Tervemenoa terapiaan

Istumme kokouksessa, se pidetään tietysti tämän maailmantilan malliin etänä videon välityksellä. Meidät on jaettu ryhmiin miettimään, miten haluaisimme työhyvinvointia tuettavan juuri nyt.

Ryhmässäni on lisäkseni neljä naista. – Ei tässä nyt mitään voida tehdä, yksi pamauttaa suoraan ja muut mumisevat hyväksyvästi. – Missään ei saa käydä, joten ei tässä nyt ole mitään tehtävissä.

Se on ihan totta, missään ei saa käydä. Emme voi järjestää työporukalla tapaamisia, illanviettoja, kahvillakäyntejä, harrastuskerhoja tai muutakaan, ei ainakaan niin, että olisimme samassa tilassa. Videon välityksellä toki, mutta videokin alkaa olla aika ankea väline. Kaikki on videolla. Kaipaamme ihmisiä.

Ehdotan vaisusti, että ehkä voisi tarjota äänikirjapalveluita tai etäkursseja. Se ei kuitenkaan ole se, mitä haluaisin ehdottaa. Katson naisia ruudulla, avaan jo suuni, mutta suljen sen sitten. En tiedä jänistinkö vai enkö vain jaksa yrittää selittää ehdotusta, jota epäilemättä joutuisin selittämään ja puolustamaan aika tavalla. Tuijotan näppäimistöä ja ajattelen paheksuvasti, että kaikki mitä sain ehdotettua oli äänikirjapalvelu.

 

 

SE, MISTÄ EMME USKALLA PUHUA

Terapia. Oikeasti olisin halunnut ehdottaa mahdollisuutta terapiaan.

Yksi kokouksen osallistujista toteaa, että ei meistä kukaan nyt jaksa panostaa mihinkään.

Niinpä, ajattelen. Me kaikki olemme tavalla tai toisella venytettyjä tällä hetkellä. Kannamme huolta omasta ja läheistemme terveydestä, työpaikoista, vapaa-ajan harrastusten menetyksestä, liikkumisvapauden rajoittamisesta. Tänään koulussa lähetin läksyjä niille jotka eivät olleet koulussa, tsekkasin etäopetuksessa olevia ja piirsin mielessäni rastin seinään. Taas yksi päivä kun meistä suurin osa oli terveenä koulussa. Lähiopetuksessa. Koulun jälkeen tein tuntikaudet töitä, jotta sain haltuuni etäopetusalustat, joiden käyttöä opettelemme huomenna ekaluokkalaisten kanssa. Nyt nimittäin näyttää siltä, että näiden taitojen käyttöönotto voi olla edessä hyvinkin pian. Epävarmuus painaa ihan kaikkia.

Miksi terapiaan?

Koska meistä jokaisella on elämässään solmuja, joiden avaaminen on vaikeaa. Läheisille voi toki puhua, mutta läheisille puhumme aina seuloen sanamme – emme halua loukata tai antaa väärää kuvaa, tai vain antaa tiettyä kuvaa. Terapia ei ole ”hulluille”, terapia on ihan kaikille oman hyvinvoinnin parantamiseksi. Onneksi terapian stigmaa ovatkin pyyhkineet pois monet avoimesti asiasta puhuneet julkisuuden henkilöt, kuten Duudsonien Jukka Hildén, joka on työstänyt vaikean lapsuutensa muistoja terapiassa.

 

Kuva
Jukka Hildén poikansa kanssa. Kuvalähde

 

Kaikille tietenkään terapia ei sovi, joskin oma näkemykseni on, että jokaisen pitäisi koittaa terapiaa ainakin pari kertaa. Kunnalliset psykologit, psykoterapeutit ja psykiatrit ovat kuitenkin hukkua työhön. Yksityiselle pääsisi nopeastikin, mutta tiskiin on iskettävä aikamoinen kasa tuohta, mikä monelle on este. Myös moni sellainen, jolla olisi varaa mennä terapiaan, mutta jolle terapiamaksut ovat isoja rahoja jättää menemättä, koska niitä isoja rahoja ei haluta käyttää, kun ei ole oikeasti mikään hätä. Tämä hiertää itsellänikin – eihän minulla ole mitään hätää, olen onnellinen ja suhteellisen tasapainoinen ihminen, jolla ei lompakko paina turhan paljoa. Ja kuitenkin tiedän aivan hyvin, miten paljon hyötyisin siitä, että käsittelisin ääneen monia tapahtuneita asioita.

 

Joskus pääni sisältö tuntuu tältä

 

PIKAKIERROS PÄÄN SISÄÄN

Jep, lääkäriin mennään sitten kun on jo hätä. Toisaalta hammaslääkäritkin kehottavat käymään tarkastuksissa tasaisin väliajoin, että mahdolliset vauriot ehditään paikantaa ja hoitaa ennen kuin on katastrofi päällä. Sama menetelmä tulisi olla myös henkisen hyvinvoinnin kanssa. Solmut pitää nähdä kun ne ovat kehittymässä, koska silloin ne ovat vielä purettavissa.

Me Naisten artikkelissa puhutaan niin sanotun kertakonsultaation hyödyistä. Vaikka kertakonsultaatio saattaakin joskus olla yhden kerran sijaan kahden tai kolmen käynnin kokonaisuus, se ei kuitenkaan ole kuukausia kestävä, koko elämänkaaren avaava taival. Kertakonsultaatiossa mietitään mitä halutaan elämässä muuttaa tai mihin toivotaan ratkaisu, ja tehdään töitä ajatusten selvittämiseksi tästä näkökulmasta. Psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Ben Furmanin mukaan jo yksi terapiakerta voisi auttaa monia.

Toisin sanoen tällainen lyhyt konsultaatio on juuri sellaista, johon työhyvinvointiin tarkoitettuja euroja tulisi käyttää. Miksi sitten nielin sanani? Yksinkertaisesti siksi, koska sanat terapia ja psykologi saavat edelleen monet ihmiset irvistelemään, ja olin liian jänishousu käymään tätä taistelua videokokouksessa, jonka kaikki osallistujat jo enemmän tai vähemmän odottivat pääsyä kotiin.

Tähän minä kuitenkin panostaisin työhyvinvoinnissa.

 

”Ajattele päätäsi turvattomana naapurustona –

älä mene sinne yksin.”

– Augusten Burroughs

 

Julkaistu Rantapallon blogissani 1.4.2021

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu