Mistä Perussuomalaisille lisää kannatusta?

Kuten hyvin tiedämme, Perussuomalaisten kannatus jäi Kesäkuussa käydyissä EU-parlamenttivaaleissa erittäin vaisuksi odotuksiin verrattuna. Kannatus putosi yli 6% vuoden 2019 tasosta, minkä vuoksi menetimme toisen edustajapaikan. Gallupit ennustivat puolueelle jopa 10 prosenttia korkeampaa kannatusta, mutta eivät osanneet ennakoida Li Anderssonin vaalimenestystä ja Perussuomalaisten äänestäjien velttoutta vaaliuurnille lähtemisessä.

Puoluejohto myönsi selkeästi, että vaalit eivät menneet hyvin ja muutama edustaja vaati jopa ylimääräisen puoluekokouksen järjestämistä asian puimiseksi. Itse en ajattele, että puoluejohtoa tai kenttää olisi tarpeellista laittaa vaihtoon, mutta kannatuslaskun syitä on hyvä pohtia laajalti. Ensi vuonna on kuntavaalit, joissa samanlainen kannatuslasku on hyvin todennäköinen ellei ihmettä tapahdu. Perussuomalaiset ei voi jäädä puolueeksi, joka menestyy ainoastaan Eduskuntavaaleissa.

Itse näen yhtenä epäonnistumisen syynä selkeän vaaliohjelman puutteen. Puolue luopui vihdoin virallisesti tavoitteestaan tavoitella eroa Euroopan unionista, joka aiheutti jakoa puolueessa. Ne, joiden mielestä kansallismielisen puolueen tulisi ajaa eroa monikansallisesta liittovaltioprojektista, äänestivät joko pienempiä puolueita tai jättivät äänestämättä kokonaan. Katsoen pienpuolueiden menestystä, jälkimmäinen ryhmä oli selkeästi suurempi.

Jättäessään EU-eron tavoittelun pois virallisista tavoitteistaan Perussuomalaiset samalla jättivät pois sen yhden asian, joka selkeästi erottaa meitä puoluetta muista. Maahanmuuttokysymykset ovat toki toinen, mutta muut puolueet ovat tulleet viime vuosina huomattavasti lähemmäs Perussuomalaisten maahanmuuttolinjaa, jolloin äänestäjät pohtivat samalla myös muita kysymyksiä. Toinen asia, jossa muut puolueet ovat tulleet selkeästi lähemmäksi Perussuomalaisten linjaa, ovat koronan varjolla tehdyn elvytyspaketin kaltaiset valtioiden väliset tulonsiirtovälineet.

Kun puolueiden väliset erot isoissa kysymyksissä alkavat kaventua, menettää Perussuomalaiset asemaansa protestiliikkeen kaltaisena toimijana, joka kerää itselleen tyytymättömien ihmisten ääniä, jotka eivät muutoin äänestäisi lainkaan. Protestihenkisyys ja identiteettipolitiikka on kyettävä korvaamaan substanssiosaamisella, jota Perussuomalaisilla ei tällä hetkellä ole riittävästi. Jos katsomme esimerkiksi Kokoomuksen kaltaista puoluetta, se on kyennyt viime vuosina kerryttämään joukkoonsa suuren määrän yhden osa-alueen huippuosaajia, jotka eivät yritä esittää kaikkitietäjiä vaan keskittyvät omaan osaamiseensa ja faktatietoon nojaavaan asiapohjaiseen keskusteluun.

Pekka Toveri, Jarmo Lindberg, Arto Satonen, Elina Valtonen, Mika Aaltola ja juuri varasijalta eduskuntaan noussut Martin Paasi ovat vain muutamia esimerkkejä tällaisista yhden asian huippuosaajista, joilla Kokoomus onnistuu kerryttämään itselleen vaaleissa toisensa jälkeen erittäin suuren äänipotin. Yleispoliitikoille on tietysti edelleen oma äänestäjäkuntansa, mutta suomalaiset ovat pidemmän aikaa siirtyneet kannattamaan suuremmissa määrin substanssiosaamista kuin pelkkää henkilöä.

Johtuen suhteellisesta vaalitavastamme voisi ajatella, että paljon eri puolilta ääniä keräävä yleispoliitikko olisi kannattavin valinta puolueelle, joka haluaa saada paljon edustajia läpi, mutta todellisuudessa yhdellä asialla profiloituva, vakaa ja ennustettava asiantuntijapoliitikko, joka ei aiheuta turhia kohuja tai yritä saada huomiota turhalla julkisuuspelleilyllä on se, joka kerää parhaiten luottamusta suomalaisilta. Erityisesti niiltä, jotka eivät ole sitoutuneet äänestämään tiettyä puoluetta.

Perussuomalaisille se yksi asia, jossa puolue profiloituu huippuosaajana on tietysti maahanmuutto, mutta voimme selkeästi nähdä viime vuosien vaalituloksista että suurimmalle osalle suomalaisista maahanmuutto ei ole tärkein kriteeri äänestyspäätöstä tehdessä. On myös paljon niitä, jotka saattavat kannattaa Perussuomalaisten maahanmuuttolinjaa mutteivat kuitenkaan tahdo äänestää puoluetta erinäisten kohujen ja niistä koituneen mainehaitan vuoksi. Näemme myös selkeästi, että niissä vaaleissa joissa maahanmuutto ei ole suuri aihe, Perussuomalaisten kannatus jää lähes poikkeuksetta alle kymmenen prosentin. Osaamispalettia on siis pakko lähteä laajentamaan ja se taas vaatii isompia panostuksia vaaliohjelmien laatimiseen ja niiden markkinointiin. Osaajat tuovat mukanaan lisää osaajia ja positiivinen kierre syntyy, mutta se vaatii paljon aikaa ja työtä.

Toinen tärkeä asia, johon puolueen on alettava kiinnittää enemmän huomiota ovat vaalibudjetit. On tietysti hieno saavutus, että yksittäiset ehdokkaat pääsevät läpi pienellä budjetilla tai joissain tapauksissa jopa nollabudjetilla, mutta henkilökohtaisen saavutuksen lisäksi siitä ei ole puolueelle mitään iloa. Vain saamalla ehdokkaita läpi pääsee vaikuttamaan asioihin, ja Suomessa vaalit voitetaan isoilla vaalibudjeteilla. Voidaan miettiä esimerkiksi, olisiko EU-vaaleissa 30 000 ääntä kerännyt Sebastian Tynkkynen voinut laittaa budjettia edes 20 000€ ja saada näin riittävästi lisä-ääniä pitääkseen puolueella toisen paikan. Nollabudjetilla läpi pääseminen vaatii pitkän työn somenäkyvyyden rakentamisessa tai julkisuuden hankkimisessa muuta kautta, jonka vuoksi sellaiset läpipääsijät ovat erittäin harvinainen poikkeus. Mielestäni puolueen tulisi ainakin valtakunnallisissa vaaleissa asettaa jonkinlainen minimi, joka jokaisen listoille otettavan ehdokkaan on laitettava omaa rahaansa kampanjointiin.

Näillä eväin kohti syksyä ja ensimmäisiä ehdokasasetteluita kunta- ja aluevaaleja kohti. Aion olla itse ehdolla Jyväskylässä ja tavoitteeni on päästä ajamaan toimimaan kaupunkilaisten edunvalvojana seuraavat neljä vuotta. Nähdään siis uurnilla.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu