Vihreää unelmaelämää…?

Vihreä aate on ollut esillä viime aikoina mm. viherkapinoitsijoiden protestimielenosoituksen vuoksi Helsingissä.  Monien aatteen kannattajien mukaan näin on pakko tehdä, koska ilmasto-ongelmat ovat niin vakavat.  Vaara on niin suuri, että on sallittava myös laittomuuksia asian hyvyyden ja tärkeyden vuoksi.  Lakeja on olemassa (muita varten), mutta tässä tapauksessa  ”tarkoitus pyhittää keinot”.

 

Mitä tämä radikaalimpi vihreä aate/linja  vaatii ja haluaa?  Sitä, että ilmastonmuutokseen on reagoitava heti ja tehtävä äkkiä toimenpiteitä em. prosessin pysäyttämiseksi.  Elämäntapaamme on muutettava luontoystävällisemmäksi, tai seurauksena voi olla iso ilmasto- ja luontokatastrofi.  Erityisesti jotkut nuoret ihmiset ovat kokeneet nämä huolet omikseen ja ilmaisseet mielipiteitään protestoimalla,   jopa lainvastaisin keinoin.

 

Minulla on vihreästä elämästä oma käsitykseni, joka perustuu omiin kokemuksiin elämän varrelta.  Synnyin 1950-luvulla savolaisen pienviljelijäperheen kolmanneksi lapseksi.  Elimme todellista, omavaraista luomutaloutta.  Suurin osa syötävästä ruoasta kasvatettiin itse.  Perunat, lantut, porkkanat, punajuuret, sipulit, kaalit…  Kanat huolehtivat kananmunien saannista, lehmät maitotuotannosta, sika joulukinkusta.  Marjapensaista saatiin talven mehujuomat ja kiisselit, karviaisia, musta- ja punaherukan marjoja.  Metsistä kerättiin mustikoita, puolukoita, karpaloita ja syksyisin sieniä, joita suolattiin sankoihin talven varalle.  Sato säilöttiin kellareihin, joissa ne säilyivät miten hiiriltä vain säilyivät.  Luontoa saastuttavia roskia ja muoveja ei juuri tullut, koska kaikki käytettiin tarkoin – lopuista vaatteenriekaleista kudottiin mattoja.  Kouluista saatiin tarvittaessa syksyllä vapaapäiviä, ns. perunannostolomaa.  Opin, että reisien takaosassa on ns. perunannostolihakset, joita ei tule juuri muulloin käytettyä.  Mutta perunannoston jälkeen kyllä tiesi niiden lihasten olemassaolon, ainakin seuraavana päivänä.

 

Arkipäivät kuluivat vuodenajan mukaan niin, että isä oli metsätöissä, polttopuuhommissa tai viljelyksillään,  äiti navetassa ja ruokaa laittamassa, lapset koulussa ja vapaa-ajat ulkona hiihtämässä, leikkimässä…  Kesät olivat kiireempää vuodenaikaa, koska silloin kasvatettiin seuraavan talven ruoat.  Koko perhe osallistui heinätalkoisiin.  Olkapäät paloivat melkein rakoille auringossa, sillä saasteita aiheuttavia aurinkovoiteita ei ollut.

 

Lomapäiviäkin oli välillä.  Isä hankki perheelle kesämökin seitsemän kilometrin päästä itikkarikkaan suon laidalta järven rannalta.  Järven pintaa oli aikanaan alennettu, joten sai kahlata melkein puoleen väliin, ennen kuin pääsi uimaan.  Mökille mentiin alkujaan niin, että isä ajoi traktoria ja me istuimme perälavalle laitetuilla penkeillä – komeasti koko kylän läpi.  Lämmitimme savuttavan saunan kiukaan ja keittiön hellan, saunoimme, uimme ja joimme termospullosta kahvit.  Ei ajeltu saastuttavilla autoilla, vaan kulkuneuvona oli maanviljelyskäytössä oleva kulkuväline.   Puhelimiakaan, televisioista puhumattakaan, ei alkujaan ollut, vaan tiedonvälitys perustui radion kuunteluun.

 

Koulumatkat tehtiin kävellen, pyöräillen tai talvella hiihtäen.  Matkaa oli 4-5 kilometriä, muttei se ollut liikaa ekaluokkalaisellekaan.  Joka päivä 4 x 2 = 8 kilometriä liikuntaa.  Lisäksi koulu- ja välituntiliikunta.  Kun tultiin kotia, reppu sisälle, ja ulos leikkimään eli liikuntaa tuli reilusti.  Kuntokin oli kyllä hyvä.  Koulussa kuten kotonakin vessassa käytiin pihan perällä olevassa käymälässä/huussissa, oli keli mikä hyvänsä.  Vessapaperina käytettiin vanhoja lehtiä, ja oli hyvä tuuri, jos sattui saamaan pehmeää sanomalehteä eikä kiiltävän kovia aikakauslehtiä.  Viikossa oli kaksi pesupäivää, lauantaisauna ja keskiviikkosauna.  Iho + hiukset pestiin samalla saunasaippualla.  Tukasta lähti kammatessa ja harjatessa saippuakarstaa, kun sitä oli vaikea huuhtoa pois hiuksista.  Pyykkiä pestiin ainakin kesäisin niin, että saunan padassa kuumennettiin vettä, jota kannettiin ulkona olevaan pulsaattoripesukoneeseen.  Pesun jälkeen kuumat pyykit kierrettiin kuivemmiksi paljain käsin tai  rullien läpi.  Seuraavaksi vesi vaihdettiin, ja haettiin huuhteluvettä.   Kuuman pyykkiveden johdosta peukalon iho tahtoi repeillä ja kääntyillä, kun puristeli kuivaksi pyykkejä.  Pulsaattorikone oli kuitenkin edistystä siihen nähden, että oli edes jonkinlainen pesukone.

 

Kouluun vietiin oma maitopullo ruoan kanssa hörpättäväksi sekä omat voileivät.  Ruoka tuotiin keittolasta ämpärillä, ja jaettiin oppilaille.  Ruoka oli vegaania:  1)  keitettyjä perunoita ( ja ehkä ruskeaa kastiketta)  2) paistettuja perunoita  (ehkä vaaleaa kastiketta)  3)  velliä ja 4) puuroa.  Kouluterveydenhoito hoidettiin ekologisesti kestotuotteilla kuten paksuilla kestoneuloilla, jotka välillä desinfioitiin.  Ei mitään kertakäyttöisiä piikkejä.  Tippa-Iitaksi sanottu terveydenhoitaja kävi joka koululla ottamassa tarvittavat verikokeet ja tekemässä terveystarkastuksia.  Kouluhammaslääkäri oli kaupungissa, ja siellähän ei puudutusaineita tunnettu – ei ainakaan pienempien maitohampaiden poistossa eikä missään poraamisissa.  Pora taisi olla historiallinen jalkapora, jolla hampaita jyrsittiin.  Veret ja hampaan kappaleet sai sylkeä vieressä olevaan emalikuppiin.  Hammashoitajiakaan ei tietenkään ollut – elettiin ilmastoa säästävää luomuaikaa.

 

Koulussa oli liitutaulu, jonka avulla päähämme päntättiin asioita.  Kirjoitimme tietoja siniruutuvihkoihin.  Kaikki oli säästöä, verrattuna nykyajan tuhlailevaan koulukirjojen käyttöön ja vaihtamisiin, puhumattakaan mistään digitaalilaitteista tai neteistä.  Koululuokat olivat pieniä kuten olivat koulutkin.  Pienet koululaiset ilman nykyajan koulukyytijärjestelmää eivät olisi jaksaneet kulkea 10-20 kilometriä päivässä.  Alaluokan opettaja oli kuin kakkosäiti, tuttu ja turvallinen.  Kuriongelmia ei juurikaan ollut, verrattuna nykyajan koulujen tilanteeseen.

 

Töihin lähdin 15-vuotiaana lapsia hoitamaan.  Ajan tapa oli, että hyvin nuoretkin maalaistytöt menivät lapsenpiioiksi, koska päivähoitojärjestelmä oli vasta rakenteilla.  Samalla kävin iltakouluna lukiota.  Yhden kulkusuunnan menin bussilla, koska muuten en olisi ehtinyt työpäivän jälkeen oppitunnille.  Mutta koulupäivän/illan jälkeen kävelin kotiin 4-5 kilometrin matkan.  Vielä ehti tehdä läksyjäkin johonkin aikaan.  Työntekotyyli jatkui sitten myöhemminkin niin, että opiskellessani yliopistossa olin yleensä kesät kesätöissä.  Siinä elämänvaiheessa kesäloma-aika tarkoitti työntekoa, muu aika opiskelua.  Kesällä kerättiin pääomaa eli varoja seuraavan talven tarpeita varten.  Opintotuki oli lainapainotteista, eikä opintorahalla (jota ei tarvinnut maksaa pois) olisi elänyt.

 

Mikäs siinä!  Kyllähän tällaistakin elämää voi elää, jos se on välttämätöntä ilmaston ja maapallon säilymisen kannalta.  Minulle se elämäntapa on jo lapsuudesta ja nuoruudesta tuttua.  Mutta onko näistä nykyajan vihreistä, kaupungeissa asumaan tottuneista tällaiseen elämään?  Tämähän lienee se vaihtoehto nykymallille:  jokainen kansalainen elää mahdollisimman saastuttamatonta elämää, syö luomuvegaanipainotteista ruokaa, käyttää kestävällä tavalla vaatteita (omia tai äidin ompelemia) ja niitä harvoja kulutustavaroita, joita on.   Kulttuurinnälkä tyydyttyy, kun kirjastoauto käy kerran viikossa, fyysinen kunto pysyy hyvänä ilman kuntosaleja tms., monet sosiaaliset ja psyykkiset ongelmat tasoittuvat rauhoittavassa maalaisympäristössä.  Ryösteleviä nuorisojengejäkään ei synny yhtä paljon, kun kaikki asuvat jossakin korvessa.

 

Naiset kutovat, neulovat, tekevät ruokaa, hoitavat kotona perheen lapset + suvun vanhukset, sillä vanhainkotejakaan ei juuri ole, päiväkodeista puhumattakaan.  Miehet tekevät raskaammat työt kuten peltojen muokkauksen, polttopuiden hankinnan, mahdolliset metsästys- ja kalastusreissut ravinnon hankkimiseksi.  Avioeroja ei ole niin paljon kuin nykyisin, koska ei ole kiusauksiakaan.  Terveydenhuolto on sitä sun tätä, ja ihmiset ovat iloisia, että saavat edes jotakin lääkettä.  Vanhempi väestönosa lääkitsee itseään lähinnä apteekin kamferitipoilla – entisajan yleislääkkeellä, joka auttoi vaivaan kuin vaivaan.

 

On realistista ajatella, että elämäntapamme muuttaminen vaatii uhrauksia.  Ekologinen, vähemmän saastuttava elämäntapa ei toteudu  siten, että enemmistö suomalaisista asuu ahtaissa betonilähiöissä pääkaupunkiseudulla.  Se vasta on epäekologinen elämäntapa.  Miten valmiita ihmiset ovat elintasonsa alentamiseen ja mahdolliseen siirtymään 1950- ja 1960-luvun maalaiselämään?

 

 

+10

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu