Korkeakouluopintojen pettymys
Korkeakouluopinnot ovat olleet minulle toistuva pettymys.
Olen opiskellut kolmessa yliopistossa, tällä hetkellä teen väitöstutkimustani Turun yliopistoon. En toki ole ollut täysipäiväinen opiskelija tähän päivään asti, vaan tehnyt sekä opintojen ohella että täysipäiväisesti töitä reilun kolmentoista vuoden ajan. Turun yliopiston lisäksi olen tehnyt maisteriopinnot Lapin yliopistossa ja koulutusjohtamisen perusopinnot Jyväskylän yliopistossa.
En mainitse kouluja suolatakseni yhtään tiettyä oppilaitosta tai ketään yliopistojen henkilökunnasta. Mainitsen ne, koska ne antavat kuvan skaalasta, jolla tässä artikkelissa liikutaan. Eroja on niin maantieteellisessä sijainnissa kuin yliopiston koossa ja tunnettavuudessakin. Kaikissa mainitsemissani kouluissa on ollut myös hyviä opettajia ja henkilökuntaa, joka on ojentanut auttavan kätensä.
Olen sillä tavalla klassinen kirjanörtti, että alakoulussa kävelin usein kotiin lukien samalla kirjaa. Nykyään nuoret meinaavat jäädä auton alle älylaitteiden takia, minä kuljin kotiin aivan sumussa kirjan maailmassa. Vaikka en ole mitenkään poikkeuksellisen älykäs, vaan asioiden opettelu vaatii suuria ponnistuksia, olen aina rakastanut oppimista. Parasta ikinä on kuunnella alojen huippuja, jotka tekevät työtään intohimolla ja tuo intohimo myös välittyy heidän puheestaan.
Jos kerran rakastan oppimista ja alojen huippujen kuuntelemista, miksi yliopisto on tuottanut pettymyksen?
Koska rima on aivan liian matalalla.
Erästäkin kurssia tuli vetämään erityisen metodin kehittänyt henkilö, jota kehuttiin ennakkoon valtavasti. Odotin luentoa innolla. Opiskelin tuolloin töiden ohessa ja oli ihanaa saada olla kerrankin itse oppilaana. Luentoa varten lähetettiin paljon ennakkomateriaalia, joka piti käydä läpi ennen luentoa, jotta luennolla päästäisiin heti syvään päätyyn. Loistavaa. Istuin lopulta penkissä kynä tarmokkaasti pystyssä valmiina kirjoittamaan sivutolkulla muistiinpanoja.
Arvaatte varmaan. Kävimme läpi tismalleen niitä asioita, jotka olivat olleet ennakkomateriaaleissa. Ei syvää päätyä, hädin tuskin kahluuallas. Ilmeisesti aikuisilta ihmisiltä ei voi odottaa, että ennakkomateriaalit on tehty ennakkoon.
Tämän päivän toiminnallisuuden nimissä luennoilla tehdään muistilappuja, jotka ryhmätyönä asetellaan fläppitaululle ja esitellään muille. Kesto kaksi ja puoli tuntia.
Jokainen Teams-luento aloitetaan käymällä kaikki osallistujat läpi. Kesto neljäkymmentä minuuttia, luennon kokonaiskesto puolitoista tuntia.
Taukojumppaa. Välileikki.
Kaikki tämä olisi kestettävissä, jos luennoitsija olisi muuten innostunut alansa ammattilainen, joka syventäisi kuulijoiden ymmärrystä aiheesta ja antaisi ajateltavaa. Sen sijaan kurssien organisointi sylttää, tiedotus ei toimi, luennoitsija on puhunut samasta aiheesta vuosikaudet ja kaivaa materiaaliksi oman kirjansa, joka on kirjoitettu 2000-luvun pimeällä puolen. Suurimmalla osalla luentoja en ole kirjoittanut muistikirjaan sanaakaan, koska mikään ei herätä ajatuksia. Luentodiat saa kuitenkin sähköpostitse, jos niihin nyt enää milloinkaan haluaa palata.
Kun puhutaan korkeakoulujen uudistuksesta, puhutaan usein tehostamisesta; miten opiskelijat saadaan valmistumaan entistä nopeammin ja vähemmillä resursseilla. Sen sijaan olisi jo korkea aika puhua laadusta. Suomen yliopistot eivät ole huippuyliopistoja eivätkä tule sitä koskaan olemaankaan, jos ote yliopiston johdossa on löysä eikä opetuksen laatuun ja toimivuuteen panosteta. Opiskelijoilta sopii odottaa enemmän – jos on kahlannut tiensä yliopistoon tai ammattikorkeakouluun, voi olettaa, että tällä henkilöllä on kyky laittaa kaksi ajatusta yhteen. Opiskelijoiden tulee myös voida odottaa opinnoiltaan enemmän ja ilmaista tarpeensa ilman pelkoa leimautumisesta hankalaksi.
Myös korkeakoulujen brändäys tarvitsee uutta tuulta. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa kuuluisi olla voimakas me-henki, ylpeys omasta oppilaitoksesta ja sen kehittämisestä. Oman koulun verkkarit jalkaan ja kannustamaan yliopistojen väliseen soutukilpailuun tai vaikka virkkauskilpailuun, mielikuvitus on rajana. Käykääpä kurkkaamassa vaikkapa Harvardin yliopiston tuotevalikoimaa ja kampuksen kerhotarjontaa. Tähän ylpeyteen täytyy kuitenkin olla syy: paras opetus, opiskelijatyytyväisyys, innovatiivisuus.
Harvardissa opiskelijoita oletettavasti eniten motivoi 56 000 dollarin lukukausimaksu. Tuohon hintaan kukaan ei jaksa kuunnella ala-arvoisia luentoja eikä niitä edes hyväksyttäisi. Eikä yliopistolla notkuta minimisuorituksin.
Se on myös samalla liki 40 000 ihmisen pienoiskaupunki, vaikkakin kulkee campuksen nimellä. Tästä syystä varmaankin runsas muu ohjelma- ja harrastetarjonta.
Ilmoita asiaton viesti
Totta kai valtavalla lukukausimaksulla on merkitystä, mutta se ei tarkoita, etteikö huippuyliopistoista voisi ottaa mallia. On myös surullista että ”siihen hintaan” ei jaksettisi kuunnella – ei pitäisi myöskään tähän hintaan. Tutkinnon eteen pitäisi niin opiskelijan kuin yliopistonkin tehdä enemmän duunia.
Ilmoita asiaton viesti
Maksullisella yliopistolla on sama haittapuoli kuin maksullisella seksillä: asiakas maksaa ja Alma Mater vääntyy mutkalle. Eli pelastusta ei tule siltäkään suunnalta. Luonnollisesti kaupungin paras kurtisaani on tasokas ja antaa hyvää kyytiä, mutta se ei ole mahdollinen tie Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät ne yliopistot Suomessakaan pyhällä hengellä toimi. Paljon on sellaista, minkä parantaminen vaatii enemmän tahtoa kuin rahaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jenkkisysteemissä on myös sellainen piirre, että yliopistot alkavat kohtelemaan opiskelijoita kuten asiakkaita. Tämä näkyy mm. arvosanojen keskiarvon nousuna, sillä eihän paljon maksavalle opiskelijalle voi huonoa arvosanaa antaa, tämä saattaisi alkaa epäilemään että opetus on ollut huonoa.
Ilmoita asiaton viesti
Ja meillä päästetään armonpullina läpi lähes minkälainen vetelys tahansa ettei kukaan jää roikkumaan yliopistoon liian pitkäksi aikaa. Ongelmansa siis aidan molemmin puolin.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä ehdottaisin tässä asiassa on terve raadollisuus. Loppujen lopuksi tutkinto on tärkein ja se, mitä se todella sisältää, riippuu sinusta itsestäsi. Hyvää opetusta on hankala järjestää ja hyvä opetustilanne on harvinaisuus. Mutta jos opiskelijalla on omat tavoitteet ja hän kerää tietoa ja käyttää yliopistoympäristöä kehittyäkseen alansa asiantuntijaksi tai vain kasvaakseen ihmisenä (hyvä projektimyyrä, hyvä herrahissisuhaaja, hyvä tutkija, hyvä mikä tahansa + työ ja perhe tasapainossa jne.), niin yliopisto on tehtävänsä tehnyt.
Suurin hyöty on ympäristö. Käytävillä kohtaa ihmisiä ja ideoita, luentosaleissa on mahdollisuuksia tarjolla. Usein hyvin käyty yliopisto on myös pikku mausteripaus omaan elämänkeittoon. Henkinen uteliaisuus, tietty mielen energisyys ja valmius uuteen on paras eväs yliopistoon mennessä ja eväs sieltä lähdettäessä.
Jospa opiskelit liian etänä tai irrallaan koko ajan? Mitä tulee opetuksen tasoon opetushenkilökunnan osalta, niin minusta riittää, jos kohtaat 1.5 innostavaa luennoitsijaa per tutkinto. Se on universaali vakio ja sen pitäisi riittää.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni yliopiston ei pitäisi olla iltapäiväkerho, johon mennään tutustumaan muihin. Opiskelijat osaavat varmasti ottaa hyödyn verkostoitumisesta ja yliopistolla tapaa hienoja tyyppejä. Se ei silti tarkoita, että kehitys on lopetettava, koska idea on olla kaikki yhdessä.
Ja ei, olen käynyt lähiopintoina kaikki aiemmat tutkintoni. Vasta tohtoriopintoja enimmäkseen etänä ja silti osana yhteisöä.
Ilmoita asiaton viesti
En tarkoittanutkaan iltapäiväkerhoa vaan kuvasin juuri yliopistoa. Tietoa on ilmassa ja kannattaa kulkea käytävillä sieraimet värähdellen.
Ei ammattiin voi valmistua eikä kouluttautua (tosin hammaslääketieteellisessä päästään melko lähelle itse monttua). Ammatteihin kasvetaan ja yliopisto on sellaista kypsyttelyaikaa.
Koulutus (ollakseen yliopistollinen) saakin olla löyhänlaisesti kasassa ja tasoltaan hivenen vaihtelevaa. Sitten ihan loppupuolella saavutetaan taso, jossa opiskelija pystyy suhteellisen itsenäisesti opmaksumaan tulevaan ammattiinsa (tai ammattikuvaansa) liittyvää tietoa.
Ilmoita asiaton viesti
Olen opettanut yliopistolla 20+ vuotta. Se mikä on näkynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana on se, että on iso paine tuottaa tutkintoja. Tätä toteutetaan näennäistoimilla. Esimerkkinä kokeellisen psykologian kurssi, jossa opetellaan kokeellisen tutkimuksen tekemistä tutkimusongelman kehittämisestä tutkimuksen toteuttamiseen (koeasetelman suunnittelu, mittaukset, tulosten analysointi, tuloksista päätelmien tekeminen), raportointiin ja tulosten esittelyyn kollegoille. Aluksi kurssi kesti 4 periodia, sitten ”tiivistettiin” 3:een ja lopulta kahteen periodiin. Samalla tippui koko ajan kurssin osia pois. Lopulta tutkimusongelma annettiin valmiina ja aikalailla kaikki muukin suunnitteluun/valmisteluun liittyvä asia, että päästiin heti kurssin alussa tekemään mittauksia. Kurssin laajuus oli edelleen sama, vaikka opettaja teki ison osan asioista valmiiksi. Eli näennäisesti tehtiin samaa kuin ennenkin, mutta käytännössä opintopisteet tulivat paljon pienemmällä efortilla kuin ennen. Ja kuten arvata saattaa, oppiminen on vähäisempää.
Nähdäkseni tällainen kehitys on seurausta siitä, että vaikka opiskelijamäärät lisääntyvät, ei tehdä lisäresurssointia opetuspuolelle, vaan aletaan tinkiä laadusta. Tällä tavalla saadaan kyllä tutkintoja helpommin ulos (mikä lienee ylhäältä asetettu tavoite – näitä lukujahan on helppo seurata).
Ihan toinen asia on sitten leipääntynyt opetushenkilökunta, jota sitäkin varmasti löytyy.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos hyvästä näkökulmasta!
Ilmoita asiaton viesti
Vapaa markkinatalous ja armoton kilpailu tuottaa yleensä parhaan tuloksen. Niinpä, hyviä luentoja ja viisaiden professorien podcasteja kannattaa katsoa ja kuunnella YouTubesta. Suomen yliopistot ovat kommunismia, ja tulos sen mukaista.
Ilmoita asiaton viesti
Opetin yliopistoissa katkeamatta 40 vuotta. Ja sitte homma oli kaikilta osin pihvi.
Tarja Peromaa on oikeassa kuvatessaan kehityskulkua.
Yliopistojen palkoista olisi nitistettävä 25 prosenttia. Vanha virkarakenne takaisin.
– nykyään rahoitus ohjaa tutkimaan meritoitumisen vuoksi. Mukaanlukien valmistumispaineet ja opiskelijavirrat jne…
Henkilöstöstrategisesti on tuotettu ei-toivottu sitoutuminen. Ja pedagogisesti taas…. no sama kehitys kuin peruskouluissa.
– näin siis kasvatus- ja yhteiskuntatieteissä.
Ilmoita asiaton viesti
Unna Halla näyttää aivan tältä henkilöltä
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/rosa-guevara/narratiivit-geopolitiikka-ja-niiden-muutos/
Ilmoita asiaton viesti
Voi olla hiukan haastavaa rekrytoida osaavaa työvoimaa, jos vielä 25% pitäisi leikata pois. Tarkoittaisi vaikkapa yliopisto-opettajille bruttopalkkausta alkaen 2089,94 €/kk. Samaan aikaan esim. TEK suosittaa 0 opintopistettä suorittaneelle 1. vuoden opiskelijalle harjoittelupalkaksi 2170 €/kk, diplomityötä tekevälle 3000 €/kk ja vastavalmistuneelle alkupalkaksi 4260 €/kk.
Matematiikkaa osaavaa näkee luvuista myös sen, että nyt jo diplomityön ohjaaja voi tienata teoriassa vähemmän kuin mitä diplomityön tekijän suosituspalkka on. Ei ole mitenkään omituista, että henkilökohtainen suoriutuminen on tasolla 6-14%.
No, periaatteessa jos palkka on tärkeä, niin diplomityön ohjaaja voisi sopia yliopiston kanssa osa-aikatyöstä ja mennä tekemään lopun aikaa vaikka diplomityötä jostain toisesta aineesta, niin kokonaispalkka voisi nousta. Ongelmiin osaava kaveri löytää aina ratkaisuja.
Ilmoita asiaton viesti
Tulee omat opiskeluajat mieleen. Ei mitään uutta taivaan alla.
Meille sanotiin:” on vaikeaa saada päteviä opettajia, joten parasta mennä oikeisiin töihin yrityksiin, jossa vanhemmat kirvesmiehet opettavat ja jatkokoulutus tapahtuu valmistajien tehtailla ulkomailla aina työuran päättymiseen asti.”
Näin tapahtui. Säännölliset matkat ulkmaille kolleegoja tapaamaan ovat olleet parasta ammattitaidon ylläpitämiseksi.
Maailma muuttuu sellaista vauhtia, ettei koululaitos aina pysy perässä, vaan jakaa vanhettunutta tietoa.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä Juhani Komulainen, asia on tismalleen päinvastoin.
Koulun ei tule opettaa uusinta tietoa. Koulun on valmistettava ihminen sellaiseen ”struktuuriin”, että hän kykenee a) elinikäiseen oppimiseen ja kehittymiseen sekä b) elämään sovussa itsensä ja ympäristönsä kanssa.
Vakiintuneiden oppiaineiden perusasioiden oikea hallinta riittää. Kun perusteet ovat kunnossa (siis loogisesti ja sisällöllisesti jäsentyneinä yksilön pääkopassa), asiat ovat tulevaisuutta ajatellen kunnossa.
Teidän mallinne ”uusin tieto” sopii sellaisille, joilla on a) taito vastaanottaa sitä, b) kenties tieto ja taito kehittää sen perusteella sovelluksia ja jotka c) käyttävät sitä töissään.
******
Mitä ekspertti tarvitsee = alansa kärki, seminaarikeskustelut
Mitä noviisi tarvitsee = rutiinien, suoritusten oppimista ja vakiinnutttaa alansa tietämyksen looginen rakenne ”käytövalmiiksi taipuksiksi”.
HUOM! Yksikään tavallinen oppilaitos ei tuota muuta kuin alana noviiseja, joiden työkouluttautuminen ja kehittyminen osaaviksi suorittajiksi vie 2-5 vuotta.
– Eksperttitasolle yltää noviisitasosta enintään kymmenisen prosenttia.
Tavallinen oppilaitos = ammattikoulu, ammattikorkea, yliopistot
Ilmoita asiaton viesti
Yah, Varila! Elinikäisen oppimisen kyky tosiaan ekaksi, kyky strukturoida tietoa ja hallinnoida omaa rooliaan prosesseissa. Tokana tosiaan sellainen omakonevoimaisuuden hallinnointi (ymmärtää rasvata polkupyörän ketjun silloin tällöin ja ymmärtää olla ajamatta vajailla renkailla).
Uusin tieto, sitä sopii hivenen maistella vikalla vuodella varmaan. Ja gradussa ehkä pikaisen luodata loppukaneeteissa mihin ala on menossa.
Ilmoita asiaton viesti
Taisi olla satiiria. En minä noilla elinikäisen oppimisen päämäärillä tarkoittanut muuta kuin: systemaattista perusteiden opettamista.
-:ja sen osaamisen vaatimista.
Vuosi vuodelta se kerrostuu kuin puu kasvaisi. Ja noita kehittyneitä rakenteita tarvitaan kun ”napataan ajan innovaatiot omaan sovelluskäyttöön”.
Pehmoilu pois.
Ilmoita asiaton viesti
Helsingin Teknillisen Oppilaitoksen yliopettaja oli tosiaan eri mieltä kanssasi.
Automatiotekniikka oli murroksessa. Pneumatiikkaan perustuvat laitteet jäivät pois käytöstä ja sähköiset laitteet tulivat tilalle.
Ei ollut oppikirjoja tai opetusmateriaalia. Opettajiksi haalittiin työssäolevia insinöörejä, jotka tulivat töittensä jälkeen opettamaan iltaisin. Usei heillä ei ollut aikaa valmistautuaennen saapumistaan luennoimaan.
Esimerkki, jossa koulu tarjosi höyryveturiteknikkaa oppilailleen aikana jolloin veturit valmistettiin sähköllä käyviksi
Ilmoita asiaton viesti
Bill Gates Elon Musk Steve Jobs Jeff Bezos or Google Boys did not need a paper validation by same minded thinkers to succeed in and impact life
Ilmoita asiaton viesti
Could we also have a list of those millions, who quitted their higher education and then ’failed’ in life? (Failed in a sense that they are not listed with Jobs, Musk and other pals…)
Ilmoita asiaton viesti
Tähän voisi sanoa kaikenlaista. Noin yleisesti ottaen olen suunnilleen samaa mieltä kirjoittajan kanssa, tosin huomautan, että yliopistomme eivät ole kriisissä, mutta alisuorittavat aika usein. Olemme ihan hyvää maakuntasarjaa, mutta kaukana MIT:sta tai Oxbridgestä.
AMK:t ovat löytäneet aika hyvin roolinsa ja sen verran kun olen siellä riehunut omalla alallani, se on hyvin selkeästi kouluttaa ihmisiä työelämään. Kun työelämä kertoo mitä haluaa, vastaus on Sir, yes Sir!
Yliopistot ovat sitten enemmän tuuliajolla. Perinteinen kasvatuksellinen rooli oli tarjota parempien perheiden jälkikasvulle paikka toteuttaa myöhäisnuoruuden hölmöilyt ja samalla tutustua muihin valtakunnan tuleviin vaikuttajiin. Nyt OPM painostaa pumppaamaan tutkintoja ulos, sisään on hiipinyt ammattitutkintoja, jotka sopisivat paremmin AMK-tasolle ja esim. Aaltoon on kopioitu USAsta sikäläinen systeemi ilman sikäläistä rahoitusta. Nerokkaimmat ovat keksineet fokuksen olevan 360°, kaikki sekä opettavat että tutkivat, samaan aikaan.
Opiskelijamateriaali on oma juttunsa. Nykyiseen peruskouluun ja lukioon ei ole kontaktia, mutta oletan, että fiksuimmilta ei edelleenkään vaadita työntekoa, joka sitten kostautuu kun lähtee opiskelemaan. Oma kokemus on, että opiskelijat eivät tule yliopistoon oppimaan, vaan koska se on jonkinlainen tapa, tai hankkimaan tutkintoa. Poikkeuksena sitten ne, jotka ovat jo esim. tehneet vähän uraa työelämässä ja todellakin tietävät mitä haluavat.
Opettajakunta sitten opettaa, kuten heitä on opetettu ja suorittavat ohessa pedagogisia opintoja, jotta osaavat käyttää hienoja termejä kuten kognitiivinen konflikti tai reflektio. Valitettavasti eivät opiskele didaktiikkaa, joten konkreettinen hyöty jää vajavaiseksi.
Johtamistaidon sijaan käytetään managerialismia, kuten määritellään KPI:t. Hallinto pelaa omaa peliänsä ja kuvittelee, että hallinto tarkoittaa hallitsemista ja unohtaa, että talon fiksuin porukka ei ole hallintosiivessä.
Jos tästä halutaan parempaan, niin vajavaisella visionäärisyydellä ehdottaisin, että organisoidaan yliopisto proffien vetämien tutkimusryhmien ympärille ja puretaan velvoitteita niin, että ihmiset voivat keskittyä tutkimukseen tai opetukseen tarvitsematta sählätä kaikkea samaan aikaan.
Sitten ehdottaisin, että kaikille laitosjohtajista ylöspäin hankitaan 17″ läppäri ja velvoitetaan tekemään neljä tuntia viikossa hallintotyötä etätyönä jonkin vaihtuvan luentosalin takarivissä. Oletan, että tietoisuus siitä, että luokkaasi saattaa tupsahtaa dekaani tai rehtori, varoittamatta, nostaisi opetuksen tasoa aika kivasti.
Opettajakunnan asennetta voisi sitten terästää. Olen kuullut aina välillä ”opiskelijat ei tykkää” perusteluna jollekin. Meillä on valta antaa ja olla antamatta tutkinto, ja jos haluamme, että opiskelijat kokoontuvat 7:30 etuovelle, laulavat yliopiston laulun ja juoksevat tahdissa luennolle, niin niin tapahtuu. Opettajilla on oikeus vaatia ja sen vastikkeeksi velvollisuus antaa. OPM:ää tämä ei ehkä kiinnosta, mutta aika moni kaltaiseni opettaja välittää.
kiravuo
Ilmoita asiaton viesti
Monessa busineksessa lähes ainoa tapa lisätä laatua on vähentää määrää. Korkeakoulukiintiöt pienemmiksi!
Ilmoita asiaton viesti
Olisikohan syy koululaitoksemme ”alasajoon” siinä, että politiikka on tunkeutunut koululaitokseen. Tässä: Koululaitos == peruskoulut -> yliopistot. Politiikka, jonka avulla tyrkytetään joidenkin piirien vakaumuksellista maailmankatsomusta.
Yhtenä esimerkkinä tällaisesta pidän Oikeusvaltiokeskusta, joka on Helsingin yliopiston ja ulkoministeriön (vihreiden) yhteistyöhanke. Ko. keskus alkaa viemään suomalaista oikeisvaltioperiaatetta maailmalle. Viiden sekunnin arvioinnin perusteella olen tuominnut tämän hankkeen sarjaan Roskakori-projektit. Edes toinen viiden sekunnin arvio ei ole saanut mieltäni muuttumaan asian suhteen.
Ilmoita asiaton viesti
En ole ihan varma, missä määrin poliittisuus väistämättä vaikuttaisi opetuksen tasoon (sisältöihin toki, mahdollisesti). No, sikäli ehkä kyllä, että voimakkaat ideologiat usein sumentavat ajattelua. Ollaan ikään kuin laput silmillä ja näkökulmat kapeutuvat.
Mutta sen olen havainnut, että Helsingissä Kasvatustieteen laitos on todella poliittinen. Psykologian laitos on kuulunut useaan tiedekuntaan (nyt lääkikseen). Ja silloin kun kuuluttiin Kasvatustieteelliseen tiedekuntaan, sähköpostiin tuli huomattavan paljon jollainlailla poliittissävytteistä materiaalia. Taustalla lienee laitoksen historia ja siellä tietyt henkilöt.
Ilmoita asiaton viesti
Monimutkaisesta asiasta niin tiiviisti kuin osaan:
Sisällöt ja ihmiset (opiskelijat ja tutkija-opettajat) akateemisen opetuksen keskiöön! Muu on välineellistä, vaikka pyrkii nousemaan itsetarkoitukselliseksi akateemisessa maailmassa
– osin siksi, etteivät kaikki akateemisessa maailmassa halua tai osaa keskittyä tarpeeksi sisältöihin ja ihmisiin ja
– osin akateemisen maailman ulkopuolisten poliittisten, taloudellisten ja ideologisten pyyteiden ja vaikuttamisen tähden.
Sisältöihin ja ihmisiin rohkeasti fokusoiva akateeminen maailma palvelisi sitten parhaiten myös muuta yhteiskuntaa ja maailmaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaiseen korkeakoulujärjestelmään on nykyisellään valitettavasti yhdistetty ne kaikkein huonoimmat piirteet muiden maiden järjestelmistä.
Menee vähän sadun mukaan, mutta aikoinaan olivat yliopistot, joiden tuli edustaa korkeinta opetusta ja tutkimusta. Monelle alalle otettiin vain muutamia opiskelijoita oppiaineelle. Pääsykokeet olivat tiukkoja ja usealla alalla opiskelemaan pääseminen oli hämmästyttävän vaikeaa.
Monella STEM-alan (STEM = Science, Technology, Engineering, and Mathematics) oppiaineessa professori opetti luennolla jotain 10-15 opiskelijan ryhmää. Kovimmissa tapauksissa kansainvälisesti ansioitunut professori opetti kurssia, jolla oli viisi (5) opiskelijaa ja professori piti itse kaikki harjoitukset.
Mutta sitten vuonna 2010 astui voimaan yliopistouudistus. Uudistuksen piti lisätä yliopistojen autonomiaa (huutonaurua) ja parantaa sekä opetuksen että tutkimuksen laatua. Mikään noista tavoitteista ei toteutunut.
Tuon jälkeen tavoitteita ja tuloksia on mitattu kaikissa korkeakouluissa tiukkojen mittareiden mukaan. Todellisuudessa poliitikot ovat päättäneet mikä on hyvää tiedettä ja mikä on huonoa tiedettä.
Lopputulos on nähtävissä. Suomen tieteen taso ei ole pahemmin päässyt nousemaan. Päin vastoin. Yksittäisiä poikkeuksia tietenkin on, mutta kokonaisuudessan kuvio ei ole toiminut.
Ilmoita asiaton viesti