Kaatuuko hyvinvointivaltio maahanmuuttoon?
Turun yliopiston taloustieteen professori Matti Viren esittää, että hyvinvointivaltiomme kaatuu maahanmuuton seurauksena. Jo nyt valtiota pyöritetään velkarahalla.
Onko Virenin uhkakuva todellinen, kun monet viralliset tahot kertovat meille kansalaisille, ettemme selviä ilman maahanmuuttoa? Mikä on totuus ja saako totuutta edes kertoa?
Ensinnäkin uutisessa on virhe. Viren ei ole toimessaan oleva professori vaan eläkeläispappa. Eli emeritus-professori.
Mutta ei kai kukaan voi olla eri mieltä siitä, että jos sosiaaliturvaa saavien määrä kasvaa liikaa, niin systeemi romahtaa. Pohjoismainen hyvinvointivaltio rakennettiin hyvin rajatun arvoyhtenäisen yhteiskunnan tilanteeseen. Luterilainen arvomaailma ja todella kova synnintunto.
Toisaalta on totta, että maahanmuutto ei tarkoita samaa kuin sosiaaliturvaa saavien määrän raju kasvu. On myös toisenlaista maahanmuuttoa.
Toisaalta mehän olemme jo kuulleet, että systeemi on joka tapauksessa tarkoitus lakkauttaa. Fiskaalikonservatismi tarkoittaa juurikin tuota lakkauttamista.
Ilmoita asiaton viesti
”Toisaalta mehän olemme jo kuulleet, että systeemi on joka tapauksessa tarkoitus lakkauttaa. Fiskaalikonservatismi tarkoittaa juurikin tuota lakkauttamista.”
Minulta varmaan mennyt jotenkin ohi, mutta kertoisitko lisää siitä miten järjestelmä aiotaan lakkauttaa ja koska, ja mitä tulee hyvinvointivaltion tilalle?
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa perehtyä siihen mitä fiskaalikonservatismi käsite normaalin määritelmän mukaan tarkoittaa. Kun tuon yhdistää siihen, että empatia ei sovi politiikan ohjenuoraksi, niin ollaan äkkiä Margaret Thatcherin näkemyksessä siitä, että ”There’s no such thing as society”.
Vaikka jälkikäteen tuota Thatcherin lausuntoa on yritetty selittää hyvinkin monenlaisilla tavoilla – ja hän itse yritti muokata tuota paremmin kristinuskoon sopivaksi – niin äkkiä ollaan Hayekin käsityksessä siitä, että kristinusko on hölmöyttä, mutta usko yliluonnolliseen on uusliberalismille pakollinen edellytys. Tosin ilman kristinuskon yhteiskunnallista ulottuvuutta.
Aika kova yhteiskunnallinen näkemys. Tuo kieltää muun muassa toisistaan huolta pitävän kristillisen seurakunnan olemassaolon.
Aika tymäkkää tavaraa.
Ilmoita asiaton viesti
Löysin lähteen fiskaalikonservatiivi käsitteelle, eikä tuo nyt kovin tymäkältä vaikuta, vaan valtion velkasaldon huomioon ottaen, kuulostaa ihan hyvältä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/riikka-purra-kuvasi-itseaan-fiskaalikonservatiiviksi-luvassa-vyon-kiristysta-ja-yksilon-omaa-vastuuta-vasemmalta-tullaan-kuulemaan-paljon-itkua/8755848
Ilmoita asiaton viesti
Niin. Löysit vain termin äskettäisen käyttäjän oman virallisen määritelmän.
Vaikka tämä ei ole ollenkaan muodikasta, niin itse ajattelen monesta asiasta aika pitkälti samoin kuin Jacques Maritain. Maritain oli vahvasti kristillinen ajattelija, toisin kuin Hayek tai Mises. Jotka taas ovat uusliberalismin isiä.
Olen kristillisen demokratian kannattaja ja pidän monia äskettäin kuultuja lausuntoja aika kylmäävinä. Jos olet eri mieltä, niin sinulla on siihen oikeus.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tanskalainen valtiotieteilijä Esping-Andersen jakaa hyvinvointivaltiot kolmeen eri lajiin:
1) liberaalinen (esim. USA, Australia),
2) konservatiivinen (Saksa) ja
3) sosialidemokraattinen (Pohjoismaat).
Mikä näistä on tarkoitus ”lopettaa”?
Ilmoita asiaton viesti
On kyllä kiinnostavaa laittaa Australian yhden maksajan malli ja Yhdysvaltojen ensisijaisesti yksityisiin vakuutuksiin perustuva malli samaan laariin. Olen asunut molemmissa maissa ja väistellyt systeemien karikkoja parhaan kykyni mukaan.
No, minun mielestäni Gøsta on aivan hakoteillä tuossa luokituksessaan. Mutta eihän hänen luokituksensa muutenkaan ole saaneet kovinkaan yleistä hyväksyntää.
Ilmoita asiaton viesti
Et näytä tuntevan Australiaa kovin hyvin.
Erikoissairaanhoidon kuluista Medicare kattaa 85%. Noin puolella australialaisista on vapaaehtoinen sairausvakuutus. Jos yksityishenkilön tulot ovat yli AUD 90k tai kotitalouden yli 180k eikä heillä ole omaa vakuutusta, he joutuvat maksamaan ”Medicare Levy Surchargen”, joka on 1-1,5% normaalin ”Medicare Levyn” päälle.
Tästä kaikesta huolimatta asuisin mielelläni Australiassa, jossa esim. vanhusten hoito on aivan eri tasolla kuin Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Et näytä tuntevan Australiaa kovin hyvin.”
Tässä keskustelussa olen valmis tunnustamaan oman tietämättömyyteni.
Olen vain asunut maassa ja tehnyt siellä töitä. Ja pitänyt systeemiä hyvin toimivana.
Mutta kuten sanoin, niin olen valmis tunnustamaan oman tietämättömyyteni ja ymmärtämättömyyteni.
Ilmoita asiaton viesti
Rehellisyys maan perii.
Kuten sanoin, asuisin mielelläni Australiassa, jossa olen vieraillut useasti. Järjestelmä toimii hyvin.
Ilmoita asiaton viesti
”Ensinnäkin uutisessa on virhe.”
Ehkä uutisessa ei olekaan virhettä. Uutinen on nimittäin lokakuulta 2015, ja tuolloin Viren ehkä ei vielä ollut emeritus.
Niin, siis tämä ennustus on melkein kahdeksan vuoden takaa. Olisiko sen ollut jo aika toteutua?
Ilmoita asiaton viesti
”Niin, siis tämä ennustus on melkein kahdeksan vuoden takaa. Olisiko sen ollut jo aika toteutua?”
Kun valtion velkasaldoa katsoo, niin eiköhän uutinen ole entistä ajankohtaisempi?
Ilmoita asiaton viesti
On ihan kiva nähdä, että perussuomalaiset eivät ole enää yksin huolissaan maamme kantokyvystä ja velkaantumisesta.
Ilmoita asiaton viesti
Kuvittelisi, että kaikki puolueet ja niissä toimivat poliitikot olisivat huolissaan hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Eikö sen pitäisi olla tärkeysjärjestyksenä ykkösenä?
Ilmoita asiaton viesti
Jos Leskinen tarkoittaa Matti Vireniä, on varmaan paikallaan muistuttaa, että Viren oli eurovaaleissa 2019 ehdolla perussuomalaisten listalta ja että hän on perussuomalaisten Suomen Perusta -ajatuspajan hallituksen puheenjohtaja.
Ilmoita asiaton viesti
Jo 1,2:lla miljoonalla suomalaisella on sairauskuluvakuutus. Tilasto on vuodelta 2021.
https://yle.fi/a/3-11758911
Varmasti oli yllätys, miten punavihreä hallitus yksityisti sairaanhoidon.
Lasten sairausvakuutuksen määrä on kasvanut 10% vuosien 2020-2022 välillä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tervakankaiden-perhe-kay-yksityisella-laakariasemalla-lahes-kerran-kuussa-lasten-sairausvakuutusten-suosio-hurjassa-kasvussa/8607464#gs.4eym6u
Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa ei tätä ilmiötä ole.
Ilmoita asiaton viesti
Ne keillä on varaa yksityiseen terveydenhuoltoon, varmasti käyttävät sitä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten huomaat, vaihtoehtoja ”sosialidemokraattiselle hyvinvointivaltiolle” ei tunnusteta.
Sveitsi on aika onnistunut vaihtoehto siinäkin. En kuitenkaan näe, että punavihreät ottivat sieltä mallia.
Ilmoita asiaton viesti
”En kuitenkaan näe, että punavihreät ottivat sieltä mallia.”
Niin. Meillähän on nyt vallassa uusliberalistinen lähestymistapa, jonka käytännössä kaikki puolueet ovat sisäistäneet.
Tuossa lähestymistavassa arvot tai niihin vetoaminen ovat vain keino perustella vallitsevaa taloudellista rakennetta. Mitkään todelliset arvoihin kuuluvat kysymykset eivät olleet mukana vaikuttamassa siihen kun monia uusliberalistisen ajattelutavan periaatteita luotiin.
Ludwig von Mises piti fasisteja ja myös natseja välttämättömänä keinona estää eurooppalaisen kulttuurin perikato. Juutalaisena hänen tosin piti paeta Euroopasta ennen kuin natsien valta lähestyi hänen kotikaupunkiaan. Vastaavasti Friedrich Hayek piti kristinuskoa oleellisena välineenä oman taloudellisen ajattelunsa edistämisessä. Toisaalta hän piti kristittyjä… No, en viitsi toistaa.
Kaikki nämä jännittävät historialliset ilmiöt on dokumentoitu varsin hyvin.
Joten aatteiden historiallinen kehitys ja monessa tapauksessa yhä vaikuttava olemus eivät välttämättä ole sitä mitä äkkiseltään luulisi.
Ilmoita asiaton viesti
”Sveitsi on aika onnistunut vaihtoehto siinäkin. En kuitenkaan näe, että punavihreät ottivat sieltä mallia.”
Eiköhän se malli oteta ennemmin Pohjois-Koreasta kuin Sveitsistä?
Ilmoita asiaton viesti
No, Pohjois-Korea ei ole tainnut yksityistää sairaanhoitoaan…
Ilmoita asiaton viesti
”Sveitsi on aika onnistunut vaihtoehto siinäkin. En kuitenkaan näe, että punavihreät ottivat sieltä mallia.”
Sveitsi toimii maahanmuuttajatyövoimalla. Sveitsissä asuvista ihmisistä yli 25% on ulkomaalaistaustaisia, niitä on siis siellä enemmän kuin Suomessa on persuja. Loput , vajaat 75%, ne varsinaiset sveitsiläiset siis, jakautuvat neljään etniseen ryhmään, jotka puhuvat neljää kieltä.
Suomessa persut aikovat ajaa ulkomaalaistaustaiset pois maasta ja suomalaistaa ruotsinkieliset, tai ajaa nekin maasta pois. Ei se oikein Sveitsin mallilta kuulosta, pikemminkin Aatun touhuilta siellä kolmannessa valtakunnassa.
Ilmoita asiaton viesti
Mihin sinä nyt taas oikeasti vastasit? Kirjoitin Sveitsin sairausvakuutus mallista, joka on onnistunut ja sinä onneton käännät asian persuihin ja Hitleriin.
Sveitsissä työskentelevä vierastyövoima on melkoisen eurooppalaista, kun 78,5% tulee EU:sta ja Iso-Britanniasta, eli neljä viidestä. Loput tulevat kolmansista maista. Kyse on ammattitaitoisesta työvoimasta.
Sveitsissä pitää tehdä töitä, siellä ei asuta sisiaaliiturvalla ja paranneta maailmaa kuppiloissa.
https://www.bfs.admin.ch/bfs/en/home/statistics/work-income/employment-working-hours/economically-active-population/foreign-labour-force.html
Ilmoita asiaton viesti
”Sveitsissä pitää tehdä töitä, siellä ei asuta sisiaaliiturvalla ja paranneta maailmaa kuppiloissa.”
Ei kuulosta houkuttelevalta paikalta. Miten siellä viihtyvät kaikki entiset gangsterit, entiset politikot ja liikemiehet, julkkikset ja muut, jotka ei tee mitään ne on vain siellä. Mannerheimkin Suomesta oli joskus sellainen. Paniko ne Mannerheiminkin siellä töihin?
Sveitsissä työskentelevä vierastyövoima on melkoisen eurooppalaista, kun 78,5% tulee EU:sta ja Iso-Britanniasta.
**********************wikipedia kertoo että******************
”Italialaiset (noin 320 000) ovat ulkomaalaisten suurin ryhmä, heidän jälkeensä tulevat saksalaiset (noin 310 000), portugalilaiset (noin 270 000), ranskalaiset (130 000) ja kosovolaiset (110 000). Suomalaisia, ilman Sveitsin kansalaisuutta, asui maassa vuoden 2015 lopulla 4 022 henkilöä.[”
**********************************************************************
Yritin ynnätä noita yhteen ja sain luvuksi vajaat 900 000. Loput 1,3 miljoonaa ovat siis jostain muualta. Englantilaisia ei mainittu, mutta varmaan niitäkin on, ja amerikkalaisia.
Olen jostain päässyt sellaiseen käsitykseen että Sveitsi olisi myös jonkilainen pakoaikka raharikkaille, entisille julkkiksille ja politikoille, myös gangstereille. Nehän ei tee työtä, oleskelevat vain siellä ja käyttää muualta ansaittuja tai anastettuja rahoja. Sveitsissähän voi säilöä ns. pimeää rahaa.
Yleensä olen ajanut Sveitsin ohi mahdollisimman äkkiä ja välttänyt majoittumisia ja ostoksia ja syömistä, koska paikka on niin kallis, mutta kerran olin siellä jonkun muun kustantamana. Käsittääkseni sielläkin on näitä vähän eksoottisemman näköisiä ihmisiä, sellaisissa hommissa mitkä ei sveitsiläisille, eikä koulutetulle EU- porukalle kelpaa. Kyllä siellä Sveitsissäkin nekin työt pitää tehdä ja kyllä niihin sielläkin väkeä tarvitaan, eivät ne raharikkaat joutenolijatkaan siellä viihtyisi. Tarvitaan siivoojia, puistotyöntekijöitä, roskakuskeja, tarjoilijoita, autokuskeja, apytyöntekijöitä ruuan alkutuotantoon jne. Kylläkai ne paikat on lähinnä miehitetty kauempaa tulevilta.
Edes Italia, missä on äärioikeistolainen rasistihallitus, siis sama kuin persut, ei pärjää ilman ulkomaista työvoimaa ja se Meloni, se Italian äärioikeistolainen naispääministeri, on julistanut että italiaan otetaan nyt puoli miljoonaa ihmistä jostain EU:n ulkopuolelta, töihin siis, kun kaikki työt pitäisi sieläkin kumminkin tehdä.
En ymmärrä miten Sveitsi selviäisi ilman työntekijöitä, kun ei Italiakaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Ei kuulosta houkuttelevalta paikalta. Miten siellä viihtyvät kaikki entiset gangsterit, entiset politikot ja liikemiehet, julkkikset ja muut, jotka ei tee mitään ne on vain siellä.”
Ai ei kuulosta houkuttelevalta paikalta, vaikka kaikki mainitsemasi ryhmät viihtyvät siellä? Noin 14% alempi kokonaisveroaste kuin meillä, kansantuote huomattavasti korkeampi kuin meillä ja kansalaisten varallisuuskin huomattavasti korkeampi kuin meillä.
Mikähän se Vihavaista houkuttaisi jos ei Sveitsi, Pohjois-Koreako?
Ilmoita asiaton viesti
”Mikähän se Vihavaista houkuttaisi jos ei Sveitsi, Pohjois-Koreako?”
Sellainen paikka on hyvä missä ei tarvitse tehdä töitä ja joku tuolla sanoi että Sveitsissä kaikkien pitää tehdä töitä.
Ilmoita asiaton viesti
Olisit lukenut sen linkkaamani.
Näen, että sinulla kaiken muun lisäksi matematiikkakin on heikko.
”In 1st quarter 2023, 1.754 million persons of foreign nationality worked in Switzerland. Four in five workers (78.5%) came from an EU/EFTA state or the United Kingdom and the rest from a third party state (21.5%).
78,5% = 1 369 825.
Wikipedia on surkea tiedonlähde, sopii toki sinulle.
Asuin jonkin aikaa saksankielisessä kantimissa. Vihavaisen tapaisia lässyttäjiä siellä ei onneksi ollut.
Ilmoita asiaton viesti
”Asuin jonkin aikaa saksankielisessä kantimissa. Vihavaisen tapaisia lässyttäjiä siellä ei onneksi ollut.”
Kävitkö itse laskemassa ne ulkomaalaiset siellä Sveitsissä. Minä en laskenut, enkä olisi ennättänyt, kun sieltä oli äkkiää kiire pois, jonnekin halvempaan maahan.
Mutta silloin kun olin siellä korruptioreissulla, näin kyllä paljon aika eksoottisenkinnäköistä porukkaa.
Nuo minun tietoni on Wikipediasta, eikä minulla ole tarvetta todistella että pitääkö ne paikkansa, yleensä ne wikipedian tiedot on aika lähellä totuutta.
Sveitsissäkin tosin tämä persuilu on nyt vissiin yleistymään päin, kuten kaikkialla muuallakin, mikä on valitettavaa.
************lainaus wikipediasta*********************
2000-luvulla sveitsiläiset ja ulkomaiset instituutiot ovat ilmaisseet huolensa erityisesti Sveitsin politiikassa lisääntyneestä ksenofobiasta. Tästä huolimatta ulkomaalaisten suuri osuus Sveitsin väestöstä ja maahanmuuttajien suhteellisen ongelmaton sopeutuminen maan oloihin ovat osoituksia maan avoimuudesta.
*********************************************************
Ilmoita asiaton viesti
Siis ”kantonissa”.
Jos olisit lukenut linkin, olisit nähnyt myös oikeat luvut.
Ja myös tämän:
”While the share of foreign workers slightly decreased until the early 2000s, it has constantly increased every year since 2004.”
Ilmoita asiaton viesti
OP myy sairauskuluvakuutusta n. 800-850:n euron vuosihintaan, omavastuusta riippuen. Vakuutus näyttää korvaavan 200 000:een asti vakuutuskauden aikana (siis ei vuosittain). Kyllä tuollaiseen on aika monella varaa ja pääseepä jonottamatta lääkäriin.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on se suuri muutos, joka on tapahtunut urani aikana. Valmistuin lääkäriksi v. 86 ja psykiatriksi v. 93. Yksityispsykiatreilla oli jopa H:gissä potilaspulaa 90-luvulla. Nyt on työterveyspotilaita ja vakuutuksen omistajia niin paljon, että sananmukaisesti hukun potilaisiin.
90-luvulla ei niin vain saanut töitä esim. julkiselta psykiatriselta poliklinikalta. Nyt HUS mainostaa, että kuka tahansa lääkäri pääsee psykiatrian puolelle töihin, eikä edes CV:tä tarvitse laatia (sic!).
Tulee mieleen vanha vitsi siitä, että miksi Bierut on PUolan presidentti? Koska perustuslain mukaan kuka tahansa voi olla Puolan presidentti.
Niin, että miksi psykiatri enää menisi julkisen sektorin töihin, ellei välttämättä halua olla sairaalatyössä?
Ilmoita asiaton viesti
Taidemaalari, ex-muurari tykittää lyhyttä ja ytimekästä viestiä. Mielenkiintoista kuinka keskustelua viedään täysin sivuraiteille itse blogin aiheesta.
Turvapaikanhakuoikeus katsotaan ehdottomaksi vaikka kansainvälisten sopimusten perusteella afrikkalaisen turvapaikkahakemus suomessa on enemmän kuin outoa.
Ilmoita asiaton viesti
No viesti on todellisuudessa Virenin, vaikka toinkin sen esille. Ja kun aroista asioista keskustellaan, niin keskustelu pyritään aina viemään sivuraiteille.
Valtion velkasaldo on kyllä karua luettavaa ja entä sitten kun valtion lainoissa tulee katto vastaan?
Ilmoita asiaton viesti
Kuulemma Virossa turvapaikan hakuprosessi hoidetaan vuorokaudessa. Suomessa siihen menee aikaa. Turvapaikanhakijat myös välttelevät itä-blokin maita. Ukrainalaiset ovat poikkeus koska Suomi ei ole venäjänkielinen maa.
Ilmoita asiaton viesti
Kuulemma…
”If Estonia is responsible for handling your case, the government officials will assess your asylum application. This generally takes up to 6 months.”
https://help.unhcr.org/estonia/how-to-apply-for-asylum-in-estonia/what-happens-after-i-apply-for-asylum/
Ilmoita asiaton viesti
Viren höyrysi samanlaisia uhkakuvia täällä Puheenvuorossakin. Kyseessä on PS-ajatushautomon Suomen Perustan vakiokasvo, jolla ei ole mitään tekemistä tutkimuksen kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Itse luotan paljon enemmän taloustieteen professori Virenin lausuntoihin, kuin Niemeläisen lausuntoihin talousasioissa. Onhan tuo valtion velkasaldo kovaa luettavaa. Mutta Niemeläinen on varmaan Arhinmäen kannalla, ettei velkoja tarvitse koskaan maksaa takaisin?
Ilmoita asiaton viesti
Ei. Yksityinen velka ja valtionvelka on kaksi ihan eri asiaa.
Yksityisellä elinkaari on alle 100 vuotta ja mitä pienempi luku, sitä enemmän pankki ottaa riskiä.
Valtio taas voi hoitaa velan 500 tai 1000 vuotta, mikäli valtiota vielä on olemassa. Maailmassa on paljon valtioita, keiden velat on unohtuneet historian aikana tai sitten on anteeksiannettuja. Meille Eurooppa ei muistanut antaa velkojen anteeksiantamisia vaan me maksettiin kaikki, ainoana maana Euroopassa.
Saksa tietää tämän hyvin, kun sodan häviäjänä ovat tehneet erikoisjärjestelyillä, että BKT tuotto laskettiin aina 250%, mikä motivoi saksalaiset tekemään velan eteen kokonaan pois.
Silti Saksassa ei hypitä lattioista seinille tai katoille velkakysymyksessä ja Saksa haluaa velkamalttia kaikilta.
Ilmoita asiaton viesti
”Valtio taas voi hoitaa velan 500 tai 1000 vuotta, mikäli valtiota vielä on olemassa.”
Eipä taida maailmassa olla montakaan 500-vuotta pystyssä ollutta valtiota, saatikka 1000-vuotista? Ja että valtio vielä maksaisi velkojaan 500-1000 vuotta, sellaista esimerkkiä tuskin löytyy maapallolta?
Ilmoita asiaton viesti
Suuri ja Mahtava EU:n valtakunta ei kaadu ja euro tulee säilyttämään vakaasti arvonsa.
Ilmoita asiaton viesti
En usko EU:n pitkäaikaiseen olemassaoloon ja siksi koska EU:ta on lähdetty rakentamaan väärin. Jos EU:sta tehdään liittovaltio, ovat maat liian erilaisia jotta se pysyisi pystyssä pitkään.
EU tulisi palauttaa alkuperäiseen ideaansa, yhteiseen talousalueeseen ja maiden väliseen kauppaliittoon.
Ilmoita asiaton viesti
Löytyy ihan pitkästä historian kirjoista ja esimerkkinä Hammurabin laista lähtien tähän nykypäivään asti. Löytyy paljon esimerkkejä, jos näkee vähän vaivaa velanotoista ja anteeksiantamisista.
Hyvään saumaan Jan Hurri kirjoittaa aiheesta, että Suomen luototus ja talouden hoidosta ei ole katastrofi lähellekään kun vertaa 1990-luvun talouden kauhuun:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009785813.html
Tiedätkö, että Jan Hurri on etukäteen huomannut EU:n pinnan alla kytevästä tulesta talouden kanssa muistaakseni 2004 lähtien ja kertonut jatkossakin mitä muualla maailmassa nyt tapahtuu tarkasti kunnes finanssikriisi 2008 pamahti.
Sai vuoden journalistipalkinnon, koska teki huolellisesti työtä ja kertoi tarpeellisia tietoja, jos hallitus olisi silloin niinä vuosina edes kuunnellut tai lukenut taikka tarkistanut niitä Hurrin esittämiä asioita.
Mitä Englanti, Ranska, Saksa, Kiina, Aasia tekivät historiansa aikana? Tämä kommenttisi vain osoittaa sen, että et tiedä asiasta mitään, kun et osaa erottaa yksityisestä velasta valtionlainasta.
Ilmoita asiaton viesti
”Tämä kommenttisi vain osoittaa sen, että et tiedä asiasta mitään, kun et osaa erottaa yksityisestä velasta valtionlainasta.”
No on se hyvä, että meillä on palstalla ainakin yksi henkilö joka ymmärtää kaikki asiat. Tosin itse epäilen ymmärtääkö Rantakivi edes lukemaansa?
”Suomen kaltaisen maan kansantalouden tai sen puoleen julkisen talouden kuntoa voi arvioida monin eri tavoin, mutta sellaista kuntomittaria ei ole keksitty, jonka asteikolta löytyisi selkeät laatusanat erinomaisesta katastrofaaliseen.
Tuollaiset luonnehdinnat ovat väistämättä tulkinnallisia – ja tulkintoja on helposti yhtä monta kuin tulkitsijaa. Siksi tässäkin on kyse vain yhden sivullisen tulkinnasta eikä suinkaan absoluuttisesta totuudesta saati Ilta-Sanomien toimituksen kannasta.”
Laitoin pienen otannan laittamasi linkin takaa.
Ilmoita asiaton viesti
Markku unohti taas pistää tuon turkulaisen perään ”persu”-merkinnän.
Ilman sitä lukija ei osaa asettaa tekstiä oikeaan persulaiseen ”kontekstiin”, kuten teidän kaikki puheet pitäisi osata laittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Asian vieminen sivuraiteille ohi puhuttavasta asiasta on tietenkin yksi taktiikka yrittää vesittää keskustelua puhutusta asiasta. Samaan kategoriaan menee Virenin puoluetaustan esille ottaminen ja sen perusteella hänen talousosaamisensa kyseenalaistaminen.
Ilmoita asiaton viesti
Ei näin taloustyhmänä pysty vastaamaan kovin hyvin esitettyyn kysymykseen, mutta tämä keskustelu on monellta tavalla kiinnostava. Esim. kommentoija Ahosen tarjoamat linkit auttoivat itseäni hahmottamaan, miksei sosialismi toimi ja miksi se johtaa totalitarismiin. Kyse on kysynnän ja tarjonnan periaatteiden hämärtymisestä jne.
Työperäinen maahanmuutto menisi kaiketi markkinavoimien mukaisesti, eikä pitäisi johtaa yhteiskunnan talousongelmiin. Vaan myös humanitaarinen maahanmuutto toimii kysynnän ja tarjonnan mukaisesti, muttei markkinavoimien ohjauksessa. Tarkoitan, että p-läpimaissa asukkailla on kysyntää paremmista elinoloista ja Suomikin on yhtenä maana tarjoamassa noita parempia elinoloja. Mitä paremmat elinolot tarjoaa, sitä humanitaarisempi on ja sitä enemmän humanitaarista maahanmuuttoa suuntautuu kohdemaahan.
Hyvinvointivaltion hyvinvointipalvelut eivät ole markkinavoimien ohjaamia, vaan poliittisia päätöksiä. Jos näiden palvelujen käyttäjät lisääntyvät, lisääntynevät myös verottamalla kerätyn budjetinmenot. Jos budjettimenot lisääntyvät, tilannetta voi hetkellisesti korjata ottamalla velkaa. Pitemmällä aikajäntellä tämä voi johtaa Kreikan tielle.
Niin että vastaan: tietyin edellytyksin kyllä.
EU:n sisällä on sitten se ongelma, etteivät maat ole identtisiä, mutta direktiivit ovat samat kaikkialla. Jossain Sisiliassa selvinnee vuoden ympäri lämmittämättömässä teltassakin, Suomessa ei oikein. Niinpä kulut veronmaksajille ovat eri suuret eri maissa samasta määrästä elätettäviä. Suomi pystyisi auttamaan paljon isomman määrät turvapaikkaa tarvitsevia, jos maksaisimme vaikka Malille suojan tarjoamisesta, emmekä ottaisi Suomeen pysyvästi yhtään turvapaikan hakijaa.
Ilmoita asiaton viesti
Aika vähän on uutisoitu sitä, kuinka paljon ukrainalaisia on jo nyt Suomessa ja sodan edelleen jatkuessa heidän määränsä vain lisääntyy.
Koska Ukrainan rajat ovat kiinni, he tulevat Suomeen muualta EU:n alueelta, esim. Puolasta.
Ukrainasta pakenevien määrä riippuu sotatoimien jatkumisesta. Suomesta on hakenut tilapäistä suojelua tai turvapaikkaa yli 50 000 Ukrainasta sotaa paennutta 15.2.2023 mennessä. Arvio on, että Suomeen voi vuonna 2023 tulla 30 000–40 000 ukrainalaista hakemaan kansainvälistä suojelua.
https://intermin.fi/ukraina
Varmaa on se, ettei yksikään Suomeen integroitumaan ehtineistä pakolaisista palaa enää Ukrainaan tyhjän päälle. Siellä heille ei ole tarjolla kuin hikeä, verta ja kyyneliä. Täällä kuukauden sosiaalituet ovat jo enemmän kuin usean kuukauden tai jopa puolen vuoden keskipalkka Ukrainassa.
https://www.averagesalarysurvey.com/fi/palkka/ukraina
Voi vain kuvitella millainen kaaos Ukrainassa syntyy sodan aikanaan loppuessa, kun pohtii mm. siellä liikkuvien aseiden määrää.
Miten vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja hyvinvointivaltion tulevaisuuteen tämä lopulta arviolta jopa reilun sadan tuhannen uuden asukkaan massa, se jää toistaiseksi kysymysmerkiksi.
Ilmoita asiaton viesti
”Miten vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja hyvinvointivaltion tulevaisuuteen tämä lopulta arviolta jopa reilun sadan tuhannen uuden asukkaan massa, se jää toistaiseksi kysymysmerkiksi.”
Jos nämä reilu 100 000 Ukrainalaista pääsevät Suomen sosiaaliturvan piiriin, niin valtion velkasaldo huomioon ottaen on uhkana juuri Virenin mainitsema hyvinvointivaltion kaatuminen. Meidän resurssit eivät riitä.
Ilmoita asiaton viesti
Aika moni kuitenkin työskentelee, että tuskin.
Parempi tapa ratkoa asiaa olisi se että työkykyisiä ei päästettäisi eläkkeelle esimerkiksi iän takia.
Ilmoita asiaton viesti
”Aika moni kuitenkin työskentelee, että tuskin.”
Noin 53 000 Venäjän hyökkäyssotaa paennutta ukrainalaista oli hakenut Suomesta tilapäistä suojelua huhtikuun 2023 loppuun mennessä. Ukrainasta paenneella on oikeus tehdä töitä Suomessa heti, kun hän on hakenut tilapäistä suojelua.
Huhtikuussa 2023 tilapäistä suojelua saavista ukrainalaisista 6 000 henkilöä oli tulorekisterin mukaan palkansaajia.
https://valtioneuvosto.fi/-//1410877/tilapaista-suojelua-saavien-ukrainalaisten-tyollistymisesta-ajantasaista-tietoa-palkansaajia-huhtikuussa-6-000
Ilmoita asiaton viesti
Niin eivät siis edes ole jäämässä asumaan tänne vaan ovat tilapäisesti kunnes Putleri kuolee tms. Tuohon ei hyvinvointivaltio kaadu.
Ilmoita asiaton viesti
Ukrainalaiset eivät ikävä kyllä ole ainoita turvapaikanhakijoita tai maahanmuuttajia jotka aiheuttavat kuluja yhteiskunnallemme.
Ilmoita asiaton viesti
Silti vain murto-osa väestön ikääntymisen kuluihin verrattuna.
Ilmoita asiaton viesti
Oman väestön ikääntyminen kuuluu normaaliin yhteiskuntarakenteeseen, toisin kuin esimerkiksi maahanmuutto ja sen tuomat kulut ja haitat yhteiskunnalle.
Ilmoita asiaton viesti
Suomeen on suuntautunut maahanmuuttoa tuhansien vuosien ajan, että se on normaalia.
Sen sijaan on epänormaalia, että suomalaiset lisääntyivät sotien jälkeen rajusti ja sitten lisääntyminen alkoi vähentyä 70-luvulta lähtien. Jäi vanheneva kansa ja eläkkeisiin varojen puskurointi niinikään alkoi kovin myöhään, että nyt on sitten eläkemaksut tapissa. Maahanmuuttoa tarvitaan aika paljon juurikin hoiva-alalle.
Ilmoita asiaton viesti
Kyse syntyvyyden vähenemiseen saattaa löytyä vastaavasta?
https://mielenihmeet.fi/universe-25-kokeilu-jonka-tulokset-olivat-hairitsevia/
Ilmoita asiaton viesti
Jääskeläisen ja Kososen näkökulmat valoittavat hyvin turvapaikkashoppailun yksilöllisiä tekijöitä. Luonnnollista, itsekin toimisimme samoin vastaavassa tilanteessa.
– tietysti Suomeen kannattaa etelästä tullla ennemmin kuin Balttian maihin, jos tukia vertailee.
Todennäköisesti Suomeen saavutaan nimenomaan ”shoppailun” eli maavertailun tuloksena.
*** ****
Ukrainasta paenneet miehet olisi palautettava isänmaahansa, mikäli heitä palvelus kutsuu. Naiset ja lapset jääkööt odottamaan sodan lopputulosta.
– toivottavasti heistä useimmat jäävät maahamme pysyvästi työllistymisensä jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Sen verran tilastoa nähnyt, että eniten resursseja vie väestön ikääntyminen. Toiseksi eniten sitten työttömyys. Maahanmuutto tulee kolmantena.
Ilmoita asiaton viesti
Iäkkään maahanmuuttajan työttömyydessä tiivistyy tuo väittämä.
Ilmoita asiaton viesti