Tutkijoiden ja opettajien näkemykset on saatava samaan maisemaan
Suuri joukko helsinkiläisiä opettajia keskusteli viikonloppuseminaarissa koulujen ja koulutuksen tulevaisuudesta. Näkemykset ja kokemukset olivat vaikuttavalla tavalla samansuuntaisia.
Tilastot osoittivat kiistattomasti, että laman viemät koulutuspanostukset ovat suurin syy siihen, ettemme enää ole koulutuksen mallimaa. Eikä ole sellaista voimaa, joka saisi kehityksen kääntymään, vaikka toimenpiteet aloitettaisiin heti.
Kannattaisi silti aloittaa viimeistään tulevalla hallituskaudella.
Joidenkin näkemysten mukaan koulumaailmaan on vaikuttanut kasvatustieteilijöiden ja opetusviranomaisten nomenklatuura, joka on ollut kuuro opettajien äänelle. Kyse on lähinnä teorian ja käytännön eroista, ei kummankaan osapuolen halusta olla kuulematta toista.
Teoria on usein ihan oikeassa. Motivoitunein opiskelija on utelias oppivainen, joka viihtyy ja jonka yksilölliset tarpeet otetaan huomioon. Hänen arvioinnissaan pitää ottaa huomioon jopa seitsemäntoista kohtaa. Tai vaikka kolmekymmentä. Monipuolisesti!
Yksilö korostuu. Viihtymistä korostetaan.
Opettaja taasen kohtaa etupäässä joukkoja. Jos hän on aineenopettaja, hänen edessään voi käydä parisataa lasta joka päivä. Ryhmäkoot ovat mahdollisesti suuria. Erilainen oppilasaines on sekoitettu. Tuki ei saapunutkaan perässä, vaikka tehtiin kauniita säädöksiä ja kunnat saivat valtionosuudet. Joku veti välistä. Aluehallintovirasto voi huomauttaa… Mitä sitten? Mitä siitä kunnalle seuraa?
Ei mitään.
Etulinjassa on erilaista kuin tutkijan näkymissä. Se ei poista tutkimustiedon merkitystä. Tieto pitää kuitenkin saada kohtaamaan joukkotuotannon vaatimukset, ei vain pelkkä yksilön oppimispsykologia ideaaliolosuhteissa. Tässä opettajien näkemyksille ja kenttäkokemukselle kannattaisi antaa painoarvoa. Vähäiset keskustelut ovat toistaiseksi olleet hyvin murheellisia. Opettaja saattaa todeta, että hänen koulussaan avoin oppimisympäristö ja avoin opetus on todettu huonoksi ratkaisuksi. Jos vastauksena tutkija kaivaa esiin vaikkapa montessoripedagogiikasta tehtyjä raportteja ja pyrkii osoittamaan, että ne antavat päinvastaista näyttöä, linjat eivät yhdisty. Keskustelijat pöpisevät omissa galakseissaan.
Joitakin tutkijoiden lausumia voi tietenkin täydellä syyllä kritikoida ankarammin. Pari viikkoa sitten eräs arvostettu digitaalisuutta perännyt tutkija esitti, että OPS 2014 (otettiin käyttöön 2016) ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa oppimistuloksiin. Hän sai paljon taputuksia.
Tosin hänen sanomansa ei pidä paikkaansa. Peruskoululainen, joka on nyt perusasteen päättöluokalla, oli vuonna 2014 alkuopetuksessa. Niin se aika kuluu. Joskus tuntuu, että se suorastaan lentää.
Toinen norsunluutornin virhepäätelmä on se, että nykyajan oppilas ei enää halua muuta kuin digitaalisia oppimismenetelmiä. Hän ei kuulemma jaksa lainkaan lukea eikä kaipaa tehtäväkirjoja, vaan haluaa huiskuttaa puhelintaan ja kantaa läppäriä.
Näinhän se ei ole. Yhä enemmän opettajat puhuvat siitä, miten monet toivovat fyysistä kirjaa. Joillakin opettajilla on onneksi mahdollisuus valita opetusmateriaalinsa itse. Kaikilla ei ole.
On toki yksi keskustelu, missä opettajien lisäksi ei kuulu rehtoreiden ääni tai välttämättä edes tutkijoiden ääni. Se on Helsingin eriytymiskeskustelu. Poliitikkojen ideologiset kannanotot kuuluvat eniten. Tutkijoiden ääntä on vaikea vielä ottaakaan huomioon, sillä sitä, miten painotettujen luokkien poistaminen vaikuttaisi kokonaisuuteen, ei ole voitukaan tutkia vielä. Mitään näyttöä eduista ei ole. Resursoimattoman inkluusion vaikutuksesta taasen on jo aikaisempaa tietoa. Sitähän painotettujen luokkien poistaminen tavallaan olisi.
On tutkimusnäyttöä siitä, että sosioekonominen asema ohjaa painotetuille luokille pyrkimistä. Samaten on näyttöä siitä, että painotettu opetus lisää oppilaiden hyvinvointia. Kumpaa havaintoa pidämme tärkeämpänä tietona?
Se tietenkin tiedetään, että painotetut luokat tuovat lisäarvoa ja osaamista. Jonkin verran tällaista väriä kannattaa Suomessa pitää. Sibelius-lukion rehtori Hannu Rauhala mainitsi (Yle 16.2.), että jos musiikin ja tanssin harrastuneisuuden tuki hajautetaan, myös opettajien osaaminen hajautuu. Korkeaa tasoa ei kyetä ylläpitämään.
Tämä tiedetään etukäteen.
Tuntuisi myös oudolta, jos Suomi ei tarvitsisi enää harvinaisten kielten tai matematiikan harrastajia ja osaajia.
Tutkijoilla on siten vielä paljon työmaata. Olemme muutenkin menettäneet paikkamme OECD-maiden kärjessä ja matka alas jatkuu vielä vaikka heti käärisimme hihat. Jokainen virheratkaisu tulee maksamaan lisää. Menetämme inhimillistä pääomaa, ja vaikutus seuraa aikanaan jopa työeläkejärjestelmään. Perussyy on edelleen sama. Lama vei Suomen koulutuspanostukset, kaiken sen, millä nousimme kärkeen, emmekä ole palanneet entiseen. Turkki ja Chile satsaavat tällä hetkellä enemmän kuin me.
Loppujen lopuksi keino eriytymiskehityksen lopettamiseen on resurssi. Ehkäpä tarvitsemme lisää painotusta emmekä vähemmän.
Ehkäpä Suomessa tarvittaisiin enemmän keskustelua siitä, mihin koulua ja koulusta tarvitaan. Näyttäisi siltä, että koulutuksen parissa toimijoillakaan ei em. asiat ole selvillä.
Ilmoita asiaton viesti
Aina on hyvä pysähtyä miettimään, miksi jotakin ylipäänsä tehdään.
Tämän Hellströmin ajatuksista pidän:
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2016/01/mihin-koulua-tarvitaan.html
Ilmoita asiaton viesti
Elamani kolmesta rakkaudesta yksi oli naissa asioissa yli neljannesvuosisadan ajan. Ja paatoimiset virat seka toimeentulokin.
No asiaan.
(1) Kasvatustieteessa saattaa edelleen vaikuttaa ”nonenklatuura”. Itse muistan kun vastanimitettyna istuin parin jo varttuneen proffan kanssa kahveella. Pate totesi: ”Habermas ja Mezirow on kaluttu tyhjiin. Kenet me seuraavaksi nostamme barrikaadeille”.
(2) Tahtoisin kovasti uskoa etta yleisessa kasvatustieteessa pyritaan palvelemaan totuutta tieteen pelisaantoja noudattaen.
– uskoni on vakavasti horjunut. Mutta pidan sen vain uskomuksena ja epailyksena. En tule hakemaan evidenssia – sen maailman olen taakseni jattanyt.
– jos uskoni ja epailykseni on oikeassa, syy ei ole tutkijoissa. Jarjestelman (yliopistoinstituution) ohjausmekanismit ohjaavat kait nuoria tutkijoita palvelemaan muita jumalia kuin totuudellisuuden pyrkimykseen.
Niinpa Vaino Kuukka: kasvatustieteen tieteelliset paradigmat taitavat erityisesti oppimispsykologiassa seka didaktiikassa a) virittya siten, etta ne katsovat kohteensa ohitse seka b) korostaa subjektiivisuutta tavalla, joka ei edista tieteen itsekorjaavuutta!
***
Motivaatio -kysymys olisi ratkaistava aivan toisesta suunnasta katsoen. Jos motivaatio tulee koulussan ongelmaksi laajemmin, on peli jo menetetty.
– Samalla tavalla kuin M. Thatcher totesi: ”jos joudun huomauttamaan poliitikolle vallastani tai miehelle siveellisyydestani, olen jo menettanyt peli”.
Ilmoita asiaton viesti
Kasvatustieteen maisema hahmottaa tutkimuskohteensa pieleen syvien perusolettamusten tasolla. Silloin teoria ja praktiikka eivat kohtaa.
Rahaa ei koulumaailma tarvitse lisaa. Pienempikin riittaisi. Sita vastoin yhteiskunnan olisi tultava aivan toisella volyymilla esiin.
Ilmoita asiaton viesti
Pienemmät ryhmäkoot ja tuettu opetus edellyttävät rahaa. Se on sitten eri asia, saisiko ne järjestelmän sisäisillä siirroilla.
Muutenhan kouluissa on sellaisia asioita, joista omana peruskouluaikanani en osannut uneksiakaan. Kalliita härpäkkeitä. Mittavia opintoretkiä.
Koko yhteiskunnan asento vaikuttaa. Lääkäripulasta johtuen lapselle voi tulla kahdeksan vuoden tauko näkemättä koulussa lääkäriä. Siinä ei lakisääteisyys auta.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä olikin paljon oikeaa asiaa ja hyviä havaintoja nykytilanteesta molemmin puolin ”aitaa”. Samaa mieltä monesta.
Ennen kaikkea näkymä on olevassa. Koulukeskustelua kun käydään usein vuosikymmenien takaisten kokemusten ja käsitysten pohjalta. Ja se ei johda mihinkään.
Ilmoita asiaton viesti
Ja jos lisään, niin jokainen on omasta mielestään asiantuntija pelkästään sillä perusteella, että on itsekin ollut koulussa. Aika monen muun alan kohdalla harva kehtaa esiintyä minkään sortin asiantuntijana pelkän arkikokemuksen pohjalta.
Mutta erinomainen kirjoitus Kuukalta!
Ilmoita asiaton viesti
Sitten ovat tietysti nämä asiantuntijat, jotka ovat nousseet kentältä sellaisiin korkeuksiin, etteivät enää erota maata.
Ilmoita asiaton viesti
Jatkuvat puheet ryhmakoosta yms. ovat koulun sisällä tärkeitä asioita. Pidän niitä operationaalisen tason kysymyksina kun tarkastellaan syviä koulutuspolitiikkamme hahmotuksia. Sylttytehdas lähenee.
Niinpä opettajat ovat samassa asemassa kuin Thatcher aiemman kommentin esimerkissani
. Tai nykyiset kasvatustieteilijat.
Katsokaa kasvatusprosessin ytimeen. Sieltä vastaus löytyy.
Ilmoita asiaton viesti
Jos ja kun kerran suurin syy kaikkeen on riittämättömissä panoksissa, niin paljonko sitten olisi tarpeeksi? Mikä on se rahasumma, ja mitä ovat sillä saatavat asiat, joilla homma korjataan?
Luokkakuvasta räknäilin, että silloin ennen lamaa kun kaikki oli upeasti, meitä oli luokalla 28. Ja luokalle yksi luokanopettaja, niin kuin kaikilla muillakin luokilla. Kouluun taisi ilmestyä ensimmäinen kouluavustaja kun olin kuutosella, ja sekin yhden oppilaan apua edellyttävän fyysisen vamman takia.
Ilmoita asiaton viesti
Olen tavannut jopa 40 oppilaan ryhmän, joka pärjäsi hienosti. Tosin tämä on tapahtunut hyvässä lukiossa, ja opettajalla kyllä oli töitä, kun kaikilta piti lukea useita suorituksia yhden jakson aikana.
Jos luokassa on eriytettävää ainesta ja koko aika menisi kurinpitoon, täytyy saada avustaja tai erityisopettaja mukaan, jotta niillä, jotka haluavat oppia, olisi mahdollisuus. Tämä vaatii tilaratkaisuja ja resursointia. Ei myöskään ole hyvä, jos opettajan kaikki aika menisi S2-opetukseen vaikka hän ei olisi S2-opettaja.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten varmasti kommenttini muotoiluista ymmärsit, en kirjoittanut lukiosta, vaan ala-asteesta. Samoin, tuo 1 opettaja/ 28 oppilasta oli suhde myös kaikilla muilla koulun luokilla.
Ja pointti oli siinä, että onko tosiaan kyse siitä, että resursseista on leikattu? Koska resursseja on leikattu, meillä on nyt luokat täynnä eriytettävää ainesta, jotka vaativat avustajaa tai erityisopettajaa? Samoin, se on ainoastaan rahasta kiinni, että opettajan aika menee kurinpitoon?
Vai olisiko tässä matkan varrella pari muutakin asiaa muuttunut?
Ilmoita asiaton viesti
Valtionosuuksissa toki huomioitiin ja määrättiin se, että tuki seuraisi oppilasta luokkaan. Rahalle on ilmeisesti kunnissa löytynyt parempaa käyttöä.
Puheissa on todettu nyt, että joko tuki ei käytännössä tule tai ei muuten vain toimi. Ketkukunnat eivät piittaa edes Avin huomautuksista. Vaikka rikkoisit ohjeistuksia, siitä ei seuraa mitään. Esimerkiksi erityisen tuen päätöksen oppilasta pitäisi opettaa erityisopettajan. Monissa kouluissa siihen kelpaa kuka vain irti saadaan, yleensä avustaja.
Ilmoita asiaton viesti
Aloitan yleisellä kommentilla. Tilastoilla ei voi mitenkään osoittaa ”kiistattomasti”, että laman viemät rahat johtivat oppimistulosten heikentymiseen. Yhtä hyvin voisi väittää, että oppimistulokset lähtivät laskuun, kun opetushallituksesta tuli kehittämisorganisaatio tarkastusorganisaation sijasta. Jos meillä on valtion virasto, jonka keskeisin tehtävä on suoltaa ulos erilaisia kehittämisprojekteja, se rasittaa käytännön työtä. (Itselläni on kokemusta vain yliopisto-opettamisesta, mutta tuli sellainen tuntu, että uutta uudistusprojektia pukkaa, ennen kuin edellisiäkään on saatu kunnolla toteutettua.)
En halua sanoa, etteikö resursseilla olisi merkitystä. Yliopistolla isot leikkaukset johtivat siihen, että hallinnollista sihteerityötä tipahti tutkimus/opetushenkilökunnan tehtäväksi. Samaa on tapahtunut terveydenhuollossa. Hoitohenkilökunta puljaa Apottien parissa kirjaamistehtävissä. Jos on resursseja palkata sihteerityyppiseen työhön ammattilaisia, he suoriutuvat näistä tehtävistä paljon tehokkaammin. Ja silloin opetus/hoitohlökunnalla on aikaa tehdä niitä töitä, joihin heidät on koulutettu. Resurssit tulee käytettyä paremmin. Arvelen että koulumaailmassakin opettajat joutuvat raportoimaan ja kirjaamaan vaikka mitä, sen lisäksi että he hoitavat opetustehtävää.
Pohdintani taisi mennä hieman sivuun, perus koulumaailman asioista, mutta se mitä tässä haluaisin sanoa on se, että helposti puhutaan vain resurssien määrästä. Paljon enemmän pitäisi kuitenkin puhua resurssien käyttötavoista ja kohdentamisesta. Uskoisin että kentältä löytyisi se suurin viisaus tässä kohtaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se perustyö nyt sanottavasti olekaan muuttunut, mutta kaikenlainen kirjaaminen vastaavasti vie yhä enemmän aikaa. Ja tosiaan myös ns. sihteerityötä viedään entistä enemmän opettajien tehtäväksi ja jos et jatkuvasti pelaa erilaisten insinööriaivoilla suunniteltujen (=hankalasti käytettävien) ohjelmistojen parissa, niin kyllähän tuo syö miestä ja naista sekä muunsukupuolista.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa se osa jutusta, missä viitataan siihen, ettemme ole enää koulutuksen mallimaa (esim. korkeakoulutettujen määrä), perustuu todella tarkkaan tilastoanalyysiin. Syy on aika selvä, ja siitä on jonkinlainen tieteellinen konsensus.
Se on kuitenkin eri asia kuin esimerkiksi perusasteen ongelmat tai PISA-menestys ym. Kyseessä on eräänlainen iso kuva asemastamme tänään muiden kansojen rinnalla. Peruskoulu on yksi pieni osa kontekstia.
Tuossa on yleistä tietoa aiheesta:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009140101.html
Ilmoita asiaton viesti
Se mitä tuossa kritisoin, oli kausaliteetin osoittaminen oppimistulosten laskun ja rahoituksen laskun välillä. Oppimistulosten lasku sinänsä on varmasti osoitettu ihan pätevästi. Mutta ne syyt siellä taustalla ovat varmasti moninaiset. Varmasti rahoitus on yksi. Mutta monien muiden syiden joukossa.
Jos suoraviivaisesti sanotaan, että syy on rahoitus, niin silloin ongelmiin on vain yksi lääke. Raha. Mutta niitä lääkkeitä voi olla muitakin, jos katsotaan asiaa laajemmin. Sen takia tässä lähdin nirisemään. Että pidettäisiin silmät auki, eikä fiksoiduttaisi yksinkertaistettuihin selitysmalleihin.
Ilmoita asiaton viesti
”Se mitä tuossa kritisoin, oli kausaliteetin osoittaminen oppimistulosten laskun ja rahoituksen laskun välillä.”
Tämä. Aika usein havaitaan korrelaatio, josta sitten omalla tulkinnalla tulee kausaliteettia.
Ilmoita asiaton viesti
Jutussa ei ole kerrottu kausaliteetista rahoituksen laskun ja oppimistulosten laskun välillä vaan rahoituksen laskun ja sen tosiseikan välillä, ettemme ole koulutuksen mallimaa. Menemme siinä janalla vielä alaspäinkin.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta kun sä Väinö itse sanot niin. ”Tilastot osoittivat kiistattomasti, että laman viemät koulutuspanostukset ovat suurin syy siihen, ettemme enää ole koulutuksen mallimaa.” Minusta tässä on kausaliteettiväite.
Mulla on tutkijatausta itsellä, niin herkästi tartun näihin.
Ilmoita asiaton viesti
Kausaliteetti, kyllä. Mutta kuvittelit seurauksen, jota en maininnut jutussa enkä edes tässä kommenttikeskustelussa (eli oppimistulosten laskun).
Kirjotit: ”Se mitä tuossa kritisoin, oli kausaliteetin osoittaminen oppimistulosten laskun ja rahoituksen laskun välillä.”
Kirjoitin, että emme ole koulutuksen mallimaa. Että lamaleikkaukset ovat perussyy. Senkin voi kyseenalaistaa mutta siinä puhun eri asiasta, isommasta taustasta kuin oppimistuloksista. Koko koulutussektorista. En kouluista, en oppimistuloksista.
Se, että olemme 20 vuotta vajonneet OECD-mittarissa, on tosiasia. Syy voi sitten olla varsin mainiosti moninainen tai erilainen, vaikkapa se, että suomalaisilla ei ole enää halua käydä koulua, oppia ja edetä näin elämässä, mutta graafeja tutkimalla voi huomata myös sen, että muut ovat menneet eteenpäin ja meillä ei ole lisätty opiskelijapaikkoja radikaalisti ja on säästetty vaikkapa yliopistoviroissa.
Kun Chile ja Turkki menevät ohitsemme ja myös panostavat enemmän, kyllä asiaa kannattaa tarkastella. Suosittelen ainakin.
Ilmoita asiaton viesti
Tottahan se on, että resursseissakin olisi tekemistä. Yliopistollakin on lisätty (jonkin verran) opiskelijapaikkoja. Mutta ei sitten niitä opetusvirkoja kuitenkaan. Ylhäältä päin tulee viestiä, että pitäisi päästää opiskelijoita helpommalla läpi. 3 periodin kursseja viedään läpi kahdessa ja ollaan tekevinään sama asia.
Vissiin turha jatkaa tuosta kausaliteetin käsitteestä. Taidetaan ymmärtää se jotenkin eri tavalla.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä ”iso kuva”, josta nuo yliopiston aloituspaikat ja toimet ovat konkreettinen pala, on tärkeä asia koko maan kannalta.
Tuskin meillä edes on kovin eri käsitys kausaliteetistakaan. Yritän avata ajatteluani, koska lyhyt yllä oleva mielipidetekstini voi olla varsin kryptinen, kun siinä on koko koulutuksen kontekstia, tutkijoiden viitekehystä ja sitten vielä opettajakin.
Ajatellaan, että mitä voimakkaampi korrelaatio, sen todennäköisempää on kausaliteetti, ellei ole jotain havaitsematonta, jotain, jota ei ole tutkittu tai jota emme näe. Helppoja kausaliteettiselityksiä pitääkin varoa.
Oppimistulosten laskun syitä emme vielä ole tutkineet tai tunne. Kukaan ei tiedä. Voin vain kertoa, mitä näin 25 vuotta sitten ja mitä näen nyt. Tunnen opetussuunnitelmat ja kasvatusfilosofiset ja kasvatustieteelliset muodit ops-kierroksilta 2004 ja 2014. Minulla on joitakin oletuksia, mutta tätä asiaa en sotke rahoitukseen.
Sen sijaan tilastollisesti voidaan osoittaa, että koulutuspanostusten kasvu todella päättyi 1990-luvun lamaan. Siitä ei ole sanan sijaa. Edelleen voidaan myös osoittaa, että vuosituhannen vaihteen jälkeen esimerkiksi korkeakoulujen aloituspaikkoja on vähennetty. Tätä asiaa on tutkittu. Esimerkiksi Aleksi Kalenius opetus- ja kulttuuriministeriöstä on pöyhinyt varsin huolellisesti juuri tätä puolta.
Hänen mukaansa korkeakoulutettujen määrällä on suuri merkitys kansantaloudelle ja lopulta myös työeläkejärjestelmälle.
Suomen Pankki on ennustanut, että ilman lisäpanostuksia koulutukseen Suomen inhimillinen pääoma alkaa laskea 15 vuoden päästä. Se syö tuottavuuskehitystä ja erottaa meidät muista Pohjoismaista.
2000-luvun hallitusten tavoitteena on pitkään ollut nostaa koulutusastetta. On yritetty saada aloituspaikat tehokkaampaan käyttöön ja useampi suorittamaan tutkintonsa loppuun. Se ei ole riittänyt, kun samaan aikaan koulutustarjontaa ei kuitenkaan ole lisätty.
Kaleniuksen mukaan pitäisi tehdä hyppy Chilen maajoukkueen tasolta Etelä-Korean ja muiden Aasian maiden tasolle, jotka ovat investoineet isosti kansankuntiensa koulutukseen viime vuosikymmenet. Hyppy on suuri, mutta se ei ole mitenkään mahdoton. Suomi on tehnyt sen jo aikaisemminkin.
Suomessa päätettiin 1950-60-luvuilla, että lähdetään tavoittelemaan kansainvälistä eturintamaa. Muutamassa kymmenessä vuodessa tultiin siihen, että suomalaiset nuoret olivat maailman koulutetuimpia. Valitettavasti kävi niin, että sen jälkeen edistystä ei ole tapahtunut tarpeeksi.
Lähes kaikki talouden ja suomalaisen yhteiskunnan loikat eteenpäin ovat liittyneet siihen, että koko väestön koulutustaso on noussut. Kaleniuksen mukaan sitä kautta on saatu kaikki lahjakkuusreservit käyttöön.
Tuossa on näitä ajatuksia:
https://www.tela.fi/2022/09/20/suomi-ei-ole-enaa-koulutuksen-ihmemaa-takana-kaksikymmenta-menetettya-vuotta/
Monissa esityksissä on näytetty asiaan liittyviä graafeja, ja on tullut vahva epäily syystä. Sen mainitseminen on varmasti kausaaliselitys mutta se on myös hyvin perusteltu. Ja tämä siis koskee isoa kuvaa koulutuksesta sinänsä, ei peruskoulun oppimistuloksia.
Omassa kirjoituksessani taas puhuin enemmän siitä, että tutkijoiden ja opettajien pitäisi löytää yhteinen maisema. Mistä se alkaisi? Ehkä se alkaisi sillä, että ymmärrettäisiin paremmin toisen käyttämää kieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Kommentteja on ilo lukea. Kiitoksia siis. Tarja Peromaan havainto Opetushallituksesta kehittamisvirastona on naseva
Pojat ja tytöt siellä eivät pääsääntöisesti taida tuntea henkilöstön kehittämisen lainalaisuuksia / teoriaa.
Kun osaaminen on heikkoa tai olematonta on itsevarmuus työssä kateissa. Silloin työuran turvaa hallinnossa tuo sahlays ja monen pallon pitäminen ilmassa samanaikaisesti.
Kehittäjältä vaatii kanttia todeta että nyt organisaation henkilöstö tarvitsee ydintehtaviin keskittyvän rauhoitetun ajan.
Työuran kehityksen kumulatiivinen kehityksen näkökulmasta puhutaan muutamasta vuodesta kerrallaan.
Ps. Tämä naennaishallinnointi ja henkilöstön käyttäminen naennaispuuhasteluun on minulle edelleen punainen vaate. Se on ns. vapauden vuosituhannella vain lisääntynyt.
Ilmoita asiaton viesti
No no no – it’s not about money it’s about priorities !
I made proudly video about Finnic public school system 10 years ago when OECD statistics showed results math science reading writing
Teachers devoted
Then politicians destroyed making into woke propaganda machine
Ilmoita asiaton viesti
Onko tämä ”vain” toteuttamisvalintakysymys?
Ylätasolla koulujärjestelmä joutuu vastaamaan ennustamalla mitkä taitopakista nyt opituista asioista ovat hyödyllisiä 15 vuoden päästä.
Käytännön tasolla opetuksessa pitäisi maksimoida resurssi-tulos yhtälöä elävien ihmisten alkujen parissa.
Keskitasolla tutkijat kokeilevat katsoa tieteellisesti menneisyyteen, havaita nykyhetkeä ja vähiten uskaltavat haastaa tulevaisuutta.
Tähän on hyvä lisätä representaatio problematiikka arvokysymyksenä.
Faktat ovat oikein. Laman leikkaukset tuntuvat kiistatta. Siitä käsi ylös virheen merkiksi. Painottuneissa luokissa on sekä plus että miinus puolensa. Lopettaminen laskee opetuksen tasoa ja syö osaamista.
Tärkeää on huomata ero tasa-arvon ja massan tasapäistämisen kanssa. Eivät varakkaat ryntää milloinkaan ”Keravalle”, vaan löytävät kyllä korrektin paikan jälkikasvulleen, jolloin päästään sen juurelle, että kehen satsataan ja keneltä on mikäkin pois, entä kuka hyötyy hajaannuksesta?
Keskustelua käyvät varmasti opettajat keskenään ja tutkijatkin keskenään ja opetushallitus keskenään. Välillä näkevät toisiaan seminaareissa ja symposiumeissa. Tuloksena on papereita ja projekteja jne.
ps PISA on vain yksi mittari ja se menestys tuli pyytämättä ja yllättäen,,,,
Ilmoita asiaton viesti