesti parantunut. 🙂
Toivotaan, että rokotukset saadaan toimimaan mahdollisimman pian, eikä vinkkieni mukaan tarvitse toimia kenenkään.
Juuri joku naistohtori piti alkoholiperäisiä ja huume kuolemia paljon enemmän odotettavissa olevaa elinikää laskevina tekijöinä kuin koronaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa nukutaan Ruususen unta koronan suhteen, ja suuret kuolonuhrimäärät vedetään julkisuuteen vasta vuodenvaihteen jälkeen. Eli liian myöhään.
Ilmoita asiaton viesti
Miten neuvoisit sairaita, joilla on oikeasti kiireellinen vaiva, pääsemään nopeasti lääkärin vastaanotolle?
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy kyllä myöntää, että tyrmistyttäviä nämä TOP neuvot. Melko itsekästä kyynärpää taktiikkaa. Ajatella jos kaikki toimisivat noin.
Ilmoita asiaton viesti
Poliittinen valinta. Kas kun huoltosuhde paranee kun korona niittää vanhuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Toisaalta… jos olisimme äänestäneet ns. Marin kakkosen, olisi hommaan tartuttu tomerasti jo alkuvaiheessa. Nyt kun kansa äänesti keskinkertaisia ja hidasjärkisiä päättäjiä, se saa sellaiset ja sitä on turha jälkikäteen itkeä. Kuka ylipäätään käski äänestää perussuomalaisia eikä niitä joilla oli jo kokemus tämänkaltaisista ilmiöistä?
Ilmoita asiaton viesti
En suosittele ketään kikkailemaan terveyskeskuksien ajanvarauksien kanssa valehtelemalla, että itsellä olisi kiireellinen vaiva.
Toiminta olisi epäeettistä ja rasittaisi yhä enemmän jo valmiiksi ylikuormittunutta terveydenhuoltojärjestelmäämme
… tämän ei pitäisi olla epäselvää kenellekään.
Ja tuollaisella kikkailulla voit pahimmillaan viedä ajan oikeasti sitä kiireellisesti tarvitsevalta.
Tämä kirjoitus on kirjoitettu ystävyydellä kaikille lähimmäisille.
Ilmoita asiaton viesti