Kiinteistöbisnestä sosiaaliturvalla
Mitä voi tehdä seitsemän lapsen lapsilisillä, kotihoidontuella, työttömyyspäivärahalla ja toimeentulotuella?
- Ostella kiinteistöjä Irakista.
Tavoitin Suomeen kotoutuvan irkilaistaustaisen perheen. Työtön perheenpää omaa nerokkaan bisnesälyn. Mies kertoo sijoittaneensa perheensä viime vuosina haravoimat sosiaalietuudet menestyksellisesti kiinteistöbisnekseen Irakissa. Potti on karttunut tulonsiirroilla ennen ja jälkeen turvapaikan myöntämisen.
Ei – hän ei häpeile toimintaansa. Hän on ylpeä siitä. Ylpeä kyvyistään. Ylpeä onnistumisestaan.
Suomalaisella sosiaaliturvalla pyöritettävää liiketoimintaa vauhdittavat tällä hetkellä myös Irakin valtion maksamat kärsimyskorvaukset. Irak on ryhtynyt jakamaan kodeistaan ajetuille shiiamuslimeille vahingonkorvauksia 20.000 – 50.000 euroa per henkilö. Lapsillekin maksetaan.
Hämeeseen juurtuvan suurperheen kapteenilla on kaksi julkisivua. Köyhän ja kipeästi apua tarvitsevan suuperheellisen maahanmuuttajan rooli Suomessa. Varakkaan kiinteistösijoittajan rooli Irakissa.
Suomalaisten sosiaalietuuksien suurkuluttaja lentää säännöllisin väliajoin synnyinsijoilleen hallinnoimaan kiinteistöbisneksiään. Sivutuotteena hän tulee jakaneeksi ympärilleen loistavia näköaloja vauraasta Euroopasta.
Mies on elävä esimerkki turvapaikan tuottamasta taloudellisesta menestyksestä. Lihallinen lupaus sosiaalisesta noususta, jonka tasa-arvoinen hyvinvointivaltiomalli mahdollistaa, jopa takaa kaikille yhteisönsä jäsenille.
Eurooppalaistuneen kiinteistösijoittajan tarina kuulostaa kotikulmilla sadunhohtoiselta ja houkuttelevalta. – Ehkä minäkin, kun kerran sinäkin.
Kertomatta jäänee se tosiasia, että kiinteistöjä Irakissa omistava monilapsinen perhe on tosiasiallisesti rikkaampi kuin monet heidän bisneksiään rahoittavista hyvinvointivaltion ylläpitäjistä, suomalaisista veronmaksajista.
Hyvinvointivaltion ihanne, sosiaalinen ja taloudellinen tasa-arvo, jää tällä kohtaa kurjalla tavalla toteutumatta.
Hämmentävää, että turvaan Suomeen hakeutuneet henkilöt voivat matkailla lähtömaahansa liikematkoille kenenkään siihen puuttumatta. Sekin on hämmentävää, ettei Irakin maksamia kärsimyskorvauksia huomioida Suomessa toimeentulotuen maksatusten yhteydessä
Voisivatko kuntien sosiaaliviranomaiset, Irakin valtionhallinto sekä finanssiala tiivistää yhteistyötään siten, etteivät suomalaiset sosiaalietuudet enää jatkossa valuisi Lähi-idän kiinteistömarkkinoille?
Tämän tyyppinen toiminta tuskin on kuitenkaan turvapaikkajärjestelmän perimmäinen tarkoitus. Toisekseen tulonsiirtoeuroille olisi kysyntää myös kotimarkkinoilla. Suomalaiset sosiaalietuudet pitäisi laittaa kiertoon täällä, ei Irakissa.
Säästävä Suomi tilkitköön tämänkin vuodon. Siitäkin huolimatta, että kyseessä olisi ilmiön sijaan yksittäistapaus.
Höpö höpö…
Tai no, mutta jos ”Sekin on hämmentävää, ettei Irakin maksamia kärsimyskorvauksia huomioida Suomessa toimeentulotuen maksatusten yhteydessä” tuo pitää paikkansa niin ko. sijoittaja on rikollinen, syyllistynyt mm. petokseen.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/hussein-al-taee-kertoo-karsimyskorvauksestaan-vajaat-1000-kk-maksettu-vuodesta-2016/6f6cf9ef-2203-350d-a1af-b83719535f51
mitenkähän hyvin nämä tulot huomioidaan sossussa?
Ilmoita asiaton viesti
Lainsäädännön ja oikeuskäytännön mukaan ko. korvaus pitää ottaa täysimääräisesti toimeentulotukea saavan tulona huomioon.
KHO: https://finlex.fi/fi/oikeus/kho/lyhyet/1999/199904117?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=Rikosvahinkokorvaus
Ilmoita asiaton viesti
En yhtään ihmetttele, että Malin on entinen jokaisesta työpaikastaan. Tarinat ovat täysin päättömiä. Surullisekssi se vetää, että yhteiskunnan varoilla koulutetaa kaikenlaisia pölöpäitä, jotka eivät tiedä mitään maamme käytännöistä. Mene persuihin, ellet jo ole siellä. Se olisi molemmille aivan oikein!
Ilmoita asiaton viesti
https://yle.fi/uutiset/3-10846720
miksi tuo ei voisi olla totta? Jos saa tonnin kuussa rahaa irakista ja toimeentulon kelasta, niin miksi sillä ei sitten ostelisi kiinteistöjä irakista?
Tuskin nuo jotka saavat sitä kärsimyskorvausta, menevät sinne kelaan sanomaan, että ei tarvii rahaa. Toki onhan sekin mahdollista.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä on syy, levitellä tuollaisia, aivan päättömiä tarinoita, joissa ei ole totuuden häivääkään.
KUKAAN ammattitaitoinen toimittaja ei kirjoita tuollaista puuta heinää, ainakaan omalla nimellään.
Tämä on samaa sarjaa kuin persujen ”työmiehen” lepakkojuttu.
Yksikin linkki, mistä voisi päästä tarinan lähteille, olisi paikallaan. Mutta faktathan pilaisivat huuhaa-tarinan.
Ilmoita asiaton viesti
Yli 5-vuotta sitten kirjoitettu blogi!
Ilmoita asiaton viesti
Ja on varmasti ajankohtainen vieläkin.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta kumpi on enemmän totta?
Tämä
Vai minä?
Ilmoita asiaton viesti
Sinun ei ole totta. Kirjoitit, että ”kirjoitusoikeuteni poistettiin”, mutta kuitenkin edelleen kirjoitat täällä.
Ilmoita asiaton viesti
Totta se kuitenkin on. Kirjoitusoikeuteni olivat poissa vajaat 12 tuntia.
Kuinka pitkään niiden pitää olla poissa jotta voi todeta, että ne poistettiin? Vuorokausia, vai riittääkö tunti?
Blogissa on kopioitu ja US-ylläpidon ilmoitus asiasta.
Lisäksi minulle ilmoitettiin:
”Se on rikkonut keskustelun sääntöjä ja on poistettu.https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ohjeita-ja-tietoa-blogipalvelusta/
Lue: Kirjoitusoikeutesi on poistettu **-**-**** asti.
Ilmoita asiaton viesti
Haiskahtaa keksityltä. Ja sen nouseminen tämän hetken luetuimmaksi haiskahtaa masinoidulta. Harri tuossa sanoi että tämän on ”ajankohtainen vieläkin”. Kyllä tämä oli kuollut jo saapuessaan, ja nyt entistä naurettavampi. Ajankohtaista turvapaikka-asioissa on se että vastaanottokeskuksia suljetaan koska turvapaikanhakijoiden määrä on romahtanut. Se romahti jo ennen koronaa ja sen myötä väheni entisestään ennestään. Jos vuonna 2015 saattoi puhua jos ei nyt aivan turvapaikanhakijoiden tulvasta niin ainakin virrasta niin nyt niitä tipahtelee kuin pisaroita vuotavasta hanasta.
Ilmoita asiaton viesti
Kuinka niin suljetaan sen takia, että ei olisi maahanmuuttajia? Heitähän asutetaan OMIIN asuntoihinsa pois vokeista. Siksi siellä ei ole ihmisiä. Heille on järjestetty mukavat asunnot veronmaksajien tuella. Siinä on se villakoiran ydin. Heille riittää vuokra asuntoja pilvin pimein kun kela maksaa koko vuokran, mutta sen sijaa suomalainen asunnoton ei niitä saa.
Kyllä niitä uusia tänne tulee, älä pelkää. JA heillekin järjestyvät kaikki palvelut alta aikayksikön.
Ilmoita asiaton viesti
Ei heitä asuteta omiin asuntoihinsa. He saavat itse hankkia itselleen vuokra-asunnon jos voivat, monet heistä majailevatkin yksityismajoituksessa kavereitten nurkissa. Vastaanottokeskuksia lakkautetaan kun turvapaikanhakijat vähenevät, lisää perustetaan jos määrä jostain syystä kääntyisi taas nousuun. Voi kääntyäkin jos ilmastokriisi jatkuu pitempään kuin koronakriisi.
Taidat olla puolueesi tyypillinen edustaja. Miten se Slunga-Poutsalo sanoikaan: totta tai ei, näin nämä asiat koetaan.
Ilmoita asiaton viesti
On melkoinen tapaus jos tämä on tositarina, toivottavasti vain yksittäistapaus eikä mikään tuleva trendi. Aika epäoikeudenmukaista jos suomen sossu ei noita asuntoja ja korvauksia laske omaisuudeksi mukaan etuuksia laskettaessa. Häpeällisen surkeaa toimintaa viranomaisilta kun oma kansa täällä voi huonommin kuin aikoihin ja köyhien määrä on kasvussa. Hienosti toimii Suomen valtion politiikka, jaetaan verotulot mieluummin euroopan isoille pankeille ja irakilaisille asuntosijoittajille, mitäpä sitä oman kansan hyvinvointia parantamaan, köyhät kyykkyyn!!
Ilmoita asiaton viesti
Ei tietenkään ole totta, Malinin perussettiä siis.
Ilmoita asiaton viesti
Sinähän Millamagia olet kun pystyt asian tyrmäämään? Onhan noita yksilöitä jäänyt kiinni, jopa Ruotsissa, ketkä ovat ihan muuta kuin miltä näyttää.
Ilmoita asiaton viesti
Kela ei tutki muitten kun tavallisten suomalaisten raha asioita.Jos maahanmuuttajataustaiset voivat lähetellä kotimaihinsa rahaa kuukausittain, niin avustukset heille ovat aivan liian suuret. Ei ole penneistä kiinni ne summat mitkä ulkomaille siirtoina lähetetään.
Heillä lienee sitäpaitsi ulkolaisia pankkitilejä joihin kela ei pääse edes käsiksi.
Maasta pois veroeurojemme ( lainarahat) hyväksikäyttäjät.
Ilmoita asiaton viesti
Lauren sinä puhut paskaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos joku suomalainen toimeentuloasiakas saa penniäkään ”ylimääräistä” tililleen niin se otetaan huomioon laskelmissa. Kuinka kela ”ottaa” huomioon nuo ”kärsimyskorvaukset” ?
Olen sitä mieltä että kelatuet pitää perata ja tutkia ja sitten alkaa hutkia. Maasta pois tuollaiset ketkut. Sitä apitis hehän saavat ihan liikaa avustuksia kun monkin maahanmuuttajataustainen lähettelee entiseen kotimaahansa rahaa.
Jos sinne voi mennä lomille niin sitten sinne voi mennä kokonaan asumaan.
Jotain rotia nyt noihin asioihin.
Ilmoita asiaton viesti