Demareiden johdolla Vantaan talous on laitettu kuntoon

Kiitän valtuutettu Tuukka Saiménia loistavasta blogin otsikosta ”Vantaalla demarit vie ja muut vikisee” (Uusi Suomi 9.12.2021), se innoitti kirjoittamaan tämän blogitekstin. Demareiden johdolla Vantaan talous on nimittäin viimeisen kymmenen vuoden aikana laitettu kuntoon, mutta yhteistyössä muiden puolueiden kanssa. Samalla on huolehdittu kuntalaisten palveluista.

Minut valittiin Vantaan valtuustoon vuoden 2012 vaaleissa ja siitä lähtien olen saanut olla osa kaupungin päätöksentekoa. Kuluneiden 10 vuoden aikana Vantaan taloudellinen tilanne on käännetty positiiviseen suuntaan. Upea osoitus Vantaan onnistumisesta on kaupungin juuri voittama puolen miljoonan euron kansainvälinen innovaatiopalkinto (HS 27.11.2021).

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2012, tilanne oli aivan toisenlainen – vaikea. Kuudesta kriisikuntakriteeristä Vantaan osalta jo kolme oli täyttynyt. Mikäli neljäs olisi täyttynyt, olisimme pudonneet valtiovarainministeriön holhoukseen. Kiitos kahden taitavan demaritaustaisen kaupunginjohtajan, Kari Nenosen ja Ritva Viljasen, Vantaa on saatu lentoon järkevällä taloudenpidolla ja onnistuneilla investoinneilla. Syytä on kiittää myös kaupungin vastuullisia ja etenkin yhteistyökykyisiä poliitikkoja yli puoluerajojen.

Vuonna 2012 lainakanta per asukas oli 4 500 euroa, tänä vuonna 3 700. Kuuden viimeisen vuoden aikana velkaa on vähennetty 220 miljoonaa. Vantaa ei ole nostanut veroprosenttiaan, toisin kuin monet naapurikunnat. Veroprosentti on ensi vuonna 19, aivan kuten oli myös vuonna 2012. Esimerkiksi naapurikunnat Espoo, Nurmijärvi ja Kerava ovat kaikki nostaneet veroprosenttiaan viimeisen 10 vuoden aikana.

Kuntien veroasteet

Onnistuneilla investoinnilla olemme pystyneet tekemään kaupungista houkuttelevan sekä yrityksille että asukkaille. Vuosina 2017 – 2019 Vantaalle syntyi lukumääräisesti kolmanneksi eniten avoimen sektorin työpaikkoja koko Suomessa, 9 571 kappaletta. Edellä ovat vain Helsinki ja Tampere. Noin 11 % kaikista Suomen avoimen sektorin työpaikoista syntyi Vantaalle.

Vuonna 2015 avattu kehärata on ollut menestys. Lähes puolet Vantaan uusista työpaikoista on syntynyt ja lähes puolet uusista asukkaista muuttanut kehäradan varteen. Vuonna 2019 lähes 60 % maanmyynti- ja maankäyttösopimustuloista saatiin kehäratavyöhykkeeltä. Kehäradan rakentaminen maksoi noin 800 miljoonaa, josta Vantaan osuus oli noin 250 miljoonaa.

Vantaan tulevaisuus rakennetaan jatkossakin järkevällä taloudenpidolla, onnistuneilla investoinneilla ja vastuullisella yhteistyöllä, ainakin mikäli se demareista on kiinni.

ulla-kaukola
Sosialidemokraatit Vantaa

Vantaan kaupunginhallituksen 1. vpj., kaupunginvaltuutettu, Uudenmaan maakuntahallituksen jäsen, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen valtuutettu. Kirjoitan ahkerammin sivulle http://www.ullakaukola.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu