Kehitysapuun budjetoitiin 1 245 miljoonaa euroa vuonna 2021: valtava summa rahaa – tulokset heikkoja?

 

Suomi käyttää v. 2021 kehitysaputyöhön 1 245 miljoonaa euroa, mikä vastaa 0,5 % bruttokansantuotteesta.  Maamme on sitoutunut sekä YK:ssa että EU:ssa nostamaan kehitysyhteistyövarojen määrän 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.  Eniten varoja on suunnattu Afganistaniin (23,8 milj. euroa),  Somaliaan (22,8 milj. euroa) ja Myanmariin (22,3 milj. euroa).  Yhteistyön maantieteellinen kokonaispainopiste on Afrikassa.  (Ulkoministeriön nettisivut)

 

Ulkoministeriön nettisivujen mukaan ”Suomen kehityspolitiikan ja -yhteistyön keskeisenä tavoitteena on tukea kehitysmaiden pyrkimyksiä köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi…”   Kehityspolitiikkamme painopistealueet ovat: 1)  Naisten ja tyttöjen aseman vahvistaminen 2)  Kehitysmaiden talouden vahvistaminen ja työpaikkojen luominen 3) Koulutus, toimivat yhteiskunnat ja demokratia sekä 4) Ilmastonmuutos ja luonnonvarat.

 

Tutustuin Matti Kääriäisen v. 2015 julkaisemaan kirjaan ”Kehitysavun kirous”.  Kääriäinen on eläkkeellä oleva suurlähettiläs ja ulkoasiainneuvos, jolla on takanaan 40 vuoden ura ulkoasiain ministeriössä, erityisesti kehitysyhteistyöasioissa.  Hänen mukaansa kehitysavulla ei ole lainkaan saavutettu sille asetettuja tavoitteita,  ja avunannon tärkeimmät taustasyyt ovat olleet enemmänkin poliittistaloudellisia, eivät kehityspoliittisia.  Äärimmäisen köyhyyden piti olla kehitysyhteistyön tavoite, ja tässä päätavoitteessa on täysin epäonnistuttu.  Kääriäinen ei ole voinut tuoda aikaisemmin ilmi näkemyksiään ja kokemuksiaan, koska hänen työhönsä kuului poliittisesti muotoillun kehitysapuparadigman toteuttaminen, ei sen arvosteleminen.  Hän ei suinkaan kiellä, että rikkaiden ja köyhien maiden välinen kuilu on ongelmallinen, ja asialle pitää tehdä jotakin.  Mutta nykymuotoinen kehitysapu ei ole ratkaisu tähän ongelmaan.

 

Kehitysavun tuloksellisuutta on seurattu ja tutkittu liian vähän.  Mikäli tehdyt tutkimusraportit ovat olleet ”liian kriittisiä”, ne on Kääriäisen mukaan vaivihkaa vaiennettu ja pyritty unohtamaan.  Toimintaa ei ole muutettu, vaikka on selkeästi osoitettu nykyisen kehitysaputyön ongelmat, joita ovat:

  • annettava apu on ollut turhaa ja tehotonta
  • apu ei ole vähentänyt köyhyyttä – päinvastoin, köyhyys on lisääntynyt
  • kehitysapu on voinut tukea sortavan eliitin asemaa kehitysmaassa
  • apu perustuu länsimaisiin näkemyksiin auttaa, ei kohdemaan tarpeisiin
  • on tuettu epädemokraattisia hallintorakenteita (diktatuurit…)
  • on unohdettu kohderyhmä eli köyhät
  • on keskitytty mikrotason mutta ei makrotason ongelmiin
  • kehitysapuyhteistyötä tekevät virkamiehet ja diplomaatit ovat usein kehitystyöosaamiseltaan heikkotasoisia, vaikka he tekevät johtamistyötä
  • kansainvälisissä piireissä kehitysapuasioista keskustelevat päättäjät ovat useimmiten ”amatöörejä” kehitysapuasioissa, eikä heillä ole riittävää tietotaitoa näihin asioihin
  • paras lääke köyhyyden vähentämiseen olisi puuttua laajasti globaalin talousjärjestelmän epäoikeudenmukaisuuksiin (veronkierto, veroparatiisit, luonnonvarojen riisto…)

 

Kääriäisen mukaan paljon kehitysapua saavien maiden hallinto kehittyy usein avun sellaiseksi, että apua odotetaan ja osataan hyödyntää – hallitsevan eliitin tarpeisiin.   Laajat kehityssuunnitelmat jäävätkin usein toteuttamatta.   Kehitysyhteistyöstä on tullut pysyvää avustustoimintaa, joka on kehitysmaille itsestäänselvyys.  Maat eivät pyri kehittymään ja irti apuriippuvuudesta, vaan päinvastoin pyrkivät saamaan lisää apua.

 

”Kenian hallintokoneiston mädännäisyys ja syvä korruptio tulivat kaikesta aiemmasta Afrikka-kokemuksestani huolimatta minullekin yllätyksenä. Oli käsittämätöntä, että korruptiosta oli tullut maan hallintotapa ja että maan korkein poliittinen johto oli siinä keskeisesti mukana. Ruotsalainen kollegani Bo Göransson kuvasikin asiaa toteamalla: ’Korruptio ei ole Kenian hallintojärjestelmän ongelma. Korruptio on Kenian hallintojärjestelmä’.  Miljardit olivat valuneet ja valuivat jatkuvasti ulos maasta poliitikkojen ja rikkaiden liikemiesten tileille köyhien aseman samanaikaisesti jatkuvasti heikentyessä. Todisteita kaikesta tästä oli aivan riittävästi, mutta maan koko hallintokoneisto oikeuslaitosta myöten oli niin korruptoitunut, että yhtään isokenkäistä ei asetettu vastuuseen. ” (lainaus Kääriäinen 2015, Kehitysavun kirous)  Kehitysaputyötä tekevät tahot olivat tietoisia näistä asioista, mutteivat keskeyttäneet ”avun” antamista.

 

Mitäpä tästä meikäläinen maallikko ja lystin/veronmaksaja sanoisi!  Verorahojen syytely sinne tänne alkaa olla jo maan tapa?  Kehitysaputyöhön käytetyt varat ovat niin massiiviset, ja toistuvat joka vuosi niin, että niiden jaossa pitää noudattaa tuloksellisuus- ja tarpeellisuusvalvontaa.  Varojen käytöstä ja tuloksellisuudesta pitää tehdä luotettavia tutkimuksia ja selvityksiä, jotka myös julkaistaan yleisön käyttöön.  Kehitysavun suuntaa ja tavoitteita on tarkasteltava uudelleen pohjia myöten.  Siihen asti, kunnes nämä toteutuvat, suhtaudun Suomen jakamaan kehitysapuun hyvin kriittisesti, ja olen valmis olennaisesti alentamaan jaettavan avun määrää.   En halua olla mukana mm. afrikkalaisten diktaattorien ja eliitin elintason rahoittamisessa.  Humaanikatastrofityö on ok (luonnonmullistuksista yms. kärsivien ihmisten akuutti auttaminen).   En suhtaudu kielteisesti kaikkeen kehitysaputyöhön vaan siihen, että varoja käytetään näin leväperäisesti.

+5

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu