Isältä, äidiltä sytykkeet liikuntaan

Isältä, äidiltä kotoa sytykkeet liikuntaan

Jos digiajan ihmisen korvien väliin olisi tunkeutunut kaikki se info, mitä tarjotaan liikunnan vaikutuksesta mielelle ja keholle, tiet olisivat sonnalla kävelijöistä ja sisäliikuntatilat pullistelisivat kävijöistä. Terveystilastot kuitenkin kertovat, että monien suomalaisten kunto on kehno.

Tiedän, että kynnys sanasta tekoon on se tärkein. Vaadin välillä itseäni lähtemään lenkille ja lupaan palata heti takaisin. Mutta… kun olen hiihtänyt pari kilometriä, keho on lämmennyt ja syke noussut, en haluakaan palata. Innostun, kun muistan, että saan kuntoilusta keveyden ja mielihyvän tunteen loppupäiväksi. Motivaatio kasvaa siis tekemisessä.

Liian vähäisen liikunnan aiheuttamat 4,7 mrd:n kulut jo tiedetään, mm. UKK-instituutin julkaisemista tilastoista. Puolustusvoimat ovat huolestuneet varusmiesten vuosi vuodelta huononevasta kunnosta ja cooper-testien laskevista tuloksista. Se uhkaa jo maan puolustamista.

Liikunnan lisääminen lapsille ja nuorille päiväkodeissa ja kouluissa on sinänsä hyvä asia ja koskee koko ikäluokkaa. Kehon kuntoa pitäisi todella parantaa. Mutta onko tuntimäärien lisäämisestä ikäluokkien paremmaksi sytyttäjäksi? Eppäillä soppii.

Entä sitten vapaamuotoinen, yksilön oma liikunta? Tällöin ei tarvitse puhua rahasta, ikään kuin se ratkaisisi ongelman.

Liikunnan perusta ja arvostus luodaan lapsena. Isältä ja äidiltä saadaan siihen sytykkeet, koska lapsi ottaa mallia läheisestä ihmisestä. Ja se on omaehtoista. Jos mopoaan rassaava teini on kulkenut isän kanssa luonnossa pienenä, hän ei pelkää mennä autotallista metsään myöhemminkään. Jos isä on tietokonetyöpäivän jälkeen lähtenyt juoksulenkille, latenssi-ikäinen haluaa lähteä mukaan. Jos äiti on harjoitellut muksun kanssa hiihtoa, lapsi tekee sitä kohta kaverinsa kanssa.

Juuri alakouluikäiset ovat otollisimpia syttymään. Korona-aikaan näin oudon ilmestyksen: luistinrata kitaraisillaan isejä pienten luistelijoiden kanssa. Otin aurinkolasit silmiltä ja häikäistyin.

Ennen kuljettiin jalan pikkumatkat, pyöräiltiin ja hiihdettiin. Lasten riemuhetket koettiin rajuissa juoksuleikeissä ja mäenlaskuissa. Kaikki oli mahdollista ja on nykyäänkin. Kesäisellä rannalla katsoessani lasten uintia ja sukeltelua kuulen naurua ja pärskettä. Aika loppuu ennen kuin voimat.

Kuntoilla voi kotioloissakin. Kokeilin lastenlasteni kanssa Jaakko Finnen Liikkuva lapsi-  terveempi aikuinen -teoksen (2017) mallikuvien pohjalta akrobatiaa. Kohta olohuoneessa oli cheerleader -patsas, mummo pilarina ja oksilla tenavia. Tiedostin terveen läheisyyden ja kosketuksen ilon. Isä ja äiti opastavat, kannustavat, houkuttavat ja koukuttavat lasta monenlaisiin jumppatemppuihin, ehkä lapsi oppii käyttämään itsenäisesti kehollista älykkyyttään myöhemminkin … vaikka loppuikänsä.

Liikunnan merkitystä korostetaan yhteiskunnan ylärakenteista käsin. Paljon porua vain lentää tuuleen. Juuri kotioloista lähtevää motiivia ja sytykkeitä lapsi kuin lapsi tarvitsee lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden liikuntaharrastuksiin. Myönteiset asenteet ruokkivat osaltaan sitten koululiikuntaa, armeijakuntoa ja kilpaurheilua.

Kotioloista saatu inspiraatio lisää tervettä itsekunnioitusta. Lapsi voi tuntea olevansa riittävän hyvä ja osaavansa suhtautua paremmin epäonnistumisiin. Liikunta vähentää stressiä ja masennusta. Isän ja äidin innostus lisää lapsen henkistä pääomaa: luovuutta, keskittymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä. Liikunnassa vapautuu mielihyvähormonia ja iloa vahingollisten kulutus-, viihde-, peli- ja huumeriippuvuuksien sijaan. Ja hyvältä tuntuu, kun aineenvaihdunta paranee. Ja unen laatu.