Tikkurilan kaupungintalolla peli on yhtä kovaa kuin 80- ja 90-luvun kultakaudella

Vantaalla poliittinen suhmurointi ja ”mulle-sulle” -politiikka nostattavat kierroksia. Pääkaupunkiseudun väylähankkeille suunniteltua 270 miljoonan euron tukipottia ei myönnetty (MAL-sopimus), mikä vaarantaa Vantaan ratikan rahoittamisen.

Samalla politiikan kummisedät ovat salassa valmistelleet maanvaihtokauppoja valtion kanssa, jotta Vantaan valtuustolle voitaisiin esittää korvaavia rahoitusratkaisuja. Vantaan kaupunginhallituksen jäsenet ja valtuutetut on pidetty maanvaihtokauppoihin liittyen täysin pimennossa. Vantaan ratikan rakentamispäätös on tehty ehdollisena. Ehdollinen päätös tarkoittaa, että valtio tukee hanketta 177 miljoonalla eurolla eli 30 prosentilla arvioiduista rakennuskustannuksista. Ilman tätä täysimääräistä valtion avustusta hanke ei toteudu.

Politiikan varjoissa käydään kovaa kamppailua Vantaan taloudesta aidosti huolissaan olevien ja julkisista varoista hyötyä tavoittelevien poliitikkojen sekä heidän intressiryhmiensä välillä. Ratkaisu valtion ja Vantaan maakauppojen suhteen on Perussuomalaisten ministerien käsissä, ja päätökset tehdään hallituksen ministerivaliokunnassa lähipäivinä.

Kiitän valtiovarainministeri Riikka Purraa ja muita Perussuomalaisten ministereitä moraalisesti oikeista ratkaisuista. Vantaan äänestäjät odottavat mielenkiinnolla tulevia päätöksiä.

Omaisuutta veronmaksajien varoilla

Vantaan ratikan varjolla Vantaan ”kukkopojat” valmistelevat muitakin kyseenalaisia hankkeita. Vantaan kaupungin omistaman VTK:n taseeseen siirretään julkisia rakennushankkeita kuten kouluja ja päiväkoteja kiihtyvällä vauhdilla, jotta kaupungin tase näyttäisi kestävämmältä ratikan rahoittamista varten. VTK:n investointitaso tuleville vuosille on jopa 356 miljoonaa euroa.

Samanaikaisesti kyseiset tahot suunnittelevat useita liikunnallisia ja viihteellisiä rakennushankkeita Vantaalle, jotka on tarkoitus rahoittaa julkisilla varoilla. Hankkeissa kiinteistöjen omistajina toimivat luottamushenkilöt, heidän lähiomaisensa ja lähipiiri. Tavoitteena on saada ansaitsematon tuhansien prosenttien arvonnousua veronmaksajien kustannuksella omistamilleen kiinteistöyhtiöille ja osakeyhtiöille.

Vastustajat kanveesiin

Vantaalla, Tikkurilan kaupungintalolla peli on yhtä kovaa kuin 80- ja 90-luvun kultakaudella, jos ei jopa kovempaa. Vastustajat lyödään kanveesiin keinoja kaihtamatta.

Vantaan Kokoomuksen sisäinen hegemonia murtumassa? Kari Kannala, Etelä-Suomen Median paikallisjohtaja ja Kokoomuksen marionetti, arvosteli julkisesti (4.9.2024) Helsingin Uutisissa Kokoomuksen mandaatilla virkaan valitun Tero Anttilan toimia Vantaan ympäristötoimialan johtajana. https://www.helsinginuutiset.fi/paakirjoitus-mielipide/7811565

Arvostelu oli täysin perusteetonta. Mielestäni Tero Anttila on suoriutunut tehtävästään erinomaisesti, ottaen huomioon häneen kohdistuneen poliittisen painostuksen Kokoomuksen kummisediltä.

Samassa kirjoituksessa ylistettiin Vantaan kaupungin elinkeinojohtaja Koivusalon sekä kaupunginjohtaja Timosen innovaatioita Tallinnan tunnelin koordinoinnista, johon on budjetoitu peräti 50 tuhatta euroa. Onko koko hanke vain vitsi, jolla pyritään peittämään kaupungin taloudelliset riskit ja saamaan Vantaan ratikkahanke näyttämään vaatimattomalta investoinnilta?

Ihmettelen myös edelleen suuresti, että osa kukkopojista käyttää aikaansa perheyritykseni painostamiseen, ohjaamalla hyvä-veli-verkoston virkamiehiä kohdistamaan säälittävää häirintää liiketoimintaamme kohtaan.

Hyvä-veli verkoston pettymykseksi ja äänestäjien iloksi olen ehdolla seuraavissa kunta- ja aluevaaleissa.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu