Mitä luuraa panssarin takana?

Churchill kielsi touko-kesäkuun vaihteessa vuonna 1940 lähettämästä Ranskaan lisää hävittäjiä. Koneita ei saanut menettää taisteluun Ranskasta. Hän näki, että seuraava taistelu olisi taistelu Englannista, ja se käytäisiin taivaalla ja brittiläisissä kodeissa.

Hän oli inhottava mies ja aivan oikeassa.

Saksa ei vielä halua antaa Leopardeille vientilupaa Ukrainaan. Tätä on ihmetelty.

Paljon on puhuttu siitä, että Scholz pelkää eskalaatiota. Olemme lukeneet tämän kapeasti. Hän tietää sataprosenttisella varmuudella, etteivät panssarit sotaa laajenna ”jetzt und sofort”. Ukrainalle annetaan monenlaisia aseita, ja Saksa antaa myös paljon apua. Lisäksi lienee vain yksi taho, joka varmasti haluaa laajentaa sotaa sitä mukaa kuin sille siihen syntyy kykyä. Se taho on Venäjä.

Sen uhan torjumiseen monilla mailla on muiden muassa maavoimat ja länsimaisia uudenaikaisia panssarivaunuja.

Panssarit eivät myöskään ole sodassa mikään yksittäinen sateentekijä, mutta mikäli panssareita olisi riittävästi, niiden avulla Ukraina voisi saada alueitaan helpommin takaisin. Tankit luovat paremman kyvyn toimia esimerkiksi ansoitetuilla alueilla.

Nopein auttamiskeino se ei ole. Ensin pitäisi luoda kyvykkyys, ja sen kesto asejärjestelmään kouluttamisen alkamishetkestä on noin 6-8 kuukautta. Englantilaisten luovuttaessa pienen määrän Challenger 2-vaunuja, se tuntuu siviilistä hienolta, mutta nekin vaunut tarvitsevat huollon, koulutuksen ja ampumatarviketuen. Lahjoitus samalla antaa että syö resurssia.

Nopeammin tehoja puolustustaisteluun saisi antamalla pitkän kantaman aseita.

Scholzia painostetaan sen vuoksi, että monet poliitikot ovat innoissaan antamassa omia Leopard-vaunujaan, mikäli vientilupa tulisi. Hän on kuitenkin jarrumies. Miksi?

Myös Scholz saa tiedustelutietoa omiltaan. Saksalaiset mitä todennäköisimmin pelkäävät, että Ukrainan sota on muodostumassa mobilisaatiotempuksi ja että sota laajenee joka tapauksessa viimeistään sitten, kun Kremlin tassu lakkaa pitämästä. Silloin olisi hyvä, jos vaunuja olisi ohennettu korkeintaan Espanjasta ja ehkä Kreikasta. Ja ehdottomasti järjettömintä niitä olisi ainakaan suurta määrää purkaa Suomesta Mustallemerelle.

Saksan politiikassa kyse voi olla siitä, että pitkittyvä sota kuluttaa tehokkaasti Venäjän resursseja, ja hintana on vielä toistaiseksi yksin ukrainalaisten veri. Saksan panssaripolitiikka on myös mielenkiintoisella tavalla kytköksissä Yhdysvaltain aseapupolitiikkaan. Scholz sanoi, että Saksa on valmis antamaan Leopardeja, jos Yhdysvallat antaa ensin Abramseja. Suomessa tämä viesti jää lukematta: ”Jos te tulette mukaan, tulemme mekin.”

On mielenkiintoinen kysymys, miksi Saksa ei näkyvästi kannata sitä, että Ukraina kykenisi valtaamaan Itä-Ukrainan alueet ja Krimin takaisin saksalaisin asein, mutta haluaa heikentää Venäjää. Siihen on myös muita vastauksia kuin ”trauma toisesta maailmansodasta ja pasifismi”. Mielestäni kylmä ja kyyninen reaalipolitiikka on parempi vastaus.

Ehkä Saksa ei halua ottaa vastuuta Euroopasta, kuten ajattelemme, mutta onko se koko totuus?

Ensimmäiseksi on todettava, että Bundeswehrin alennustilaa alettiin muuttaa vasta keväällä, ja sen saattaminen ajan tasalle on vuosikausien urakka. Suomalaisena on jopa vaikea käsittää, miten tehottomasti Saksa on (sinänsä kuitenkin suurehkon) puolustusbudjettinsa käyttänyt vuosikausien ajan.

Suomi on nähnyt viisaaksi, että Ukrainaan annetaan paljon apua, koska se on Euroopan turvallisuudelle kustannustehokas ratkaisu. Poliitikoilla on kansan tuki, koska Suomen kansalaiset ajattelevat Ukrainan taistelua puhtaana puolustustaisteluna, eräänlaisena Marathonin taisteluna, mitä se tietysti onkin. Oma tunnekokemuksemme talvisodasta herättää voimakkaan myötätunnon. Raakalainen on pysäytettävä. Kerran maksoimme me, ylipäällikkö Mannerheimia siteeraten, ”viimeistä penniä myöten velan, mitä meillä oli velkaa länteen ollut”. Tiedämme siten, mitä on olla yksin taistelussa muiden ollessa myötätuntopuolella antamassa ja myymässä sekalaista kalustoa.

Suomi on nähnyt geopolitiikan nopean muutoksen, mutta Suomi ei ole Naton jäsen. Lisäksi se on Venäjän rajanaapuri, joka on luonut maavoimien selkärangan monenlaisten kyvykkyyksien varaan, ja osa näistä kyvykkyyksistä muodostuu saksalaisista taistelupanssarivaunuista.

Hallituksemme on juuri päättänyt niin suuresta asepaketista, että se on bruttokansantuotteisiin suhteutettuna 20-kertainen Yhdysvaltain kahden miljardin apupakettiin verrattuna. Suomi haluaa sodan päättyvän Ukrainan vapauteen ja venäläisten vetäytymiseen valloittamiltaan naapurivaltion alueilta. Se tietää myös, että vain voimalla sen voi tehdä. On syytä olla ylpeä suomalaisista. Uskon, että vielä kerran on Venäjä, joka ymmärtää välttämättömyyden.

Nykyisellä regiimillä on silti vielä keinonsa. Yläportaan vaikuttaminen on tehokkainta, kohdistui se Saksaan… tai vaikka Unkariin.

Suomen ja Ruotsin Nato-tietä jarruttavat Unkari ja Turkki. Jotenkin lehtitietojen perusteella minulle syntyy kuva, etteivät poliitikkomme ole käsittäneet, ettei kyse ole vain kyseisten maiden sisäpolitiikasta, ei ainakaan Unkarin ollessa kyseessä. Suuremmat voimat ovat liikkeellä.

Unkaria kannattaa seurata tarkasti. Unkarin hallitus antoi tiistaina asetuksen, jonka perusteella puolustusministeri voi irtisanoa kahden kuukauden irtisanomisajalla 45 vuotta täyttäneiden ja vähintään 25 vuotta vakinaisessa palveluksessa olleet sotilaat.

Puolustusministeri Kristóf Szalay-Bobrovniczky on muutamassa päivässä pakottanut satakunta unkarilaista kenraalia ja korkea-arvoista upseeria varhaiseläkkeelle. Tällä hetkellä asia herättää huolestumista, koska puolustusministeri on venäläisen valtionyhtiön Transmansholdingin entinen liikekumppani.

Unkarin opposition mukaan Unkarin puolustusvoimissa on menossa ”Naton irtisanominen”, koska tuon ikäiset upseerit ja kenraalit ovat kansainvälistä kokemusta omaavia kielitaitoisia sotilaita, jotka ovat sosiaalistuneet Natoon.

Kyseisen maan puolustusministeriön mukaan ”toimenpiteiden tarkoituksena on varmistaa, että poliittinen uskollisuus on tästä lähtien Unkarin asevoimien johtava periaate”.

Turkkia hoidellaan myös. Euroopan äärioikeisto on rekrytoitu kampanjaan. Tanskalainen Paludan aikoo väitetysti polttaa Koraanin Ruotsissa. Ruotsalaisministerin vierailu peruttiin.

Euroopan kehitys sisältää ikäviä muuttujia. On seurattava turvallisuuspolitiikkaan liittyviä muutoksia ja pidettävä oma puolustuskyky kunnossa. Ukrainaa autetaan, mutta omia kykyjä ei saa heikentää, vaikka sota onkin kaukana, Mustallamerellä saakka.

Ehkäpä nyt kannattaisi jopa alkaa ostaa.

(muokattu brittiläisvaunun nimi oikeaksi Hannu Monosen havainnon perusteella)