Persut ja kokoomus, ammatillisen koulutuksen viholliset
Sipilän hallitus leikkasi toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta lähes 250 miljoonaa euroa, josta 190 miljoonaa kohdistui ammattikoulujen perusrahoitukseen. 1600 opettajaa sai potkut. Kokoomus ja perussuomalaiset istuivat samaisessa hallituksessa. Opetusministerinä oli kokoomuksen Grahn-Laasonen.
Nyt kokoomus ja perussuomalaiset toistavat saman: ammatillisesta koulutuksesta leikataan 120 miljoonaa.
Ennen vuoden 2023 eduskuntavaaleja kokoomus lupasi, ettei koulutuksesta leikata. Ennen vuoden 2023 eduskuntavaaleja Purra poseerasi ja lupasi, kuinka ”On tullut aika palauttaa ammatillinen koulutus ja duunarialat arvoonsa”.
Persujen koulutuspoliittisissa teeseissä hehkutetaan lisäpanostuksia ammatilliseen koulutukseen: ”Duunarialat kunniaan!”
Nyt on siis jälleen edessä massiiviset leikkaukset ammatilliseen koulutukseen. Hallituksen linja on ristiriidassa työmarkkinoiden tarpeiden sekä osaamistason noston kanssa. Osaajapulaa ei saada ratkaistua, osaamistasoa nostettua eikä Suomen taloutta saada kasvuun koulutuksesta leikkaamalla. Laskennallisesti 120 miljoonan euron leikkaus tarkoittaisi OAJ:n laskelmien mukaan 1 600 opettajan irtisanomista.
(siniset linkkejä)
Aiemmat juttuni ammatillisesta koulutuksesta: ammatillinen koulutus Archives – Ulla Kaukola
🤦
Ilmoita asiaton viesti
Mönkään mennään jollei käytännön osaamista enää jaeta eikä arvosteta. Mutta ehdon tahdoin tämä hallitus tekee kaiken päin mäntyä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos lasketaan Sipilän amisleikkaukset niin 10 vuotta on ammattikoulutusta kurjistettu.
Ilmoita asiaton viesti
Ammatillinen koulutus joutaisi lopettaa kokonaan eli kokoomus ja Perussuomalaiset ovat oikealla tiellä. Tämä siksi, että siellä ei opi mitään.
Minulla on lähipiirissäni kaksi ihan täysipäistä poikaa, jotka ovat suorittaneet ammattikoulussa 3-vuotisen sähköasentajan linjan. Nyt kun tarvisin tyttären omakotitalo työmaalle sähkömiestä kysyin heiltä molemmilta, josko heistä jompi kumpi ottaisi työn hoitaakseen. Molemmat kuitenkin kieltäytyivät ja kertoivat syyksi, että eivät osaisi ko.tehtävää hoitaa.
Jos ei kolmessa vuodessa opita edes omakotitalon perussähkötöitä tekemään, niin mitä sellaisella koululaitoksella tekee. Ei mitään.
Olen varma siitä, jos nuo pojat olisivat kulkeneet oppisopimuksen puitteissa vanhemman sähköasentajan perässä työmailla 3 vuotta, niin olisivat oppineet enemmän ja osaisivat omakotitalon perussähkötyöt tehdä.
Ei valtion kannata uhrata vähiä rahojaan sellaiseen koulutukseen missä ei opita mitään. Jonkinlaisen paperin he kuitenkin sieltä saavat. Ehkä siinä lukee, että osataan tehdä kesämökin tai leikkimökin sähköasennukset jos sitäkään.
Ilmoita asiaton viesti
Antaako ammattikoulu pätevyyden sähköurakointi kokonaisuuteen, minusta vain sähköasennuksiin.
Eli sinun olisi pitänyt saada omakotitaloon henkilö jolla on siihen vaadittava koulutus, jonka alaisuudessa ”pöhlöt pojat” olisi voineet tehdä hommia.
Oppisopimuskoulutuskaan ei anna oikeuksia. Ainoastaan asennustyöt osaavat tehdä, toisen alaisuudessa, siihen asti kun ovat itse hakeneet pätevyyden.
Ilmoita asiaton viesti
No juuri sitähän yritin kertoa, että ihan turha koulu jos ei anna pätevyyttä eikä taitoja edes omakotitalon sähkötöihin.
Ilmoita asiaton viesti
Vain asennuksiin. Antaa taidot asennuksiin, mutta ei tiettyjä pätevyyksiä itsenäiseen sähkötyöhön uudisasennuksissa.
Ei se ole poikien vika.
Kysyinpä tekoälyltä, kun siltä saa nopeasti vastaukset.
Suomessa on kolme pääasiallista sähköpätevyyttä:
Sähköpätevyys 1 (S1): Tämä pätevyys oikeuttaa tekemään kaikkia sähköasennustöitä. Saadaksesi S1-pätevyyden, sinun tulee olla suorittanut soveltuva teknikon tai insinöörin koulutus ja sinulla tulee olla vähintään kahden vuoden laaja-alainen työkokemus sähköalalta Sähköpätevyys 2 (S2): Tämä pätevyys kattaa enintään 1000 V sähkötyöt. S2-pätevyyden saamiseksi tarvitset soveltuvan perustutkinnon, kuten sähköasentajan tutkinnon, ja kolmen vuoden työkokemuksen sähköasennuksista
Sähköpätevyys 3 (S3): Tämä pätevyys kattaa sähkölaitekorjaukset. S3-pätevyyden saamiseksi voit korvata koulutuksen soveltuvalla työkokemuksella
Lisäksi, saadaksesi pätevyystodistuksen, sinun tulee suorittaa hyväksytysti sähköturvallisuustutkinto
Ilmoita asiaton viesti
Eli tämän pätevyyden alaisina pojat löisi johtoja seiniin ja putkiin, asentaisivat katkaisimet ja pistorasiat yms. Vastuu kytkennöistä, oikean vahvuisista johdoista ym jäisi sille sähkösuunnittelijalle ja asennusoikeuden haltialle.
Ilmoita asiaton viesti
No tämähän on yleinen tapa ollut jo vuosikymmeniä, että loppupaperi tehdään sitten tarvittaessa S1 pätevän toimesta, mikä esitetään rakennustarkastajalle.(se on sitä pyrokratiaa).
Peräänkuulutan edelleen sitä, kyllä kolmen vuoden koulutuksen ja sitä edeltäneen työharjoittelun tehneellä pitää olla vahva tunne, että pystyy omakotitalon perussähköasennukset tekemään. Muutoin on 3 vuotta elämästä mennyt hukkaan, niin kuin tässäkin tapauksessa toinen pojista lähti rauhanturvajoukkoihin, missä vähäisetkin taidot sitten unohtuvat.
Ilmoita asiaton viesti
Pystyyhän ne tekemään sen. Mutta heille on myös tämä lainkirjain taottu siellä koulussa, myös oikeuksista ja vastuusta.
Taidot on tallella ja pätevyyspaperi asennustöihin taskussa. Hyvä kun joku katsoo perään ettei kytke vaihetta suojamaahan, vaiheet menee oikeaan järjestykseen ja johtojen paksuus on oikea.
Edelleenkin sanon sen ettei se henkilö joka on oppisopimuksessa saa yhtään enemmän oikeuksia asennuksiin. Työ ja nopeus työssä voi parempaa. Samat asiat ne käy läpi teoriassa ja näyttökokeissa. Jotakin tiedän toisen asteen koulutuksista, koska olen ollut näytön vastaanottaja.
Oppissopimus eri muodoissa on hyvä ja täydentävä koulutusmuoto, mutta se ei tee turhaksi ammattikoulua, tai vähennä sen arvoa.
Se mitä Ulla tuolla kirjoittaa on täyttä asiaa. Hallitus, joka vaikeuttaa ihmisten kouluttautumista, toisen asteen opinnoissa on aika pihalla asioista. Hallitus, joka aikoi poistaa työttömyyttä, kasvattaa sitä toimillaan. Tämä on kaikkein huonoin toteutus, noin 1600 opettajan paikkaa kerta laakista pois. Minä arvostan ammattikoulua, koska olen sen aikoinani käynyt pohjakoulutukseksi, ei ole muuta tietä…
Ilmoita asiaton viesti
Sinun on turha kysellä tekoälyltä, kun omaa järkeä voi käyttää ja käydä itse tarkistamassa kuin luottaa tekoälyn virheettömyyteen, sekin voi erehtyä kertomaan väärin.
https://tukes.fi/sahko/sahkotyot-ja-urakointi/sahkopatevyydet-ja-tyoalueet
Ilmoita asiaton viesti
Ei. Vaikka olisi kuinka hyvä sähköasentaja, niin hänellä täytyy olla vähintään 2 vuoden sähköasennuksiin ja urakointiin kokemusta, jotta voisi itsenäisesti teettää.
Tiedän tämän hyvin tarkkaan ja itse joudun sitten jonkun kokeneen sähköasentajan haukansilmien alla ja esitellä omat tekemiseni ja saamaan hyväksynnät. Itse en saa tehdä mitään ilman toisen valvontaa.
Ilmoita asiaton viesti
Huomenta, Heikki! Olisikohan noiden poikien asenteissa jotain vikaa! Minulla on pari 25-vuotiasta tuttua nuorta sähköasentajaa täällä Kymenlaaksossa, jotka ovat opiskelleet EKAMIssa eli paikallisessa ammattioppilaitoksessa. He kertoivat minulle, että jos itse koulutuksessa tai työharjoittelussa ei heidän mielestään tullut selvyyttä tietyistä sähköasennusten yksityiskohdista, he ottivat yhteyttä kokeneimpiin kolleegoihinsa ja sopivat heidän kanssaan, milloin voi tulla esim. omakotityömaalle tutustumaan ja oppimaan tietyn työvaiheen. Nämä kaverit ovat olleet omatoimisia ja ahkeria ja siksipä heillä onkin riittävästi hommia monissa erilaisissa kohteissa!
Ilmoita asiaton viesti
Saattaapi olla niinkin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei. Siinä hommassa täytyy olla vähintään 2 vuoden työkokemusta sähköhommissa. Tiedän tämän tarkkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän näillä leikkauksilla haluta ”ikuiset opiskelijat” eli valtion tuella jatkuvasti ammattia vaihtavat takaisin töihin!
Ilmoita asiaton viesti
Ammattikoulujen opiskelijat ei ole sitä joukkoa. Se koskee monia toisen asteen opiskelijaa, joka haluaa pohjakoulutuksen, tai ammatin.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä siis tiedät, että tarvitaan ammattitutkinnot, lupakortit, yms. ja ilman niitä ei ole mitään asiaa siihen työhön tai muuten tulee vakuutusyhtiöt sun muut firmat tutkimaan, että kuka söhli ja onko tarvittavia koulutuksia, lupakortteja?
Ilmoita asiaton viesti
Niissä ammattikouluissa on läjäpäin aivan turhia korttikoulutuksia veronmaksajien piikkiin. Tästä johtuu sana korttihelvetti, sillä työnantajatkin joutuvat ne koulutukset suorittamaan. Onhan se naurettavaa, että esimerkiksi tietöissä ei saa kulkuneuvosta nousta tai ylittää kävellen tietä ilman korttia, mutta tavallinen turisti saa sen tien ylittää mistä kohtaa tahansa ilman korttia. Näitä esimerkkejä on paljon. Vuonna 1972 ei näin päin prinkkalaa olleet vielä asiat, mutta silloin oli esimerkiksi merimiesammattikoulu, joka ei ollut vielä pakollinen. Suurin osa sen kävikin vaan en minä. Menin suoraan jungmanniksi laivaan hankkimaan meripraktiikkaa ja oppimaan. Ei kuitenkaan tarvinnut olla junkkina kauan sillä puolen vuoden päästä olinkin jo puolimatruusi. Kun sitten myöhemmin perämiehenä joutui katselemaan joidenkin näiden ammattikoulun käyneiden touhuja niin osa heistä oli oppinut vain kuinka kieltäytyä töistä. Suurin osa ei tietenkään ollut tällaisia vaan jatkoivat oppimistaan ammattikoulun jälkeen laivan päällä. Kisällisysteemi tulisi ottaa takaisin ja järkeistää ammattikoulujen opetusta samalla poistaen turhat korttikurssit.
Ilmoita asiaton viesti
Korttihelvetistä olen samaa mieltä. Se ei nyt liene keikkausten kohde? Yleensä nämä kortit joutuu työntekijä itse hankkimaan, paitsi siinä tapauksessa, kun on työantajan palveluksessa työantaja kustantaa ne.
Ajoin ammatikseni linja-autoa ja minun olisi pitänyt suorittaa viisi kurssia pätevyyden osittamiseksi. Alkuun sai suoritta vaikka samoja kursseja useamman, eli kaksi EA kurssia, kaksi liukkaan kelin kurssia ja joku muu valinnainen , itse valitsemaa korttikurssi, pääasia ,että niitä oli määrällisesti viisi. Nyt tilanne on muuttunut. Itse olin ajanut Bussia13 vuotta, työkavereita oli jotka oli veivanneet busseja 30-vuoden 😉 puolen ja nyt niistä tuli epäpäteviä. Jäin pois työstä. Eli nuo kurssit voi silloin suorittaa jo ennakkoon. Nyt rakennuksille ei pääse ilman korttirumpaa, kaivinkoneeseen pitää olla eri kortti, kuin tietyömaille.
Oppipoika – kisälli asiasta olen samaa mieltä, siinä on ainakin työantajalle hyvä etu saa osapalkallisia työntekijöitä, siihenpä se kuolee, kukaan ei halua osakkailla täyteen työpäivään.
Korttihelvetti ei muuksi muutu edes näiden säästöjen takia. Mutta nuorten jotka ovat valinneet tavallisen työelämän ja ammatillisen koulutuksen, heitä se säästö koskee. Mahdolliset kortit on hyvä suorittaa ammattikoulun yhteydessä. Olisi Orpo ja Purra sopineet korttikoulutuksen maksuista, eikä noin massiivista säästöä ammatilliseen koulutukseen. Se päätös tulee vastaan nuorten syrjäytymisenä,
Todella lyhytnäköistä ajattelua.
Ilmoita asiaton viesti
”Kansanedustajat” kun tykkäävät säätää lakeja joka asiaan, niin miksei ne säädä lakia, että jos vaalien jälkeen tekee/puhuu toisenlailla kuin ennen vaaleja lupaa, niin joutuu maksamaan korvauksia muutaman miljoonan valtiolle=kansalle vaalilupasten pettämisestä. Saatas valtiontalous kerralla kuntoon. Munkin täytyy myöntää , että tein itsekkin tosi suuren mokan,kun äänestin persuja. Ainut hyvä asia on polttoaineiden alhaisempi hinta kuin viime vuonna.
Ilmoita asiaton viesti
On miehekästä myöntää virheensä. Tänne kirjoittavissa persuissa ei yleensä ole miestä siihen.
Ilmoita asiaton viesti
No,eipä täällä näy vihreitäkään tunnustamassa virhettään,kun kannatus tippui 2019:sta vaaleista 2023 vaaleihin 4,5%.
Noin 140000 virheen tehnyttä,jotka eivät tehneet sitä uudestaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä se olikin niin että ne jotka eivät äänestäneet vihreitä, tekivät virheen.
Ilmoita asiaton viesti
Eppäillä soppii.
Ilmoita asiaton viesti
USKO NIITÄ JOTKA ETSIVÄT,
EPÄILE NIITÄ JOTKA LÖYTÄVÄT.
EPÄILE KAIKKEA, PAITSI ITSEÄSI,
kirjoitti Mörö, alias Musta Käsi.
(Eeva-Liisa Manner, Kamala kissa)
Ilmoita asiaton viesti
Polltoaineen hinnoissa suurin vaikuttava hinnan alentaja on maailman markkinahinta. Persujen ja hallituksen yhteisvaikutus bensanhintaa on asian tuntijoiden mukaan 2.3 centtiä, josta osan syö hieman yli sentin uusi alv verotus, eli todellisuudessa +/- nolla.
Viisasta pohdinta sinulle, mutta niin moni muukin meni lupausten lähteelle. Kaikki ei uskalla tunnustaa.
Ilmoita asiaton viesti
Oppositiopuolueiden näkökulmasta hallitukset tekevät aina kaiken päin helvettiä.
Hallituspaikka aina muuttaa äänen kellossa itsekehuksi.
Näin aina ja ikuisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Vähän asian sivusta mutta kuitenkin: 1990-luvun lopulla tuli pakolliseksi asentaa vedeneristys mm. märkätilojen laatoituksien alle ja taakse.
Tavarantoimittajien edustajat, minä mukaanlukien, asensivat VTT:n luolassa ”koelaatikkoihin” omat tuotteensa ja nämä sitten testattiin olivatko vesitiivit vai ei.
Kun Suomen märkätilarakentamisessa toteutettiin näin suuri muutos niin ammattikoulujen opettajat olivat hyvin hereillä ja pyysivät tavarantoimittajilta lisätietoja, sain mahdollisuuden pitää luennon ilman tuotemainoksia.
Kun luento oli ohi niin koulun oppilas, nuori miehenalku, tuli kysymään että kun hän täältä valmistuu niin paljonko yhtiönne maksaa hänen tulevalle firmalle ”tukea” jos hän sitoutuu kayttämään ainoastaan teidän vedeneristys- järjestelmää?
Ilmoita asiaton viesti
Mutta sehän on hienoa jos sieltä vapautuu tuhansia huippuosaajia yksityiselle sektorille. Perustavat varmaan myös menestyviä yrityksiä huiman tietotaitonsa ansiosta.
Ilmoita asiaton viesti