Poliitikkojen ”koulutusreissut”: Syödään ja ryypätään

Eletään vuotta 1992. Suomen valtion rahakirstussa näkyy pohja. Lainahanat eivät aukea ja veronkanto tökkii.  Valtionvarainministeri Iiro Viinanen lähetään kerjuumatkalle Brysseliin. Iiro nousee Finnairin koneeseen yhdessä avustajien kanssa. Avustajat hakevat paikkansa Finnairin businessluokan paikoilta. Iiro kävelee turistiluokkaan. Lentoemännät ovat hämillään. Mitä on tapahtunut? Onko valtiovarainministeri Iiro Viinasella väärä lentolippu?

Iirolla ei ole väärää lippua. Valtiovarainministeri on päättänyt laittaa kaikki peliin. Koska rahaa ei ole, niin miksi ihmeessä hän istuisi Herrojen joukossa. Iiro Viinanen on legenda, jonka tilannetajusta olisi nykypoliitikkojen hyvä ottaa opiksi. Varsinkin valtionhallinnon rehvakkaat virkamiehet ja ennen kaikkea taatelin tallaajat. Eli kansan valitsemat kansanedustajat.

Mitään ei ole opittu 30 vuodessa – Piip nousee päähän Arkadianmäellä

Mirja Kananen, yhteiskuntatieteiden kandidaatti, selvitti pro gradu -työssään eduskunnan valiokuntien matkoja vuosina 1987-1991. Moraalittomuus oli romahtanut, Kananen arvioi. Kansanedustajia hyysättiin kuin kuninkaallisia. Päivärahat täysimääräisinä, vaikka käytäisiin naapurikunnassa. Useita ilmaisia lounaita päivän aikana, businessluokan matkustamista ja huippuhotelleja. Nämä olivat peruskauraa aikana, jolloin Suomi oli kaikkien aikojen lamassa. Iiro Viinanen jäi yksinäiseksi sudeksi. Mooralitalkoot eivät saaneet laajempaa kannatusta tuoan ajan hallituksessa. 

Vuosi 2024. Suomi on taantumassa ja lama on oven takana. Eduskunnan matkustussäännöt ovat niin löperöt, että businessluokan matkustamisesta ja 5 tähden hotelli asumisesta on tullut talon tapa. Matkustussäännöt ovat kansanedustajien ja virkamiesveljien tekemiä. Kansa pidetään tietämättömänä. Viihde on hyväksi, sanotaan televisiossa.

Vantaa – Suomen korruption pesä 

Uusi Vantaan valtuusto aloittaa työnsä elokuussa 2021. Olen kaupunginhallituksen jäsen. Hallituksen ja lautakuntien ensimmäisenä vakavana tehtävänä on päättää missä pidetään ”koulutusta”. Hallitus päättä lähteä Norjaan. Lautakunnat käyvät omilla matkoillaan. Moni valtuutettu tekee useamman” ulkomaan ja kotimaan koulutusmatkan”. Eletään herroiksi. Hotelleja, viinaa ja ilmaisia lounaita riittää. 

Valtuutettujen syksy jatkuu kiivaana. Kulttuuri- ja liikuntagaalaa. Kaupungintalon juhlia. Avajaisia ja kivijalan muuraamisia. Seminaarimatkoja ja taas koulutusta. 

Ryhmäytymistä ja verkostoitumista sekä koulutusta, minulle sanotaan. ”Omatunto pitää laittaa kuntoon. Me olemme sen ansainneet. Demokratian hinta”, joku tokaisee.

Hyvinvointialueen ”koulutus”: Syödään ja ryypätään

Uusi hyvinvointialue Vantaa – Kerava käynnistyy vuonna 2022. Päätän mennä tarkastuslautakuntaan.  Työlistat ammottavat tyhjyyttä. Kuntapoliitikot ryhtyvät rakentamaan järjestelmää. Mitähän tästä tulee, pohdin.

Kokouksien alussa pöydät notkuvat herkkuja. Ensimmäisestä kokouksesta alkaen neuvotellaan missä voitaisiin ”kouluttautua”. Päädytään lähteä Vantaalle hotelliin pariksi päiväksi. Vantaalaiset poliitikot saavat asua vantaalaisessa 4 tähden hotellissa. Ruokaa, viinaa ja ”koulutusta”. Onneksi en lähtenyt mukaan. Muutaman kuukauden katsottuani show’ta päätin irtisanoutua.  

Sitran ja valiokuntien matkat ovat jäävuorenhuippuja

Sitran ja valiokunnan julkisuuteen tulleet matkat ovat vain jäävuorenhuippuja. Suomessa julkinen sektori tuhlaa kansan kovalla työllä tekemiä varoja härskisti ja jatkuvalla syötöllä. Moraalia ei ole olemassa.  Moni unohtaa, että niin virkamies kuin luottamushenkilö ovat kansanpalvelijoita. 

Valitettavaa on se, että media on Suomessa varsin ponnetonta. Uutisia tehdään klikit edellä. Poliitikot saavat puhua toreilla ja somessa mitä lystäävät. Teot ovat varsin toisenlaisia.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f6f231c9-f4fb-4866-9fd9-65ca4462c063

chrome-extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164866/VM_2023_35.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu